Kuten jo jokin aikaa sitten kerroin, aloitin hiljattain blogin kautta hyväntekeväisyysyhteistyön Unicefin kanssa. Itseasiassa jo useamman vuoden minulla on ollut ajatus että voisin hyödyntää blogia ja laajaa lukijakuntaani myös tämäntyyppiseen toimintaan. Hienoja järjestöjä on todella monta, mutta lopulta Unicefin laaja lasten ja perheiden hyväksi tekemä toiminta vakuutti niin ettei tarvinnut enää miettiä. Eikä tämä tietenkään sulje pois myöskään muita hyväntekeväisyysjärjestöjä jatkossa.

Syy miksi postaan vasta nyt kunnolla ensimmäistä kertaa aiheesta Unicef on se, että asiaa olisi ihan hirveästi. Olen todella inspiroitunut tästä järjestöstä ja miten siellä hommat hoidetaan, mutta samalla pää on kuitenkin pyörällä kaikesta informaatiotulvasta. Joten voin vain kuvitella miten sekavan postauksen saisin aikaan, jos vain lähtisin kirjoittamaan kaikkea kuulemaani ja näkemääni. Olenkin tässä miettinyt että miten aloittaisin, kertoisinko Unicefista järjestönä yleensä, tai kenties näin joulun kynnyksellä Unicef-Lahjasta, vaiko vierailustani heidän tehtaallaan. Vierailunkin aikana tuli opittua niin paljon uutta, että siitäkin saisi ainakin neljä eri aihe-aluetta käsittävää postausta… Mutta jos nyt kuitenkin alkuun edes vähän tuosta varasto-vierailusta. Kysykää sitten kaikkea mahdollista mitä vain tulee mieleen!

Meitä lähti siis muutama viikko sitten Kööpenhaminaan, Unicefin varastolle, pieni porukka johon lukeutui Suomen Unicefin Eijan ja Sarin lisäksi Ilman sinua olen lyijyä-blogin Karoliina sekä Project Mama-Katja. Lensimme Finnairin lahjoittamilla vanhentuneilla pisteillä. Varasto on Tanskan valtion Unicefille lahjoittama ja samalla maailman suurin humanitaarisen avun varasto. Siitäkin huolimatta että todellisuudessa vain 5% Unicefin toimittamista tarvikkeista kulkee sen kautta. Varasto on todella vaikuttava silti, ihan hillittömän kokoinen ja todella tarkasti suunniteltu. Mutta varastotoiminnan lisäksi se on myös Unicefin hankintakeskusksen päämaja. Siellä tehdään vuosittain päätökset 2 miljardin euron tarvikkeista ja palveluista. Siellä suunnitellaan, suunnitellaan ja suunnitellaan. Suunnitellaan että minkälaisilla tuotteilla saisi vaikkapa lapsikuolleisuutta laskemaan tai miten jo olemassa olevia tuotteita saisi yksinkertaistettua niin, että jokainen joka puolella maailmaa osaisi niitä käyttää. Varastolla muuten työskentelee ihmisiä yli 70 eri maasta!

Unifec toimii 190 maassa, ja suurimman osan tarvikkeistaan se hankkii mahdollisiman läheltä sitä minne ne menevät. Myös näin ollen kyseiset maat vaurastuvat. Pienempiä varastoja on sijoiteltu loogisesti alueille, joilla vaikkapa maanjäristysten riski on suuri. Unicefin  pyrkimys on loppupeleissä kuitenkin saada valtiot itse vastaamaan lastensa hyvinvoinnista.  Näin erimerkiksi Intiassa, joka otti kolme vuotta sitten vastuun lastensa rokotuksista Unicefin avulla.

