Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä KitchenAidin kanssa

Kaupallinen yhteistyö – KitchenAid

Oma ruoanlaittofilosofiani on selkeä: mahdollisimman helppoa ja nopeasti. Tykkään hyvästä ruoasta (rakastan ruokaa), mutten itse niin hirveästi välitä tehdä sitä. Etenkään arkena. Haluan silti syödä ja tarjota perheelleni puhdasta, laadukasta ja mahdollisimman alusta saakka itse valmistettua ruokaa. En siis viihdy keittiössä kovin pitkiä aikoja putkeen, siksi tekemäni ruoan täytyy valmistua tehokkaasti ja helposti.

Välillä sitä tulee kuitenkin itsekin ihan yllätyttyä, että miten kivaa se ruoan tekeminen voikin silti olla. Se kuitenkin vaatii silloin, että välineet on kunnossa, homma ei ole liian vaivalloista tai tarkkaa ja mielellään myös muutaman innokkaan apukäden (tai vaihtoehtoisesti viinilasillisen). Laatu on minulle erityisen tärkeä kriteeri keittiössä. Vaadin laatua niin raaka-aineilta kun välineiltäkin.

Lähes kymmenen vuotta sitten, olin eräänä aamupäivänä> naapurillani kylässä ja oltiin juuri molemmat hurahdettu vihersmoothieisiin. Silloin siinä lehtikaalia jauhaessani tajusin, että tietysti myös keittiövälineillä on eroja – ja isoja! Miten erilaista jälkeä tulikaan naapurin uudella KitchenAidilla verrattuna meidän vanhaan blenderiin, jolla ei saanut edes yrttejä hienonnettua ihan hienoksi silpuksi, kovemmista aineksista puhumattakaan.

Meidän perheen päivittäisiä kokkailuja on nyt kuukauden verran helpottanut ja tehostanut vihdoin ihka oma KitchenAid 1,7l -monitoimikone. On hassua, että olen aina ennen ajatellut, etten tarvitse mitään monitoimilaitteita keittiöön, koska en niin hirveästi jaksa ruoan laittoon panostaa. Tämän laitteen myötä olen huomannut, että asiahan on juuri päinvastoin! Silloin sitä onkin mahtavaa, että ruoanlaittoa voi tehostaa ja tehdä siitä mielekkäämpää monitoimilaitteen avulla.

Olen aiemmin tottunut käyttämään oikeastaan vain tehosekoittimia ja itseasiassa luulin tämänkin aluksi olevan vain sellainen. Eikä siinä mitään, olin hyvin onnellinen ajatuksesta, että saan vihdoin smoothiet surautettua jatkossa vähän jäisemmistäkin marjoista. Nyt käytössä olen saanut itse oppia mitä tarkoittaa monitoimikone.

KitchenAid 1,7l monitoimikoneen avustamana voi tosiaan soseuttaa mutta se myös pilkkoo, raastaa ja kuutioi – kaiken. Sillä saa tehtyä käden käänteessä vaikkapa pastakastikkeen tai pyöräyttää pizzataikinan. 1,7 litran kokoisessa kannussa voi säilyttää kaikki laitteeseen kuuluvat monikäyttöiset varusteet, eli monitoimiterän ja taikinakoukkun, käännettävän keskikokoisen viipalointi- ja raastinterän sekä paksumman viipalointiterän.

Meillä menee kiloittain hedelmiä, kun lapset syövät niitä usein aamu, väli- ja iltapalaksi jogurtin kanssa viipaloituna. On helpottanut hurjasti, kun pojat voivat itse napata jääkaapista valmiiksi pilkotut hedelmät ja itselleni vapautuu aamuisin aikaa oman kahvin keittämiseen. Pikkujuttuja mutta silti niin isoja ja tärkeitä!

Toinen suosikkini on tomaattipohjainen porkkana-varsiselleri-valkosipuli-yrtti-pastakastike sekä itsetehty hummus, jotka eivät tosiaan vaadi muuta kun ainesten kannuun laittamisen. Niin ja perunamuussi! Myös esimerkiksi punajuuri -tai kukkakaalipohjaisten pizzataikinoiden teko on tällä tosi helppoa.

