Kuten aiemmin kerroin, meillä lasten pyöräilemään opettelu on vähän jäänyt laatikkopyörän helppoden takia. Pitkään nimittäin  mielummin pakkasin lapset tavaroineen laatikon kyytiin, kun että olisimme lähteneet kaikki matkaan omilla pyörillämme. Kaapo ajaa jo hyvin, mutta Elvis on päässyt pyöräilyn makuun vasta tänä kesänä.

Vaikka Kaapon kanssa pyöräily alkoi sujumaan lähes itsestään, googlailin keväällä vinkkejä nimenomaan pyöräilyn opettamiseen. Eihän siihen hirveästi mitään vippaskonsteja ole, mutta muutamia juttuja kyllä jolla voi sitä helpottaa ja nopeuttaa:

Potkupyöräily on hyvää alkutreeniä

Viime vuosina todella suositut pienten lasten potkupyörät ovat loistava apu pyöräilyn aloittamisessa. Lapsi joka on hiffannut potkupyöräilyn oppii todennäiköisesti myös ajamaan myös polkupyörällä suht helposti. Potkupyöräillessä oppii hienosti pyörän kanssa tasapainoilun, joka on sama molemmissa pyörissä.

Älä käytä apupyöriä

Pyöräilyn opettelu kannattaa aloittaa ilman apupyöriä, sillä niiden kanssa tasapino ei harjaannu ja niistä voi olla enemmän haittaa kun hyötyä. Apupyörien kanssa ajaminen on aivan erilaista kun ilman, joten tämä vaihe on aika turha.

Paras ikä opetella ajamaan on noin 4-vuotiaana

Muista kuitenkin että kaikki lapset ovat erilaisia ja oppivat omaan tahtiinsa. Joku voi olla valmis ajamaan jo kolmivuotaana, joku vasta lähempänä kouluikää. Potkupyöräilyn voi kuitenkin aloittaa jo aiemmin ja tutustua pikkuhiljaa polkupyörään lapsen kiinnostuksen ja taitojen mukaan.

Mitä pienemmän lapsen kanssa polkemista treenaa, sitä hankalampaa alku on. Polkemista voi olla aluksi vaikea hiffata, etenkin jos lapsi ei ole nähnyt paljoa muita pyöräilijöitä tai kokeillut polkemista aiemmin. Polkeva liike ei tule luonnostaan, kuten vaikkapa kävely, joten sitä pitää treenata. Samalla lihakset kehittyvät ja sitä myötä myös polkemisesta tulee lapselle helpompaa.

kannattaa heti aluksi opettaa, että polkeminen tapahtuu aina aloittamalla etummisena olevalla polkimella. Jos polkemisen opettelu tuntuu liian haastavalta tai ikävältä kannattaa pistää se hetkeksi tauolle ja kokeilla vaikka muutaman viikon päästä uudestaan.

Valitse tarpeeksi pieni pyörä

Moni hankkii lapselle pyörän kasvunvaralla. Kuitenkin ajamaan opettelevan lapsen onhelpompaa oppia polkeminen mielummin vähän pienellä kun suurella pyörällä. Myöhemmin tarpeeksi iso pyörä on hyvä, sillä sitä on kevyempi polkea. Ajamaan opetelessa on kuitenkin tärkeää että lapset jalat osuvat kunnolla maahan ja että pyörä on tarpeeksi pieni ja että lapsen on helppo käsitellä sitä.

Harjoittele aluksi tasaisella

Paras paikka pyöräilyn harjoittelulle on tasainen ja laaja alue, kuten asfalttikenttä. Kuitenkin jos lapsella riittää voimaa jaloissa, voi ajamista harjoitella myös nurmikolla, jolloin kaatuminen ei satu yhtä paljoa. Nurmikolla ajaminen on kuitenkin huomattavasti raskaampaa, joten ihan ensimmäisillä kerroilla tai pienen lapsen kanssa kannattaa suunnata jonnekkin täysin tasaiaiselle, jossa ei tarvitse myöskään väistellä muita tai varsinkaan liikennettä.

