Myy on kiipeillyt jo pitkään, mutta kokoajan taitavammin, korkeammalle, nopeammin ja huomaamattomammin. Hän on oppinut myös liikkuttelemaan huonekaluja niin, että voi niiden avulla kivuta tasolta toiselle.

Viime viikolla kävi se klassinen ”nyt täällä on liian hiljaista”-hetki. Ja sieltä hän löytyi, poikien huoneen työpöydältä piirtelemässä tärkeän näköisenä muistivihkoon.

Minäkin olen oppinut kaikesta tästä kiipeilystä, osaan nimittäin sännätä korkealla keikkuvan taaperon luokse nopaeasti, mutta rauhallisesti ja ääneti. Oppineena nimittäin niistä kerroista, kun oma säikädykseni säikäyttää syöttötulin reunalla taitelevan pikkuisen niin, että putoaminen on oikeasti lähellä.

Hauskaa, että minulla aika tarkkaan kahdeksan vuoden takaa myös melkein samanlainen kuva Elviksestä, samaisessa hyllyssä, pöytälevyn päällä istuen.

Kirjoitin tästä samasta aiheesta jo aiemmin päivällä instaan, mutta halusin jatkaa ajatusta täälläkin. Sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan tai itsessäänselvyydessään, sen sanoma on tärkeä: annetaan lasten olla lapsia.

Ehkä paras kohteliaisuus, jota olen äitiydestäni saanut on se, miten annan lapseni olla rennosti lapsia omina yksilöinään. Tutkia ja tarkastella maailmaa, kiipeillä, kokeilla ja ehkä vähän vanhingossa joskus sotkea samalla.

Minulla ei ole mitään sen kummempaa kasvatusfilosofiaa, enkä oikeastaan mieti juurikaan näitä juttuja arjessa. Teen ja olen vaan, tunteella ja täynnä rakkautta. Tärkeää minulle on kuitenkin antaa lasten olla lapsia. Olla juuri sellaisia kun ovat ja saada itsevarmuutta siitä, kun vanhempi hyväksyy ja arvostaa.

Kaikki lapset ovat erilaisia, mutta heitä yhdistää uteliaisuus ja halu oppia. Lapset oppivat itse kokeilemalla. Kuten vaikka sen, kuinka monta kertaa pitää tehdä kuperkeikka ennen kun päässä alkaa pyöriä, miten monta kertaa sängyllä voi pomppia ennen kun äiti kieltää, miltä perunamuussi tuntuu hiuksissa ja miten nopeasti pystyy juoksemaan paljain jaloin.

Lapsilla tulee olla vapaus elää iloista ja huoletonta elämää. Vapautta olla, leikkiä, tutkia, kokeilla – turvallisesti juuri sellaisena kun ovat.

Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai myös kiellän lapsiani – usein monta kertaa päivässä (esim perunamuussia ei saa laittaa meillä päähän). Väsyynenä ja stressaantuneena enemmän. Parempina päivinä sitten vähemmän ja ennenkaikkea silloin kieltäminen on helpompi verhota toiseen muotoon. Sanoa ”ei” eri tapaa, rakentavammin, opettavasemmin. Rakkaus on myös rajoja, mutta rajat eivät kuitenkaan estä lapsia olemasta lapsia.

Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Vanhemmuus on paljon irti päästämistä. Välillä tuntuu vaikealta katsoa vierestä kun taapero haluaa syödä itse tai opetella syöttötuliin kiipeämistä – pitää vain päästää irti ja pysytellä sopivan matkan päässä, valmiina torjumaan pahimmat tilanteet, mutta antaa sijaa roiskeille ja pienille kolhuille.

Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Lapset eivät ole pieniä aikuisia vaan lapsia. Ja joskus lapset vaikka rupeavat kävelemään käsillä, metsästämään auringonsäteitä tai harjoittelemaan karateliikkeitä taidenäyttelyssä. Tietyissä olosuhteissa (esim kun kukaan tai mikään ei ole vaarassa) se on tosi ok.

Kuvissa näkyvät vaatteet on saatu R/H:lta insta-yhteistyöhön. Heidän uusi Freedom Kids lastenvaatemallisto innoitti alunperin tämän tekstin kirjoittamiseen.