Köpiksen varastolla kootaan siis lähinnä paketteja, joita myös kuluttajat voivat ostaa ja lahjoittaa. Yksi näistä paketeista on meidänkin porukan vakuuttaanut School in a box. Yhdessä laatikossa on kaikki mitä tarvitaan 40 henkisen koluluokan opattamiseen. Se on kätevä esimerkiksi katastofialuuella, jolloin on todella tärkeä saada lapset normaaliin ja turvalliseen arkeen kiinni, mutta kaikki ympärillä on tuhoutunut. Hätäapu siis lähtee varastolta ja katastrofin sattuessa viimeistään 72 tunnin päästä, yleensä reilusti aiemminkin, ovat jo ensimmäiset paketit perillä. Tarvikkeiden lisäksi paikalla toki Unicefin työntekijöitä jotka tekevät yhdessä valtion viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa tilannekartoituksen. Katastrofialueille lähtee ensimmäiseksi tyypillisesti terveyspakkauksia, jotka sisältävät muun muassa antibiootteja ja muita lääkkeitä, vedenpuhdistustabletteja ja vesiastioita, saippuaa, suolasokeriseosta sekä hygieniatarvikkeita. Niitä seuraavat teltat, hätäapuravinto, rokotteet ja koulutarvikkeet. Viimeistään kuuden viikon jälkeen alkaa tyypillisesti jälleenrakennus. Unifec osallistuu erityisesti koulujen rakentamiseen ja kunnostukseen sekä vesihuollon järjestämiseen. Tavoitteena on aina rakentaa kestävämpää ja parempaa infrastruktuuria, vahvistaa maata mahdollisen seuraavan katastrofin varalta.

Tietysti näin äitinä kaikki tällainen saa herkistymään, Unicef tekee todella hienoa ja arvokasta työtä ja lasten perheiden eteen. On ollut todella antoisaa tavata työntekijöitä, joista heti huomaa kuinka suurella sydämellä ja intohimolla he suhtautuvat ja puhuvat työstään Unicefilla. En voi kun lämpimästi suositella ryhtymään esimerkiksi kuukausilahjoittajaksi tai korvaamalla edes osan joululahjahankinnoista Unicef-lahjoilla. Lisätietoa Unifecista löydät TÄÄLTÄ.

Onko Unicefin toiminta entuudestaan tuttua, onko teistä jo joku lahjoittaja? Ja tiesittekö muuten että Unifec on aikanaan toiminut myös suomessa, tarjoten apuaan suomalaislapsille sodan jälkeen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Terkkuja yhdestä lempparikaupungistani! Tiistai-aamuna soi herätyskello ennen puoli viittä ja silmät ristissä matkustin lentokentälle, josta matkasimme Unicefin suomen edustajien sekä Karoliinan ja Katjan kanssa Kööpenhaminaan. Aloitin hetki sitten yhteistyön, tai oikeastaan hyväntekeväisyystyön, Unicefin kanssa. Kerron siitä sekä vierailustamme heidän tehtaallaan pian lisää. Intensiivisen hyvääntekeväisyys-aamupäivän jälkeen meillä kuitenkin oli vielä reilusti aikaa pyöriä kaupungilla, ennen kun lensimme illalla takaisin kotiin.

Köpis vei sydämeni muutama kuukausi sitten, kun vietimme siellä hauskat pari päivää myöskin bloggaajaporukalla. Kööpenhamina on ihana sekoitus skandinaviaa ja keski-eurooppaa. Minuun vetoaa siellä urbaani fiilis, historialliset vanhat rakennukset, ystävälliset, kauniit ja tyylikkäät ihmiset ja kuitenkin se että kulttuuri on suht samaa mihin itse olen tottunut. Ehkä siksi juuri kiehtoo ajatus asumisesta vaikkapa Köpiksessä. Koska isäni ja muuta sukuani asuu etelä-espanjassa, olen monesti myös miettynyt asumista siellä. Ilmaston puolestahan se olisikin täydellistä, mutta jotenkin en vain näe itseäni siellä pysyvästi. Kaipaan skandinaavisuutta ympärilleni. Laatikkopyöriä, villaleggareita ja graavilohta. Merituulta, minimalisesesti sisustettuja kauppoja ja omituista kieltä. Perinteitä ja pullan tuoksua.