Ole lapsen tärkein tuki (ja turva)

Paras paikka tukea pyörän päällä olevan lapsen tasapainoa on takana. Voit pitää pyörää pystyssä satulasta, mutta aluksi kädet lapsen kainaloiden alla voi tuntua hänestä turvallisimmalta. Älä myöskään petä lapsen luottamusta irroittamalla otetta ennen kun hän on valmis. Kun tasapaino alkaa löytymään voit pikkuhiljaa alkaa höllentämään otettasi ja päästämään pikkuhiljaa irti. Voit sopia lapsen kanssa että päästät hänet menemään itse tai juokset aluksi hänen rinnallaan.

Voit auttaa lasta hahmottamaan pyörällä tasapainoilua ohjaamalla häntä kainaloista pidellen ja kääntämällä sivulta toiselle. Näin lapsi oppii samalla kääntymistä ja pyörän hallintaa.

Kaatumista ei voi välttää

Omasta mielestäni lapselle kannattaa rehellisesti kertoa heti aluksi, että kaatumiselta ei voi etenkään harjoitellessa välttyä. Joissain vaiheessa lapsi tulee kaatumaan ja mahdollisesti satuttamaan myös itseään jonkun verran. Kaatumisista huolimatta on tärkeää saada positiivinen vire pysymään harjoittelussa.

Jarruttaminen

Jarrun käyttö on tietysti ensisijaisen tärkeä asia oppia. Useasti polkemaan opetellessa lapsi usein vahingossa aluksi jarruttaakin, joten sen oppiminen käy monella ihan vahingossa. Jos pyörässä on jalkajarrun lisäksi käsijarru, sen käyttöä kannattaa harjotella aluksi pyörää taluttaen. Muista myös näyttää lapselle mitä tapahtuu jos pelkkää käsijarrua käyttää äkkijarrutuksessa.

Älä pakota

Kuten aiemmin sanottu, pidä harjoittelu hauskana ja lapselle mukavana asiana. Kannusta positiiviseen sävyyn mutta hyväksy myös se, että lapsi ei välttämättä ole vielä valmis harjoitteluun. Älä hermostu, vaan yrittäkää mielummin myöhemmin uudestaan.

Miten teillä on opetettu lapset ajamaan, kuulostavatko nämä vinkit yhtään tutuilta? Vai onko teillä harjoittelu vielä edessä? Entäs kuinka monen lapsi on aluksi mennyt potkupyörällä?

Poikien Pelago Kiddo-pyörät saatu

Törmäsin muutama päivä sitten keskusteluun, jossa puhuttiin siitä, että annetaanko perheissä lasten valita itse vaatteensa. Aika moni oli sitä mieltä, että tottakai lapsi saa ne itse valita. En nyt sinänsä tuntenut mitään pistoa sydämessäni, vaan olin itseasiassa aika yllättynyt, sillä kyllä meillä se olen aina ollut minä joka lasten vaatteet valitsee ja ”määrää”.

Hoidan yleensä lasten vaateostokset ihan itsenäisesti, mutta aika usein saan lapsilta kyllä kommenttia valinnoistani ja yleensä ne ovat positiivisia. Käymme yhdessä todella harvoin missään vaatekaupoilla ja jos käymme, niin harvoin suostun heille mitään ostamaan. Lapset ovat tottuneet tähän, eivätkä ole ikinä jääneet kinumaan tai itkemään minkään vaatteen perään. Kuulostaa ehkä rajulta, mutta olen alusta saakka tehnyt heille selväksi, että varsinkaan mitään sarjakuvasankari-vaatteita heille en osta. Sellaisia nähdään korkeintaan alusvaatteissa, joskus harvoin yövaatteissa, mutta ehdottomasti se jää siihen.

En tiedä olisiko tilanne toinen jos lapset oikeasti vaatisivat ja tahtoisivat näitä vaatteita kaupankin ulkopuolella. Mutta koska he selvästi haluavat niitä vain jos niitä näkevät, en koe mitään tarvetta ostaa heille sellaisia vaatteita joita en itse kestä katsoa. En tietenkään pakota lapsia pukemaan mitään vaatteita mitä he eivät halua päällensä laittaa, mutta sellaisia tilanteita on todella harvassa ja ne riippuvat enemmän päivästä kun siitä vaatteesta. Elvis on pojista se vaativampi, Kaapo taas pukee yleensä mukisematta kaiken mitä ehdotan.

