Hellepäivä Turun saaristossa. Ihan ok.

ps. Huomaako joku mun hiuksissa jotain erikoista? 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tuossa kuukausi sitten koin varsinaisia kauhunhetkiä. Kamerani hajosi. Olin Sidewaysissa kuvailemassa, kun iski vuosikymmenen kauhein vesisade. Suojauksista huolimatta kamera pääsi repussa kastumaan ja seuraavana päivänä hajosi.

Oltiin parin päivän päästä lähdössä reissuun ja Olympuksen yhteiyshenkilöni oli lomalla. Meinasi pienehkö paniikki ja tuskanhiki päästä valloilleen. Kyseessä oli kuitenkin oma mokani. Siitä huolimatta sain kun sainkin yhteyden ja saatiin uusi kamera minulle pikatilauksena päivää ennen lähtöä. Olisi ollut tylsä lähteä matkalle ilman kameraa, vaikka ei nyt ihan hirveästi tullutkkaan siellä kuvailtua.

On tuo kamera vaan niin rakas. En osaisi elää ilman! Rajala Ambassador kisan kautta on tullut testailtua vaikka minkälaisia, mutta tuo on vaan ihan lemppari. Vaikkakin joku järeämpi olisi kiva myös nykyisen kaveriksi. Vaikkakaan tuskin sitä tulisi yhtä usein käytettyä.

Tänään fiilistelin pian taas koittavaa Flowta! Mietin, että jaksaako sinne tänä vuonna ottaa kameraa mukaan ollenkaan. Kuitenkin katsellessani kuvia viime vuodelta tulin siihen tulokeen, että ehdottomasti jaksaa! Ei niin visuaalisesti upeaa tapahtumaa ja ihmisiä voi olla taltioimatta myös muistikortille.

Lisää juttuja kamerasta löytyy esimerkiksi täältä , viime vuoden Flow-postaukset täältä, täältä ja täältä 🙂

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olenkin jo muutamaan otteeseen kertonut kisaavani Rajalan Ambassador 2016 tittelistä. Meitä on yhteensä kuusi hyvin erilaista luovan sisällön tuottajaa ja tarkoituksenamme on kisan aikana suorittaa erilaisia tehtäviä. Jokaisen isompaan kuvaustehtävään saamme meille osoitetun kaluston käyttöön, nyt kolmannella kierroksella saimme testiin Nikonin D750 järjestelmäkamerat muutamalla eri linssillä.

Viimeisin tehtävämmehän oli kuvata karhuja Suomussalmella. Ja tällä kertaa, poiketen kahdesta edelliskerrasta, emme saaneet tutustua kameroihin ollenkaan ennen kisan alkua. Se oli vaan kamerat kouraan ja metsään.

Vaikka käytönnössä teitää miten kamera toimii, on jokainen merkki ja mallikin erilainen. Kuva ja värit piirtyvät vähän eri tavalla mutta sen lisäksi jokainen nappi ja säätö on ihan eri paikassa. Voin ehkä paljastaa, että muutama ärräpää lensi suusta, ennen kun sain ensimmäiset karhut tallennettua muistikortille.

Uutta kameraa käyttöön ottaessa en itse ole yhtään sellainen tyyppi, että lukisin ensin jotain ohjeita. Itseasiassa en ole yhdenkään kisakameran manuaalia edes avannut. Tykkään siitä kun toiminnot saa opetella itse. Se onnistumisen tunne, kun saa vihdoin sen hyvän kuvan, on silloin paljon parempi. Ja muutenkin olen aina ollut sellainen, että opin paljon paremmin tekemällä.

Tämän Nikonkin kanssa en kuitenkaan yrityksistä huolimatta ole päässyt ihan kavereiksi. Karhusafarilta tuli tosi hyviä kuvia, mutta siltikään reissun jälkeen ei ole oikein tehnyt mieli tarttua siihen. Kamera on lähinnä kummitellut hyllyllä ja katsonut minua tuomitsevasti kun olen kuvaillut mielummin luottokamerallani.

Tykkään simppelistä ja yksinkertaisesta ja sitä tämä möhkäle ei kyllä ole. Pro-tason kameralla saa kyllä hienoja kuvia, mutta kuvien ottamisen pitää mielestäni tuottaa myös hyvää fiilistä, ja sitä en itse tästä kamerasta saa. Hyvin sekavien säätöjen sekä alkeellisen appin lisäksi minua häiritsee järjestelmäkameran paino. 105mm linssin kanssa tämä kun painaa 1,6kg. Se on 1,2 kg enemmän kun mikrojärkkärini. En vaan osaa, painavan kameran kannattelu ei tunnu kivalta eikä sitä todellakaan tee mieli ottaa mukaan vaikkapa ulos.