Kohta meillä on edessä myös vauvan soseiden teko, kun minusta on ainakin kiva aloittaa ruokien maistelu ihan itse tehdyistä pöperöistä. Eikä muuten haittaa yhtään, että tuo laite näyttää myös kivalta keittiössämme – sekin on tärkeää!

Ei siis tosiaan tarvitse olla mikään Master Chef omistaakseen monitoimikonetta (vaikkei siitä toki haittaakaan ole), vaan koneesta on paljon iloa ja apua myös minunkaltaisille, ruoanlaiton enemmän kiireisen arjen pakkopullana (mmm tällä voi muuten tehdä myös pullataikinaa) suhtautuville. Ruonlaitosta voi tehdä myös helppoa ja tehokasta ja sitä kautta kivaa.

Tämä on varmasti tuttua monelle pienen lapsen vanhemmalle:

Vauva nukkuu ja menet suihkuun. Juuri kun olet saanut levitettyä shampoot päähäsi kuulet lapsen itkevän. Huuhtelet äkkiä pahimmat saippuat pois ja ryntäät märkänä vauvan luokse. Vain huomataksesi, että hän nukkuu edelleen rauhassa syvää unta.

Menet takaisin suihkuun. Hetken päästä kuulet taas itkun. Sammutat hanan ja kuuntelet – ei mitään. Avaat hanan ja alat kuulemaan itkun taas. Ja taas ja taas.

Itselleni käy näin joka ikinen kerta. Kuulen vauvan itkun suihkussa jopa silloin, vaikka tiedän ettei hän olisi kotona. Yhtä järjetön juttu kun ostoskärryjen kanssa. Mikä ihme siinä onkin, että jopa ostoksiaan alkaa vauvan syntymän jälkeen (ja aika kauan sen jälkeenkin) heijaamaan kaupassa? 😀

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo viime viikolla, mutten kiireiden ja jutun laajuuden vuoksi saanut sitä päätökseen kun vasta nyt. Älkää siis ihmetelkö mainintoja tulevasta Black Fridaystä vaikka se meni jo. Postauksen pontti on kuitenkin edelleen äärimmäisen ajankohtainen, etenkin kun vuoden suurin kulutusjuhla on vielä edessä.

Olen jo pitkään, siitä saakka kun IPCC:n ilmastoraportti julkaistiin, halunnut kirjoittaa kuluttamiseen liittyvän postauksen. Arjen kiireissä tämä juttu on kuitenkin vain jäänyt, mutta nyt sähköpostini täyttyessä Black Friday- tarjouksista, on minunkin vihdoin aika tähän tärkeään aiheeseen tarttua.

Vaikka en itse en ole täydellinen tässä asiassa, on etenkin minun bloggaajana tärkeä myös ottaa kantaa ja kertoa oma näkemykseni asiaan. Täytyy myöntää, että takaravoissa edelleen kummittelee se kerta, kun kirjoitin luonnonsuojelujärjestöön lahjoittamisesta ja osa lukijoista teilasi minut. Etten voisi kirjoittaa aiheesta, sillä olin sinä vuonna lentänyt kaksi kertaa Euroopassa ja kerran Aasiassa. Nämä kaksi asiaa kun ovat ristiriidassa keskenään.

Vaikka ristiriita näiden asioiden kohdalla toki on, koen itse homman täysin päinvastoin. Eihän se niin voi olla, että näistä asioista voi kirjoittaa vain silloin, jos elää itse täysin omavaraisesti ja hiilijalanjälkeä jättämättä.

Minulla on mielestäni aika suurikin velvollisuus kirjoittaa vastuullisesta kuluttamisesta, kierrätyksestä, kasvissyönnistä ja muista tavoista yrittää pelastaa tämä planeettamme. Kulutus yhteiskunnassamme ei ole loppumassa ja myös minä työni puolesta ajoittain kannustan siihen (vaikkakin valitsen yhteistyökumppanini tarkkaan ja omien arvojeni mukaisesti). Juuri siksi koen äärimmäisen tärkeäksi kannustaa myös vastuullisempaan ajatteluun ja toimintaan.