Toissapäivänä kävimme yhdessä lasten kanssa Zarassa hakemassa netin kautta tilaamaani pakettia. Kävelimme lasten osaston läpi ja Kaapo kiinnitti heti huomionsa tyttöjen puolella oleviin Simpsons-kuosisiin huppareihin (miksi muuten tällaisia ei voi tehdä unisex-mallisina!?). Siinä oli muutama erilainen huppari, eikä tuo kuvissa oleva ollut minusta hullumpi, ja koska hän selvästi halusi sitä ihan hirveästi lupasin sen hänelle perjaatteitani vastaisesti ostaa.

Myös Elvis toki halusi sitten paidan. Yritin selittää, ettei mitään kannata ikinä ostaa vain ostamisen takia, mutta hän ei luovuttanut. Missään nimessä kumpikaan ei mitenkään vaatimalla vaatinut mitään, kiukutellut tai muuta, mutta heistä paistoi sellainen suuri toiveen palo, jolle oli todella vaikea sanoa ei. Elvis kierteli kauppaa kauan, hänellä oli toiveissaan kääntöpaita, eli jossa on edessä tuollaiset käännettävät paljetit. Kaikki ”poikien” kääntöpaidat olivat ihan hirveitä (mikä siinä onkin että niissä pitää aina lukea jotain Cool Skater Boy From NY – tai vastaavaa?), mutta sieltä samaiselta tyttöjen puolelta löytyi sitten tuo päärynäpaita. Kuten sanottu, normaalisti en ostaisi mitään tällaista, varsinkaan sarjakuvahahmoilla, mutta olisitte nähneet miten paljon iloa se heille tuotti.

Myöhemmin kuulin miten Kaapo oli moneen kertaan Oskulle kertonut miten onnellinen hän oli uudesta paidastaan. Hän oli kuulemma jo pitkään toivonut jotain Simpsons-vaatetta, eikä voinut uskoa miten olin hänelle ostanut 20 euroa maksavan (eli tosi kalliin) paidan! Hän oli niin tyytyväinen ja kiitollinen.

Samoin sain tänään kuulla miten tärkeä tuo kääntöpaita oli Elvikselle. Monilla heidän eskarissaan on ollut sellainen, mutta ei hänellä. Paljettien kääntäminen on hänestä ihanaa, mutta eskarissa kääntöpaitoja oli lähinnä vain tytyöillä, eivätkä he antaneet lupaa niitä kokeilla. Ainakaan jos kokeilijalla ei itsellään ollut kääntöpaitaa, jota olisi sitten vastavuoroisesti saanut kääntää.

Aion jatkossakin, vielä niin kauan kun voin, sanoa sanottavani vaatteista jota lapseni pukevat päällensä. Mielestäni niin kauan kun minä ne hankinnat teen ja maksan, on minulla myös sanottavani niihin. En pakota lapsia pukeutumaan mihinkään mihin he eivät halua, mutta en jatkossakaan myöskään osta sellaisia vaatteita joista en tykkää ja jotka eivät täytä kriteereitäni tuotannon suhteen. Paitsi välillä, koska tuo ilon määrä mitä jokin vaate voi saada aikaan, saa myös minulle ihan todella hyvän mielen.

Ajattelen myös niin, että näin lapset oppivat kiitollisuutta, eikä niin että he aina saisivat mitä haluavat. Näinollen tällaiset pikkujutut tuntuvat todella isoilta. Ja itseasiassa nuo paidathan ovat ihan kivat.

Mitä te olette mitä ja miten teillä toimitaan lasten vaatteiden suhteen? Määrääkö aikuiset vai lapset vai onko sillä edes väliä?

Niin se perjantaina sitten koitti, Elviksen viimeinen päivä erkarilaisena, Kaapon viimeinen koulupäivä tokaluokkalaisena ja minun viimeinen päiväni kun joudun kuskaamaan lapsia ärsyttävän matkan päähän. Etenkin tuo esikoulun päättyminen oli iso ja paljon tunteita herättävä asia. Sitä ehdittiin itkeä ja surea monen monet illat monta viikkoa ennen. Niin Kaapon kun nyt Elviksenkin kohdalla tuo esikoulu on ollut ehdottomasti pahaimpia kokemuksiamme varhaiskasvatuksesta. Tästä eskarista on muodostunut rakas ja tärkeä paikka niin lapislle kun meille aikuisillekkin. Joten sen päättyminen ja kovaan koulumaailman siirtyminen tuntuu todella haikealta myös itsestäni.

