Muutama vuosi sitten mammablogeissa pyöri eräästä naistenlehdehden osioista mukailtu haaste – äitiyden aakkoset. Tästä on siis jo reilusti useampi vuosi, mutta nyt se tuli yhtäkkiä jostain mieleeni ja ajattelin pistää taas haasteen kiertämään!

Tämä olikin yllättävän haastava toteuttaa, joidenkin kirjainten kohdalla tuli vaikka mitä mieleen ja toisten parissa sai oikeasti pähkäillä. Tässä minun äitiyden aakkoset 2020:

A – Aikaiset aamut. Lasten jälkeen myöhempään nukkuminen toimii parisuhteessa myös valuuttana.

B – Bloggaaminen. Harrastus jonka alotin lasten myötä. Muuttui työksi ja mahdollisti lasten pidempään kotihoidossa olemisen.

C – Celciusaste. Flunssakautena tuntuu, että kokoajan jollain on kuumemittari kainalossa/otsassa/korvassa/youknow. Ja silloin kun kukaan ei ole kipeänä, katsellaan mittarista ulkona olevia asteita ja ihmetellään, että mitä sitä pukisi päälle, ettei tule liian kylmä/kuuma.

D – D-vitamiini. Ainaset morkkikset kun sen unohtaa lapselle antaa.

E – Elämä. Aina välillä sitä pysähtyy ihmettelemään, että enpä olisi joskus uskonut elämäni olevan joskus tällaista (näin ihanaa!)

F – Farkut. Eipä ole ihan hirveästi tullut viime vuosina käytettyä, joustovyötäröt ja legginssit best.

G – Google. Useimissa tapauksissa: älä tee sitä!

H – Harrastukset. Olen ollut futismutsina kentän laidalla, rallatellut muskarissa, ryystänyt kahvia salibandyhallin kahviossa, käynyt vauvauinnissa, kuskannut kuviskerhoon ja ollut kannustamassa karaten vyökokeessa.

I – Itku. Olen aikamoinen pillittäjä, itken ilosta ja surusta ja joskus muuten vaan. Lasten saamisen jälkeen x 15124324262.

J – Jaksaminen. Jokus sitä vaan on ihan loppu, eikä jaksa. Sekin on ihan ok. Apua kannattaa pyytää ja jos omasta lähipiiristä ei löydy apuja niin

K – Kahvi. Elämän eliksiiri, aamujeni aloitus, päivieni piristys.

L – Lastenohjelmat. Miten voin edelleen muistaa joidenkin tunnareita ulkoa?

M – Minä. Äidiksi tuleminen ja kasvaminen on toki tehnyt minusta juuri tämänlaisen. Olen myös pelännyt minuuden kadottamista ja tajunnut, että lapsen syntymän jälkeen sen on luonnollistakin hetkeski siirtyä vähän syrjempään, mutta kyllä sitä sitten taas ihan omaksi itsekseen palautuu.

N – Nuttura. Tunnetaan myös nimellä äitinuttura, eli luottokampaus.

O – Oma-aika. Tämän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja silti se jää aivan liian usein pelkäksi ajatukseksi. Kun saa pienen hengähdystauon siitä kaiksesta tavallisesta lapsipyörityksestä, jaksaa taas paremmin.

P – Puuro. Joka aamu.

Q – Kuu. Jos joku perhenjäsen ei valvota, niin taivaalla möllöttävä kuu pitää kyllä huolen etten saa nukutuksi.

R – Ruutuaika. Olen ollut aina melko tiukka tästä, toki poikkeuspäiviäkin on. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä tiukemmaksi olen ruutuajan kanssa ryhtynyt. Nykyään se on koululaisilla vain tunti joka toinen päivä, taaperolle 0 (eipä hän tosin jaksa vielä edes mihinkään keskittyä).

S – Synnytys. Jotain niin uskomattoman ihmeellistä, rajua ja alkukantaista. Sitä on itse samalla niin herkkä ja vahva. Synnytykset eivät ole olleet minulle missään nimessä helppoja, mutta silti niin hienoja kokemuksia, että tekisin milloin vain uudestaan (siis teoriassa).

