EDITH VIHKISORMUS

25/08/2017

Minulta on kyselty paljon sormuksestani ja lupailinkin kertoa siitä vähän paremmin lisää ihan omassa postauksessa. Minua kosittiin ilman sormusta, sillä kosintaa ei oltu suunniteltu juurikaan etukäteen ja toisekseen koska halusimme katsella sormuksia yhdessä. Myös koska päätimme mennä naimisiin mahdollisiman pian, emme vaihtaneet mitään kihlasormuksia vaan kumpikin sai yhden sormuksen vasta vihittäessä.

Muutaman kerran kyllä katselimme ruokakaupan kassoilla olevista koneista, että saisiko niistä sellaisia kinder-sormuksia siihen saakka kunnes saisimme oikeat sormiimme.

Sormuksen valinta osoittautui yllättävän vaikeaksi, ihania sormuksia kun on niin paljon! Toisaalta, kun en muuten käytä mitään koruja, oli juuri minulle sopivan sormuksen valitseminen aikamoista pähkäilyä. Halusin myös että sormukseni on valmistettu Suomessa ja että siinä käytettävät kulta ja timantit ovat eettisesti tuotettuja. Jo päätöksen tekemisessä siitä, että minkä väristä kultaa ja minkälaisia kiviä sormuksessa olisi kesti monta viikkoa.

Pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta että tahtoisin sormukseni olevan simppeli, mutta tarpeeksi näyttävä. Eli timantteja olisi ainakin oltava! Koska en ole tottunut koruihin, tahdoin että sormukseni olisi mahdollisiman matala, ettei se jäisi jatkuvasti johonkin kiinni tai kolahtelisi mihinkään. Mietin myös että olisin teettänyt mittatilaustyönä sormuksen, taitavan kultasepän kanssa olisin varmasti saanut suuniteltua mieleisen. Löysinkin uniikille sormukselle sopivan tekijän, Hämeenlinnalaisen Narsakan, mutta samalla heidän valmiista mallistosta löytyikin jo ihan valmiiksi minulle täydellinen sormus.

Kultasepät Narsakka on perinteinen perheyritys, joka on toiminut 40-luvulta saakka. Nyt Hämeenlinnan pajalla valmistetaan koruja jo kolmannessa sukupolvessa, sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat yhdessä. Verstas-ateljee sijaitsee aivan Hämeenlinnan keskustassa, jossa minäkin kävin tutustumassa sen toimintaan omaa sormustani sieltä hakiessa. Oli hienoa nähdä miten kauniit ja yksityiskohtaiset sormukset valmistuvat näppärästi osaavissa käsissä.

Arvostan suuresti kotimaisuutta, Suomalaista käsityötä sekä persoonallisuutta. Narsakan toiminnassa nämä kaikki yhdistyvät. Oma sormukseni löytyi Narsakan oman Festive-malliston vintage-sarjasta ja se on nimeltään Edith. Sormuksen on suunnitellut Marko Osala. Sormus on keltakultaa ja siinä on yhteensä yhdeksän erikokoista timanttia. Itse ihastuin tuohon sormuksen pitsiseen muotoon. Sormus on mielestäni melko romanttinen, mutta sopii silti hienosti omaan yksinkertaiseen ja minimalistiseen tyyliini.

Festive-mallistoon kuuluu paljon eri tyylisiä sormuksia. Kaikki sormukset valmistetaan yksilöllisesti ja kaikkia malleja on saatavilla niin kelta, valko kuin punakultaisinakin. Koruissa käytetty kulta on eettistä ja 100% kierrätettyä. Kaikkia sormuksia yhdistää huippulaatu ja ne ovat saaneet myös Avainlippu sekä Design Finland tunnukset.

Valmiin malliston lisäksi Narakalla onnistuu myös yksilöllisten sormusten suunnittelu ja valmistaminen helposti ja nopeallakin aikataululla. Oman uniikin sormuksen suunnittelu on itseasiassa yllättävän edullista, hinnat liikkuvat samoissa mitä valmiiden mallistojenkin sormukset. Minunkin oli tosiaan tarkoitus teettää ihan täysin oma ja uniikki sormus, mutta kerran tuon Edith-sormuksen nähtyäni en saanut sitä enää mielestäni!

Oskun myös keltakultainen sormus sopii kivasti yhteen omani kanssa. Oskun sormus on itseasiassa valmistettu 40-luvulla sodan jälkeen kultaesineitä sulattamalla. Sormus on hänen isoisänsä vanha ja vaikka sitä jouduttiin hänelle pienentämään kolme kokoa, saatiin siihen jätettyä myös vanha kaiverrus, eli hänen isoäitinsä nimi.

Tuntuu ihanalta olla naimisissa ja sormus sormessa. Aluksi pelkäsin että hävitän sen tai muuta vastaavaa, mutta nyt osaan jo elää sen kanssa ihan rennosti. On rentouttavaa tietää että sormus on lujaa ja laadukasta tekoa, eikä sormusta tarvitse ottaa pois vaikkapa suihkussa tai saunassa käydessä. Toisaalta myös sormukseen ajan kanssa tulevat mahdolliset kolhut vain kertovat eletystä elämästä.

Sormus saatu Kultasepät Narsakalta. 


