Huomenta Amsterdamista! Kaupunki on kohdellut hyvin ja sitä on tullut kierrettyä uudet sneakerit jalassa. Ihania kenkäkauppoja löytyy täältäkin, mutta saa nähdä lähteekö tuliaisiksi itselle vielä uudet parit mukaan. Saatatte ehkä tietää, että olen vähän lenkkarihullu. Mutta mielestäni saanut pidettyä harrastukseni ihan hyvin kurissa. Pidän itselleni sääntönä, että kahta uutta paria kohden pitää myydä aina vähintään yhdet pois.

Kengistä pitää tietysti pitää sitten huolta. Kalliita lenkkareita ei halua heti pilata ja tuhota. Tärkeintä varmaan onkin niiden suojaaminen ennen käyttöönottoa. Ja toki sitten likojen putsaaminen ja uudellen suojaaminen silloin tällöin. Tähän hommaan löysinkin reilu vuosi sitten ihan ehdottoman suosikin. Jason Markkin kosteus -ja likasuojan jälkeen en ole enää kuvitellutkaan käyttäväni mitään muuta. Sarjaan kuuluu aika paljonkin erilaisia kenkien hoitotuotteita, mutta toistaiseksi itse olen vasta käyttänyt näitä muutamaa.

Jason Markk Repel suojasuihketta on todella miellyttävä käyttää, sillä se on vesipohjainen ja suurimmaksi osaksi kemikaaliton. Kengät voi siis suihkuttaa sisällä, sillä tästä ei tule mitään hajuja. Suihkuttamisen jälkeen kenkien annetaan kuivua vähintään vuorokausi jonka jälkeen ne suihkutetaan uudestaan. Kuivuttuaan kengät voi melkeimpä kastaa veteen, eivätkä ne silti kastu.

Itse suosin yleensä kengissä tummia värejä ja suurin osa kengistäni onkin mustia. Nyt kuitenkin ihastuin näihin pastellisiin Niken Air Huaracheihin niin paljon, että käytin lähes kolme tuntia etsiessäni oikean kokoista paria ympäri maailman nettikauppoja. Päättäväisyys kuitenkin palkittiin ja oikeastaan kaikkialta loppuunmyydyt bleaced lilac-väriset kengät lopulta löytyivät. Ilman hyvää suojausainetta en ikinä uskailtaisi tallailla tuolla näinkin aran värisissä kengissä. Toki ajan kanssa likaa näihinkin tulee ja oli suojausaine kuinka hyvä tahansa, niin kyllä ne kilometrit kengissä näkyvät. Mutta ei niin paljoa. Mitäs tykkäätte uusista kengistäni? Äitini mielestä ne on tosi oudot, minä rakastan!

ps. Jason Markkia myyvät Helsingissä ainakin Good Kicks ja Beamhill

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

On asioita joita tulee hehkutettua paljonkin ja on sitten niitä joita vaan unohtaa hehkuttaa. Vaikka kuinka siistejä ne olisivatkin. Blogiani vähän pidempään seuranneet eivät varmasti ole voineet välttyä näkemästä noilta HUFin lippiksiltä? Jotain mainitsin niistä toissa joulun Thaimaan reissun yhteydessä, mutta sen jälkeen on niiden ylistäminen unohtunut, vaikka onkin monesti pitänyt sitä tehdä.

HUF on amerikkalainen streetvaate/skeitti merkki, jonka tunnetuimmat tuotteet ovat sukat ja lippikset. Ostin itselleni ekan HUFin lippiksen jo useampi vuosi sitten ja meinasin pökrätä onnesta, kun tajusin heidän tekvän hattuja myös lapsille. Ongelmana oli vain se, ettei niitä löytynyt kun heidän omasta nettikaupastaan. Kerran päätin sitten kuitenkin repäistä ja törsätä omaisuuden toimituskuluihin ja tullimaksuihin ja tilata hatut myös pojille. Se oli sitten menoa.

Vuosi sitten kävi niin kivasti, että joku HUFilla eksyi instagramiini ja näki siellä kuvan pojista lippikset päässä. Hän sai jollain kummalla selvitettyä sähköpostini täältä suomenkieliseltä sivulta ja laittoi meille pienen paketin hattuja tulemaan. Olin todella onnellinen tästä materiasta, sillä en olisi ehkä enää raaskinut lisää hattuja jenkeistä saakka tilata ja toisaalta pelkäsin, että mitäs sitten jos (ja kun) jomman kumman lippis katoaisi.

