Aloin jo Myyn ollessa ihan pieni vauva, miettimään listaa arjen merkittävimmistä helpottajista. Siis toki vaikkapa lottovoitto helpottaisi aika paljon, mutta tähän listaan olen koonnut sellaisia realistisia ja aika pieneltäkin kuulostavia tavallisia asioita, joiden hyöty on kuitenkin meillä ollut suuri.

Listan ollessa kuukausia vain pässäni, on se myös elänyt paljon vauvan kasvaessa ja arjen muuttuessa. Moni asia helpottaa elämää ja arkea kuitenkin edelleen, kuten nämä (ei järjestyksessä):

Yksinkertaistaminen (eli monessa asiassa ns mutkat suoriksi)
Valmiin ruoan tilaaminen kotiin
Lähellä asuvat isovanhemmat
Asioiden suunnittelu ja sopiminen etukäteen (kuten syömiset, heräämisvuorot, isompien ruutuaika)
Tiskikone
Alhaalta ylöspäin lahkeesta avattava vauvan pyjama
Paljon tutteja (ja tuttiketjuja) joka paikassa
Siisti ja selkeä vaatekaappi
Parvekerattaat
Ikilevypintainen ruokapöytä
Syöttötuoli josta ei pääse kiipeämään pois
Monta paria samanlaisia sukkia
Vauvan yömaitojen valmistelu etukäteen
Rutiinit
Hyvät kulkuyhteydet ja lyhyet välimatkat kotoa joka paikkaan
Kuivaava 10 kg pyykinpesukone
Kaksi vessaaVauvan harsot
Vaipanvaihtopiste kylpyhuoneessa
Paikka kaikelle ja tavaran karsiminen / minimalistisuus
Sairausvakuutus

Nämä olisivat helpottanut vielä paljon lisää:

Hissi
Pimennysverhot
Jos se vaatekaappi myös pysyisi siistinä
Hyvä ruokakauppa lähellä (tai järjestelmällinen ruoka-ostosten kotiin tilaaminen)
(Luotettava) siivooja 1-2 kertaa kuussa

Mitä muita arjen helpottajia vauva/pikkulapsiarjessa teille tulee mieleen?

Kaupallinen yhteistyö Oppi&ilo kanssa
Sisältää tuote-arvonnan!

Lapsi oppii uusia taitoja parhaiten tekemisen, kokeilemisen ja oivaltamisen kautta. Lapset ovat luontaisesti hyvin uteliaita ja heillä on halu oppia. Oppimisen tueksi me vanhemmat voimme tarjota lapselle häntä juuri sillä hetkellä kiinnostavaa tekemistä, oli se sitten värien opettelua tai portaissa edes takaisin kulkemista.

Leikki on merkittävä toiminta lapsen elämässä ja leikin kautta lapsi kokee maailmaa ja kehittää ymmärrystään. Ennen leikkimään oppimista vauva oppii vuorovaikutuksesta vanhempiensa kanssa. Hoiva ja läheisyys ovat tärkeintä, mitä pieni lapsi tarvitsee ensimmäisten kuukausiensa aikana. Sylittely ja yhteisten leikkien tuoma läheisyys vahvistavat lapsen turvallisuuden tunnetta, vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä kiintymyssuhteen muodostumista.

Kotimainen Oppi&ilo tarjoaa oppimisen ja lapsuuden asiantuntijoiden huolella suunnittelemia tuotteita 0-12 vuotiaille lapsille. Oppi&ilolla on lapsille monipuolisia ja hauskoja puuhakirjoja, puuhakortteja sekä erilaisia pelejä ja kirjoja, jotka kaikki innostavat tutkimaan ja tekemään itse. Ne kannustavat oivalluksiin, joista lapsi saa intoa seuraavan askeleen ottamiseen ja antavat samalla eväitä uuden oppimiseen.

Tänä syksynä Oppi&ilon valikoima on laajentunut entisestään eritysesti 0–2-vuotiaille kehitetyillä uusilla tuotteilla, joista myös osa on ollut meidän käytössämme jo jonkin aikaa. Yksi näistä ihanista uutuuksista ovat juuri uudistetut Vauvan kanssa -puuhakortit, jotka tarjoavat tietoa lapsen kehityksestä ja ennenkaikkea runsaasti kehityksen eri vaiheita tukevaa innostavaa puuhaa kaikille vauvan aisteille. 

Kortit voi ottaa käyttöön jo heti vastasyntyneen kanssa, sillä kortit ovat jaoiteltu värien mukaan eri ikäkuukausille sopiviksi. Korteista löytyy paljon helppoja keinoja vuorovaikutuksen lisäämiseen, kuten erilaisia loruja ja leikkejä – niin rauhallisempaan silityshetkeen kun riehakkaampiinkin leikkeihin ja jumppatuokioihin.