– Vaihdoin noin 60 kakkavaippaa
– Epäiltiin taas uusi allergioita
– Tunsin suurta kaipuuta työntää jalat pehmeään, valkoiseen ja lämpimään hiekkaan
– Töidenteko kotona alkoi sujumaan taas vähän paremmin (samalla kun mies lapsi / lapset elelevät arkeaan on välillä vähän haastavaa)
– Pidettiin Halloweenbileet kotona
– Kupritsalyhty ehti homehtua ennen pääpäivää
– Matkustettiin poikien kanssa junalla Hankoon ja takaisin
– Sain nukkua enemmän kun aikoihin (mutta silti edelleen aika huonosti)
– Taapero nukkui ennätysmäärän öitä heräämättä tai jatkoi uniaan vieressä
– Kävin bestiksen kanssa syömässä ja drinkeillä
– Kärsin ainakin kolme kahvipääsnsärkyä
– Olin kakkosluokkalaisten diskossa
– Googlailin: puhjennut kysta, kiertynyt kysta, kohdun ulkoinen raskaus ja endometrioosi
– Söin särkylääkkeitä, enkä mennyt lääkäriin
– Käytiin ekaa kertaa pyöräilemässä Myyn kanssa
– Linnanmäellä oli päiväsaikaan ihanan rauhallista ja jonotonta
– Myy oppi paljon uusia sanoja, kuten gurka
– Oli paljon kauniita ja valoisia päiviä
– Koin ajoittain ulkonäöllistä ikäkriisiä
– Googlasin myös: miksi huulista lähtee väri ja nasoaalijuonteet häivytys
– Menin tupareihin, vaikka aluksi ei pitänyt – onneksi, oli hauskaa
– Asunto -ja asumisasiat mietityttivät edelleen
– Kävin luovuttamassa verta ekaa kertaa elämässäni
– Menin metsään rentoutumaan, mutta siellä oli kauhea meteli
– Juhlittiin pikkuveljen kolemymppisiä dinnerkaraokessa
– Lauloin karaokessa poikien kanssa J. Karjalaisen kolme cowboyta
– Mietin otsatukan leikkaamista
– Piti siivota vaatekaappi, mutten ikinä saanut sitä loppuun

Kaupallinen yhteistyö Viaplay & Indieplace kanssa
Sisältää sarja -ja leffasuosituksia sekä 2kk Viaplay–paketin arvonnan!

Olen ehdottomasti sarjamaratoonari. Jos löydän hyvän sarjan, ahmin sen loppuun mahdollisimman nopeasti. Inhottavinta on, jos seuraavaa jaksoa pitää varttoa vaikkapa viikko, siksi yleensä odotankin, että kaikki kauden jaksot ovat tulleet palveluun ja aloitan katselun vasta sitten.

Usein kyllä päätän etukäteen, että nyt katson vaikkapa maksimissaan kaksi jatkoa putkeen, mutta usein sarja vie mennessään, joten on pakko katsoa vielä yksi… ja ehkä vielä yksi.

Elämäntilanteet vaikuttavat hyvin paljon myös siihen, miten paljon sarjoja tai leffoja tulee katseltua. Viimeisen vuoden aikana hyvin paljon vähemmän kun normaalisti. Jos ennen linnoituduimme iltaisin sohvalle sarjan pariin, nykyään painumme itsekin nukkumaan, heti kun vain mahdollista. Rikkonaiset yöt ja univelka ovat tehneet tehtävänsä, mutta nyt kun yöt ovat alkaneet pikkuhiljaa parantumaan, olemme päässeet myös takaisin sarjojen pariin.

Reilu kuukausi sitten vauva meni yökylään ja arvatkaa mitä me mieheni kanssa teimme  – katsoimme koko illan kotona sarjaa. Se oli ihanaa! Olimme kumpikin kaivanneet sitä hurjasti. Sen jälkeen olen taas alkanut katsomaan enemmän sarjoja ja leffoja myös ihan itsekseni. Hyvään ohjelmaan uppoutuminen on tällä hetkellä mitä parasta aivojen nollausta.

Itselläni on tällä hetkellä muutama lempisarja, joista ensimmäiseksi mainittakoon The Walking Dead. En muuten ole normaalisti näin kovan jännityksen ja lentelevien suolepätkien ystävä, mutta tähän sarjaan jäin aikanaan koukkuun pahasti, eikä loppua edelleenkään näy. Muistan olleeni joskus yksin kotona, jolloin katsoin vahingossa kokonaan yhden kauden yön aikana ihan putkeen. Huomasin jossain vaiheessa jo aamun sarastavan, muten pystynyt lopettamaan katsomista, joten vedin vain verhot tiukemmalle kiinni ja jatkoin.