Lippikset ovat herättäneet todella paljon ihastusta missä tahansa ollaankin sitten kuljettu. Näköjään siis monen muunkin mielestä ”aikuisten” vaatteet lasten koossa ovat vain ihan tosi söpöjä. Tykkään pukea lapset oman vaatemakuni mukaan, mutta harmillisen usein lastenvaatteissa on kaikenmaailman spidermanejä ja hassuja cool boy-tekstejä. HUFin lippiksiä löytyy monessa erilaisessa kuosissa ja niiden suunnittelijoina on useasti tunnettuja graafikoita tai taitelijoita. Samoin on mielestäni hauska niiden Salama McQueen kuvien sijaan pukea pojat vaikkapa kukkakuosiin. Niitä löytyy HUFilta aina. Lasten 6panel lippiksissä on kiva pehmeä lippa, helppo tarrasäätö ja sisäpuolella hien stoppaava fleecenauha. Junttia tai ei, minusta on ollut aina hauska myös samistella lasten kanssa.

Lasten hatuissa kuosit eivät näköjään vaihdu ihan niin usein kun aikuisten. Kovasti jo odottelen että mitä kivoja värejä täksi vuodeksi tulisi. Ja hartaasti toivon että joku Suomessa, tai edes Euroopassa, alkaisi jälleenmyymään myös näitä lastenkokoja.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Mulla on ihan hirveeeeeeee tatskakuume. Tarkemmin sanottuna stick and poke tatskakuume. Stick and poke tatuoinnit tehdään ilman koneetta, nimensä mukaan käsin neulalla tökkimällä. Stick and poke tyyli on rosoisempi – ei niin täydellinen. Kuvat näyttävät usein siltä, että ne on tehty kaverin kämpillä aamuyön tunteina. Mitä ne varmaan useesti ovatkin. Kuitenkin tyylin yleistyessä ihan oikeitakin, tosi hienoja kuvia tekeviä, stick and poke tatskaajia alkaa löytymään enemmän.

Itse himoitsen juuri tuollaisia pieniä hassuja juttuja sinne tänne. Ihan ekaksi ajattelin ottaa sormen sisäsyrjään jonkun pikkujutun. Tai saas nähdä. Menen nimittäin loppuviikosta harjoitusnahaksi! Pikkasen jänskättää, mutta olen ihan luottavaisin mielin. Tekijä on tuttu tatskaaja, mutta ekaa kertaa tätä tekniikkaa testaamassa. Vähän isompi peittotaska samalla tyylillä on kyllä myös mielessä. Ja noin 50 muuta pienempää.

Kuvien lähteet: 1 kuva, 2 kuva, 3 kuva, 4 kuva, 5 kuva, 6 kuva, 7 kuva, 8 kuva, 9 kuva, 10 kuva, 11 kuva, 12 kuva, 13 kuva, 14 kuva,

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

On jännä, miten sitä vaan vuodesta toiseen löytää itsensä aina välillä ihan kummallisista tilanteista. Sellaisista joihin ihan itse on itsensä saanut ja joka kertaa sitä ihmettelee, että mihin mä taaaas olen oikein ryhtynyt. Joka kerta sitä lupaa itselleen, ettei enää saata itseään sellaisiin tilanteisiin. Siis missä kädet tärisevät, sydän hakkaa ja tekisi vain mieli ottaa jalat alle. Paitsi että sitten tulee taas se uusi kerta. Kuten esimerkiksi muutama viikko sitten. Parastahan näissä kuitenkin on se, että kun pahimman jännityksen yli kun pääsee, sitä tajuaakin että hei tämähän oli aika mahtava juttu.