T – Talous. Äitiyslomalle jääminen ja sen jälkeinen vanhempainvapaa romahduttaa monen talouden, etenkin jos tämän jälkeen haluaa vielä jäädä kotiin hoitamaan lasta. On kummallista, miten valtio haluaa ihmisten tekevän lisää lapsia, mutta lapsiperheet joutuvat elämään todella tiukilla.

U – Uusperhe. Ottaa ja antaa, aina ei ole helppoa ja joskus taas on.

V – Välikausi. Mikä ihmeen välikausi, ihmettelin esikoiseni ollessaan vauva. Nykyään tiedän kaiken vesipilariarvoista, kuorivaatteiden ominaisuuksista, kerrostuksesta ja tuulenpitävyydeyystä – hengitävyyttä unohtamatta!

W – Wanhanajan ohjeet. Äidiksi tullessaan sitä saa jos jonkinmoisia neuvoja ja vinkkejä, ihan pyytämättä, täysin tuntemattomiltakin. Tärkeintä on luottaa omaan vaistoon ja tehdä asioista niin mikä itsestä tuntuu parhaalta, ei siksi että 50-luvullakin niin tehtiin.

X – Xjhxhfhgcxgv. Äitiys tuo tullessaan mitä kummallisempia uusia sanoja, kolmannessakin raskaudessani opin taas kaikkea ihan uutta (kuten että mitä balloki tarkoittaa, tunnustan googlasin). X-asento on myös aika jees, jos edellinen vastaus ei mennyt sääntöjen mukaan.

Y – Yhdistelmärattaat. Kymmenen vuoden aikana minulla (siis lapsillani) on ollut yhteensä kuudet rattaat. Kyllä, sellaisiinkin ja tietyn merkin kapistuksiin voi hurahtaa ja pistää yksiin nelinumeroisen summan. Toki lisävarausteina löytyy lisäksi viilentävää istuinalustaa, mukitelinettä, kesäkuomuja ja untuvapussukkaa. Vain parasta kullanmussukoilleni!

Z – Zombie. Yövalvomisten jälkeen tuttu tunnetila, ihan kun aivojen tilalla olisi vain kaurapuuroa.

Å – Åjåjåj. Mihin mä sitä ruotsia muka isona tarvitsee, mietin seiskaluokalla tunnilla tylsistyneenä. Nyt olen naimisissa suomeruotsalaisen kanssa, sukunimessäni on tämä kirjain ja myös lapseni puhuu minulle ruåtsia.

Ä – Äiti, maailman ihanin sana. Nykyään olen myös mamma (ktso ylempi).

Ö – Öööö. Mitä mä olinkaan just sanomassa?

Vanhaan tuttuun blogityyliin, pistetäämpäns haaste ihan oikeasti eteenpäin. Tahtoisin lukea äitiyden aakkoset ainakin Karoliinalta, Sannilta, Valeäidiltä.  Linkatkaa toki muutkin vaikka tähän alle, jos teette haasteen!

Kirjoitin jokin aika sitten pienen ”oppaan” liittyen etenkin ihan pienten lasten ensimmäisiin yön yli hoitoihin, eli Yökyläilyn ABC:n.

Käy ihmeessä lukemassa vinkit, jos postaus meni viimeksi ohi ja aihe on ajankohtainen nyt tai tulevaisuudessa. Lupasin jutun yhteydessä kertoa vielä erikseen, miten meidän lasten kohdalla yölyläilyt ovat menneet.

Kun pojat olivat pieniä, vähän alle yksivuotiaita, koimme että paras tapa oli niin, että hoitaja (mummi) tuli meille kotiin. Tällöin erossaoloaika jäi lyhyemmäksi kun vuorokaudeksi, sillä tulimme yöksi kotiin ja tutussa ympäristössä oli muutenkin helpompi olla. Tuolloin myös molemmat mummolat olivat vähän kauempana, joten senkin puolesta se tuntui parhaalta tavalta. Nyt tekisin kyllä toisin ja menisin itse esim hotelliin yöksi, jos hoitaja jäisi meille yöksi.