Olen itse mennyt omissa valinnoissani viime vuosina kokoajan parempaan suuntaan. Vielä on parannettavaa, mutta en silti koe ettenkö voisi aiheesta puhua ja olla edes osittain jopa esimerkkinä. Tavoitan blogini kautta kymmeniä tuhansia ihmisiä ja mielestäni olisi väärin, jos en hyödyntäisi tätä kanavaa myös meidän kaikkien yhteiseen hyvään.

Me jokainen voimme vähentää hiilijalanjälkeämme ihan päivittäisillä, pienilläkin jutuilla. Ja oikeastaan “voimme” on tässä kohtaa väärä termi, vaan meidän täytyy vähentää sitä ja pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Nyt. Meidän täytyy vaatia toimia toki myös isommilta päättäjiltä ja toimijoilta. Vastuu pitää kuitenkin ottaa myös itsestään ja opettaa samalla lapsille parempaa kuluttamisen mallia. He kun eivät mitenkään voi jatkaa samaan malliin kun me.

Moni asia on pielessä ja aiheesta riittäisi paljonkin puhuttavaa, kuten liittyen vaikkapa lentomatkustamiseen ja lihansyöntiin, mutta palaan niihin mahdollisesti omassa postauksessaan. Nyt ajattelin keskittyä enemmän tavaroiden kuluttamiseen ja etenkin pikamuotiin.

Olin joskus se tyyppi joka osti melkein aina uuden vaatekappaleen juhlia tai jotain muuta erityistä tilaisuutta varten. Kaappini pursusi vaatteita ja silti tuntui, ettei minulla ollut ikinä m i t ä ä n päällepantavaa. Lähdin usein alennusmyynneille vain koska tavara oli halpaa tai shoppailemaan muuten vaan, ihan vain huvin vuoksi. Vaatteen ulkonäkö tai halpa hinta meni usein laadun edelle.

Samaan aikaan olin kyllä ihan tiedostava ja ymmärsin, ettei tällainen kertakäyttökulttuuri ollut oikein. Kävin myös paljon kirpputoreilla, mutten oikein ikinä tuntunut löytävän mitään itselleni sopivaa oikeassa koossa.

Säännöllisen epäsäännöllisesti karsin vaatekaappiani, aluksi ihan vain siksi että sain tekosyyn ostaa uutta, mutta pikkuhiljaa sain itsekin omakohtaisesti todeta, että vähemmän on enemmän. Aloin ostoksissani keskittyä laatuun, syynätä materiaalilaput ja ostaa vain tarpeeseen. Aluksihan tein tätä kuitenkin enemmän itsekkäistä syistä, tavarapaljous ahdisti, ensimmäisen käyttökerran hajoavat vaatteet ja kengät ärsyttivät. Halusin lisäksi näyttää siistimmältä ja se ei kympin maksaneessa, ensimmäisen käyttökerran jälkeen nukkaantuneessa polyester-neuleessa oikein onnistunut.

YLE:n uutisen artikkelin mukaan pikamuoti saastuttaa enemmän kun lentäminen, sillä niitä halpoja rytkyjä ei ole edes tehty kestämään. Kaksi kolmasosaa valmistetuista vaatteista päätyy kierrättämisen sijaan kaatopaikalle joka tarkoittaa, että joka sekunti yhtä kuorma-autollista vastaava määrä vähän käytettyä vaatetekstiiliä kipataan poltettavaksi tai jätteeksi.

Vaatteet saastuttavat ympäristöä koko niiden elinkaarensa ajan, materiaalikuitujen valmistuksesta vaatteen hävittämiseen saakka. Yhden puuvillapaidan valmistaminen kuluttaa 2 700 litraa vettä. Se on yhtä paljon kuin ihminen juo keskimäärin kahdessa ja puolessa vuodessa.

Vaatteiden uudelleen kierrättäminen ja kierrätyskuiduista tehty vaate maksaa valmistaa enemmän kun täysin uusi kuitu ja vaate. Onneksi pikkuhiljaa kuitenkin vaatetusalalla on liikettä myös vastuullisempaan suuntaan ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita on markkinoilla kokoajan enemmän. Osittain siksi, ettei puuvillaa yksinkertaisesti enää pystytä kasvattamaan tavittavia määriä ja osittain, koska me kuluttajat vaadimme sitä.

