VALLANKUMOUKSELLISET SUKKAHOUSUT

30/11/2018

Kaupallinen yhteistyö AARREkid kanssa

Kaupallinen yhteistyö AARREkid kanssa

Näin naisena sitä on tullut käytettyä aika monet sukkahousut. Itse käytin vuosikausia pääosin hameita ja niiden kanssa sukkiksia, välillä kaksia päällekkäin. Ihan sama minkä merkkiset tai hintaiset sukkahousut sitä osti, yksi oli varmaa – ne menivät aina lopulta rikki.

Nykyään käytän useammin housuja kun hameita, mutta sukkahousujen kuluttaminen ei silti ole loppunut. Etenkin nyt talvella minulla on lähes poikkeuksetta sukkikset myös farkkujen alla. Lämmön lisäksi tykkään siitä tunteesta, jotka hyvät sukkahousut saavat aikaan. Ne tukevat ja muotoilevat juuri sopivasti sekä häivyttävät muhkurat ja alusvaatteiden rajat. Monet vaatteet istuvat ja laskeutuvat paremmin sukkahousujen päälle.

Faktahan on, että sukkahousut ovat todella epäekologinen tuote. Niiden elinkaari on todella lyhyt. Joitain kuukausia sitten päätin panostaa luonnonmateriaaleista, lähinnä villasta valmistettuihin sukkahousuihin. Aloin melkein itkemään huomatessani, että ne kestävät käyttöä vielä vähemmän kun perinteiset nylon- ja muut vastaavat sukkahousut.

En ole kuitenkaan ainut, joka on kyllästynyt sukkahousujen kertakäyttökulttuuriin. Tähän samaan ongelmaan tarttui kotimainen lasten –ja naistenvaatteita valmistava AARREkid, joka kehitti vihdoinkin käyttöä kestävät sukkahousut.

AARRE\woman sukkahousut ovat 3D rakenteella valmistetut  ja ne ovat kestävyyden lisäksi myös mukavat ja hengittävät jalassa. 50 denin paksuisten sukkisten rakenne joustaa pysty- ja vaakasuunnassa ja mukautuu silti kehon muotoihin, muttei purista liikaa.

Kestävyytensä lisäksi normaalia ympäristöystävällisemmäksi sukkahousuista tekee niiden valmistaminen kierrätysmateriaalista. Sukkahousuissa käytetty polyamidi on nimeltä Q-nova ja se on tuotannon ylijäämästä kierrätettyä materiaalia. Q-nova -tuotannossa pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä 80%lla ja käytetään lisäksi 90% vähemmän vettä, kuin tavallisen polyamidin valmistuksessa.

Tämän lisäksi AARREkid lahjoittaa jokaisesta myydystä sukkahousuparista aina 1 euron Itämeren suojelutyöhön. Lahjoitussummaa Puhdas Itämeri-hankkeelle voi seurata verkkosivuilla olevan linkin kautta.

Lisäksi AARRE\woman 3D sukkahousuille on myönnetty Öeko-tex 100 -standardi, joka takaa, ettei tuotteessa ole haitallisia torjunta-aine-, raskametalli- tai formaldehydijäämiä.

Olen itse testaillut uutuussukkiksia nyt viikon ajan. Pakkaukseen kuuluu kahdet sukkahousut, klassiset kokomustat sekä toiset, mustat harmaalla sivuraidalla. Myös pahvipakkaus on valmistettu kierrätetystä materiaalista.

Sukkahousu ja ovat saatavilla kolmessa eri koossa: 36-40, 40-44 ja 44-48. Sukkahousujen mukavuuteen vaikuttaa ratkaisevasti myös oikean koon valinta. Kun sukkahousut eivät ole liian pienet, ne myös kestävät paremmin eivätkä valu ärsyttävästi haaroista.

AARRE\woman sukkahousuista suositellaan ottamaan isompi koko, jos miettii kahden koon väliltä. Itse testasin niin kokoa 40-44 että 44-48. Koska en ole erityisen pitkä (166cm) tai pitkäjalkainen, on myös tuo pienempi koko minulle hyvä. Toisaalta isommatkaan eivät tunnu lainkaan liian löysiltä ja silloin myös varpaat, polvet ja kantapäät peittyvät paremmin, kun sukka ei ole äärimmilleen venynyt. Näissä kuvissa minulla on tuon 40-44 koon sukkahousut jalassa.