Pian 1,5 vuotiaan Myyn kanssa olemme toimineen vähän eri tavalla. Se alkoi niin, että aluksi mieheni halusi tarjota minulle mahdolisuuden nukkua yö häririöittä kotona, joten hän pakkasi babyn, kimpsut ja kampsut ja meni äidilleen yöksi. Tätä toistettiin aina välillä, jolloin mummola tuli vauvalle tutuksi ja mummille taas vauva ja kaikki siihen liittyvä korvikkeen sekoittamisesta ja väsymyksen merkkien tunnistamisesta alkaen.

Kun isän kanssa mummolassa vietettyjä öitä oli kertynyt kymmenisen, jäi Myy ensimmäistä kertaa yökylään, noin kahdeksan kuukauden ikäisenä. Kaikki meni paremmin kun hyvin. Myös itse pystyimme rauhallisin mielin nauttimaan ensimmäisestä kaksinkeskisestä ajastamme aikoihin omassa kodissa, eikä tarvinnut yhtään jännittää, että miten heillä siellä menee. Seuraava yökyläily tapahtui tästä reilun kuukauden päästä ja seuraavaksi olikin vähän pidempi väli, mutta kävimme mummolassa myös muuten vain kylässä ja mummo meillä, joten paikka tai ihminen ei unohtunut.

Viikkoa ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä Myy meni ensimmäistä kertaa yökylään myös omalle äidilleni. Tuttu ihminen hänkin, mutta itse kyläpaikka ei ollut. Siinä ei näyttänyt kuitenkaan olevan mitään ongelmaa, etenkin kun olin itse mukana ensimmäisen yön. Menimme Myyn kanssa sinne ensin yhdessä yöksi ja hän jäi sitten toiseksi yöksi sinne vielä itsekseen. Toki Myyn reipas ja utelias luonne auttoi tässä paljon.

Muutama kuukausi sitten hän oli yökylässä ensimmäistä kertaa kaksi yötä putkeen, niin että hän lähti illalla mummolaan ja palasi sieltä sitten toisen yön jälkeen heti aamupäivästä. Kun kaikki on tuttua, ei kahden yön hoitoaika näyttänyt olleen liian pitkä. Tietenkään ei voi täysin tietää mitä puolitoistavuotiaan taaperon mielessä liikkuu, kun hän ei osaa sitä vielä sanoin ilmaista, mutta käytöksestä ei ainakaan huomannut merkkejä ikävästä tai ahdistuksesta (tästä merkki on esim välinpitämättömyys vanhempia kohtaan). Ennemminkin kotiin tuli iloinen ja tyytyväinen tyttö joka oli saanut jakamatonta huomiota ja kivaa tekemistä mummon kanssa – joka kyllä sitten tankkasi syliä illan, mutta hyvillä mielin.

Toinen kahden yön kyläily tapahtui tästä kuukauden päästä, silloin mummolassa oli mukana myös tuttu isoveli, josta oli apua myös mummolle. Tuo kaksi yötä tuntuu tällä hetkellä sellaiselta sopivalta määrältä, jolloin jo toki ikävä tulee, mutta sen vielä kestää itse liikaa syyllistymättä. Toki itse olen ollut pidempiäkin aikoja, jopa 3-4 yötä erossa taaperosta, mutta silloin hän on ollut isänsä kanssa kotona.

Vauvan ensimmäisten yökyläilyjen aikaan meillä ei usein ollut edes mitään sen ihmeellisempää tekemistä, saatoimme olla ihan vain kotona. Mutta oli tärkeää voida välillä olla ihan niinkin ja samalla saatiin kaikki harjoitella turvallisesti erossaoloa. Sillä sellainen tärkeä meno, sairastuminen, mitä vaan voi sattua ihan yllättäen ja silloin on kiva, että yökyläily on jo vähän tuttua hommaa kaikille.