Vaateteollisuus myös päästää meriin mikrokuituja vuosittain määrän, joka vastaa 50 miljardia muovipulloa. Mikrokuituja irtoaa edelleen myös kotona konepesun yhteydessä erityisesti polyesteria sisältävistä vaatteista ja päätyy vesistöön. Mikromuovista kirjoitin aiemmin tässä postauksessa. Puhumattakaan vaatteissa käytettyjen kemikaalien ympäristö (-ja terveys)vaikutuksista.

Ympäristökeskuksen mukaan neljästä suurimmasta luontoa kuormittavasta päästölähteestä, eli asumisesta, kulutuksesta, liikenteestä ja ruoasta suomalaisilla toiseksi suurin on juurikin tavaroiden ja palveluiden kulutus. Tässä kohtaa on hyvä miettiä, että tarvitsemmeko todellakin niin paljon tavaraa ja vaatteita mitä meillä on ja mistä haaveilemme?

Valehtelisin jos väittäisin, etten joskus ostaisi vaatteita itselleni myös niin sanotuista pikamuotiketjuista. En kuitenkaan osta pikamuotia, vaan ajattomia ja laadukkaita vaatteita, harkiten ja pääosin tarpeeseen. Moni yllättyykin usein kysyessään vaatteideni alkuperää, vastaus kun usein miten on, että se on hankittu jo useampi vuosi sitten. Olkoonkin henkkamaukasta. Osa edelleen minulla lähes viikoittaisessa käytössä olevat vaatteet olen ostanut jopa ennen lasten saantia.

Vaadin siis vaatteiltani laatua ja reklamoin herkästi. Vaikka miten vaatetta tarkastelisi kaupassa, saattaa se silti joskus pettää odotukset käytössä. On aina sääli joutua reklamoimaan vaate, sillä silloin se tarkoittaa, että se on tehty turhaan. Toisaalta on kuitenkin tärkeää vaatia laatua ja sitä kautta toivottavasti saamme myös jatkossa sitä entistä useammin.

Vaatteet ovat itselleni myös osittain tietynlainen status-symboli. Olen aina tykännyt pukeutua kivasti ja omalla tyylilläni viestittää, että kuka ja millainen olen. Ja status-symbolilla en tarkoita tässä nyt rahaa, vaan palkkapussin paksuuden lisäksi vaatteilla voi myös kertoa omista arvoistaan.

Mielestäni ihmisestä ja hänen arvoistaan kertoo aika paljon esimerkiksi se, että kulkeeko hän olallaan uusin Luis Vuittoni vai ajaton kotimaisen merkin laukku. Tai onko lapselle ostettu monta erilaista takkia kouluun ja kaupoille vai yksi kierrätetyistä muovipulloista valmistettu takki kaikkiin tilanteisiin.

Siinä missä kasvissyönnistä on viimeaikoina tullut trendi, on myös vastuullisuus kokoajan laajemmin muotia. Onhan se vähän hassu juttu ryhtyä vastuullisemmaksi kuluttajaksi vain muodin vuoksi, mutta mieluummin niin kun ei ollenkaan.

Kuten sanottu, itsellänikin on vielä matkaa täydellisyyteen, mutta huomaan edistyväni kokoajan. Niin vaate- kun sistustustyyliltänikin olen jo valmiiksi minimalisti. Silti joskus harmittaa jättää jokin uusi ihana tavara tai vaate kauppaan, koska minulla ei ole tarpeeksi hyviä perusteluja ostaa sitä. Tätä tapahtuu kuitenkin kokoajan vähemmän ja vähemmän. Harmitus on viime aikoina muuttunut enemmänkin helpotukseksi, välillä olen joutunut lähtemään ahdistuneena vaatekaupasta, sillä se kaikki halpa rytky on saanut minut ihan pahoinvoivaksi. Myöskään matkoilta en ole aikoihin tuonut tuliaisia, sekin on ollut yllättävän vapauttavaa.