Itse kävin perjantaina vielä katsomassa Kaapon improkerhon teatteriesityksen kenrtaaliharjoitukset, sillä en itse viralliseen juhlaan ja todistusten jakoon päässyt. Me lensimme pe-la yönä tänne Espanjaan kahdestaan, mutta sain sitten aamusta mitä ihanimman viestin. Kaapo oli saanut stipendin! Stipendin hyvistä sosiaalista taidoista sekä hyvänä ja esimerkillisenä kaverina olosta. Voi että miten yläpeäksi sitä voikaan itsensä tuntea toisen puolesta!

Tämä stipsendi tuli todella hyvään saumaan ja ihanaa että Kaapo saa tunnustusta juuri tästä. Koulussa kun on ollut pientä kiusaamista ja muuta sellaista ikävää käytöstä jonka johdosta kotiin ei ole aina tuntu niin iloisin mielin. Olen äärimmäisen ylpeä että tästä huolimatta tuo, pian kolmasluokkalainen, on silti uskaltanut olla oma itsensä ja tunnistanut oikean ja väärän rajat sekä toiminut niiden mukaan.

Itselläni alkoi myös hiljattain raskauden viimeinen kolmannes ja kahden kuukauden kuluttua meillä saattaa jo hyvinkin olla vauva sylissä. Edessä on siis todella paljon uutta, ihan uusi elämä, meille kaikille. Samalla niin kamalan haikeaa ja toisaalta ihan kutkuttavan jännittävää ja ihanaa.

Miten teillä muilla meni eskarin ja koulujen päättäjäiset, alkoiko loma vai pitääkö vielä hetki odottaa?

Olipa kerran pieni mäkkäristä saatu pehmolelu, joka katosi joskus viime syksynä. Olipa myös lapsi joka itki kuukausitolkulla sen perään. Hänen äitinsä luuli jo hiljattain Suklaa nimimisen pienen hirven katoamisen unohtuneen, kunnes keran eräänä yönä tämä samainen lapsi alkoi taas lohduttomasti itkeä sen perään. Äiti ei keksinyt muuta rauhoittaaksen lapsen, paitsi ehdottamista uuden pehmolelun tilaamista ebaystä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, että saako niitä edes sieltä. Missään kaupoissa sitä ei ollut.

Seuraavana aamuna lapsi kysyi äidiltään, että tilasihan tämän sen lelun yöllä kuten oli luvannut. Öööh, joo kyllä kyllä. Samalla äiti vannotti mielessään tilaavansa sen heti pikinmiten. Viikon päästä lapsi taas kyseli pehmolelun perään. Äiti oli unohtanut koko jutun. Äiti selitti miten paketti tulisi kaukaa Ameriikasta saakka, ja miten sillä kestäisi tulla joko laivalla tai monella eri lentokoneella eri postin lajittelupisteiden kautta. Ja samalla hän taas mielessään vanotti itseään tilaamaan sen pehmolelun asap.

Meni taas viikko. Sama juttu, äiti selitti että matka on vain niin kauhean pitkä. Mutta että viikon päästä, kun lapsi tulisi taas isältään, olisi se paketti täällä. Samalla hän mielessään kirjoitti kissan kokoisilla kirjaimilla itselleen muistutuksen NYT TILAA SE LELU, mistä vaan, ihan sama mitä maksaa.

Päivää ennen kun lapsi oli tulossa taas äidilleen, äiti muisti sen pehmolelun. Siis sen, jota ei oltu etsitty netistä saatika oikeasti tilattu mistään. Äiti huuteli nettikirppikset läpi ja seuraavana aamuna löysi kun löysikin erään toisen äidin, jonka lapsi oli valmis myymään oman pehmolelunsa. Sitten tämä äiti matkusti tunnin pehmolelua ostamaan, maksoi siitä kaksi euroa ja pisti lapsen sängylle odottamaan.

Lapsi saapui kotiin ja näki rakkaan pehmolelunsa, Suklaan aka. Chocolatin. Hän oli onnellinen. Tällä hänen äitinsä sai myös vähän lisää aikaa ”nallesairaalassa” olevalle pehmokoiralle. Joka on siis mukamas viety sinne korjaukseen jo viikkoja sitten, mutta on oikeasti käärittynä äidin villapaidan sisälle vaatekkaappiin. Jos vaikka huomenna hän sitten muistaisi sen viedä sinne oikeasti!

