Ensi kuun lopulla tulee vuosi siitä kun muutimme uuteen kotiimme. Samalla tulee vuosi siitä kun maalasin omin pikku kätösin 75 neliötä laminaattilattiaa valkoiseksi. Aina tasaisin väliajoin saan kyselyjä siitä, että miten maali on pysynyt. Monelle tulee yllätyksenä, että myös laminaattia voi maalata.

Nyt 11 kuukauden erittäin tehokkaan testaamisen jälkeen uskallan sanoa, että hyvin on pysynyt! Se ei missään nimessä ole mikään itsesäänselvyys kun asunnossa asuu lisäkseni kaksi aktiivista lasta sekä uusimpana perheenjäseneneä vilkas koira. Miljoonista lattialla pyörivistä pikkulegoista, autoleikeistä, kengät jalassa sisällä kävelystä ja ihan siitä normaalista elämästä tuolien liikuttelusta itkupotkuraivareihin eteisessä huolimatta lattia näyttää edelleen hyvältä. Itseasiassa ehkä vähän paremmalta päivä päivältä.

Toki elämisen jäljet näkyvät. Kohdista joissa lattia narisee ja loppuu kynnykseen (eli lattia liikkuu) on maali hilseillyt. Lankkujen välit erottuvat nyt selvästi ja myönnän että muutama naarmukin on tullut. Mutta ei missään nimessä mitään häiritsevää tai silmiin pistävää. Vieraat tuskin huomaavat mitään. Ei ikinä uskoisi, että alla on laminaatti. Vaan lattia näyttää juuri sellaiselta vanhalta maalatulta lankkulattialta mistä haaveilinkin.

Kaikista kovimmille lattia on joutunut eteisessä. Siellä pyörii niin paljon hiekkaa ja kiviä. Lisäksi koiranpennun takia meillä ei ole ollut siellä mattoa syyskuun jälkeen. Mutta niin vaan se maali on sielläkin hienosti pysynyt. En voi kun suositella, jos maalaaminen mielessä on. Onhan siinä hommaa, etenkin jos asuu asunnossa samaan aikaan kuten me. Mutta ainakin itse koen, että homma oli kaiken vaivan arvoinen.

Valkoista lattiaa on välillä todella ärsyttävää pitää puhtaana ja siinä tosiaan näkyy kaikki leivänmurut ja pudonneet hiukset sekä muut pölypallerot. Mutta itse tykkään niin paljon siitä valosta ja avaruudesta joka valkoisen lattian myötä tulee, että antaa välillä ärsyttää. Ja kuka sanoi, että lattioiden pitäisi hohtaa puhtaina joka ikinen päivä?

Olenkin aiemmin kirjoittanut omat vinkkini lattian maalaamiseen. Tärkein asia hommaan lähtiessä on maltti. Maalata tarpeeksi ohkaiset kerrokset ja antaa niiden kuivia kunnolla välissä. Tarkemmat ohjeet löydät TÄÄLTÄ.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

https://youtu.be/vkgwhGyJatE

Olen ehdottomasti kesäihminen. Tykkään lämmöstä, kuumuudestakin. On ihana kun ei tarvitse pukeutua moniin kerroksiin ja voi viettää päivät aamusta iltaan ulkona. Mutta täytyy myöntää, että ovat nämä aurinkoiset talvipävät aika hienoja myös. Auringon kimmeltäessä valkoisilla hangilla. Ollaankin nyt parina päivänä käyty kuluttamassa Alppipuiston pulkkamäkiä uusilla Plastexilta saaduilla pulkilla. Sinä sitä viimeistään tajuaa, ettei olekkaan enää mikään ihan nuorikko. Pienimmätkin töyssyt ottavat mahan pohjasta ja siihen jyrkimään mäkeen ei ole itsekkään mitään asiaa. Aika hurjapäitä nuo lapset! Mites te olette viettäneet kaunista talviviikonloppua?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

117 vuotta vanha talo
48 rappusta meidän kotiin
2 huonetta
74,5 neliötä
3 (ihmis) asukasta
4 hlön sohva
3 sänkyä
15 °C sisälämpötila
1 käyttökiellossa oleva pönttöuuni
3 m huonekorkeus
4 mintunvihreiksi maalattua pinnatuolia
1 kg sipuleita
47 maatuskaa
2 radiota
41 Arabian lautasta
3 kelloa
1 lelukaappi
16 keittiönkaapin ovea
7 huonekasvia
86 jääkaappimagneettia
4 komeroa
48 ikkunaruutua
1 verho
3 kattolamppua
4 tyhjää paikkaa kattolampulle
19 Lundian hyllylevyä
320 tässä asuttua päivää
67 täällä käynyttä vierasta
1 000 000 000 pikkulegoa
7 oviaukkoa
lukematon määrä ihania muistoja

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Silmät eivät aukea, väsyneenä viikonlopusta, flussaisessa olossa, kaikki köhivät, kukaan ei halua lämpimän peiton alta pois, viimeinen lapsiviikon päivä ja putkimieskin on myöhässä. Eihän siinä auta kun laittaa päiväkotiin ja eskariin viestit että pojat pitävät maanantain vapaapäivänä.