Sitten kun lapset kasvavat, yökyläilyistäkin tulee rennompaa, eikä niitä tarvitse enää välttämättä suunnitella kovin pitkälle. Pojat ovat jääneet extempore yökylään niin tuttuun mummolaan kun ihan uuteen paikkaankin omasta halustaan. Vanhempi on harrastanut jokin verran myös kaveriyökyliä – se on taas ihan oma lukunsa (tai riippuu paljon myös lapsen tempperamentista, meillä se on ollut aika jännä paikka). Viime kesänä vanhin myös lähti ensimmäiselle reissuulleen ilman vanhempia tai isovanhepiaan, viikoksi Viroon kaverin mökille. Hienosti meni!

Ensi viikonloppuna mini pääsee pitkästä aikaa taas yökylähommiin. Mikä onni onkaan, että vakkariyökyläpaikat sijaitsevat lyhyen ratikkamatkan päässä ja lapsen voi käydä viemässä samalla reissulla ja jatkaa itse ystävänpäivädinnerille.

Miten teillä yökyläillään?

Vauvan ensimmäinen yön yli hoito on jännittävä paikka ja netin keskustelupalstat ovatkin tulvillaan aiheeseen liittyviä kokemuksia ja mielipiteitä. Kaikki lapset, vanhemmat ja perheet ovat erilaisia ja siinä missä jonkun muutaman kuukauden ikäinen vauva voi jo mennä ensimmäistä kertaa yöhoitoon, toisen lapsi ei ole siihen valmis vielä vuodenkaan ikäisenä.

Yleisesti suositellaan, että lapsi olisi kerralla poissa vanhempien luontaan yhden vuorokauden ikävuottaan vastaavaan määrän, eli 1 vuotiaana yhden yön, 2 vuotiaana kaksi ja niin edelleen. En itse tuijottaisi kuitenkaan liikaa lukuja, vaan vanhempana luotan ennemmän siihen omaan tuntemukseen lastani (ja hoitajaa) kohtaan. Vanhemmille on tärkeää saada välillä omaa aikaa, yhteistä aikaa ja kunnon yöunia. Kannattaa aina miettiä asiaa myös siltä kantilta, että yleisesti hyvinvoiva vanhempi on tärkeämpi kun täydellisesti suunniteltu ja toteutettu yökyläily.

Kokosin pienen listan asioista, joilla auttaa vauvan / taaperon ensimmäisiä yökyläilyjä, mutta toki nämä vinkit toimivat myös vähän vanhempien lastenkin kanssa. Nämä vinkit liittyvät myös enemmän tilanteeseen, jossa hoitaja ei tule omaan kotiin hoitamaan, vaan lapsi menee muualle yöksi, mutta toki vinkkejä voi siinäkin tapauksessa hyödyntää.

Hoitaja ja hoitopaikka tutuksi – Jos mahdollista, käy lapsen kanssa tutustumassa usempaan kertaan ennakkoon hoitopaikkaan ja hoitajaan, aloittakaa heti vauvan ollessa pieni. Jääkää myös yhdessä hoitopaikkaan yöksi, niin hoitajakin tutustuu paremmin vauvaan ja hänen yöaikaiseen hoitonsa. Ideaalitilanteessa hoitaja on sellainen henkilö, jonka kanssa nähdään ja ollaan tekemissä muutenkin paljon, ehkä hän on jopa hoitanut lasta aiemminkin vaikka muutaman tunnin päiväsaikaan.

Tutut tavarat – Sama yökyläpaikka mahdollistaa sen kerta kerralla tutummaksi tulemisen. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä tärkeämmäksi muodostuvat tutut ja turvaa tuovat lelut, jotka hän tietää hoitopaikasta löytyvän. Myös se, että lapsi nukkuu kylässä aina tutussa matkasängyssä samoine lakanoineen voi helpottaa ikävää ja auttaa uuteen tilanteeseen sopeutumisessa. Mukaan yökylään kannattaa ottaa myös aina jotain omaa, kuten rakas pehmolelu tai äidiltä tuoksuva t-paita.

Rutiinit – Lapsille rutiinit ovat tärkeitä, vaikka vanhemmasta ne saattavatkin välillä tuntua turhilta tai tylsiltä. Tuttujen rutiineiden noudattaminen hoitopaikassa on avaintekijä onnistuneeseen yökyläilyyn. Pienten kanssa päivä rytmittyy aika usein ruokailuiden, päiväuninen ja ulkoilun ympärille. Nukahtamista helpottaa, jos kyläpaikassa voi toteuttaa myös samat iltarutiinit mitä kotona, kuten kylvyssä käynnin.

