Ensi kuun lopulla tulee vuosi siitä kun muutimme uuteen kotiimme. Samalla tulee vuosi siitä kun maalasin omin pikku kätösin 75 neliötä laminaattilattiaa valkoiseksi. Aina tasaisin väliajoin saan kyselyjä siitä, että miten maali on pysynyt. Monelle tulee yllätyksenä, että myös laminaattia voi maalata.
Nyt 11 kuukauden erittäin tehokkaan testaamisen jälkeen uskallan sanoa, että hyvin on pysynyt! Se ei missään nimessä ole mikään itsesäänselvyys kun asunnossa asuu lisäkseni kaksi aktiivista lasta sekä uusimpana perheenjäseneneä vilkas koira. Miljoonista lattialla pyörivistä pikkulegoista, autoleikeistä, kengät jalassa sisällä kävelystä ja ihan siitä normaalista elämästä tuolien liikuttelusta itkupotkuraivareihin eteisessä huolimatta lattia näyttää edelleen hyvältä. Itseasiassa ehkä vähän paremmalta päivä päivältä.
Toki elämisen jäljet näkyvät. Kohdista joissa lattia narisee ja loppuu kynnykseen (eli lattia liikkuu) on maali hilseillyt. Lankkujen välit erottuvat nyt selvästi ja myönnän että muutama naarmukin on tullut. Mutta ei missään nimessä mitään häiritsevää tai silmiin pistävää. Vieraat tuskin huomaavat mitään. Ei ikinä uskoisi, että alla on laminaatti. Vaan lattia näyttää juuri sellaiselta vanhalta maalatulta lankkulattialta mistä haaveilinkin.
Kaikista kovimmille lattia on joutunut eteisessä. Siellä pyörii niin paljon hiekkaa ja kiviä. Lisäksi koiranpennun takia meillä ei ole ollut siellä mattoa syyskuun jälkeen. Mutta niin vaan se maali on sielläkin hienosti pysynyt. En voi kun suositella, jos maalaaminen mielessä on. Onhan siinä hommaa, etenkin jos asuu asunnossa samaan aikaan kuten me. Mutta ainakin itse koen, että homma oli kaiken vaivan arvoinen.
Valkoista lattiaa on välillä todella ärsyttävää pitää puhtaana ja siinä tosiaan näkyy kaikki leivänmurut ja pudonneet hiukset sekä muut pölypallerot. Mutta itse tykkään niin paljon siitä valosta ja avaruudesta joka valkoisen lattian myötä tulee, että antaa välillä ärsyttää. Ja kuka sanoi, että lattioiden pitäisi hohtaa puhtaina joka ikinen päivä?
Olenkin aiemmin kirjoittanut omat vinkkini lattian maalaamiseen. Tärkein asia hommaan lähtiessä on maltti. Maalata tarpeeksi ohkaiset kerrokset ja antaa niiden kuivia kunnolla välissä. Tarkemmat ohjeet löydät TÄÄLTÄ.
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.
Juuri tätä tietoa kaipasin. Haaveilen laminaatin maalaamisesta. Vielä kun joku maalais ja ostais maalit..ja isäntäkin innostuisi asiasta.
Teidän koti on kyllä niin unelma ♥ Upean valoisa ja avara.. Kunpa oman luukun lattian sais pistää uusiksi. Rupeisin heti hommiin. 😉
Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että onpa ihan älyttömän kaunis koti teillä!!
Teillä on kyllä tosi kaunis koti ja kauniit, ihanan valkoiset lattiat! Itsekin tykkäisin valkoisesta lattiasta, ehkä meidänkin asunnossa joskus tulevaisuudessa sellaiset on.
Heeei! Miten on elämä koiran kanssa sujunut? 🙂
Pidetään mielessä!