KESKELLÄ KATASTROFIA

28/11/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Heurekan kanssa.
Sisältää lippu-arvonnan!

Ihminen elää mullistusten maailmassa. Joka päivä jossain tulvii, myrskyää, maa järisee tai maastopalo alkaa kyteä. Ilmastonmuutos kiihdyttää sään ääri-ilmiöitä tehden uhkista entistä ennalta-arvaamattomimpia. Katastrofien keskellä meitä auttavat erityiset voimamme: yhteistyö ja luottamus.

Tiedekeskus Heurekan uusi Katastrofien keskellä -näyttely avattiin tällä viikolla ja me olemme ehtineet käymään siellä jo kaksi kertaa. Koko perheelle sopivan näyttelyn aihe ei ole kevyimmästä päästä, mutta tosi kiinnostavasti koottu, sisältäen erilaisia osallistavia tehtäviä, että upeita audiovisuaalisia installaatioita.

Katastrofien keskellä -näyttelyssä ollaan kirjaimellisesti keskellä erilaisia luonnonkatastrofeja, maanjäristyksessä ja tulivuorenpurkauksessa, metsäpalossa, myrskyssä, tulvassa sekä tsunamissa. Näyttely ei pistä pelkästään miettimään miten itse selviytyisin vaikkapa rakennuksen romahtaessa maanjäristyksen voimasta, vaan siinä pääsee ihan oikeasti testamaan ja treenaamaan omia resilienssitaitojaan.

Resilienssitaidolla tarkoitetaan selviytymistä, palautumista ja toipumista häiriöistä ja kriiseistä. Katastrofien keskellä resilienssin ydin ovat yhteistyö ja luottamus, siinä yhteiskunnasta pidetään huolta yhteistoiminnalla ennen häiriötä, sen aikana ja sen jälkeen. Tarvitaan siis suunnittelua, päätöksiä ja ennakointia.

Näyttelyssä päästään treenaamaan yhteistyötaitoja ja palautumista katastrofeista erilaisin tehtävin yksin ja yhdessä. Monien opettavaisten ja hauskojen tehtävien lisäksi näyttelyssä on nähtävillä erilaisia kokemustarinoita sekä jäljellejääneitä esineitä viime vuosikymmenen eri luonnonkatastrofeista. Melko pysäyttäviä juttuja, kuten pahvilaatikosta kyhätty keskoskaappi ja pelastajien kertomuksia.

Vaikka tänne meille kauas pohjolaan voimakkaimmat sääilmiöt eivät vielä toistaiseksi ulotu, oli silti tosi mielenkiintoista testata vaikka, miten sitä selviäisi itse 72 tuntia ilman sähköjä ja vettä, mitä kaikkea pitäisi ennalta ottaa huomioon. Olen toki tehnyt jo aiemmin päässäni selviytymissuunnitelman zombie-hyökkäyksen varalta ja siitä oli paljon apua tässäkin, haha!

Oma suosikkini näyttelyssä oli ehdottomasti taiteilija László Bordoksen audiovisuaaliset valoteokset, eräänlaiset katastrofihuoneet. Ihanaa että tiedekeskuksen näyttelyn aiheen kokemiseen ollaan otettu taidetta mukaan – ja miten vahvan kokemuksen se saakaan aikaan! Neljä eri luonnonvoimaa, vesi, tuuli, tuli & maa, oltiin kuvattu liikkuvin valoin ja äänin hyvin ymmärrettäväksi ja kokonaisvaltaiseksi elämykseksi.

Kertakaikkisen upea näyttely, jota suosittelen kovasti niin lapsi -kun aikuisvieraillekin! Perheen kesken tai vaikkapa treffeille! Samalla Katastrofien keskellä -näyttelyn lipulla pääsee toki kiertämään Heurekan muutkin näyttelyt. Milloin viimeksi olet ajanut katonrajassa olevalla kaksisuuntaisella pyörällä, vetänyt suolta, leijuttanut palloa tai käynyt planetaariossa? Tiedekeskus Heureka sijaitsee Tikkurilassa ja viereen pääsee toki kätevästi junalla!

Arvonta! Sain arvottavaksi yhdelle onnekkaalle kaksi kappaletta lippuja Heurekaan! Osallistu arvontaan kommentoimalla INSTAGRAM kuvani alla kenet ottaisit mukaan näyttelyyn ja olet mukana arvonnassa!

Olisi hauska kuulla kokemuksia niiltä jotka ovat näyttelyssä jo myös ehtineet käymään – tai joku oma lempparimuisto vaikkapa lapsuuden Heureka-vierailulta. Ps. Uskalsin itse mennä siihen pyörään ekaa kertaa vasta kaksi vuotta sitten!