LÖYDÄ KLASSIKKO

24/02/2016

iittala francktastic 1OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAiittala francktastic 2OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAiittala francktastic 5OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAiittala francktastic 3iittala francktastic 6iittala francktastic 4OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä tekee klassikon? Sitä rupesin miettimään kun minua pyydettiin Iittalan ja Indiedaysin Francktastic kampanjaan mukaan. Klassikoksi muodostumisessa voi mennä vuosikausia, mutta välillä jokin saattaa saavuttaa klassikon aseman hyvinkin nopeasti. Joistain asioista sanotaan välillä, että ne ovat klassikoita jo syntyessään. Olen joskus kirjoittanut Suomalaisen kodin klassikkotuotteista ja Kaj Franckin Iittallalle suunnittelemat Teema-astiat kuuluvat ehdottomasti tähän kategoriaan. Monesti kuitenkin vaihtuvat trendit saattavat vaikuttaa niin, että pitkään matkassa kulkeneet klassikot jäävät unholaan. Joku klassikkotuote saattaa olla käytössä vaikka päivittäin, mutta sen kauneus ja arvokkuus saattaa unohtua. Sitä tuotetta kun alkaa pitää niin itsestäänselvyytenä siellä kotona. Huomaan itse saman. Pidän skandinaavisesta sekä 50 -ja 60-lukujen muotoilusta. Kun koti täyttyy ihan arkisilla designklassikoilla, täytyy ne aina välillä löytää uudestaan jotta niitä osaa taas arvostaa.

Kaj Franckin muotoiluklassikot edustavat hyvää, ajatonta muotoilua, joka on parhaimmillaan jokapäiväisessä käytössä. Kaikille meistä ovat varmasti tuttuja Kartio-lasit, arkeen ja juhlaan sopiva Teema-astiasarja sekä yksinkertaiset Scandia-aterimet. Franckin suunnittelemat esineet perustuivat usein kolmeen tuttuun perusmuotoon: ympyrään, neliöön ja suorakulmioon tehden niistä yhtä ajankohtaisia tänään, kuin silloin, kun ne suunniteltiin. Perimmiltään Franck halusi luoda pelkistettyä ja ajatonta kauneutta arkeen. Nyt olisi hyvä aika löytää Kaj Franckin designklassikot uudestaan, nimittäin Kartiot ovat saaneet uuden kauniin värin ja mikä hienointa, Scandian aterimet ovat lanseerattu nyt uudestaan himan isommassa koossa.

Itselleni Scandian aterimet aiheuttavat suuren nostalgiaryöpyn. Meillä oli nimittäin kyseiset aterimet peruskouloussa. Niillä on tullut syötyä siis aika monta vuotta koulun ruokalassa ja köksäntunnilla. Koko uusissa aterimissa on tosiaan vähän isompi. Ne sopivatkin edelleen vanhempien aterimien kanssa hyvin, vanhoja voi käyttää alkupaloille ja uusia sitten pääruoan kanssa. Pikkulusikat ovat myös oikein oivallisia lapsille, pitkän vartensa ansiosta. Scandian pyöreä ruokalusikka on mielestäni edelleen maailman paras soppalusikka.

Osallistu arvontaan ja käy löytämässä Kaj Franckin designklassikot uudestaan. Kerro mikä on Kaj Franckin muotoiluklassikoista oma suosikkisi? Löydät ne kaikki TÄÄLTÄ. Palkintoina arvon 2 kpl Scandia Tarjoiluvälinepaketteja (arvo 49,90 €) sekä 1 kpl Teema Mini tarjoilusettejä (väri: valkoinen, 3 osaa, arvo 35,90 €). Osallistu arvontaan siis kommentoimalla alle!

Kannattaa myös julkaista omia kuvia omista Francktastic-hetkistä Instagramissa  hashtagilla #francktastic. Parhaat kuvat julkaistaan Iittalan Francktastic -sivulla <3 

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ARABIA KOKO 10V – ARVONTA

22/02/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Indiedays ja Arabia yhteistyö

Muistan kun kymmenisen vuotta sitten paras kaverini muutti ekaan omaan kotiinsa. Hän sai lahjaksi Arabian uusia koko-astioita ja ihastuin niihin silloin. Vaaleansinisiä ja ruskeita. Oli itsekkin pakko alkaa keräilemään niitä, sen nyt mitä opiskelijabudjetilla pystyi. Pastelliset sävyt miettyttivät silloin, ja miellyttävät kyllä edelleenkin.

Kokoissa on kiva myös se, että niitä on tosi helppo yhdistellä muiden sarjojen astioiden, värien ja kuvioiden kanssa. Muotoilultaan ne ovat myös sen verran simppeleitä, että yhdistely onnistuu. Välillä on sitten taas hauska kattaa vain yhdellä värillä tai sitten yhdistellä värejä, kuten tässä meidän leikkisässä aamiaiskattauksessa.

Koko-astiat täyttävät nyt siis jo kymmenen vuotta ja sen kunniaksi Arabia juhlii astiasarjaansa kahdella uutuusvärillä, Niityllä ja Sahramilla. Kaksi särmikästä väriä sopivat hyvin yhteen mutta myös aiempiin väreihin. Oma suosikkini onkin yhdistää niitä hempeään vaaleanpunaiseen ja raikkaaseen valkoiseen. Näillä saa siis todella eilaisia ja tunnelmia aikaan ihan vain yhdsitelemällä tai valitsemalla vain yhtä väriä. TÄÄLTÄ näät vielä kaikki värit ja mallit.

10-vuotissynttäreiden ja uusien värien kunniaksi järkätäänkin aivan ihana arvonta! Kommentoi alle että mikä on suosikkisi Koko-astiasarjan väreistä. Palkintona kaiken osallistujien kesken arvotaan 150 euron lahjakortti, jonka saa käyttää vapaavalintaisiin Koko-tuotteisiin.

Onko suosikkisi siis uusi Niitty tai Sahrami vai kenties joku muu vanhoista väreistä? Kommentoi lauantaihin, 28.2. mennessä! Ja onnea Arabia ja Koko!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.