Ekaa luokkaa on takana nyt kuukausi. Koulun alku on ollut täynnä kommelluksia ja suuria tunteita. On hurjaa lähettää lapsi ikäänkuin selviytymään ihan itsekseen. Uudella, lähes neljänkymmenen oppilaan luokalla, ei ollut entuudestaan kavereita. Näihin uusiin lapsiin tutustuminen ei käynytkään yhtä vaivattomasti kun vuosi sitten eskarissa. Voi vain kuvitella miltä tuntuu ensin olla yksi ryhmäsi suosituimmista lapsista ja seuraavana hetkenä sinulla ei olekaan ketään kaveria. Olet vieraassa ja täysin uudessa ympäristössä, kaikki toimintatavat pitää opetella ja omaksua, et saa ääntäsi aina kuuluviin. Sinua jännittää, pelottaa, tunnet itsesi ulkopuoliseksi, yksinäiseksi, olet hukassa, tavarasi ovat hukassa, tunnet ettet osaa mitään. Voin kertoa, että muutamia kyyneleitä on vieritelty täällä puolin ja toisin.

Sitten on myös ollut niitä ilon hetkiä. Kun vihdoin pääseekin mukaan siihen jalkapallopeliin. Kun uudet kaverit odottavat seuraavana aamuna koulun pihassa. Kun tekee ekan kerran kepposia kavereiden kanssa. Kun tuntee että on valmis kulkemaan yksin koulusta kotiin. Kun läksyt ovat ihan lällyjä.

Olen tässä myös huomannut, että vanhemmuudesta tulee oikeastaan vaikeampaa kun lapset kasvavat. Hötkyilyn, hoitamisen ja hoivaamisen tilalle tulevat niin suuret tunteet, etten ole samanlaisia ennen kokenut. Huoli, suru, epävarmuus, riittämättömyys, pelko, paniikki, henkinen väsymys. Mutta näiden lisäksi vielä vahvempi onni ja rakkaus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Parasta oli kun pojat heräsivät aikaisin, mutta antoivat minun jatkaa uniani makoisasti. Huonointa oli, että nukuin liian pitkään. Parasta oli syödä pitkästä aikaa maapähkinävoita aamupalaksi. Huonointa oli, että kahvi oli loppu. Parasta oli Bassolta tuleva ReTurku ohjelma. Huonointa oli, että se kesti vain tunnin. Parasta oli kuitenkin makoilla aamupalan jälkeen sängyllä sitä kuunnellen. Huonointa oli, että nukahdin tunniksi. Huonoa oli myös se, että reissun takia oli jäänyt kauheasti työ -ja koulujuttuja rästiin. Parasta oli kuitenkin, kun pojat menivät pihalle leikkimään ja minä sain tehdä niistä edes osan ikkunalaudalla sivusilmällä leikkejä vahtien. Parasta oli myös, kun en jaksanut / ehtinyt kauppaan ja tajusin että voisin tehdä helpon pestopastan. Huonointa oli kun huomasin peston olevan aivan homeessa. Parasta taas oli, että pelkkä spaghetti voilla ja ketsupilla maistui lapsille paremmin kun mikään pestopasta ikinä aiemmin. Huonointa oli kun tajusin miten paljon tekemättömiä töitä minulle olikaan kertynyt. Parasta oli tehdä niitä omassa sängyssä peiton alla. Parasta oli myös, että pojatkin olivat aika puhki, eivätkä kaivanneet sen kummempaa aktiviteettia tänään. Parasta oli myöskin päästä vihdoin illalla ekaa kertaa ulos. Huonointa oli kuitenkin päätös hakea Hesestä iltapalaa. Parasta on, että päätin sulkea koneen tunnin päästä ja mennä nukkumaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

On se aika vuodesta kun blogit ja lehdet ovat täynnä vinkkejä kouluun ja päiväkotiin valmistautumista varten. Olen lukenut usemman artikkelin, joissa on reippaasti yli kymmenen eri kohtaa, mitä pitää muistaa ja ottaa huomioon kun päiväkoti taas loman jälkeen alkaa.