Seuraavaa tuotantokautea ei tuolloin löytynyt netistä, joten nukuttuani ensin muutaman tunnin, lähdin ostamaan kolmannen kauden dvd:n Anttilasta. Ja itseasiassa TWD on syy, miksi aikaan ostin myös Viaplayn katselupaketin, kaikki sarjan tuotantokaudet nimittäin löytyvät sieltä – myös juuri ilmestynyt uusin yhdeksäs kausi.

Hilljattain jäin koukkuun itselleni uuteen sarjaan, The Good Fightiin. Se on juuri sopivan kepeä, mutta silti nokkela ja yllättävä eli juuri sellainen sarja, mitä katsoo iltaisin aina vähän liian myöhään – koska aina on pakko katsoa vielä yksi… Ja mikäs siinä, nyt kun illat ovat pimeitä ja taivaalta sataa tiskirättejä, voi hyvillä omillatunnoin hautautua peiton alle ja uppoutua jonnekin ihan toiseen maailmaan.

Neljän lapsen uusperheessä ei meillä aikuisilla ole ihan hirveästi vapaa-aikaa ja sitten kun sitä olisi, harvoin sitä jaksaa tehdä mitään sen ihmellisempää. Aika on hyvin rajattua ja pakko myöntää, että minä olen nykyisin aika kotihiiri. Kuulostaa ehkä vähän lällyltä, mutta on ihana välillä viettää aikaa miehen kanssa ihan vain ruutua tuijottaen, toisen lähellä kulahtaneet verkkarit jalassa.

Meitä molempia yhdistää Skandi noir-tyyliset pohjoismaiset riskosetsiväsarjat, kuten Wisting ja Maria Wern.  Myös Viaplayn uutuus, Perpetual Grace, Ltd vaikuttaa todella hyvältä ja sellaista juuri meidän tyyliseltä, vähän melankoliselta ja kiemuraiselta rikosssarjalta. Katsoin sitä itsekseni hetken, kunnes totesin, että tämä meidän täytyy ehdottomasti katsoa yhdessä.

Jos kaipaa kevyempää katsomista, niin rakkaushömppädraamaa tarjoilee uusi ruotsalainen Rakasta mua. Moni on kehunut myös lääkärisarjaa New Amsterdam. Saippuasarjahenkistä, rap-musiikkibisnekseksen kiemuroihin sijoittuva Empire aloitti myös juuri viidennen tuotantokautensa Viaplayssä.

Leffoista hiljattain olen katsonut Life itselfin, joka aiheutti pitkästä aikaa kunnon kyyneltulvan. Se oli ihan täydellinen elokuva yksin kotona vietettyyn sunnuntaihin peiton alla.  Toinen erittäin suosittelemisen arvoinen elokuva on BlacKkKlansman – uskomatonta ajatella, että se perustuu tositapahtumiin ja on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä – katsokaa jos ette ole vielä nähneet! 

Itselläni on vielä katsomatta Idän pikajunan arvoitus, jonka pariin toivon pääseväni pian. Halusin käydä katsomassa sen jo leffateatterissa, joten tosi kiva, että se tuli näin nopeasti kanavapakettiin katseltavaksi. Todella paljon myös uusia sarjoja, tuotankokausia ja leffoja on tullut (ja tulossa) Viaplayhyn. Mutta eiköhän näistä riitä alkuun ainakin katsomista piemeneviin iltoihin. Ja joskus ihan päiviinkin.

Meillä on sitten taas lasten kanssa tapana pitää ainakin yksi leffailta viikonlopun aikana. Yleensä katson itse ohjelmia ihan vaan läppäriltä ja joskus jopa kännykän näytöltä, mutta viikonloppuisin panostetaan ja katsotaan leffa isommalta tv:n ruudulta. Viimeisin yhdessä katsomamme elokuva oli Petteri Kaniini, joka oli tosi viihdyttävä ihan näin aikuisenkin mielestä.

Kiva uudistus Viaplayssä on myös se, että jokaiselle perheenjäsenelle voi tehdä oman profiilin, jonka perusteella palvelu myös ehdottaa itselle mahdollisesti sopivia sarjoja ja leffoja. Lasten profiileihin voi myös asettaa eston, jolloin se näyttää vain heidän ikätasolleen sopivia ohjelmia.

