Oletteko ikinä miettineet, että kuinka paljon lapsenne päivässä liikkuu? Suositushan olisi ainakin kaksi tuntia reipasta liikuntaa, jonka lisäksi paljon muuta aktiivista tekemistä päivän mittaan. Meillä vanhemmilla on jo monilla käytössä erilaisia aktiivisuusrannekkeita ja appeja, ja nyt sellainen on nyt myös lapsille! Kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa otimme käyttöön ReimaGo-sensorit ja testasimme samalla myös uusia liikumiseen sopivia välikausivaatteita.

ReimaGO – aktiivisuussensori on pieni pyöreä lätkä, jonka voi sujauttaa vaikka takin taskuun tai pitää tarranauhan kanssa ranteessa, kuten meidän lapset tykkäävät tehdä. Sensori mittaa käyttäjän aktiivisuutta, jota voi seurata kätevästi iPhoneen tai (ihan pian) Anroid-puhelimeen ladattavalla aplikaatiolla. Appiin tehdään jokaiselle käyttäjälle oma profiili, johon voi asettaa liikkumiseen liittyviä tavoitteita sekä lisätä erilaisia palkintoja kun tavoitteet täyttyvät. Vanhempi voi sitten seurata päivän aikana tapahtunutta aktiivisuutta tunti kerrallaan ja lapsi saa aktiivisuudesta pisteitä, joilla pääsee liikkumaan apissa eteenpäin, erilaisiin maailmoihin ja tasoihin.

Me ollaan yhdessä lasten kanssa sitten asetettu niitä palkintoja. Päätettiin että laitetaan mielummin kerran viikossa joku vähän isompi palkinto, kuten uusi lelu tai leffaan meno, sillä tuo kahden tunnin liikuntatavoite täyttyy joka päivä hyvin. Itseasiassa joka päivä molemmilla pojilla päivän aktiivisuus on ollut sellaista seitsemän-kahdeksan tunnin luokkaa. Eron päivien välisillä aktiivisuustasoilla huomasi hyvin, kun Kaapolla oli tässä yksi päivä iltapäiväkerhossa pelipäivä. Eli silloin koulun jälkeen kerhossa saa pelata puhelimilla. Aktiivisuudessa oli parin tunnin ero muihin päiviin! Lapsia nämä sensorit motivoivat toki liikkumaan myös enemmän. Täällä ollaan juostu vielä illallakin asuntoa ympäri, jotta pääsisivät uudelle tasolle ennen nukkumaanmenoa.

Se, että lapsi pääsee liikkumaan ja leikkimään kunnolla pitää myös huomioida lastenvaatteissa. Reiman tärkein ideologia onkin suunnitella tuotteet niin, että lapset voivat leikkiä ja liikkua ulkona kaikissa sääolosuhteissa. Vaatteiden pitää siis olla malliltaan sellaisia, että niissä on hyvä ja helppo olla, niiden pitää kestää kovaa kulutusta, ne eivät saa hiostaa liikaa, mutta niiden pitäisi myös kestää kosteutta. Nämä ovat samoja asioita joita myös minä itse lastenvaatteilta vaadin. Niin ja lisäksi niiden pitää myös näyttää kivoilta!

Lapsilla näkyy kuvissa Reiman kevätmallistosta valitsemamme tuotteet. Ihan ekaksi pakko kertoa noista farkuista, sillä ne eivät olekkaan mitään ihan tavalliset farkut! Joustavaa ja hengittävää denim-kangasta olevat housut siirtävät kosteutta iholta. Kankaassa käytetty kuitu on kudottu niin, että ihon pinta tuntuu raikkaalta vaikka kuinka hiki leikkiessä tulisikin, aivan kuten aikuisten teknisissä urheiluvaatteissa. Niistä löytyy myös ihan oma tasku aktiivivisuussensorille. 