Molemmat koot ovat siis tuntumaltaan ja mukavuudeltaan hyvät minulle, mutta tuotteen paremman kestävyyden kannalta suosittelen myös itse ottamaan sen isomman koon jos olet minun pituiseni tai pidempi! Toisaalta, sukkahousut ovat tosiaankin hyvin joka suuntaan joustavat ja kestävät hyvin myös venytystä, joten sen puolesta ei ole huolta jos omasta koostaan ei ole ihan varma.

Ekologisia tuotteita ostaessa usein tuotteen kova hinta voi olla esteenä niiden hankkimisille. AARRE\woman 3D sukkahousujen 2-kappaleen pakkauksen hinta on 24,90 euroa juuri siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus hankkia hieman ekologisemmin valmistettuja, kestävämpiä sukkahousuja.

Nämä vallankumoukselliset sukkahousut sekä muut AARREkid ja AARRE\woman tuotteet, kuten myös tuon molemmin päin päällä toimivan nappimekon, löydät verkkokaupasta. Sieltä löytyy tosiaan myös tuohon Itämeren suojeluun lahjoitetuista varoista.

Joten ensikerralla kun suuntaat sukkahousukaupoille, muista nämä, niin ei tarvitse hetkeen uusia ostaa! Käy ihmeessä lukemassa myös vinkit, joilla saat sukkahoususi kestämään vielä entistä pidempään.

Postauksen kuvat: Tommi Mäntysalo


KUN LASTENHOITAJA KAAPPASI LAPSET

29/05/2016

P1490710P1490719P1490756P1490763P1490767

Veljeni kävi yhtenä päivänä tällä viikolla hakemassa pojat hoidosta, kun en itse ehtinyt. Koska hänellä oli puhelimesta akku lopussa, sovimme paikan ja ajan mihin hän pojat toisi.

Ollessani sovitusta kymmenen minuuttia myöhässä, huokaisin helpoituksesta, koska hekään eivät olleet vielä tulleet.
Puoli tuntia sovitun ajan jälkeen olin vielä ihan ymmärtäväinen, omaammehan samat myöhästymisgeenit. Neljänkymmenen minuutin kohdalla aloin jo vähän tuskastua. Tunti sovitun ajan jälkeen Linnanmäeltä lampsi iloinen joukko, suupielet jäätelössä ja iso pehmo kainalossa. Oli tainnut olla aika kivaa.

Kuvat Tommi Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PIKKUVELJEN RÄPSYJÄ

30/08/2015

imageimageimageimageimageimageimageimage

Viimeisen vuoden aikana olen saanut ihastella pikkuveljeni, Tommin, ottamia kuvia. Ihan huikeita! Kaikissa kuvissa on ihan mieletön tunnelma ja ne tunnistaa jo nyt oman persoonallisen tyylin ansiosta. Tykkään kovasti.  Hauskaa että meitä sisaruksia yhdistää monet samat kiinnostuken kohteet, kuten musiikki ja valokuvaus. Nimittäin muutkin veljeni harrastavat samoja juttuja. Jokaisella meillä on kuitenkin ihan oma tyylinsä, kuten vaikka näistä kuvista näkee.

Tommi vei tässä hiljattain, eräs sadepäivä, pojat kaupungille. Olipa ihana nähdä miten hän oli taltioinut reissun tunnelmat muistikortille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hänen pitäisi alkaa jakaa kuviaan myös muualle kun facebook kavereilleen. Nyt vaan valokuvablogi pystyyn! Vai mitä olette mieltä?

Itse olen taas viettänyt lapsetonta sinkkuelämää tiistaista saakka. Huomenna saan pojat takaisin kotiin ja alkaa taas vähän erilainen arki. Odotan kovasti. Sitä ennen katselen näitä kuvia koneelta, ikävä jo painaa!

Muistuttelen vielä, että Habitare-lippu arvonta päättyy tänään!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.