Leikittiin, ulkoiltiin, syötiin ja hyvin ja nukuttiin kaikki yhdessä päikkärit. Aika ihana rokulipäivä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Siinä ne nyt ovat, mun jengi. Pao on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja päässyt heti hyvin porukkaan mukaan. Siksi onkin tutunut pahalta välillä mielen valtaavat ajatukset. Kuten aiemmin kerroin, elo uuden koiranpennun kanssa ei ole ollut helppoa. On ollut niin vaikeita ja raskaita päiviä, että olen tosissani miettinyt koirasta luopumista. On useasti tuntunut, etten vain mitenkään jaksa tätä yksin. Olen pelännyt mielenterveyteni puolesta ja sitä, että alan kohta vihaamaan koko koiraa. Tiedän että tämä helpottaa, mutten ole ollut yhtään varma että jaksaisin siihen saakka.

Nyt kun minulla on koira ensimmäistä kertaa niin, että perheessä on myös lapsia olen tajunnut, ettei lemmikistä vaan voi tulla yhtä tärkeää. Tämä kuulostaa aika rajulta ja kauhealta, mutta niin se vain on. Lapset menevät lemmikin edelle, aina. Se on ollut myös ehkä vaikea paikka itse tajuta se. Sillä en haluaisi suosia ketään, mutta nyt se onkin vain niin. On ollut kova paikka itselle huomata, etten kiintynytkään koiraan niin nopeasti ja täysillä, kun olin kuvitellut.

Viikonloppuna juttelin parin kaverin kanssa asiasta. Totesin, että tämä oloni ehkä helpoin selittää vertaamalla sitä synnytyksen jäleiseen masennukseen. Ja älkää hei oikean synnytyksen jälkeisin masennuksen kokeneet pahastuko tästä vertauksesta, mutta se vaan on kuvaavin miten pystyn tunteeni selittämään. En ole halunnut koiraa lähelleni, on itkettänyt ja vituttanut päivittäin. Tuntunut vain siltä, että haluan vanhan elämäni takaisin.

On tuntunut tosi pahalta ajatellakkaan koirasta luopumista, mutten joinain päivinä ole löytänyt mitään muuta ratkaisua. Se on tunutunut samalla ihan älyttömältä, sillä edelleen kuitenkin haluan koiran. Pennun ottaminen on ollut vain omille voimavaroilleni aivan liikaa. Sitten taas toisaalta, aikuisen koirankin kanssa olisi varmasti ollut omat sopeutumisongelmat.

Olen lykännyt uuden kodin etsinnän aloittamista aina päivällä. Tekosyitä on ollut monia. Ensin halusin jutella asiasta äitini kanssa. Mutta kun hän kertoi puhelimessa ostaneensa uusia lankoja Paon villapaidan neulomista varten ja että hänen tilaamansa koiranpeti oli saapunut postiin, en vain voinut kertoa ajatuksistani. Sitten päätin, että annan koiran yhdeksi yöksi hoitoon, niin että saisin edes pienen hengähdytauon. Sitten ajattelin että juttelen ensin lasten kanssa… Sitten tekosyyt loppuivat. Ja tajusin etten ikinä voisi luopua koirasta.

Rankkaa on edelleen joka päivä, mutta oma mieli ei ole enää niin synkkä. Hyviä hetkiä on paljon. Edelleen koira välillä vähän ällöttää minua, mutta kyllä se pääasiassa on jo ihan mun mussukka. Tässä on paljon samaa kuin vauvavuodessa. Suurin osa päivästä on raskasta ja aika hirveääkin, mutta ei tarvita kun se yksi hyvä hetki, niin kaikki paska on sillä kuitattu.

Itselleni nämä parhaat hetket ovat niitä hetkiä, kun muistan miksi koiran alunperin halusin. Kun hän metsälenkillä kävelee vapaana vieressä ja katsoo silmiin. Kun miehet ärsyttävät ja hän kömpii kainaloon. Ja mikä parasta, kun olemme me, meidän jengi, ja tuntuu siltä että tuo koira olisi ollut siinä aina. Meillä oli hyvä porukka jo aiemmin, mutta nyt se tuntuu vielä enemmän kokonaisemmalta. Ylä -ja alamäkiä tulee varmasti vielä paljon, mutta onneksi mulla on mun tyypit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.