Takit valitsin sen mukaan, että niitä voi käyttää pitkin kevättä ja kesää eri tilanteissa. Ne sopivat hyvin päiväkotiin ja kouluun, mutta myös ihan kaupungilla liikkumiseen tai vaikkapa futistreeneihin ja mökille. Pickle-välikausitakissa on hengittävä verkkovuori sekä kestävä veden- ja tuulenpitävä päällismateriaali jonka saa myös pesun jälkeen rumpukuivata. Ehdoton juttu takissa on tietenkin huppu sekä hihoissa kiristystarrat. Kylmemmällä säällä takkiin saa neppareiden avulla kiinnitettyä välikerrosasun. Tai pukea tuon lämpöisen Pursi-fleecen, joka Kaapolla on kuvissa päällä. 

Kengissä on mielestäni ehdottoman tärkeää toki se, että ne kestävät kovaakin kulutusta. Lisäksi niiden on pidettävä vettä, ja tärkein, lapsen on saatava ne itse jalkaan! Näissä Wetter-kengissä on nauhat, mutta ne ovatkin joustavaa kumpparia, eikä niitä tarvitse erikseen avata tai solmia, joten lapsi saa ne itse sujautettua hyvin jalkaan. Kengät kestävät myös pesukonepesun ja irroitettava pohjallinen Reiman Happy Fit -kuvioinnilla auttaa oikean koon valinnassa. 

Näissä vermeissä lapset saavat olla lapsia, remuta ja liikkua, kiipeillä puissa, hyppiä lätäköissä ja mitä nyt ikinä keksivätkään. Vanhempana tämän lisäksi tärkeää on, että vaatteet voi huoletta heittää aina tarvittaessa pesuun ja silti luottaa siihen, että ne säilyvät hyvänä myös seuraavalle käyttäjälle.

Käytättekö te itse jotain aktiivisuusranneketta tai aktiivisuutta mittaavaa aplikaatiota? Kerro alle, niin olet mukana ReimaGO -aktiivisuussensorin arvonnassa! Arvon sensorin kaikkien 13.4. mennessä vastanneiden kesken. Takemmat arvonnan säännöt löydät täältä.

On se aika vuodesta kun blogit ja lehdet ovat täynnä vinkkejä kouluun ja päiväkotiin valmistautumista varten. Olen lukenut usemman artikkelin, joissa on reippaasti yli kymmenen eri kohtaa, mitä pitää muistaa ja ottaa huomioon kun päiväkoti taas loman jälkeen alkaa.

On toki ihan eri asia meleekö lapsi hoitoon ekaa kertaa, vai palaako hän sinne vain loman jälkeen. Tai niin ainakin itsestäni tuntuu. Kun pojat ekan kerran aloittivat päivähoidon kyllä minäkin tilailin nimikointitarroja ja metsästin täydellisiä kurahanskoja ja reppuja. Nykyään mitä vähemmän asioita mistä stressata, sitä parempi.

Kahdeksan viikon lomailun jälkeen päiväkodin aloittamisen vaiheet stressittömästi:

– Nuku tunti pommiin
– Kerää muovipussiin muutama edes suht ehjä vaate varavaatteiksi
– Löydä sattumalta ikivanhat kerhotossut – kai ne vielä mahtuvat (koko kevät mentiin sukkasilteen)
– Kun olette jo lapsen kanssa ehtineet rappuun muista nimikointi
– Hae pala maarinteippiä johon kirjoitat lapsen nimen ja lätkäise se huppariin
– Saavu päiväkodin pihaan kaksi tuntia ilmoittamaasi myöhemmin
– Yritä muistaa viedä myös sadevaatteet ja unilelu päiväkodille joku päivä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vaikka eskarin alkaminen ja kahteen eri hoitopaikkaan poikien vieminen jännittää ja vähän ahdistaakin, oikeasti odotan jo arjen alkamista. Ensin oltiin poikien kanssa Espanjassa neljä viikkoa, ja juhannuksesta he jäivät vielä kahdeksaksi viikoksi lomalle. Ei siinä mitään, mutta kun minulla ei ole lomaa. Toki olen voinut pitää pari päivää taukoa hommista sillä ja toisen täällä – mutta hommat kasaantuvat ja itselle iskee stressi.