Minkälaisia sarjojen katseloijoita te olette? Pitääkö aina katsoa vielä yksi, vai osaatteko jättää sarjan jännään kohtaan? Kerro alle! Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 2kk Viaplay Leffat & Sarjat –paketti!  Arvonta päättyy 4.11.19.

#vieläyksi #viaplayviikonloppu

Olen itse sellainen ihminen, etten ikinä edes tahtoisi suoda ajatusta millekään ikävälle. Silti, etenkin joskus iltaisin, huomaan miettiväni mitä hullumpia skenaarioita – kuten vaikka miten pääsisin turvallisesti alas palavan pilvenpiirtäjän katolta kaikkien lasteni kanssa. Toivo parasta ja varaudu pahimpaan -mentaliiteetti taitaa olla sitkostunut itseeni vahvasti ja purkautuu sitten näin.

Vaikka ikäviä asioita ei haluaisi, tai turhaan edes kannattaisi miettiä, on niin lasten kanssa mutta muutenkin hyvä silti varautua siihen pahaankin. Sen voi kuitenkin tehdä antamatta pelon voittaa (ja viedä yöunia). Mitä paremmin on varautunut ensiaputilanteeseen, sitä helpompi siinä on toimia. Etenkin jos oman lapsen kohdalle sattuu onnettomuus, voi sitä mennä helposti itse paniikkiin – kun tärkeintä olisi toimia.

Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, ainakin jotain pientä joskus. Useimpia tilanteita voi kuitenkin ennaltaehkäistä valvonnalla ja riittävällä kodin turvallisuudella. En kuitenkaan usko myöskään liikaan hysteriaan – lapsen on myös tärkeä saada kokeilla ja opetella uusia taitoja ja tutustua ympäristöönsä.

Olen tänä kesänä joutunut soittamaan kerran hätäkeskukseen, kun luulin lapseni tukehtuvan. Onneksi tilanne raukesi sillä hetkellä kun keskuksesta vastattiin ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Eritysen ylpeä olen vanhemmasta lapsestani, joka taas hiljattain toimi kotona esimerkillisesti. Kyseessä ei siis ollut oikeasti mikään hätätilanne, mutta hänestä se aluksi vaikutti siltä.

Satutin nimittäin selkäni ihan yhtäkkiä ja putosin kivun vuoksi polvilleni maahan (okei, kuulostaa aika koomiselta). En pystynyt sanomaan mitään hetkeen ja vaikka lapsi pelästyi kovasti, tajusi hän heti kysyä että soittaako hän hätänumeroon. Koska en heti vastannut, alkoi hän jo etsimään puhelinta. Hän oli selvästi suuressa hädässä, mutta pystyi siitä huolimatta toimimaan – tuli tunne että olen onnekseni onnistunut tärkeässä asiassa.

Tästä tuli mieleen jakaa myös täällä blogissa ensiapu-ohjeita lasten yleisimpiin tapaturmiin. Tai aluksi kirjoitin yhteen postaukseen kaiken, mutta siitä tuli niin pitkä, että parempi jakaa ne muutamaan osaan. Tässä siis niistä ensimmäinen, ihan vaan siltä varalta että jotain joskus sattuisi – kenelle tahansa:

Palovamma –
Ei ole tavatonta, että lapsi kaataa kuuman juoman kahvipöydästä päällensä. Myös saunan kiukaaseen, avotuleen tai hellaan voi lapsi helposti polttaa itsensä. Myös jotkin kemikaalit voivat aiheuttaa palovammoja.

Palovamman sattuessa tärkeintä on nopea jäähdytys, sillä muuten vamma laajenee syvempiin kudoksiin. Palanutta kohtaa pitäisi jäädyttää vähintään kymmenen minuuttia esim haalean veden alla. Etenkin pienten lasten kohdalla pitää kuitenkin huomioida, ettei lapsi muuten palellu – kylmässä suihkussa tai lumihangessa ensiapua annettessa pitää huolehtia, että lapsi pysyy muuten lämpimänä.

Jäähdyttämisen jälkeen palovamma kannattaa tarvittaessa suojata puhtaalla ja kevyellä sidoksella. Parhaiten toimii tähän tarkoittu rasvalappu, joita kannattaakin varata ensiapupakkaukseen tai lääkekaappiin. Jos sellaista ei ole saatavilla, mikä vain puhdas ohut kangas kelpaa. Jos palokohtaan nousee rakkuloita, anna niiden olla, älä puhko – ne suojaavat ja parantavat vammaa.