Bloggaajana saan paljon myös erilaisia tuotelahjoja, testereitä ja näytteitä ihan pyytämättä. Jo useampi vuosi sitten rupesin kieltäytymään näistä ja niin hullulta kun se ehkä kuulostaakin, tuntuu kun elämänlaatu olisi parantunut kun nurkissa ei pyöri niin paljoa turhaa roinaa. Kun henkilötietolaki tänä vuonna muuttui, tein tietoisen päätöksen enkä antanut pr-toimstoille lupaa säilyttää osoitetietojani – sillä niitä paketteja saattoi kiellosta huolimatta ja kysymättä tulla.

Viime kesänä tein myös päätöksen, etten enää ostaa mitään tekokuituja, kuten polyesteria tai akryylia sisältäviä vaatteita. Jo se karsii todella ison ison halpisketjujen rytkyistä pois. Kun en edes katsele niiden suuntaan, en tunne että menettäisin mitään tämän päätöksen vuoksi.

Toisaalta, sain juuri huomata miten arka materiaali sitten vaikkapa viskoosi on, kun kirppikseltä ostamani sadan euron mekko meni liian kuumassa pesussa pilalle. Joten ei tämä toki ihan helppoa aina myöskään ole.

Sitten taas mietin viime kesän helteitä ja sitä, miten hirveän tukalalta hengittämättömästä muovista valmistettu mekko tuntui päällä ja tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tai mietin sitä, mistä ylipäätään se äärimmäisen kuuma kesä tai nykyinen lumeton talvi johtuu…

Meidän pitäisikin jatkossa miettiä entistä tarkemmin, että tarvitsenko todella tämän tuotteen ja miksi? Jos, niin näenkö sen käytössä vielä vuoden, kahden tai viiden vuoden päästä? Voiko sen kierrättää asianmukaisesti ja löytyisikö jostain sama tuote vielä vastuullisemmin, lähempänä ja ympäristöystävällisemmin tuotettuna tai jopa käytettynä?

Black Fridayn ja ylipäätään kaiken kulutushysterian kritisointi on hyvä ja askel parempaan suuntaan. Vielä tärkeämpää on kuitenkin miettiä, että miten me toimimme kaikki ne muut 364 päivää.

Yksi älä osta mitään- päivä vuodessa ei valitettavasti riitä, ellemme muutenkin kuluta vastuullisemmin. Jos saat ne lapsesi tarvitsemat laadukkaat talvikengät hyvästä Black Friday tai Cyber Monday- alesta, niin tottakai ostat ne, etkä kaksia halpoja ja huonoja. Alennusten ja halpojen hintojen edessä kuitenkin valitettavasti tekee enemmän virhearvioita, ostaa turhaa tai huonoa laatua, joten ymmärrän tavallaan myös näiden päivien kritisoinnin.

Meillä, tai etenkin meidän lapsillamme, on edessään hyvin mustat päivät jollemme radikaalisti muuta kulutustottumuksiamme ja näytä parempaa esimerkkiä. Ja en tosiaan tarkoita mustilla päivillä mitään alennusmyyntejä, kuten varmasti ymmärsitte. Meillä jokaisella on velvollisuus yritää hillitä tulevaa ympäristökriisiä niin paljon kun pystymme. Ja mehän pystymme jos oikeasti haluamme. Lastemme (tai siis oikeastaan koko korvaamattoman maapalomme) tulevaisuus merkitsee enemmän kun uusi talvitakki, vaikka se vanha olisikin jo niin tylsä ja väärän värinen.

Tästä Hesarin jutusta löytyy hyviä konkreettisia ja oikeasti tosi helppoja tapoja aloittaa.

Niin moni kyseli tämän Instassa vilahtaneen vauvakirjan perään, että ajattelin kertoa siitä vähän enemmän. Vauvakirjoja kun nykyään on niin paljon ihania, mutta myös tosi erilaisia, on kiva löytää juuri se itselle tai lahjaksi sopiva kirja. Me saimme tämän kirjan juurikin lahjaksi ja sain sitä vähän täyteltyä, lähinnä vain kuvin, sillä halusin sen esille ristiäisiin.

