KOOKOKSELLA JA KARDEMUMMALLA MAUSTETTU MUSTIKKAPANNUKAKKU

29/02/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistatteko, kun minua pyydettiin mukaan Arabian ja Indiedaysin kampanjaan kertomaan, mikä on minun hetkeni päivän 24 tunnista? Ihania ja mieleenpainuvia hetkiä on vaikka kuinka, mutta se sellainen ihan tavallinen arki on se mitä tässä kuitenkin pääosin enimmäkseen elellään. Siksi minusta onkin tärkeä nauttia niistä ihan tavallisista arkisista hetkistä. Kuten vaikkapa jokapäiväisestä aamupalasta. Meillä lapset syövät aamupalan aina kotona, ennen päivähoitoa. Se on meille pieni, kymmenen minuutin mittainen rauhallinen hetki, jonka jälkeen riennetään sitten kiireellä uuteen päivään.

Aamupalaksi meillä on yleensä joko puuroa, muroja tai jogurttia. Tällä viikolla kuitenkin päästään vähän herkkutelemaan, sillä tein eilen ison pellillisen kookos-kardemumma-mustikkapannukakkua. Sitä riittää vielä muutamaksi aamuksi. Sunnuntaina sitä syötiin kermavaahdon kanssa, arkena pannukakun päällä maistuu yhtä hyvin turkkilainen jogurtti. Kokeilin tehdä pannukakun ilman vehnäjauhoja ja se onnistui mielestäni hyvin. Tässä tosi helppo resepti suht terveelliseen pannariin tekoon:

taikina:
4-5 luomumunaa
1 l kookosmaitoa
5 dl mantelijauhoja
2 rkl sulatettua voita
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa

pinnalle:
100 g pakastemustikoita
ripaus sokeria

Riko munat kulhoon, lisää maito ja vatkaa joukkoon loput taikinan ainekset. Anna turvota noin 1/2 tuntia. Kaada pannukakkutaikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin. Ripottele jäiset mustikat ja sokeri taikinan pinnalle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Anna hyytyä hetki ennen tarjoilua.

Arabian 24h sarjan astiat ovat saaneet nyt uuden ihanan purppuraisen Avec-kuvion 20v juhlavuoden kunniaksi. Kaikki astiat löytyvät myös Arabian verkkokaupasta. Käykää ihmeessä jakamassa myös oma hetkenne Arabian Facebookkiin, kampanjasivustolle tai Instagramiin tägillä #Arabia24h. Kaikkien kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 100 euron arvosta Arabian 24h-astioita. Arvontapäivät ovat 29.2. ja 31.3.

Ja kertokaahan mitä tykkäsitte pannarista, jos reseptiä testaatte!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.