KESÄLOMALLA TIEDELEIRILLE

11/03/2019

Kaupallinen yhteistyö Heurekan kanssa

Koululaisten kesäloma lähestyy ja kuten monessa muussakin perheessä, myös meillä on juuri nyt ajankohtaista tulevien kesäleirien tutkailu ja niille ilmoittautuminen. Kiinnostavia kesäleirejä löytyy ainakin täältä pääkaupunkiseudulta suuri määrä ja jos niistä ei löydy etukäteen kokemusta, voi valinta olla vaikea.

Pojat kävivätkin etukäteen, muutama viikko sitten hiihtolomalla, tutustumassa Heurekan tiedeleirille. Kaksi päivää kestäneellä talvileirillä sai hyvän käsityksen siitä, millainen kesällä järjestettävä, viikon mittainen leiri tulee olemaan. Testauksen perusteella suosittelemme leiriä lämpimästi ihan kaikille!

Monesta muusta leiristä poikkeava tiedeteema opettavaisella otteella sopii hyvin myös lomalle, sillä leirillä opitaan yhdessä tekemällä ja tutkimalla. Leirin tarkoitus onkin tuottaa lapsille tiede-elämyksiä ja itse tekemällä saavutettua oivaltamisen iloa. Leiripäivän aikana sekä sen jälkeen on myös vapaa-aikaa, jolloin on mahdollista tutustua Heurekan näyttelyihin sekä planetaarion elokuviin.

Muuten leirillä työskennellään pääosin erilaisissa laboratorioissa sekä työpajatiloissa, joka jo itsessään oli kiva elämys, pääsi ikään kuin kurkistamaan myös vähän tiedekeskuksen kulissien taase. Työskentely tapahtui ohjatusti vaihdellen pienryhmissä, pareittain sekä yksin.

Kahteen päivään ei tietysti saatu mitenkään mahdutettua koko leiriviikon sisältöä, mutta kivan monipuolisesti lapset pääsivät jo näiden kahden päivän aikana oppimaan ja oivaltamaan. Olin itse seuraamassa muutamaa opetuskertaa itse laboratoriossa ja muuten sitten haastattelin poikia sekä muutamaa muuta lasta, joihin he leirin aikana ystävystyivät.

Normaalistihan lapset voi vaan aamulla viedä Heurekalle ja joka leiripäivän jälkeen heillä on mahdollisuus jäädä vielä tiedekeskukseen omatoimisesti. Leiripäivään kuuluu runsas buffet-lounas (jonka minäkin testasin, salaattipöytä oli ihana!) sekä jälkiruoka. Leiri siis sopii mainiosti esimerkiksi silloin, kun vanhemmat eivät itse ole lomalla.

Ensimmäisenä päivänä tiedeleirillä puhuttiin ainakin puusta, mitä kaikkia ominaisuuksia sillä on ja mitä siitä voi valmistaa. Mietittiin myös, mitä kaikkea nyt muovista voisi nyt tai tulevaisuudessa korvata puulla. Lapset tutkivat käytännössä kapillaari-ilmiötä sekä rakensivat erilaisia puu- ja paperivalmisteita käyttäen tulevaisuuden puu-innovatiivioita. Lapset myös keskustelivat motivaatiosta, muistista ja mihin kaikkeen niiden avulla voi kyetä. Fysiikan lakeja he testasivat myös rakentamalla omat pilliraketit. Päivän päätteeksi käsiteltiin vielä maapallon ja elämän syntyä sekä dinosauruksien eri aikakausia. Perspektiiviä maapaallon ikään ja ajanjaksoihin lapset saivat askartelemalla itselleen rannekorut, joissa eriväririset helmet symboloivat miljoonia vuosia.

Toisen leiripäivän lapset aloittivat yksityisnäytöksellä planetaariossa. Olen itse ollut pienestä saakka kovin kiinnostunut ja haltioitunut avaruudesta ja muistan edelleen omat lapsuuden planetaariokäynnit selvästi, joten menin itsekin innoissani planeetoista ja niiden löytämisestä sekä tutkimisesta kertovaan näytökseen mukaan. Päivän aikana lapset palasivat takaisin myös dinosaurusteemaan ja valmistivat itselleen vaahtomaisesta erikoismuovailuvahasta mielikuvitukselliset dinosaurukset. Laboratorioissa leiriläiset pääsivät myös tutkimaan ja puhumaan hajuista. Se oli mielenkiintoista! He valitsivat hajupareja, tekivät hajutestin, miettivät millaisia tunteita erilaiset hajut voivat kussakin aiheuttaa ja lopuksi he saivat valmistaa omat hajuvedet. Viimeisellä tunnilla tehtiin karkkiarkkitehtuuria.