My First Book on Design Lettersin valmistama, sama jolta löytyy muun muassa monille tuttuja kirjainmukeja. Heille ominaiseen tyyliin myös tämä kirja on todella simppeli. Joillekin ehkä jopa vähän liian.

Itselleni taas yksinkertainen kirja toimii, sillä itseasiassa poikienkin vauvakirjat ovat edelleen vähän kesken. En siis ole mikään arkartelijatyyppi tai aina edes kovin hyvä muistamaan merkkaamaan niitä ensimmäisiä etappeja, kuten puhjenneita hampaita, kovin tarkasti. Tämä kirja keskittyy ehkä vähän enemmän kuviin ja niitähän minulla riittää.

Kirjasta tekee erityisen se, että sen mukana tulee jokaiselle kuukaudelle oma milestone-kortti, jonka kanssa vauvasta voi ottaa kuvan ja tätä kautta seurata hänen kasvuaan. Kirjoitustilaa kunkin kuukauden kohdalle ei tosiaan hirveästi ole ja kirjaan voi muutenkin runoilla tekstit hyvin vapaasti.

Kirjassa keskitytään myös jo ennen vauvan syntymää tapahtuneeseen aikaan ja ehkä vähän jenkkityyliin muutama aukeama on omistettu pelkästään babyshowereille. Meillä vauvakirja toimi ristiäisissä myös vieraskirjana ja kirjattiin sinne ylös myös kaikilta vierailta saamat lahjat. Monilla sivuilla on myös taskuja, joihin voi säilöä esimerkiksi onnittelukortteja tai valokuvia jotka eivät kirjan sivuille mahdu. Kirja päättyy 12 kuukauteen.

Tosi kiva ja helppotäyttöinen kirja ja tietysti ihana muisto! Luulen että silti haluan tämän rinnalle vielä toisen kirjan, enemmän sellaisen perinteisen, jossa on omat paikkansa sille ensimmäiselle kylvylle, hampaille, askeleille ja yksivuotissynttäreille. Sitten sen näkee, että mustaako sitä täytellä.

Olisi aika ihana saada myös poikien vauvakirjat vihdoin valmiiksi. Onko muilla sama operaatio odottamassa jossain hamassa tulevaisuudessa?

Meillä oli eilen aivan ihanat ristiäiset ja juhlat vauvan nimen kunniaksi. Juhlista vielä myöhemmin lisää, tärkein kuitenkin ensin, eli nimi. Meidän tytär sai kasteessa nimekseen Myy Saga Emilie.

Nimeä pyöriteltiin pitkään ja hartaasti, hienoja nimiä kun on niin paljon! Saga-nimi lyötiin lukkoon oikeastaan heti kun saimme tietää odottavamme tyttöä. Nimellä on suuri merkitys, sillä myös Oskun 95-vuotias supermummo on samanniminen. Myös Emilie on kunnianosoitus toiselle merkitykselliselle lähisukulaiselle.

Etunimi Myy taas tuntui sopivan vauvalle kun nappi päähän. Myy on ollut yksi suosikkinimistäni aina ja yksi niistä nimistä, mitä minulla on ollut mielessä mahdolliselle tulevalle tyttärelleni. Nimi Myy on monelle tuttu Tove Jansonin saduista, mutta itse asiassa nimi tulee alunperin Kreikan kirjaimistosta ja sille on myös oma symboli μ. Sitä on käytetty myöhemmin myös Latinalaisessa kirjamistossa ja metrin miljoonas­osan tunnuksena. Täten Myyn voidaankin katsoa tarkoittavan pienintä mitä on. Ja sitä Myy nyt onkin, perheemme pienin.

Mikä minusta on hienoa on se, että kaikki nämä nimet kuvastavat vahvoja, rehellisiä, rohkeita ja omaa tietään kulkevia naisia. Minusta nimen valinnassa riittää hyvin se, että se on omasta mielestään kaunis, mutta ihanaa myös, että näillä nimillä on sen lisäksi vähän isompi merkitys meille.