Jouluaaton aattona mietin vuoden takaista. Viimeisiä jouluvalmisteluja ja Hakanimen hallissa viettyä (jonotettua) puolitoistatuntista, kun kävin ostamassa yhden leivän ja kalan miljoonan muun ihmisen kanssa. Tänä vuonna ihan kaikki oli todentotta erilailla.

Käytiin äidin kanssa ostamassa Khao Lakin keskustasta pojille pienet lahjat jouluksi. Ei viitsitty raahata suomesta, kun meillä oli muutenkin pari laukkua lahjoituksia orpokotiin vietäväksi. Shoppailun lomassa tulee tietysti nälkä, tai ei ehkä edes tullut, mutta tätä kojua ei vain voinut ohittaa.

Banana pancakesta ei saakkaan mitä tahansa pannukakkuja, vaan hyvin hyvin ohuen taikinan sisään taistellaan haluamat täytteet, jonka jälkeen se paistetaan rasvassa. Päälle voi sitten valita vaikkapa nutellaa, suklaakastiketta tai nompparelleja. Suolaisiakin vaihtoehtoja näytti olevan paljon. Äiti otti täytteeksi nutellaa ja banaania, minä mangoa ja kookosta. Voi ä-h-k-y.

Kojua pyörittävä nainen taitaakin olla kylässä jonkinmoinen julkkis, nimittäin kolme instagram seuraajaani tunnisti hänet heti ja näytti siellä olevan enemmänkin kuvia tästä mammasta. Kuvista oli hauska huomata, että jokaisessa hänellä oli erilainen essu. Tätä tällä kertaa hänellä päällä ollutta kun ehdin jo itseksenikin ihastella.

Täytyykin kotona testata ja laittaa tavallisenkin uunipannarin joukkoon jotain hedelmiä, tuskin yhtä hyvää, mutta kivaa vaihtelua ainakin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tänään se jotenkin iski, matkajännitys. Siinä samalla meinasi tulla myös matkastressi. Tajusin että tässä on enää kaksi arkipäivää hoitaa asioita. Kaapon uusi passi on kai kadonnut postissa, liian kalliilla tilaamani lippikset jumissa tullissa ja siinä samassa hötäkässä näitä selvittäessäni jouduinkin lähtemään pankkiin hakemaan uusia verkkopankkitunnuksia kadonneiden tilalle. Jännätään vielä että ehtiikö vedenalainen kamera tulla ennen lähtöä, tai tilaamani joululahjat, jotka pitäisi saada eteenpäin vielä ennen matkaa. Ja vaikka mitä muuta. Ja pitikö sinne pakatakkin vielä jotain? Että ei tästä ihan täysin stressitön joulu sitten tullukkaan.

Nopeasti sain onneksi käännettyä postiitivisemman moodin päälle (tätä saattoi edesauttaa iso kulhollinen ranskalaisia sekä lasi viiniä ystävän kanssa). Meille tulee varmasti aivan ihana loma, oli lippiksiä tai ei, kulmat ja ripset värjäämättä tai just niitä tietyn pinkin värisiä bikineitä. Passi-asiakin varmasti selviää vielä jotenkin.

On ihana nähdä myös kuinka paljon pojat reissua odottavat. Maapallon toiselle puolelle matkaaminen nimittäin jännitti aluksi aikalailla. Ollaan lennetty ja matkustettu paljon, pääosin isäni luona Espanjassa. Siellä onkin kaikki jo tuttua ja turvallista, mutta kun tuli puhetta sademetsistä, erilaisista eläimistä sekä vedenalaisen maailman tutkimisesta, meni lapsilla pupu pöksyyn. Onko siellä haita? Mitä jos sellainen hyökkää? Ovatko muut kalat ilkeitä, voiko merimakkara purra, entäs jos merisiili pistää? Äiti, et voi sukeltaa sinä kuolet – he sanoivat.

Nyt puheet ovat jo ihan toiset. Kaapo suunnittelee valvovansa koko yön lentokoneessa pelaten ja sitten vain uida, Elviskin aikoo heti perille päästyään mennä veden alle. Itse toivon että 12 tuntisen lennon aikana kaikki nukkuisivat kuitenkin mahdollisimman paljon, mutta sen takaan kun perille vihdoin päästään ei merestä tai altaasta nousta kun korkeintaan syömään.

