Muistatteko, kun minua pyydettiin mukaan Arabian ja Indiedaysin kampanjaan kertomaan, mikä on minun hetkeni päivän 24 tunnista? Ihania ja mieleenpainuvia hetkiä on vaikka kuinka, mutta se sellainen ihan tavallinen arki on se mitä tässä kuitenkin pääosin enimmäkseen elellään. Siksi minusta onkin tärkeä nauttia niistä ihan tavallisista arkisista hetkistä. Kuten vaikkapa jokapäiväisestä aamupalasta. Meillä lapset syövät aamupalan aina kotona, ennen päivähoitoa. Se on meille pieni, kymmenen minuutin mittainen rauhallinen hetki, jonka jälkeen riennetään sitten kiireellä uuteen päivään.

Aamupalaksi meillä on yleensä joko puuroa, muroja tai jogurttia. Tällä viikolla kuitenkin päästään vähän herkkutelemaan, sillä tein eilen ison pellillisen kookos-kardemumma-mustikkapannukakkua. Sitä riittää vielä muutamaksi aamuksi. Sunnuntaina sitä syötiin kermavaahdon kanssa, arkena pannukakun päällä maistuu yhtä hyvin turkkilainen jogurtti. Kokeilin tehdä pannukakun ilman vehnäjauhoja ja se onnistui mielestäni hyvin. Tässä tosi helppo resepti suht terveelliseen pannariin tekoon:

taikina:
4-5 luomumunaa
1 l kookosmaitoa
5 dl mantelijauhoja
2 rkl sulatettua voita
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa

pinnalle:
100 g pakastemustikoita
ripaus sokeria

Riko munat kulhoon, lisää maito ja vatkaa joukkoon loput taikinan ainekset. Anna turvota noin 1/2 tuntia. Kaada pannukakkutaikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin. Ripottele jäiset mustikat ja sokeri taikinan pinnalle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Anna hyytyä hetki ennen tarjoilua.

Arabian 24h sarjan astiat ovat saaneet nyt uuden ihanan purppuraisen Avec-kuvion 20v juhlavuoden kunniaksi. Kaikki astiat löytyvät myös Arabian verkkokaupasta. Käykää ihmeessä jakamassa myös oma hetkenne Arabian Facebookkiin, kampanjasivustolle tai Instagramiin tägillä #Arabia24h. Kaikkien kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 100 euron arvosta Arabian 24h-astioita. Arvontapäivät ovat 29.2. ja 31.3.

Ja kertokaahan mitä tykkäsitte pannarista, jos reseptiä testaatte!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Lempipäivä, lempisää, aamupala lempparituolissa, lempikahvia, lempityypit, lempiravintola, lemppariseura.
Ja paljon muita lemppareita.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Voihan pojat, en muista milloin viimeksi olisi tuleva lastenvaatemallisto saanut sydämeni pamppailemaan samalla tavalla kun nyt. Mainion kevät/kesä16 mallisto leikittelee 80-luvun postmodernityylisillä kuvoilla ja geometrialla. Suunnittelija Outi Mäkinen on saanut inspiraation mallistoon omasta lapsuudestaan. Ehkä tämä siksi kolahtaa niin kovaa itsellenikin. Se vie aikamatkalle omaan lapsuuteen, olematta kuitenkaan liian retro. Päinvastoin, se on ihanan raikas ja moderni.

SS16 ensimmäinen osa tulee myyntiin tiistaina 1.3. Luomupuuvillasta valmimistetut vaatteet on suunniteltu niin, että lapsen kiva ja helppo leikkiä ja touhuta niissä. Ensimmäisessä osassa myyntiin tulee erilaisia housuja, legginssejä, paitoja, mekkoja, huppareita ja haalareita. Myös kivoja leggareita, mekkoja ja tunikoita naisille! Toinen osa julkistetaan vähän myöhemmin ja se taas sisältää kesäisiempiä vaatteita sekä aika ihania pieniä juttuja kotiin. En malta odottaa!