Jos joskus tulee tunne, ettei oikein keksi mitä vauvan kanssa voisi tehdä, näistä korteista löytyy siihen varmasti ratkaisu. Leikkien lomassa vauvan motoriikka kehittyy ja yhteinen vuorovaikutus vahvistuu.

Vauvan ensimmäiselle vuodelle suunnitellut kortit hauskuuttavat kyllä edelleenkin meidän juuri 14 kuukautta täyttänyttä taaperoakin. Erilaisia loruja ja leikkejä on edelleen hauska tehdä yhdessä ja tällä hetkellä myös korttien pois ja takaisin koteloon laittaminenkin on hitti. Tällaiset kortit pitäisi ehdottomasti jakaa kaikille ensimmäistä vauvaansa odottaville.

Yksi meille erittäin ajankohtainen asia on sanojen opettelu ja siksi Kuuntele sanoja -äänikirjat Minun päiväni ja Minun maailmani, ovat olleet hyvin ahkerassa käytössä. Myy tykkää muutenkin selailla paljon kirjoja ja nämä paksusivuiset äänikirjat sopivat pieniin käsiin hyvin (eli eivät hajoa rajussakaan käsittelyssä). Kirjoissa on kuvattu erilaisia arkisia tapahtumia, kuten ruokailutilanne tai iltapesu, ja esineiden yhetydestä löytyy nappi, jota painamalla kirjasta kuuluu tämä sana suomeksi sanottuna.

Jopa pikkuinen sormi osuu hienosti napille ja hän tohkeissaan tavailee perässä sanoja. Myös meidän perheen 8-vuotias on jotenkin hellyyttävän haltioitunut näistä äänikirjoista ja parasta onkin katsoa vierestä, kun lapset lukevat ja oppivat yhdessä.

Oppi&ilo-tuotesarjaan kuuluvat myös uusi 1–2-vuotiaille kehitetty Eläinperheet-ensipelisarja sekä aiemmin kesällä ilmestyneet vauvakirjat Onko tämä pupu minun?, Onko tämä apina minun?, Kuuntele! Mikä sanoo miau?, Kuuntele! Mikä sanoo muu? ja Etsi ja yhdistä! Iloiset eläimet sekä suositut Taaperon kanssa -pakka ja Minä oivallan -kuutio.

Tuotteet ovat hauskoja, kehittäviä, korkealaatuisia sekä helppokäyttöisiä ja ne kannustavat oivalluksiin, joista lapsi saa intoa seuraavan askeleen ottamiseen ja antavat samalla eväitä uuden oppimiseen. Tuotteissa on aina selkeästi kerrottu, minkä ikäiselle lapselle (0-12v) ne on suunnattu. Lisäksi joka tuotteesta löytyy käyttövinkkejä sekä tietoa taidoista, jotka kehittyvät kyseisen tuotteen parissa puuhaillessa ja leikkiessä. Oppi&ilo tuotteita voi ostaa hyvin vastutelluista kirjakaupoista sekä suurimmista markeiteista sekä tottakai Oppi&ilon omasta verkkokaupasta.

ARVONTA!

Yhteistyössä Oppi&ilon kanssa sain arvottavaksi teille kolme vapaa-valintaista tuotetta Oppi&ilon vauvatuotteista. Jätä siis kommenttisi alle ja olet mukana arvonnassa. Voittajia arvotaan yhteensä kolme ja jokainen saa valita itselleen siis yhden tuotteen. Kerro vaikka, mikä on teidän lempipuuhanne vauvan kanssa tai minkä vauvatuotteen tahtoisit? Arvonta päättyy 20.10.19 ja säännöt löydät täältä.

Oppi&ilo löytyy myös Instagramista – ota ihmeessä seurantaan! Koska tuotteita halutaan kehittää kokoajan entistä paremmiksi, Oppi&ilon omalla Facebook sivulla haetaan säännöllisesti iloisesta oppimisesta kiinnostuneita lapsia tuotetestaajiksi Opii&ilon Puuharaatiin. Myös vanhemmille on suunnatun uutiskirjeen voi tilata täältä, uutiskirje pitää sisällään hyödyllistä tietoa iloisesta oppimisesta.

Vähämpä tiesin (tai muistin). Sovin kaverin kanssa taaperotreffit keskustakirjasto Oodiin. Siellä on kiva pienten lasten leikkialue.

Ostin itselleni kahvin kaveria odotellessa ja istuin sohavalle leikkialueen viereen. Mielessäni oli nauttia kahvia lapseni rauhallisia leikkejä sivusta seuraten.

Todellisuus olikin sitten jotain aivan muuta. Askelmittariin tuli puolen tunnin aikana noin 8 175 askelta, keräsin kirjoja takaisin hyllyyn noin 137 kappaletta, selkäni valui hikeä samalla kun kimaltelevat hikikarpalot koristivat otsaani, kahvit läikkyivät kun säntäsin milloin mistäkin askelmalta ottamaan koppia lapsesta (hän nykyään siis myös juoksee ja kovaa) – silloin kun en pahoitellen yrittänyt saada häntä pois tunetemattomien ihmisten älypuhelimilta tai kenkävarkaista.