Ohjeet hoitajalle – Yökylä on jännittävä paikka myös hoitajalle ja jännitystä lieventää, kun kaikki käytännön asiat ovat selkeitä. Etukäteen kannattaakin tehdä aikataulu, josta selviää suunnilleen mihin aikaan lapsi nukkuu, syö yms. Myös ruoat, maitomäärät ja kaikki muu oleellinen on hyvä olla ylhäällä, jotta kyläily sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Jos hoitaja ei vielä tiedä, muista kertoa ainakin mistä vauva tykkää ja ei tykkää, miten hänen yleensä saa rauhoittumaan, mistä tunnistaa nälän / väsymyksen / vaipanvaihdon tarpeen. Käytännön asiat kuten kauan maitoa kannattaa lämmittää ja miten rattaiden jarru toimii on toki hyvä käydä myös läpi.

Muuta huomioon otettavaa:

Kerro mitä tapahtuu – Puhuminen jo ihan  pienelle vauvalle vahvistaa vuorovaikutusta ja tuottaa hänelle turvaa. Vaikka pieni ei vielä ymmärrä sanomaasi, voit kertoa mitä tapahtuu, kuka häntä hoitaa ja milloin taas näette. Hyvästele lapsi hänen hereillä ollessaan, äläkä yritä harhauttaa lähtemällä hänen huomaamattaan pois.

Kimpsut ja kampsut – Vaikka meillä mummolat (ja vaarila!) ovat nykyisin ihan lähellä, siirtymiä helpottaa se, ettei tavaraa tarvitse pakata ihan hieveästi mukaan. Sieltä löytyvät matkasängyt, syöttötuolit, lelut sekä usein vaipat ja ruoat. Tutteja pakataan mukaan aina maksimimäärä, jotta muutamankaan katoaminen ei aiheuta katastrofia. Myös vaihtovaatteita kannaattaa pakata mukaan muutamat ylimääräiset.

Ei kipeänä (jos mahdollista) – Tämä on varmasti aika itsestäänselvyys, mutta mainitaan nyt kuitenkin. Tietysti ennakkoon suunniteltua iltaa on kurja joutua muuttamaan jos lapsi sairastuu, mutta kipeänä lapsi usein kaipaa extraläheisyyttä ja vanhempiaan. Ei ole myöskään reilua tartuttaa hoitajaa ja muutenkin kipeän lapsen hoitaminen voi olla turhan rankka kokemus.

Reagointi jälkikäteen – Vaikka kyläily olisi mennyt todella hyvin, voi lapsi reagoida myöhemmin kotona uuteen tapahtumaan ja erossaoloon. Se voi ilmetä suuttumuksena vanhempia kohtaan tai läheisyyden tankkaamisena. Tämä on täysin normaalia reagointia lähes kaikille ja kaiken ikäisille lapsille, eikä kerro vaikkapa lapsen valmiudesta hoitoon jäämiseen vaan itseasiassa enemmänkin sitä, että erossaolo on ollut hänelle turvallinen kokemus. Ikävän ja ahdistuksen merkkejä voivat taas olla välinpitämättömyys vanhempia kohtaan.

*

Elämässä voi tulla eteen äkillisiä tilanteita, eikä aina yökyläilyjä pysty ennakoimaan tai suunnittelemaan etukäteen. Silloin pitää vain luottaa siihen, että kaikki menee varmasti ihan hyvin. Kaikilla ei myöskään ole samanlaisia verkostoja, jolloin hoitajakaan ei välttämättä voi olla entuudestaan tuttu tai hoitopaikkaan ei ole mahdollista etukäteen tutustua. Jos arjessa muuten kaikki on hyvin ja ollaan läsnä, ei muutamalla yökyläilyllä saa vielä mitään pysyvää vahinkoa aikaan. Useinmiten me vanhemmat olemme niitä jotka eniten jännitämme, syyllistymme ja ikävöimme.