Jännää on se, että kun haaveilee asumista, vaikkapa sitten Köpiksessä tai Tukholmassa, kuvittelen aina asuvani jossain ihan keskustassa ihanassa vanhassa kerrostalossa. Ikkunasta katselisisin kävelukadun tunnelmaa, ajelisin sillä laatikkopyörälläni lapset kyydissä, hakisin torilta kukkia ja parrakas poikaystäväni toisi kotiin tullessaan alakerran leipomosta tuoreita leivonnaisia. Sitten herään, haloo, asun Helsingissä ja voin tehdä tuota kaikkea vaikka heti! Samalla reissut tuollaisiin ihaniin kaupunkeihin avaavat silmät myös omalle kotikaupungilleni. Vähänkö tämäkin on magea paikka! Pitää muistaa fiilisellä Helsinkiäkin aina välillä. Mutta haaveilla saa aina, sehän on vain hyväksi. Ja jos en muuttamisesta toiseen maahan, niin haaveilen ainakin että suomeen tulisi vihdoin & Other Storiesin kauppa. Kaunein ikinä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kuka huomasi Instagramista että olin viikonlopun Kööpenhaminassa? Yritin karsia näitä kuvia parhaani mukaan, mutta minkäs teet kun kaupunki oli niin kaunis. Olimme siis blogireissulla Emilian, Heidin ja Elisan kanssa Köpiksessä, mutta reissumme päätarkoitus oli tutustumien Meandin pääkonttoriin Malmöössa, johon huristimme ensimmäiseksi päiväksi (the Siltaa pitkin) junalla. Tanskan ja Ruotsin välissä olevaa siltaa pitkin olikin tosi kätevä ja nopea tapa matkustaa. Malmön reissusta kerron paremmin myöhemmin, kuvamateriaali nimittäin sisältää vielä toistaiseksi salaisia uutuuksia…

Me jäimme kuitenkin kaupunkiin vielä toiseksi päiväksi. Olimme vuokranneet itse asunnon air bnb:n kautta joka osoittautuikin ihan loistavaksi valinnaksi. Meillä oli suuri kattohuoneisto aivan keskeisimmällä kohtaa Strøgetia, eli kauppoja ja ihmisiä vilisevää kävelykatua.

Kööpenhamina vaikutti todella ihanalta kaupungilta. Kentältä pääsi tosi kätevästi ja nopeasti junalla keskustaan ja siellä oli helppo liikkua ihan jalkaisin. Rakennukset olivat huikeita, todella suuria ja vanhoja. Hyvin vaikuttavia. Satama-alue ehkä idyllisin ikinä, veneistä myytiin itsetehtyä mehua ja omenoita, ympärillä värikkäitä taloja ja terasseilta kantautuvaa puheensorinaa. Ihmiset ylipäätään olivat kauniita, rentoja mutta hurjan tyylikkäitä. Kaikkialla oli pyöriä. Shoppailumahdollisuudet olivat niin hyvät että melkein itketti etten päässyt sinne lottovoiton kanssa. Esimerkiksi kaksikerroksinen HAY:n kauppa oli vaan niin ällöttävän ihana, että lopulta kävelin sieltä ulos ostamatta mitään. Taas pelkkä Lego-kaupassa käynti oli elämys. Se oli kuin karkkikauppa. Olisi todella ihana käydä tuolla uudestaan myös lasten kanssa. Ja pakkohan meidän oli myös käydä katsomassa Pieni Mernenneito patsas, kuten miljoonan muunkin turistin. Muutenkin, vaikka Helsinkiin verrattuna, ihmisiä oli liikkeellä ihan todella paljon.

Lapsia vilisi myös paljon kaupunkikuvassa. Ruotsissa kun äidit pukevat lapsensa trendikkäästi mustaan ja muutenkin hyvin simppeleisti Bugaboo-rattaisiinsa, niin Tanskalaiset tuntuivat olevan enemmän maanlähesempiä ja enemmän keskieurooppalaisia tyyliltänsä. Oli duffelitakkia, lakerikenkää, tyllihametta ja isopyöräisiä rentovaunuja. Todella söpöä.

Meille osui kohdalle myös aivan loistava sää! Hihattomissa pärjäsi enemmän kun hyvin, ja auringonpaisteessa kaupunki todella näytti kaikki parhaat puolensa. Täytyy päästä uudestaan. Eikä matka tietenkään olisi ollut yhtään niin hauska ilman ihanaa reissuseuraa. Naurettua tuli katketaksemme  moneen kertaan. Esimerkiksi kun yritimme avata majapaikamme ovea, pyytäessämme ilmaista bussikyytiä ja mitä noita nyt oli.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.