Palovamman laajuudesta ja asteesta riippuen se parantuu itsekseen kotiloissa tai lapsi voi tarvita kiireellistä sairaalahoitoa – ja kaikkea tältä väliltä. Pienten lasten kohdalla kannattaakin olla herkästi yhteydessä lääkäriin, varsinkaan jos ei ole ihan varma hoituuko vamma kotikonstein tai jos haava alkaa vaikkapa myöhemmin märkimään. Yleinen sääntö on, että jos palanut alue on kämmentä isompi tai sijaitsee pään, nivelten, hengitysteiden tai limakavojen alueella lääkäriin / sairaalaan on syytä hakeutua tai jos palovamma ulottuu ihon alimpiin kerroksiin. Jos palokohdassa ei ole kipua, on vamma todennäköisesti hermoissa saakka.

Nenäverenvuoto –
Nenäverenvuoto voi säikäyttää etenkin ensimmäisellä kerralla. Verta voi tulla nenästä vaikkapa kaatumisen tai nenän kaivamisen seurauksena, mutta joillain (kuten meidän keksimmäisellä lapsella) sitä saattaa alkaa valumaan ihan itsestään, vaikkapa keskellä yötä. Useinmiten nenäverenvuodista selviää kuitenkin kotihoidolla ja se on yleensä täysin vaaratonta.

Monesti näkee, että nenäverenvuotoa yritetään tyrehdyttää nostamalla leukaa ylös ja laittamalla nenään tuppo, mutta itseasiassa vuotoa tyrhdyttäessä kannattaa toimia täysin päinvastoin – eli haketua etukumaraan asentoon (ja istua alas), jolloin veri ei valu nieluun. Nieluun ja vatsaan jotuessa veri voi auheuttaa pahoinvointia.

Pyydä lasta niistämään reippaasti, älä säikähdä mahdollisia verihyytymiä. On hyvä saada nenä mahdollisimman tyhjäksi verestä ja etenkin hyytymistä. Sitten purista nenää keskeltä nenävartta, rustoa vasten 10 minuuttia. Yleensä tämä tepsii ja vuoto lakkaa. Jos verenvuoto ei kuitenkaan lopu tai verenvuoto on alkanut iskusta ja nenä näyttää vääntyneeltä, mene lääkäriin. 

Myrkytys –
Pienten lasten myrkytykset ovat tehokkaasti estettävissä säilyttämällä lääkkeet, pesuaineet ja muut vaaralliset aineet kuten liuottimet, sytytysnesteet, alkoholi sekä myrkylliset kasvit ja sienet lapsen ulottumattomissa. Myrkytysten varata lääkekaapissa on hyvä säilyttää lääkehiiltä, joka voi olla apuna ainakin osassa myrkytystapauksia (ei alkoholi ja liuottimet).

Jos lapsi kuitenkin syö jotain myrkyllistä, pitää akuuteissa tilanteissa soittaa heti 112. Eli jos lapsi alkaa vaikkapa kouristelemaan, saa rytmihäiriöitä, menettää tajuntansa tai tajunnantaso heikkenee tai käyttäytyy sekavasti. Jos huomaat tai epäilet lapsesi syöneen jotain, mutta on oireeton, selvitä mitä hän on mahdollisesti syönyt ja soita Myrkytystietokeskukseen (09-471 977) lisäohjeiden saamiseksi. Muita yleisiä myrkytyksen merkkejä ovat myös oksentaminen ja kylmä hiki.

Jos suussa on vielä myrkytyksen aiheuttanutta ainetta, huuhtele se pois vedellä. Lääkehiilen annostusohjeet saat myrkytystietokseskusesta sekä pakkauksesta. Älä okseta ellet saa siihen ohjeen hätäkeskuksesta tai myrkytyskeskuksesta.

Seuraavassa ensiapu-osassa vierasesineet, tukehtuminen sekä lapsen ja vauvan elvytys.

Tapaturmatilanteissa ja etenkin lasten kanssa kannattaa pitää matala kynnys hätäkeskuskseen soittamisesta. Hätäilmoitus tehdään heti, kun todetaan tai epäillään, että auttamistilanteessa tarvitaan ammattiapua. Arvion ja päätöksen lisäavusta ja avun laadusta tekee hätäkeskuksen päivystäjä, eli jos et ole varma – soita. Myös lapset pitää opettaa soittamaan hätäkeskukseen.