Rajala haki alkutalvesta erilaisia osallistuja uuteen valokuvakisaansa. Hakijoilta odotettiin sosiaalisuutta sekä persoonallista otetta omaan tekemiseen. Ja se oma tekeminen sai sitten olla jotakin sisällöntuottamiseen, valokuvaukseen tai vaikkapa videoiden tekemiseen liittyvää. Hakijoista koottaisiin kuuden hengen tiimi, jotka saisivat personoidun kuvauskaluston ja vuoden mittaan erilaisia tehtäviä. Yhdestä näistä vaittaisiin sitten ihka ensimmäinen Rajala Ambassador. Kilpailun tavoitteena on nostaa luovien sisältöjen arvoa ja kiriä niitä uudelle tasolle. Yksi Ambassadorin tärkeimmistä tavoitteista on innostaa suurta yleisöä valokuvaamaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Kisa kuulosti niin hauskalta ja mielenkiintoiselta, että päätinpä sitten hakea mukaan. Puoli tuntia ennen haun päättymistä kuvasin läppärillä hyvin yksinkertaisen videon itsestäni ja liitin hakemuksen mukaan. Olin jo ehtinyt unohtamaan koko kisan, kunnes eräs aurinkoinen päivä vähän ennen joulua puhelimeni soi. Jouduin vielä tiukkaan haastatteluun puhelimitse (joka oli pikkasen noloa, sillä koko ratikka kuuli myös tämän puhelun), mutta muutaman päivän jälkeen sain sitten kuulla että pääsin mukaan! Siitä saakka onkin pitänyt sitten vain odotella, kunnes muutama viikko sitten osallistujat julkistettiin.

Ja se oli se apua, mihin mä taas olen ryhtynyt-hetki, josta alussa puhuin. Sydän kurkussa pamppaillen kävelin Rajalan Pro Shopiin tapamaan muita kisaajia sekä porukkaa Rajalalalta, kisaa markkinoivaa tahoa, lehdistöä, kouluttajia, yhteistyökumppaneiden edustajia ja ties ketä muita. Onneksi syke pian tasoittui ja kaikkien muodollisuuksien jälkeen pääsimme nopeasti itse asiaan.

Kaikki me kisaajat saimme testiin uudet Panasonicin LUMIX G kamerat sekä pikaisen opastusen niiden käyttöön. Tämän jälkeen meistä otettiin studiokuvat nettisivulle, jonka jälkeen pääsimmekin ensimmäiseen haasteeseemme. Eli kuvaamaan! Kaikki kisakuvat tulevat muuten aina tuonne Lähettiläät-sivulle, josta yleisökin pääsee niitä sitten äänestämään. Jokainen meistä kisaajista on tosi erilainen, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä että mitä kaikkea tästä oikein tulee. Enkä malta odottaa uusia tehtäviäkään! Uutta kameraa en ole ihan hirveästi ehtinyt vielä testailemaan, mutta on blogin viime kuvat ainakin otettu sillä. Eli toimii se ainakin! Meitä on pidetty vielä vähän jännityksessä, mutta sen verran olen saanut urkittua että ainakin yksiin levyjulkkareihin keikalle mennään kuvaamaan, lisäksi tulossa on myös villieläinsafaria pohjoisessa sekä joku pikkasen pidempikin reissu kulttuuriin pariin. Niin kivaa! Ja jännää! Onneksi mä taas kerran sain itseni ryhtymään tällaiseen seikkailuun!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vau mitä kommentteja sain viimeisimpään hiuspostaukseen. Niin kauniisti niin moni sanoi, että menin itse ihan sanattomaksi. Kiitos näin yhteisesti kaikille. Mietin siis että mitä ihmettä nyt seuraavaksi tekisin tukalleni, mutta moni oli sitä sitä mieltä että EI MITÄÄN. Voin iloksenne kertoa, mielipide huomioitu ja tällä hetkellä viimeisimpään on muutos vain tyvikasvun piiloon värjääminen. Eli mitään en sitten tehnyt sille.

Äitini taas eilen kysyi, että ajattelinko että voisin taas kasvattaa pitkät hiukset. Olen muutaman kerran asiaa miettinyt, mutta tullut siihen tulokseen, että polkkamittainen sopii paljon paremmin. Mutta äitini kommentti jäi kyllä mietityttämään. Siksi päätinkin kaivella vähän vanhoja kuvia muutamalta viime vuodelta. Mitäs te sanotte?

Blogia ihan alkuajoista seuranneet ehkä muistavat myös ihan lyhyen tumman tukkani. Sellaistakin olisi kiva kokeilla pitkästä aikaa, mutta lyhyt malli on vaan niin kamalan työläs. Pitää miettiä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.