Kisan aikana on ollut hauska huomata, miten erilaisia me kaikki Ambassadorit olemme. Se näkyy myös kamera-arvosteluissa. Kun itse rakastuin viime tehtävässämme käytettyyn kameraan, eivät muut olleet ihan yhtä vakuuttuneita. Luulen että tämän kanssa voi taas olla toisin päin. Mutta siksi minusta onkin kiva, että meitä on kuusi erilaista, eri taustaista ja eri juttua tekevää kuvaajaa. Se on tosi arvokasta myös kuluttajille, jotka etsivät itselleen uutta kameraa. Kattavista ja eri tyyppisten kuvaajien kamera-arvosteluista löytää helpommin sen omia tarpeitaan palvelevan kameran.

Vaikka fiilikset tästä kyseisestä kamerasta ei ole ihan huipussaan, yritän silti nyt käyttää sitä aktiivisesti – edes sitten kotona. Tämä on nimittäin tosi hieno tilaisuus itsellenikin tutustua erilaisiin kalustoihin, merkkeihin ja kehittyä sitäkin kautta kuvaajana.

Jos teille muuten tulee jotain kuvaamiseen liittyvää kysyttävää tai postaustoiveita, vaikka lapsikuvaukseen, niin otan mielelläni niitä vastaan!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Veljeni kävi yhtenä päivänä tällä viikolla hakemassa pojat hoidosta, kun en itse ehtinyt. Koska hänellä oli puhelimesta akku lopussa, sovimme paikan ja ajan mihin hän pojat toisi.

Ollessani sovitusta kymmenen minuuttia myöhässä, huokaisin helpoituksesta, koska hekään eivät olleet vielä tulleet.
Puoli tuntia sovitun ajan jälkeen olin vielä ihan ymmärtäväinen, omaammehan samat myöhästymisgeenit. Neljänkymmenen minuutin kohdalla aloin jo vähän tuskastua. Tunti sovitun ajan jälkeen Linnanmäeltä lampsi iloinen joukko, suupielet jäätelössä ja iso pehmo kainalossa. Oli tainnut olla aika kivaa.

_{Kuvat Tommi Mäntysalo}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Koin viime viikonloppuna yhden elämäni ikimuistoisimmista reissuista. Matkustimme nimittäin Rajalan Ambassador porukalla kahdeksansadan kilometrin päähän Venäjän rajalle karhuja kuvaamaan. Oli kuulemma maailmanlaajuisesti tiedossa, että tuolla Martinselkosessa näkee karhuja aivan varmasti. En silti voinut kuvitellakkaan mitään näin hienoa. Karhuja oli nimittäin ihan hirveästi. Parhaimmillaan seitsemäntoista karhua samaan aikaisesti muutaman metrin päässä mökistämme.

Karhunkatselupaikoille kävelimme ensin metsässä reilun puolentoista kilometrin matkan. Kuitenkin jo heti ensimmäisenä päivänä yksi karhu tallusteli vastaamme jo heti metsäpolulla. Ja päästessämme mökille, pihassa odotteli jo muutama karhu. Kävelimme hitaasti sydämet pamppaillen (ja onnelliset virneet naamalla) niiden ohitse ja mökissä ryntäsimme heti ikkunaan. Mökeissä oli ikkunoiden lisäksi paljon avoimia luukkuja, joista mahtui työntämään vaikka pään ulos.

Toisen yön vietimme pienen pienissä kojuissa suolla. Sielläkin karhuja riitti, ei niin paljoa kun edellisessä paikassa, mutta täällä ne tulivat vielä lähemmäs. En tule varmaankaan ikinä unohtamaan hetkeä, kun kuvasin luukusta lähestyvää isoa karhua. Hän päättikin tulla katsomaan, että mikä on homman nimi. Käveli suoraan luokseni. Hiljensi vauhtia entisestään ja tuijotti minua suoraan silmiin noin käden mitan päästä. Vau. Voin kertoa, että vaikka karhut eivät muuten pelottaneet, tästä tilanteesta otetut kuvat ovat aika tärähtäneitä. Saattoivat nimittäin kädet vähän täristä 😀

Oli hienoa nähdä karhuja niiden luonnolisessa elinympäristössä. Yksinäiset tallustajat olivat kaikki todella rauhallisia ja hellyyttäviä nallukoita. Olisi tehnyt mieli vain mennä halailemaan ja rapsuttelemaan niitä. Pentujen kanssa kulkevat äitikarhutkin olivat pääosin ihan lungeja, mutta niistä kyllä huomasi, että he todella pitävät huolta ja vahtivat pentuja ja sekä reviiriään enempi. Muutama, lähinnä viime vuotisten pentujen, painiottelukin nähtiin. Mutta muuten pääosin karhut vain tallustelivat, makoilivat ja etsivät ruokaa.

Niin ja tuli samalla reissulla toki bongattua muitakin eläimiä, kuten poroja, hirvi, kettu ja erilaisia lintuja. Mutta nuo karhut… Aivan uskomattomia, upeita eläimiä. Ei voi kun taas ihmetellä, että mihin kaikkeen tämä bloggaaminen minua välillä viekään.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.