Taaperoelämä – en muistanut että se oli näin vauhdikasta.

Rakastan lämpöä, aurinkoa, kukkia ja kesää, mutta kaikista eniten rakastan syksyä. Joka vuosi syksy yllättää upeudellaan, vaikka kuinka mukamas muistaa kuinka hieno se on.

Sateiset ja pimeät päivät vievät usein veronsa, ne eivät lukeudu kovinkaan usein tai ainakaan monen päivän putkina suosikkeihini, mutta nämä aurinkoisen kirpeät syyspäivät tuntuvat herättävän minut eloon ihan uudella tavalla. Yksi tällainen päivä riittää kuittaamaan niin monet synkät sateet.

Luonto on syksyllä niin ihmeellisen upea. Ehkä juuri sen nopea muutos ja säkenöivät värit ovat se asia, joka saa haukkomaan henkeä. Miten ihmeellistä, että ihan hetkessä vaikkapa takapiha täyttyy sienistä tai pihapuu vaihtaa väriään.

Keväisin on ihanaa nähdä luonnon pikkuhiljaa heräilevän taas pimeän talven jäljiltä, mutta syksy on paljon intensiivisempi. Kaikki tapahtuu nopeammin ja kunnon rysähdyksellä. Luonnon oma ilotulitus ja viimeiset bileet ennen loppua.

Kevät ja vuodenvaihde ovat monelle uuden alkua, minulle se on aina ollut syksy. Syksyllä vietän myös syntymäpäivääni ja olenkin usein miettinyt, että monelle lempparivuodenaika taitaa olla juuri se milloin on itse syntynyt.

Kaikki lapseni ovat myös syntyneet syksyllä ja heidän kauttaan on helppo muistella menneitä. Että juuri saman ikäisenä minäkin vietin ensimmäistä jouluani tai menin kouluun. Viime viikkoina olen alkanut näkemään Myyssä yhä enemmän itseäni. Ulkonäöllisesti ja eleelliseti, mutta myös jonkinlainen yhteys on tuntunut myös vahvistuvan.

Ehkä se on tämä syksy, olemme molemmat syksyn lapsia.

Jatketaan vielä vähän synttäri -ja etenkin syntymäpäivälahjateemaa. Tällä kertaa elokuussa yksi täyttäneen tyttären.

Yksivuotiashan ei juurikaan lahjoja vielä tarvitse tai edes osaa kaivata, mutta minusta oli itse äitinä kiva ele sellainen antaa. Lahja ei tosin ollut mikä vaan kaupasta ostettu tavara, vaan vanhat hopearannerenkaani. Tämä oli juuri oika hetki ikäänkuin siirtää perintö eteenpäin, vaikka renkailla tuskin juurikaan rahallista arvoa on. Tunnearvoa sitäkin enemmän.

Olen saanut rannerenkaat aikoinaan omalta äidin äidiltäni. Ne ovat Balilta, jossa isoäiti matkusteli vuosikausia niin paljon, että sitä voi varmaankin sanoa lähes asumiseksi. Suomessa hän möi hienoja Balilaisia puisia koriste-esineitä, joita meiltäkin löytyi lapsuuden kodistamme paljon. Lopulta hän menikin naimisiin Balilaisen miehen kanssa ja he muuttivat yhdessä Australiaan kauppaa pitämään – reissaten Balille edelleen paljon.

Näiden rannerenkaiden, jollaisia siis perinteisesti jo usein vauvoille Balilla puetaan, lisäksi yksi hienompia tuliaisia noilta reissulta on Balilainen, hyvin koristeellinen kansallis/juhlapuku. Sitä minulla ei harmiksi ole enää tallessa, mutta onneksi nämä rannerenkaat ovat säilyneet muutoista (ja lapsuuden leikeistä) huolimatta mukana.

Lasten kokoiset rannerenkaat ovat jo elämää nähneet, mutta omasta mielestäni se tekee koruista vieläkin hienommat. Toki niitä voisi varmasti puhdistaa lisää, niistä näkee että niitä on pidetty paljon – ja myös leikitty. Ja paljon pitäminen on merkki siitä, että ne ovat olleet mieluisat ja rakkaat.

Myy onkin ollut aivan haltioissaan myös renkaista ja voi istua vaikka kuinka kauan paikallaan, vaan harjoitellen renkaiden pujoittamista ranteisiin ja nilkkoihinsa. Välillä ne ovat unohtuneet leikkeihin ja löytyneet myöhemmin jostain sohvantyynyn alta.

Vuoden parin päästä ne varmaankin pysyvät jo paremmin päällä, kun Myy muutenkin ymmärtää paremmin niiden tarkoituksen. Sama hänelle ristiäislahjaksi antamani vanhan medaljonkini kanssa.

Myyn paita ja oma mekkoni saatu Kaikolta