Olen omasta mielestäni tosi onnekas että päätyöni on tätä blogin kirjoittamista ja se on hyvin vapaata. Mutta työhön liittyy paljon myös käytännön asioiden sopimista, kampanjoiden suunnittelua, puhumattakaan ajasta joka menee kuvia valiten ja muokaten sekä kirjoittaessa. Tietokoneella tulee istuttua paljon. Olen haalinut myös muutamia muita isompia projekteja, jotka vaativat ennenkaikkea luovaa ajattelua, suunnittelua ja mietiskelyä rauhassa. Kahden villikon kanssa se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Onneksi kesällä on ollut vähän hiljaisempaa ja olen saanut keskittyä suurimmaksi osaksi vain tähän blogin päivittämiseen, mutta on niitä sähköpostejakin kasautunut aika määrä ja se stressaa. Sitten stressaantuneena saan vielä vähemmän mitään aikaiseksi. Olen sellainen ihminen, että kaipaan työssäni rauhaa ja aikaa. Aikaa miettiä, fiilistellä ja sulatella juttuja rauhassa. Tiedän että minun pitäisi opetella esimerkiksi vastaamaan sähköposteihin heti ne luettuani (se on itseasiassa ollut uuden vuoden lupauksenikin jo pari viimeistä vuotta), mutta…

Lapsille sitä taas haluaisi tarjota kivan ja mieleenpainuvan kesäloman. Puuhata kokoajan kaikenlaista. Usempina päivinä he kuitenkin tuntuvat vain hyppivän seinille, kun en voi tarjota samalla tavalla tekemistä kun päiväkodissa. Häpeisenä ja omatunto soimaten tunnustan, että netflix ja ipadin pelit ovat pyörineet enemmän kun olisin halunnut. Asettamani max 1h/5xvko on ylittinyt varmaan triplasti. Ja entäs sitten se oma-aika? Sitäkin on pakko ottaa, muuten näistä hommista ei ainakaan tule mitään.

Mutta jos lapset olisivat olleet hoidossa kesällä, tuntisin siitä varmasti vielä enemmän huonoa-omaatuntoa. Jos on pieninkin mahdollisuus pitää lapset kesällä lomalla, mielestäni se pitäisi tehdä. Ensinnäkin siellä päiväkodissa ja koulussa lapset ehtivät viettää vaikka kuinka paljon aikaa pitkin vuotta. Toiseksi, myös lapset tarvitsevat lomaa, aivan kuten aikuisetkin töistään. Ja kolmanneksi, uskon että tekee tosi hyvää viettää yhdessä pidempi pätkä ilman sitä arjen kiirettä ja aikatauluja. Ainakaan samanlaisia kun normaalisti. Mielummin sitten vaikka istutaan sohvalla nenät pädeissä ja läppäreissä kiinni, ainakin ollaan yhdessä. Vai mitä olette mieltä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Välillä sitä vaan haluaa herätä ilman kiirettä, puuhailla kotona, leikkiä, syödä edellispäivän makaroonilaatikkoa, pestä pyykkiä, rauhoittua päikkäreille. Onneksi joskus on mahdollista ottaa tällaisia päiviä. Kuten eilen. Ilmoittaa päiväkotiin että vietämme vapaapäivää. Tulee ihan ne kotiäitivuodet mieleen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Saan tasaisin väliajoin blogiin kysymyksiä lasten isästä ja huoltajuusasioistamme. Olen niistä aina välillä kertonut, mutta koska aihe koskettaa muitankin henkilöitä kun vain minua, en ihan hirveästi näistä huutele. Vaikka eihän tässä mitään salailtavaakaan ole. Yksi syy minkä takia kuitenkin haluan olla tästä asiasta avoin, on se että olen saanut paljon kiitosta, kun olen näistä kertonut. Niin moni kun teistä lukijoista on samassa tilanteessa tai saa meidän ratkaisuistamme ehkä suuntaa tai vertaistukea niihin omiin kuvioihinsa.