Tuleeko teille muita hyviä vinkkejä pienten yökyläilyyn? Kiinnostaisiko kuulla, miten meillä ollaan kaikkien lasten kanssa ensimmäisten vuosien yökylät toteutettu ja kuinka pitkään ollaan oltu minkäkin ikävuoden aikana kerralla erossa? Entä kiinnostaako isompien, jo koululaisten kaveriyökyläilyt?

Ihanaa isänpäivää omalle isälleni sekä lasteni isille! <3 Sekä tottakai kaikille muillekkin isille, iskille, papoille, vaareille, fafoille, mufeille, isoisille, paapoille, taatoille, ukoille, ukille, äijille, bonusisille ja isänmielisille elämän tärkeille ihmisille.

Kutsutaanko teillä muuten jollain erikoisemmalla tavalla isoisiä tai isejä, joku varmasti jäi listata vielä uupumaan?

Meidän vauvasta tuli taapero reilu kaksi kuukautta sitten ja vaikka vuorovaikutus vauvan kanssa on sujunut jo pitkään hyvin, yllättää meidät joka päivä se, miten hyvin taaperon kanssa oikeasti voikaan kommunikoida ja enennkaikkea miten paljon hän ymmärtää. Itselleni erityisen ihmeellistä on ollut todeta, miten jo alle yksivuotias ymmärtää yhtä hyvin kumpaakin kotikieltään – eli suomea ja ruotsia.

Pienen vauvan kanssa sitä aika nopeasti tulkitsemaan merkkejä sekä erilaisia itkuja, mikä tarkoittaa mitäkin – nälkää, väsymystä, märkää vaippaa, syliä. Mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä vastavuoroisemmaksi ja tietoisemmaksi kommunikaatio muuttuu.

Merkittä harppaus selkeämpään kommunikaation meillä tapahtui vauvan ollessa noin puolen vuoden ikäinen, kun hän oppi nyökyttämään että pudistamaan päätään – sekä myöhemmin oikeasti ymmärtämään mitä ne merkitsevät. Kun kommunikaatio pelaa, tulee turhautumisia ja niistä syntyvää harmitusta vähemmän – puolin ja toisin.

Yllättävän aikaisessa vaiheessa huomasimme vauvan ymmärtävän hurjan paljon kysymyksiä ja pyyntöjä – kuten anna pusu (antaa pusun) mennäänkö nukkumaan (konttaa sänkyyn) tule syömään (menee syöttötuolille) siivotaan lelut (alkaa keräämään niitä koriin) mitä koira sanoo (vuh vuh – hän vastaa) ja niin edelleen.

Myös vauva oppi pyytämään asioita muillakin tapaa. Esimerkiksi, kun hän halusi kuunnella musiikkia, meni hän radion eteen osoitti sitä ja alkoi tanssimaan, kun hän halusi syliin ojensi hän molemmat kätensä. Nykyään pyyntöihin liittyy osoittelun lisäksi myös sanoja tai jokin tietty äänne tai ääni.

Taapero esimerkiksi ilmoittaa nälästä naksuttamalla kieltään, maitoa hän pyytää hokemalla ämäm (ja ollessamme makuuhuoneessa osoittaa ikkulaudalle, jossa ennen pidimme yömaitoja). Jos hän haluaa niistää nenän tai pyyhkiä suun, pyytää hän paperia tuhistamalla nenäänsä. Tuttia hän taas vaatii usein kiljumalla mämää, puhelimen äänen kuulessaan laittaa hän käden korvalleen ja jos pallo vaikka pyörii sohvan alle ulottumattomiin, totetaa hän, että o-ou.

Ruoan jälkeen hän taas sanoo kiitos nostamalla kätensä tietyllä tapaa ylös. Hän tekee myös näin välillä, ilmoittaakseen ettei jaksa enää syödä. Jos ruoka on hyvää (tai kysyttäessä maistuuko yms), sanoo hän että nam nam. Nukkumaan menoa hän esittää painalla päänsä tyynyyn ja sanomalla aijaij.

