Tänään se jotenkin iski, matkajännitys. Siinä samalla meinasi tulla myös matkastressi. Tajusin että tässä on enää kaksi arkipäivää hoitaa asioita. Kaapon uusi passi on kai kadonnut postissa, liian kalliilla tilaamani lippikset jumissa tullissa ja siinä samassa hötäkässä näitä selvittäessäni jouduinkin lähtemään pankkiin hakemaan uusia verkkopankkitunnuksia kadonneiden tilalle. Jännätään vielä että ehtiikö vedenalainen kamera tulla ennen lähtöä, tai tilaamani joululahjat, jotka pitäisi saada eteenpäin vielä ennen matkaa. Ja vaikka mitä muuta. Ja pitikö sinne pakatakkin vielä jotain? Että ei tästä ihan täysin stressitön joulu sitten tullukkaan.

Nopeasti sain onneksi käännettyä postiitivisemman moodin päälle (tätä saattoi edesauttaa iso kulhollinen ranskalaisia sekä lasi viiniä ystävän kanssa). Meille tulee varmasti aivan ihana loma, oli lippiksiä tai ei, kulmat ja ripset värjäämättä tai just niitä tietyn pinkin värisiä bikineitä. Passi-asiakin varmasti selviää vielä jotenkin.

On ihana nähdä myös kuinka paljon pojat reissua odottavat. Maapallon toiselle puolelle matkaaminen nimittäin jännitti aluksi aikalailla. Ollaan lennetty ja matkustettu paljon, pääosin isäni luona Espanjassa. Siellä onkin kaikki jo tuttua ja turvallista, mutta kun tuli puhetta sademetsistä, erilaisista eläimistä sekä vedenalaisen maailman tutkimisesta, meni lapsilla pupu pöksyyn. Onko siellä haita? Mitä jos sellainen hyökkää? Ovatko muut kalat ilkeitä, voiko merimakkara purra, entäs jos merisiili pistää? Äiti, et voi sukeltaa sinä kuolet – he sanoivat.

Nyt puheet ovat jo ihan toiset. Kaapo suunnittelee valvovansa koko yön lentokoneessa pelaten ja sitten vain uida, Elviskin aikoo heti perille päästyään mennä veden alle. Itse toivon että 12 tuntisen lennon aikana kaikki nukkuisivat kuitenkin mahdollisimman paljon, mutta sen takaan kun perille vihdoin päästään ei merestä tai altaasta nousta kun korkeintaan syömään.

Pitkä lento ei hermostusta yhtään. Tiedän että minulla on parhaat reissuseuralaiset. Olen ihan tyytyväinen että meillä on ollut mahdollisuus matkustaa, vaikka kieltämättä silloin ne ensimmäiset lennot muutama vuosi sitten yksin kahden uhmiksen kanssa olivat aikamoisia… Nyt minulla on vielä äitini ja veljeni apukäsinä, joten ainut murhe on, että miten MINÄ jaksan odottaa perille pääsyä.

Ehdottomasti päivittelen sitten matkakuulumisia myös sieltä Khao Lakin paratiisirannoilta, jos nettiyhteys vaan pelaa. Ja postausideoita reissusta saa ihmeessä esittää, olisiko teillä jotain tiettyä aihe-aluetta josta olisi kiinnostavaa lukea?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Terkkuja yhdestä lempparikaupungistani! Tiistai-aamuna soi herätyskello ennen puoli viittä ja silmät ristissä matkustin lentokentälle, josta matkasimme Unicefin suomen edustajien sekä Karoliinan ja Katjan kanssa Kööpenhaminaan. Aloitin hetki sitten yhteistyön, tai oikeastaan hyväntekeväisyystyön, Unicefin kanssa. Kerron siitä sekä vierailustamme heidän tehtaallaan pian lisää. Intensiivisen hyvääntekeväisyys-aamupäivän jälkeen meillä kuitenkin oli vielä reilusti aikaa pyöriä kaupungilla, ennen kun lensimme illalla takaisin kotiin.

Köpis vei sydämeni muutama kuukausi sitten, kun vietimme siellä hauskat pari päivää myöskin bloggaajaporukalla. Kööpenhamina on ihana sekoitus skandinaviaa ja keski-eurooppaa. Minuun vetoaa siellä urbaani fiilis, historialliset vanhat rakennukset, ystävälliset, kauniit ja tyylikkäät ihmiset ja kuitenkin se että kulttuuri on suht samaa mihin itse olen tottunut. Ehkä siksi juuri kiehtoo ajatus asumisesta vaikkapa Köpiksessä. Koska isäni ja muuta sukuani asuu etelä-espanjassa, olen monesti myös miettynyt asumista siellä. Ilmaston puolestahan se olisikin täydellistä, mutta jotenkin en vain näe itseäni siellä pysyvästi. Kaipaan skandinaavisuutta ympärilleni. Laatikkopyöriä, villaleggareita ja graavilohta. Merituulta, minimalisesesti sisustettuja kauppoja ja omituista kieltä. Perinteitä ja pullan tuoksua.

