Rakastan lämpöä, aurinkoa, kukkia ja kesää, mutta kaikista eniten rakastan syksyä. Joka vuosi syksy yllättää upeudellaan, vaikka kuinka mukamas muistaa kuinka hieno se on.

Sateiset ja pimeät päivät vievät usein veronsa, ne eivät lukeudu kovinkaan usein tai ainakaan monen päivän putkina suosikkeihini, mutta nämä aurinkoisen kirpeät syyspäivät tuntuvat herättävän minut eloon ihan uudella tavalla. Yksi tällainen päivä riittää kuittaamaan niin monet synkät sateet.

Luonto on syksyllä niin ihmeellisen upea. Ehkä juuri sen nopea muutos ja säkenöivät värit ovat se asia, joka saa haukkomaan henkeä. Miten ihmeellistä, että ihan hetkessä vaikkapa takapiha täyttyy sienistä tai pihapuu vaihtaa väriään.

Keväisin on ihanaa nähdä luonnon pikkuhiljaa heräilevän taas pimeän talven jäljiltä, mutta syksy on paljon intensiivisempi. Kaikki tapahtuu nopeammin ja kunnon rysähdyksellä. Luonnon oma ilotulitus ja viimeiset bileet ennen loppua.

Kevät ja vuodenvaihde ovat monelle uuden alkua, minulle se on aina ollut syksy. Syksyllä vietän myös syntymäpäivääni ja olenkin usein miettinyt, että monelle lempparivuodenaika taitaa olla juuri se milloin on itse syntynyt.

Kaikki lapseni ovat myös syntyneet syksyllä ja heidän kauttaan on helppo muistella menneitä. Että juuri saman ikäisenä minäkin vietin ensimmäistä jouluani tai menin kouluun. Viime viikkoina olen alkanut näkemään Myyssä yhä enemmän itseäni. Ulkonäöllisesti ja eleelliseti, mutta myös jonkinlainen yhteys on tuntunut myös vahvistuvan.

Ehkä se on tämä syksy, olemme molemmat syksyn lapsia.