Pyysin poikia vielä omin sanoin kertomaan leiristä:

Elvis: Leirillä oli ihan mahtavaa (hyppii kädet ilmassa)! Tiede on kyllä vähän outoa. Sain kavereita ja söin paljon. Ainakin kolme kiloa porkkanaraastetta. Opin tosi paljon, en mä tiedä. Musta tuntuu todella viisaalle. Planetaario oli kyllä aika outo. Tykkäsin siitä. Haluaisin kasvaa, että voisin mennä sillä korkealla olevalla pyörällä. Parasta leirillä oli tutkimukset. Ne leijuvat kirjaimet talon sienässä on kans tosi oudot.

Kaapo: Tiedeleiri oli tosi kiva ja sopii kaikille, vaikka ei kauheasti tietäisi mitään – siellä oppii! Mä tiesin kyllä jo sen kaiken mustista aukoista. Heurekaan pääsee tosi helposti junalla. Musta parasta oli tehdä kaikkia tiedejuttuja, kun kokeiltiin asioita ja oli ne pipetit ja kaikki. Dinosaurukset ja aivot oli myös mun suosikit. Kaikki lapset olivat kivoja. Ja se ope. Haluan mennä sinne kesällä uudestaan! Ruoka oli hyvää. Ja terveisiä, että hyvää leiriä!

Omasta mielestäni leiri vaikutti mielenkiintoisuutensa sekä monipuolisuutensa lisäksi ennenkaikkea hyvin laadukkaalta. Heureka on miljöönä ihan mieletön ja kaikki tilat vastavarten näille pienille tieteilijöille suunniteltuja. Samoin opetuksen taso on huippuluokkaa ja ohjaajat ammattitaitoisia niin laten kanssa kun tietämyksensäkin puolesta.

Heurekan kesän tiedeleirien liput tulivat myyntiin tänään ja tiedeleirejä järjestetään kesä-elokuun aikana. Kesän tiedeleirit ovat viikon mittaisia päiväleirejä, normaalisti ma-pe, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Leirit ovat tarkoitettu niin ala- että yläkoululaisille ja ryhmät sekä leirien sisältö on jaettu ikäryhmien mukaan. Ainakin talvilomaleirit olivat hyvin suosittuja, joten kannattaa toimia nopeasti vielä kun paikkoja on!

Ovatko Heurekan tiedeleirit muille tuttuja? Entä mitä teidän lapset muuten ovat tykänneet Heurekasta? Onko siellä paljon koululaisten vanhempia, jotka vielä suunnittelette kesäloman ohjelmaa? Miten saatte hoidettua lasten hoidon jos olette itse töissä?

ps. Pakko vielä kertoa, että olen itse käynyt pienestä lapsesta saakka Heurekassa lukemattomia kertoja ja vasta nyt uskalsin mennä tuolla korkealla olevalla vaijeripyörällä! Näin korkeanpaikankammoisena (ja pitkä mekko päällä siinä menneenä) voin kertoa, että se oli kamalaa!!! Hahahha!


AKIKUVA 8/54

24/02/2019

Tällä viikolla koululaiset ovat viettäneet hiihtolmaa. Tämä vuosi oli myös pitkästä aikaa sellainen, että pojat viettivät loman isänsä luona. Meillä kun viikot ovat sattumalta menneet aina toisin päin. Sain kuitenkin osani minäkin lomalaisista, kun alkuviikolla vietin heidän kanssaan kaksi päivää Heurekan tiedelerillä. Kerron siitä myöhemmin lisää! Tässä kuvassa ollaan juuri planetaariossa leiriläisten yksitysnäytöksessä.

Ensimmäisenä päivänä leirillä mukana oli myös Myy sekä äitini, toisena päivinä olimme vain kolmistaan. Vaikka pojat eivät ole osoittaneet minkäänlaista mustasukkaisuutta uutta pikkusiskoaan kohtaan, on heille varmasti tärkeää tehdä asioita myös pienemmällä porukalla – kuten ennenvanhaan. Ja onhan se toki erilaista kun useat asiat tehdään nykyisin vauvan ehtojen mukaisesti, vaikka ei nyt hänen kanssaan tarvitse paljoakaan vanhasta poiketa. Mutta kyllä paljon huomiota menee hänelle, myös pojilta.

Siksi planetaariossa käynti, leffasta jutteleminen munkkien äärellä, sekä rauhallinen junamatka tuntui varmasti tärkeältä meille kaikille.