Pitkä lento ei hermostusta yhtään. Tiedän että minulla on parhaat reissuseuralaiset. Olen ihan tyytyväinen että meillä on ollut mahdollisuus matkustaa, vaikka kieltämättä silloin ne ensimmäiset lennot muutama vuosi sitten yksin kahden uhmiksen kanssa olivat aikamoisia… Nyt minulla on vielä äitini ja veljeni apukäsinä, joten ainut murhe on, että miten MINÄ jaksan odottaa perille pääsyä.

Ehdottomasti päivittelen sitten matkakuulumisia myös sieltä Khao Lakin paratiisirannoilta, jos nettiyhteys vaan pelaa. Ja postausideoita reissusta saa ihmeessä esittää, olisiko teillä jotain tiettyä aihe-aluetta josta olisi kiinnostavaa lukea?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Meidän reissu lähestyy, alle kaksi viikkoa niin ollaan jo lämpimässä. Thaimaahan matkustaessa pitää passin olla voimassa vielä 6kk matkan jälkeen, joten Kaapolle olikin jo aika hommata uusi. Ekaa kertaa kun reissattiin vähän pidemmälle hänen ollessaan muutaman kuukauden ikäinen, joten passi menee heti vuodenvaihteen jälkeen jo vanhaksi.

Olin kuullut että poliisiasemalla olisi pitkät jonot ja että aika kannattaa ehdottomasti varata etukäteen. Mutta vaikka mielestäni olin ihan hyvissä ajoin liikenteessä, löytyi tälle vuodelle lähin vapaa aika Järvenpään poliisilaitokselta. Ensinnäkään ei oikein napannut matkustaa sinne saakka, saatikaan että Helsingissä syntyneen lapseni passissa lukisi Järvenpää. Ihan hölmö juttu tiedän, mutta valitsin mielummin sitten asemalla jonottamisen.

Nakkasimmekin tänä aamuna Elviksen päiväkotiin ja kävimme valokuvausliikkeen kautta ottamassa passikuvat aivan poliisiaseman vieressä. Kuvaustilanne sujui kivasti ja kuvat saimme mukaan heti. Kaikki oli valmista muutamassa minuutissa. Kiva yllätys oli myös, että kuvat lähetettiin sähköisesti poliisiin omaan järjestelmään, eikä yhtään paperista kuvaa siis tarvinnut luovuttaa. Printtauksen laatu oli kuitenkin minusta aika huono, kuva on vähän epätarkka ja läiskikäs. Myös 20 euron hinta oli mielestäni aika suolainen, mutta tässä asiassa olikin tarkoitus vaan mennä sen mukaan mikä oli helpoin. Myöhemmin tajusin että olisimme voineet käydä hakemassa ensin vuoronumeron, ja sitten vasta käyneet ottamassa kuvat. Jono nimittäin oli vielä pidempi kun olin kuvitellutkaan.

1,5 tuntia aseman avautumisen jälkeen 11 ihmistä oli päässyt hakemuksensa jättämään, meidän vuorolapussa komeili numero 82. Siinä pikaisella laskutoimituksella kauhistelin että edessä voisi olla seitsemän tunnin jonotus. Huh. Onnekseni aulasta löytyi kahviautomaatti ja Kaapolle olin pakannut iPadin mukaan. Kävi myös tuuri, että joku päätti luovuttaa ja jätti lappunsa meille, nyt siinä oli enää numero 64.

Onneksi vauhti kuitenkin vähän nopeutui päivän edetessä ja lopulta jouduimme jonottamaan vain muutaman tunnin. Se meni ihan kivasti leffaa katsellessa. Onneksi. Seurasin siinä samalla nimittäin muutamaa hermostuneen vauvan ja taaperon kanssa jonottanutta naista, eikä käynyt kyllä kateeksi yhtään. Kaaposta oli myös ylipäätään tosi hienoa olla poliisiasemalla, vaikka lopulta emme nähneetkään kun yhden virkapukuun pukeutuneen pahvisen poliisin 😀 Poliisikorttejakaan emme muistaneet kysyä.

Passikuvasta tuli tosi totinen, mutta niinhän se kai kuuluu ollakkin. On hullua kuvitella että tämä on jo esikoiseni toinen passi ja seuraava sitten kun hän on jo kymmenen! Jos aika jatkaa kulkuaan samalla tapaa, ei siihen mene kauaa. Tänään alkoi myös jo vähän matkakuume vaivaamaan, kun saatiin tämä viimeinenkin asia hoidettua, kylmyys pureutui luihin ja postista tuli uusia uikkareita. Niin ihana lähteä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tänä vuonna on tullut reissattu ihan ennätyspaljon, ja ennen vuodenvaihdetta pakataan kimpsut ja kampsut vielä viimeisen kerran. Joulu vietetään paratiisissa, Thaimaan Khao Lakissa.