Meillä oli tänään suuri päivä, kun Elvis kävi tutustumassa tulevaan kouluunsa. Koulun aloittaminen on ollut pitkään mielessä oikeastaan aika negativisena ja jopa ahdistavana asiana toiseen kaupunginosaan muuttamisen takia. Me kaikki olisimme tahtoneet, että Elvis menee tuttuun kouluun, jossa Kaapokin jo on, ja johon menevät myös iso osa kavereista. Uudesta kodistamme on kuitenkin liian vaikea ja pitkä matka sinne, ja minun oli pakko ajatella asiaa myös itsekkäästi – en pysty saattaa ja hakea häntä vastasyntyneen vauvan kanssa. Eikä poikia voi oikein kahdestaankaan päästää kulkemaan, etenkin kun koulu alkaa ja päättyy eri aikaan.

Oli vaikea päätös päättää, että Elvis menee tuntemattomaan lähikouluumme. Itseasiassa sain sen päätöksen tehtyä lopullisesti vasta muutama viikko sitten. Asiaa helpotti se, että poikien isä osti läheltämme myös asunnon, joten koulumatka onnistuu molemmista kodeista sitten helposti.

Vaikka virallinen päätös tehtiin vasta hiljattain, olemme toki valmistelleet Elvistä siihen, että koulu ei tulekaan olemaan se, mihin hän on jo muutaman vuoden henkisesti valmistautunut. Pitkään hän vastusti asiaa. Hän ilmoitti monen monta kertaa erittäin tomerasti, että sinne kouluhaan hän ei sitten mene. Ei missään nimessä.

Uudesta koulusta hän tuntee vain yhden lapsen, ja hänkin menee eri luokalle. Kun koulun aloittaminen on muutenkin tosi jännittävä juttu, tuntuu toisen puolesta pahalta se, ettei siellä ole entuudestaan edes ketään kaveria turvana tai seurana. Samalla harmittaa myös se, että kontaktit vanhoihin kavereihin vähenevät koulun alkamisen myötä entisestään.

Jyrkkä ei tulevalle koululle alkoi kuitenkin pikkuhiljaa pyöristyä. Aluksi Elvis alkoi vastailemaan kyselijöille koulunsa olevan tuo uusi, vaikka edelleen meille sanoi ettei halua mennä sinne. Huomasimme että ehdottomuus alkoi pikkuhiljaa väistymään. Kun kouluun tutustumispäivä alkoi lähenemään, ilmoitti Elvis kaikkien yllätykseksi että päivästä tulee hänen elämänsä paras.

Ja tänään oli sitten se päivä. Apua miten liikuttavaa oli nähdä hänet jonossa, uuden opettajansa perässä kulkemassa ekaa kertaa tulevaan luokkaansa. Luokalla ei tosiaan ole yhtäkään edes etäisesti tuttua oppilasta, eikä hän vielä tutustumispäivänä jutellut vielä kenellekkään muulle, kun muutaman sanan opettajalle, mutta hän on nyt hyvin innoissaan silti menossa sinne. Elvis jo tuumaili ettei haittaa jos hän ei tutustukaan kehenkään, koulussa on niin hyvä kirjasto, että hän voi kuulemma mielellään mennä sinne aina vaan lukemaan 😀

Ihanan hyvillä mielillä ollaan siis kaikki tulevasta syksystä ja koulun aloittamisesta synkeän alkuvuoden ja kevään jälkeen. Niin iso helpotus. Vaikka edelleen itsestäni tuntuu samalla vähän haikealta ja jännittävältä laittaa hänet itsellenikin vieraaseen kouluun. Monet ovat paikkaa kuitenkin kovasti kehuneet ja kyllähän se ensivierailulla vaikkutti oikein kivalta. Ja pääasia on tietenkin se, että Elvis on innoissaan ja tyytyväinen.

Kuinka monella muulla ekaluokan aloitus siintää elokuussa? Joko olette käyneet tutustumassa kouluun ja minkälaisia ajatuksia teillä ja tulevilla koululaisissa siitä on?