Jännää on se, että kun haaveilee asumista, vaikkapa sitten Köpiksessä tai Tukholmassa, kuvittelen aina asuvani jossain ihan keskustassa ihanassa vanhassa kerrostalossa. Ikkunasta katselisisin kävelukadun tunnelmaa, ajelisin sillä laatikkopyörälläni lapset kyydissä, hakisin torilta kukkia ja parrakas poikaystäväni toisi kotiin tullessaan alakerran leipomosta tuoreita leivonnaisia. Sitten herään, haloo, asun Helsingissä ja voin tehdä tuota kaikkea vaikka heti! Samalla reissut tuollaisiin ihaniin kaupunkeihin avaavat silmät myös omalle kotikaupungilleni. Vähänkö tämäkin on magea paikka! Pitää muistaa fiilisellä Helsinkiäkin aina välillä. Mutta haaveilla saa aina, sehän on vain hyväksi. Ja jos en muuttamisesta toiseen maahan, niin haaveilen ainakin että suomeen tulisi vihdoin & Other Storiesin kauppa. Kaunein ikinä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kuvapläjäys Tukholmasta jossa vietimme maanantain Riikan perheen kanssa. Olen käynyt Tukholmassa monesti, mutta vain kerran, seiskaluokalla, olen viettänyt aikaa siellä pidempää kuin pikaisen päiväretken verran. Joten ehkä sen Losin reissun sijasta otan tavoitteeksi viettää tänä vuonna muutaman yön kauniissa Tukholmassa.

Reissustamme enemmän kertomisen sijasta painun nyt nukkumaan sadan vuoden univelkojani, ennen kun niitä tulee taas lisää. Mutta olisitteko kiinnostuneita kuulemaan seuraavassa postauksessa vaikkapa lempppari shoppailupaikkojani Tukholmasta?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pähkäilin jo alkukeväästä mitkä rattaat ottaisin matkallemme mukaan. Donkeyt tupalana, johon saisin molemmat lapset kyytiin vaiko Cameleonit joissa Kaapo joutuisi olemaan seisomalaudalla. Yksin lapsetn kanssa mennessä helpoin olisi ollut ehkä laittaa vain molemmat tupliin, etenkin kun he molemmat nukkuvat vielä päikkärit. Teinkin jo tavallaan päätöksen, ja teistä moni myös suositteli tuplia. Mutta lopulta kuitenkin päädyin viimehetkellä ottamaan vain yhden istuttavat ja seisomalaudan. Enkä ole joutunut katumaan kertaakaan!

Uskon että olisimme joutuneet moniin vaikuksiin täällä leiveiden kärryjemme kanssa. Suurinosa kävelyteistä on täällä todella kapeita, ja välillä tavallisten rattaidenkin kanssa joutuu koukkaamaan autotien kautta kun vaikka lyhtypylväs on pätetty sijoittaa kivasti keskelle tietä. Busseilla kulejttaessa olisi varmasti tullut vastaan seuraava ongelma, vaikka ne ovatkin matalalattiasia kuljetaan sisään rattaidenkin kanssa etuovesta. Myöksin kaikki pienet putiikit olisi voinut unohtaa, sillä ulos en uskaltaisi rattaita, etenkään nukkuva lapsi kyydissä, jättää.

Päikkärit tosin Kaapolta ovat jääneet lähes päivittäin välistä. Reissun aikana hän on nukkunut ainostaan muutaman erran esim rannalla. Harmi ettei tuohon bugaboon lautaan ole enään saatavilla sellaista penkiä, mutta näköjään ihan hyvin voi laudalla istuskella muutenkin jos jalkoja alkaa väsyttämään.

Loistavasti on siis mennyt näin. Ja alkaahan tuo Kaapo olla aika iso rattaissa muutenkin istumaan, täyttää syksyllä neljä. Kirjoittelinkin keväällä että viimeistään kesän jälkeen Donkeyt lähtee meiltä myyntiin, ja nyt kun mietin, niin olemme ehkä viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttäneet niitä viisi kertaa. Voi haikeus tätä lupumisen tuskaa etukäteen, ovat ne kuitenkin tosi ihanat.

Ostin muuten tätä matkaa ja kesää varten tuon Bugaboon seatlinerin, jonka pitäisi pitää lapsi viileänä. Se onkin ollut tosi loistava ja helppo heittää tarvittaessa pesuun.

Bugaboon kuljetuslaukku on tosi näppärä, mutta meiltä ei sitä löydy. Ajattelinkin että pärjäämme ilman sitä ja pakkasin rataat kuplamuoviin ja elmukelmuun. Ehjänä pysyivät ja lentokentällä kehuttiin että on hyvin pakattu. Joten ilman kulejutslaukkuakin pärjää hyvin!