On aivan ihana lähteä, vaikka marraskuu ei ole vielä puolessa välissäkään, tuntuu tämä pimeys vievän viimeisetkin voimat. En malta pääseväni lämpöön ja aurinkoon, kiirrettömään tunnelmaan ihanien herkkuruokien äärelle. Olen ainoastaan suunnitellut lukevani jonkun hyvän kirjan ja snorklaavani. Uskon lastenkin nauttivan täysillä, vaikka tällä hetkellä heitä hieman huolettaa ettei siellä ole lunta.

Emme lähde kolmistaan lasten kanssa, vaan matkustamme äitini ja kahden veljeni kanssa. Vietimme samalla porukalla joulua myös 2004 Malesiassa, kun tsunami iski. Olimme juuri silloin rannalla. Siksi tuntuu jotenkin erityiseltä viettää joulua paikassa joka tuhoutui tuolloin kaikista pahiten. Vierailemme myös paikallisessa orpokodissa ja viemme mukanamme lahjoituksia juurikin tsunamin vuoksi orvoksi jääneille, nyt jo teini-iässä oleville, nuorille.

Koska pojat ovat jo niin tottuneita matkaajia, ei edes 12 tunnin lentomatka huoleta yhtään. Ja kun auringossa ollaan matkustettu jo niin monesti, ei edes pakkaamista tarvitse miettiä liikaa. Ihan täydellisen stressivapaa loma siis tiedossa. Ja stessivapaa joulu! Pojille otan varmaan jotkut paketit mukaan, siinä kaikki. Ah!

Joten jouluvalmistelujen sijasta blogissa korkeintaan metsästetään snorklaamiseen sopivia bikineitä, sori!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Terkkuja yhdestä lempparikaupungistani! Tiistai-aamuna soi herätyskello ennen puoli viittä ja silmät ristissä matkustin lentokentälle, josta matkasimme Unicefin suomen edustajien sekä Karoliinan ja Katjan kanssa Kööpenhaminaan. Aloitin hetki sitten yhteistyön, tai oikeastaan hyväntekeväisyystyön, Unicefin kanssa. Kerron siitä sekä vierailustamme heidän tehtaallaan pian lisää. Intensiivisen hyvääntekeväisyys-aamupäivän jälkeen meillä kuitenkin oli vielä reilusti aikaa pyöriä kaupungilla, ennen kun lensimme illalla takaisin kotiin.

Köpis vei sydämeni muutama kuukausi sitten, kun vietimme siellä hauskat pari päivää myöskin bloggaajaporukalla. Kööpenhamina on ihana sekoitus skandinaviaa ja keski-eurooppaa. Minuun vetoaa siellä urbaani fiilis, historialliset vanhat rakennukset, ystävälliset, kauniit ja tyylikkäät ihmiset ja kuitenkin se että kulttuuri on suht samaa mihin itse olen tottunut. Ehkä siksi juuri kiehtoo ajatus asumisesta vaikkapa Köpiksessä. Koska isäni ja muuta sukuani asuu etelä-espanjassa, olen monesti myös miettynyt asumista siellä. Ilmaston puolestahan se olisikin täydellistä, mutta jotenkin en vain näe itseäni siellä pysyvästi. Kaipaan skandinaavisuutta ympärilleni. Laatikkopyöriä, villaleggareita ja graavilohta. Merituulta, minimalisesesti sisustettuja kauppoja ja omituista kieltä. Perinteitä ja pullan tuoksua.

Jännää on se, että kun haaveilee asumista, vaikkapa sitten Köpiksessä tai Tukholmassa, kuvittelen aina asuvani jossain ihan keskustassa ihanassa vanhassa kerrostalossa. Ikkunasta katselisisin kävelukadun tunnelmaa, ajelisin sillä laatikkopyörälläni lapset kyydissä, hakisin torilta kukkia ja parrakas poikaystäväni toisi kotiin tullessaan alakerran leipomosta tuoreita leivonnaisia. Sitten herään, haloo, asun Helsingissä ja voin tehdä tuota kaikkea vaikka heti! Samalla reissut tuollaisiin ihaniin kaupunkeihin avaavat silmät myös omalle kotikaupungilleni. Vähänkö tämäkin on magea paikka! Pitää muistaa fiilisellä Helsinkiäkin aina välillä. Mutta haaveilla saa aina, sehän on vain hyväksi. Ja jos en muuttamisesta toiseen maahan, niin haaveilen ainakin että suomeen tulisi vihdoin & Other Storiesin kauppa. Kaunein ikinä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.