Aiheuttaako Mainion uusi mallisto samanlaisia ihastuksen huokauksia sielläkin? Meillä myös lapset tykästyivät heti vaatteisiin kovasti, saatiin niitä jo nimittäin muutama kappale testiin. Tarkkasilmäisimmät ovatkin ehkä snapchatista (minttummm) ja instagramista niitä bongailleet 😉

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Mikä tekee klassikon? Sitä rupesin miettimään kun minua pyydettiin Iittalan ja Indiedaysin Francktastic kampanjaan mukaan. Klassikoksi muodostumisessa voi mennä vuosikausia, mutta välillä jokin saattaa saavuttaa klassikon aseman hyvinkin nopeasti. Joistain asioista sanotaan välillä, että ne ovat klassikoita jo syntyessään. Olen joskus kirjoittanut Suomalaisen kodin klassikkotuotteista ja Kaj Franckin Iittallalle suunnittelemat Teema-astiat kuuluvat ehdottomasti tähän kategoriaan. Monesti kuitenkin vaihtuvat trendit saattavat vaikuttaa niin, että pitkään matkassa kulkeneet klassikot jäävät unholaan. Joku klassikkotuote saattaa olla käytössä vaikka päivittäin, mutta sen kauneus ja arvokkuus saattaa unohtua. Sitä tuotetta kun alkaa pitää niin itsestäänselvyytenä siellä kotona. Huomaan itse saman. Pidän skandinaavisesta sekä 50 -ja 60-lukujen muotoilusta. Kun koti täyttyy ihan arkisilla designklassikoilla, täytyy ne aina välillä löytää uudestaan jotta niitä osaa taas arvostaa.

Kaj Franckin muotoiluklassikot edustavat hyvää, ajatonta muotoilua, joka on parhaimmillaan jokapäiväisessä käytössä. Kaikille meistä ovat varmasti tuttuja Kartio-lasit, arkeen ja juhlaan sopiva Teema-astiasarja sekä yksinkertaiset Scandia-aterimet. Franckin suunnittelemat esineet perustuivat usein kolmeen tuttuun perusmuotoon: ympyrään, neliöön ja suorakulmioon tehden niistä yhtä ajankohtaisia tänään, kuin silloin, kun ne suunniteltiin. Perimmiltään Franck halusi luoda pelkistettyä ja ajatonta kauneutta arkeen. Nyt olisi hyvä aika löytää Kaj Franckin designklassikot uudestaan, nimittäin Kartiot ovat saaneet uuden kauniin värin ja mikä hienointa, Scandian aterimet ovat lanseerattu nyt uudestaan himan isommassa koossa.

Itselleni Scandian aterimet aiheuttavat suuren nostalgiaryöpyn. Meillä oli nimittäin kyseiset aterimet peruskouloussa. Niillä on tullut syötyä siis aika monta vuotta koulun ruokalassa ja köksäntunnilla. Koko uusissa aterimissa on tosiaan vähän isompi. Ne sopivatkin edelleen vanhempien aterimien kanssa hyvin, vanhoja voi käyttää alkupaloille ja uusia sitten pääruoan kanssa. Pikkulusikat ovat myös oikein oivallisia lapsille, pitkän vartensa ansiosta. Scandian pyöreä ruokalusikka on mielestäni edelleen maailman paras soppalusikka.

Osallistu arvontaan ja käy löytämässä Kaj Franckin designklassikot uudestaan. Kerro mikä on Kaj Franckin muotoiluklassikoista oma suosikkisi? Löydät ne kaikki TÄÄLTÄ. Palkintoina arvon 2 kpl Scandia Tarjoiluvälinepaketteja (arvo 49,90 €) sekä 1 kpl Teema Mini tarjoilusettejä (väri: valkoinen, 3 osaa, arvo 35,90 €). Osallistu arvontaan siis kommentoimalla alle!