Kommunikaatio on siis kokoajan entistä monimutkaisempaa ja monitahoisempaa ja taaperolta voi pyytää asioita, kuten laita kengät kaappiin ja tule sitten tänne niin mennään kylpyyn – jolloin hän tosiaan vie kengät omaan kaappinsa ja alkaa kiskomaan vaatteilta yltään, kulkien samalla kohti kylpyhuonetta. Tai ruokapöydässä, pureskele ruokasi ja nielaise, sitten vasta ota lisää. Arki helpottuu paljon kun lapsi ymmärtää esimerkiksi ulos, kylpyyn, vaipanvaihtoon -ja nukkumaanmenon käsitteet, sekä muistaa miten niissä tilanteissa toimitaan.

Joitain ihan oikeita sanojakin häneltä siis tulee ja osa aiemmin opituista sanoista on jo myös ehtinyt unohtua. Myy matkii ihan hirveästi puhetta ja toistelee tavuja, sekä yrittää kovasti puhua. Sellaista liikuttavaa kovaa kailotusta / jokellusta, kun hän vaikka lukee kirjaa tai juttelee leikkipuhelimeensa.

Sanoja mitä hän jo sanoo ovat esimerkiksi pappa, lamppu, kakka (uusin!), haloo, Kaapo, titta, tutti ja nej (NEJ NEJ NEJ NEJ hän huutaa, kun ei halua vaikka jäädä omaan sänkyyn nukkumaan). Ja sitten niitä ”omia” melkein-sanoja, jotka me pääosin tunnistamme, on ihan hirvittävästi. Kuten ätä, eli äiti.

Taaperon ymmärtävien sanojen varasto on huikea ja hämmästyttää joka päivä. Tuntuu, että hän tietää jo kaikkien arkisten esineiden nimet, kuten kaikkien vaatekappaleiden, astioiden, lempiruokien, huonekalujen ja lelujen. Ja tottakai perheenjäsenten sekä oman nimensä (ja lukemattomat lempinimesä). Puistossa hänelle on päivänselvää mikä on hiekkalaatikko, keinu, liukumäki, kivi, lehti, lintu tai koira – ja kaikki nämä siis kahdella kielellä. On tässä vuoden aikana muuten omakin ruotsin sanavarasto kasvanut aika hyvin!

Yksi parhaista asioista kommunikaation kehittyessä on ehdottomasti huumorintaju ja yhdessä hassuttelu. Taapero tietää (ja kokeilee jatkuvasti eri tavoin) miten vanhemmat saa nauramaan ja nauttii silminnähden siitä. Ja tietysti myös toisinpäin! Onnistunut kommunikaatio parantaa lapsen itsetuntoa, mutta tuntuu se tosi hyvältä myös näin vanhempana.

Kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja riippuu paljon perheen omasta tavasta toimia, millä tavalla kommunikaatio tai vaikka huumori kehittyy. Ei siis kannata vertailla!

Vuorovaikutusta oman vauvansa kanssa voi parhaiten kehittää olemalla läsnä, reagoida, leikkiä, koskettaa ja tulkitsemalla erilaisia sanattomia viestejä. Omasta kokemustani, kaikki tämä tulee vanhempana ihan luonnostaan. Lapset myös oppivat matkimalla ja sivusta seuraamalla, joten siitäkään ei kannata mielestäni ottaa mitään turhaa stressiä. Höpisee vaan menemään vauvan kanssa touhutessa, sanoittaa, vastailee jokelteluihin kuin muka ymmärtäisi mistä keskustellaan ja katsoo silmiin.

Uskon, ettei niitä ristiriitoja jatkossakaan synny kovin usein siitä, ettemmekö ymmärtäisi toisiamme sanallisesti tai elkein, vaan enneminkin vaikkapa siitä, miksen minä suvaitse hänen repiä kenkäkaappia ensin kymmentä kertaa levälleen ja sen jälkeen uittaa kenkiä pöntössä – vaikka kuinka paljon hän niin tahtoisi tehdä.

Miten siellä muiden taaperoiden kanssa kommunoikoidaan ja mitkä ovat olleet ensimmäiset ”oikeat” sanat? Käyttääkö joku aktiivisesti vaikkapa tukiviittomia