Ainakin vähän pidempiaikaiset lukijat tietävät lastenhuoltajuushommasta sen verran, että erosimme tosiaan lasten isän kanssa reilu pari vuotta sitten, lapset asuvat pääasiallisesti luonani, mutta toinen koti heillä on myös isänsä luona. Jonka kanssa meillä on yhteishuoltajuus. Emme ole ikinä käyneet missään lastenvalvoljalla tai minkään muun viranomaistahon luona asiaa sopimassa, vaan hyvässä hengessä saimme heti aikaan ratkaisun joka oli meille molemmille hyvä. Tätä toki edesauttoi se, että erosimme hyvinä ystävinä, eroon ei liittynyt draamaa, muita osapuolia tai riitoja. Ja että olemme edelleenkin ystäviä ja lähes päivittäin tekemisissä.

Muutaman vuoden meillä siis meni homma niin, että pojat olivat jomman kumman luona menojemme mukaan. Tämä toimi, sillä molempien työ, harrastukset ja elämä ylipäätään oli melko epäsäännöllistä. Pojat olivat isänsä luona keskimäärin 2-4 yötä viikossa, välillä yö-pari kerrallaan tai kaikki yöt putkeen. Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta homma toimi kaikkien puolesta hyvin.

Kuitenkin nyt poikien kasvaessa, päiväkodin sekä meidän opiskelujemme myötä alkoi tuntumaan, että myös tätä hoitojärjestelyä pitäisi muuttaa säännöllisemmäksi. Isä ehdotti viikko-viikko systeemiä, itse en kuitenkaan ollut vielä valmis ihan siihen, joten päädyimme kompromissiin 5 päivää / 5 päivää.

Yksi syy minkä takia en halunnut vielä lähteä viikko-viikkon on ikävä. Pelkään että minulle tulee kauhea ikävä, lapsille tulee ikävä, että ollessaan toisella vanhemmallaan he aina ikävöisivät sitä toista. Viikko on oikeasti pitkä aika. Pelkään myös sitä, että viikko yksin koko rumban pyörittämistä kävisi liian raskaaksi. Viimeisinä päivinä sitä olisi vain väsynyt ja kiukkuinen, samaan aikaan kun toinen vanhempi olisi yksinäinen ja kaipaisi jo lapsia luokseen.

Viisi päivääkin on pitkä aika. Ainakin minulle. Olin juuri viisi kokonaista vuorokautta ilman lapsia. Näin heistä unta, ikävöin, mietin heitä, hippailin iltaisin kuin he olisivat nukkumassa. Hulluinta oli nähdä vilaus tutusta piposta ikkunasta. Siitä kun näkee päiväkodin pihalle.

Tänään pojat palasivat kotiin. Tänne toiseen kotiin. Ihan muina miehinä, kuten aina. Kiitän joka päivä sitä, miten hyvin nuo kaksi ovat tämän kahden kodin välillä asumisen ottaneet. Se on heille normaalia. Äitinä sitä taas potee syyllisyyttä asiasta. Tuntuu että on huono-äiti, kun ei ole lastensa kanssa päivittäin. Vaikka oikeasti tiedän olevani hyvä-äiti, sillä en vaadi lapsia itselleni, vaan annan heidän yhtälailla elää isänsä kanssa, jota he yhtälailla tarvitsevat ja joka on yhtä tärkeä. Mutta tällaista syyllistymistähän tämä äitiys useasti on. Sen verran kuitenkin helpotin tuskaani, että ilmoitin päiväkotiin poikien olevan vapaalla huomenna ja vielä maanantaina.

Ikävöinnistä huolimatta tämä viisi ja viisi päivää tuntuu tosi hyvältä ratkaisulta. Viiden päivän oman ajan jälkeen sitä on niin täynnä taas energiaa, akut ovat latautuneet, pinnat löystyneet ja sitä vaan tuntee olevansa niin seesteisempi. Lasten kanssa jaksaa ja haluaa touhuta paremmin, olla oikeasti läsnä. Kaikki me vain tankkaamme toistemme läheisyyttä, istutaan sylikkäin, leikitään, luetaan, jutellaan, askarrellaan, tehdään ruokaa. Ollaan täysillä yhdessä se aika kun ollaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.