On toki ihan eri asia meleekö lapsi hoitoon ekaa kertaa, vai palaako hän sinne vain loman jälkeen. Tai niin ainakin itsestäni tuntuu. Kun pojat ekan kerran aloittivat päivähoidon kyllä minäkin tilailin nimikointitarroja ja metsästin täydellisiä kurahanskoja ja reppuja. Nykyään mitä vähemmän asioita mistä stressata, sitä parempi.

Kahdeksan viikon lomailun jälkeen päiväkodin aloittamisen vaiheet stressittömästi:

– Nuku tunti pommiin
– Kerää muovipussiin muutama edes suht ehjä vaate varavaatteiksi
– Löydä sattumalta ikivanhat kerhotossut – kai ne vielä mahtuvat (koko kevät mentiin sukkasilteen)
– Kun olette jo lapsen kanssa ehtineet rappuun muista nimikointi
– Hae pala maarinteippiä johon kirjoitat lapsen nimen ja lätkäise se huppariin
– Saavu päiväkodin pihaan kaksi tuntia ilmoittamaasi myöhemmin
– Yritä muistaa viedä myös sadevaatteet ja unilelu päiväkodille joku päivä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olin tänään kirjoittamassa siitä, miten haastavaa on välillä olla yksinasuva bloggaaja. Nimittäin lapsia ja kotia tulee kyllä kuvailtua aika ahkerasti, mutta minusta itsestäni on näihin verrattuna aika vähän kuvia. Kukaan ei nimittäin ole ottamassa niitä!

Jalustan ja kaukolaukaisijan kanssa on mielestäni nolo heilua ihmisten ilmoilla, eikä moni kaverikaan jaksa kovin usein mitään kuvaussessioita. Enkä muutenkaan halua turhan usein pyytää ketään varta vasten kuvaamaan, sillä parhaat kuvat mielestäni tulevat muutenkin silloin, kun ei tiedä toisen kuvaavaan tai on samalla keskittynyt myös johonkin muuhun puuhaan.

Siksi olinkin tosi iloinen muistaessani, että kun viime viikolla teimme poikien ja kaveripariskunnan kanssa kesäretken kauniiseen Lammassaareen, räpsi kaverini minusta ja pojista samalla monen monta kuvaa. Ne olivat juuri sellaisia tilannekuvia joista tykkään. Minä ja pojat kävelemässä luonnon keskellä pitkospuita pitkin, ihmettelemässä ötököitä ja kasveja.

No missä ne kuvat sitten ovat? Enpäs tiedä, olen nimittäin hukannut kyseisen muistikortin! Vähän harmittaa, kerrankin olisi ollut harvinaislaatuista kuvamateriaalia. Onneksi muistot säilyy mielessä…jne 😀 Yllä oleva kännykkäkuva liittyy tavallaan tapaukseen. Siinä olemme me, just niin arkisesti ja aidosti kun olla ja voi. Taisi olla vainkolaukaus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pliis sanokaa että teilläkin näyttää edes joskus tältä. En tajua mikä siinä on, että mitä vähemmän sitä ehtii olla kotona, sitä järkyttävämmältä täällä näyttää. Pian kun koulut ja arki taas alkaa, ajattelin ihan tosissani tutkia mahdollisuuksia kotisiivoukselle. Olisipa sellainen ihana. Toisaalta, en kyllä kehtaisi päästää ketään siivoamaan tänne. Että onko siinäkään sitten järkeä, että ennen siivoojan tuloa pitäisi aina paniikissa siivota? 😀

Käykö teillä jollain siivooja? Jos, niin kuinka usein ja mitä olette tykänneet? Entäs onko joku luovuttanut ja elää vaan samanlaisessa kaaoksen vallassa, kun mitä meillä nyt on. Nimittäin lähellä on sellainenkin ratkaisu.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.