Kannattaa myös julkaista omia kuvia omista Francktastic-hetkistä Instagramissa  hashtagilla #francktastic. Parhaat kuvat julkaistaan Iittalan Francktastic -sivulla <3 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Olisi voinut kuvitella että ensimmäisestä kodista, johon poikien kanssa muutimme eron jälkeen, olisi ollut kovin haikea lähteä. Mutta oikeasti vaikeinta oli muuttaa pois rakkaasta kaupunginosasta, Alppilasta. Vaikka emme muuttaneetkaan kun reilun kilometrin päähän, niin muuton myötä muuttui myös paljon muutakin kun pelkkä postinumero. (Tuliko edelliseen lauseeseen nyt tarpeeksi monta muuta?) Emme enää olleet Alppilalaisia. Se tuntui oudolta, koska Alppilalaisuus oli muodostunut osaksi identiteettiäni. Kumpikaan pojista ei ole ikinä asunut missään muulla, joten siinäkin mielessä muutto tuntui haikealta. Taakse jäivät tutut kulmat – se söpö kettutarra siinä vesirännissä. Kaupat – ihmetteleeköhän se Alepan myyjä mihin ollaan kadottu? Kahvilat – koska tuore pulla on vaan niin hyvää. Divari – sinne pystyi mennä höpöttelemään ja hengailemaan jos kotona ei ollut tekemistä. Baari – jos netti ei toiminut, avaimet olivat jääneet kotiin sekä perinteset mustikkashotit tyttöjen kanssa. Ravintolat – pizzeria, kaksi kiinalaista, kaksi sushipaikkaa sekä Weeruska parin askeleen päässä olivat tosin vaa´an lukeman kannalta hieman haastavia naapureita. Lisäksi kaikki ystävät, naapurit, leikkipuisto ja muuten vaan tutut kasvot katukuvassa – kaikkia niitä on usein ihan kauhea ikävä.

Vanhaa kotia ei niinkään ole ikävä, vaikka kiva sekin oli. Enemmän ne on ne kaikki muistot jotka saavat haikean olon. Vaikkakin näkymä Alppilan kattojen yli oli kyllä huikea. 50 neliön kaksio tuntui ihan hyvältä silloin sinne muuttaessamme, mutta pikkuhiljaa se alkoi käymään liian ahtaaksi. Kaipasin enemmän avaraa ja yhtenäistä tilaa. Koska uutta sopivaa asuntoa ei meinannut millään löytyä ja lähestyvä putkiremppakin kolkutteli jo oven takana oli pakko laajentaa aluerajausta. Ja sitten löysinkin heti tämän nykyisen kotimme. Kaksio tämäkin, mutta melkein 30 neliötä isompi.

Vanhasta kodista mieleen on jäänyt pieni keittiö ja minipieni ruokapöytä jonka äärellä tuli usein istuttua. Samoin olkkarin seinään taiteilemani mustat pilkut, olkkarin hyllyn päällä olevan A (niinkuin Alppila) valokirjain sekä keittiön liitutauluseinä. Rapun hissi muodostui parin vuoden aikana myös todella legendaariseksi. Sillä oli jopa häshtägikin. Olisikin hauska joskus laskea, kuinka monta peiliselfietä tulikaan siellä otettua. En melkein ikinä pitänyt verhoja kiinni, eikä myöskään monikaan vastapäisessä talossa. Niinpä hekin tulivat aika tutuiksi, ja tuntui jotenkin turvalliselta kun ympärillä oli kokoajan elämää. Halusimme kovasti lemmikkiä, mutta emme voineet ottaa. Joten ruokimme joka aamu talitinttejä keittiön ikkunalaudalla. Sinne muutaessamme Elvis nukkui vielä pinnasängyssä ja minun sänkyni olkkarissa toimi päivisin sohvana. Keittiöön ei mahtunut tiskikonetta, en kertakaan pessyt parvekelaseja ja suihkun viemäri veti huonosti. Suoraan alakerrassa asui myös vanha ja aina iloinen mummo, joka ei ikinä valittanut melusta. Tosin autoin häntä säännöllisesti roskien viemisessä ja kauppakassien kanssa. Hyviä muistoja. Mitä te muistatte näistä meidän vanhoista ajoista? Onko meidän vanhasta kodista jäänyt jotain tiettyä mieleen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.