Perjantaina neuvolassa sain vasta raskausviikolla 37+1 kuulla sairastavani raskausdiabetesta. Koko alkuraskauden minulle on sekä neuvolassa että lääkärärissä sanottu, ettei tässä kolmannessa raskaudessa minun täydy mennä sokerirasitustestiin. Sillä raskausdiabetestä ei ole aiemmissakaan raskauksissa ollut, olisi hyvin epätodennäköistä että sitä olisi nytkään. Lisäksi hyperemeesipotilaita ei sinne myöskään mielellään laiteta, sillä testit epäonnistuvat yleisesti oksentamiseen.

Kuitenkin tuossa toukokuussa, juuri ennen Espanjan reissuamme, neuvolan terkka päättikin, että minun olisi sittenkin hyvä mennä testiin. Kuitenkaan aikoja testiin ei ollut kun vasta palattuamme matkalta, tällöin olin jo raskausviikolla 32.

Rasituskoe meni hyvin ja selvisin kun selvisinkin siitä oksentamatta. Jäin ohjeen mukaisesti odottelemaan mahdollista yhteydenottoa ja kävin vielä omakannastakin katsomassa tuloksia heti seuraavana päivänä, mutta niitä ei siellä vielä silloin ollut. Koska kukaan neuvolasta ei ottanut yhteyttä, pystyin olettamaan että tulokset olivat hyvät tälläkin kertaa.

Elelin siis viime perjantaihin saakka tyytyväisesti kuvitellen että kaikki on kunnossa, kunnes ajattelin vielä tällä neuvolakäynnillä varmistaa asian. Ja kaiveltuaan tuloksiani kävikin ilmi että yksi arvoista, ensimmäinen paastoarvo, oli yhden pykälän koholla ja tästä pamahti samantien raskausdiabetesdiagnoosi. Kaksi viikkoa ennen laskettua-aikaa. Terveydenhoitaja pahoitteli kovasti ettei kukaan ollut ollut yhteydessä tuloksista, hänkin oli siellä sijaisena ja ilmeisesti kesälomien takia tässä oli käynyt joku virhe.

Minä toki huolestuin heti ensimmäisenä siitä, että vauva olisi ns. sokerivauva, eli hyvin isokokonen. En missään vaiheessa raskautta ole saanut minkäänlaista paino-arviota, lääkärineuvolassa ylilääkäri ei ultratessa edes osannut sanoa miten päin vauva on, koosta nyt puhumattakaan. Sf-mitta, eli kohdun korkeuskin minulta mitattiin tällä käynnillä jostain syystä vasta ensimmäistä kertaa. Se oli keski -ja yläkäyrän välissä.

Sain ohjeet sokereiden kotimittaukseen sekä syömiseen. Ohjeet ruokailun suhteen olivatkin sitten melko höllät. En nyt muutenkaan puputa juurikaan sokeriherkkuja vaan herkuttelen enimmäkseen smoothieilla tai täysmehuilla. Onneksi appelsiinimehunkin juontia olen ihan tarkoituksella vähentänyt jo aiemmin. Kuulemma myöskään satunnaista, kerran viikossa tapahtuvista sokeriherkuista ei ole haittaa. Muuten me syödäänkin monipuolisesti ja paljon kasviksia, joten ehkä alkuhuoleni siitä, että olen omilla syömisilläni kasvattanut liikaa vauvaa olikin aivan turha. Lisäksi mitä myöhemmin ymmärsin, niin raskausdiabetes ei automaattisesti myöskään tarkoita isoa vauvaa vaikka sokeria ja hiilareita olisikin syönyt, kuten olin luullut.

Pyynnöistä huolimatta en pääse mihinkään tarkistamaan vauvan kokoa, raskauttani ei seurata mitenkään yhtään tiiviimmin, vaan seuraava neuvolakäyntikin on vasta kolme päivää ennen laskettua aikaa. Täytyy sanoa että luottoni neuvolaamme ei tällä hetkellä ole mitenkään kovin korkea.

Nyt olen perjantai-aamusta saakka mittaillut vereni sokeriarvoja ahkerasti. Yksikään arvo ei ole onneksi ylittynyt ja niiden mukaan kaikki on kunnossa. Itseasiassa Suomessa nuo arvot ovat yleisesti paljon tiukempia. Eli jos esimerkiksi asuisin Ruotsissa, niin tuloksillani olisin saanut vielä ihan puhtaat paperit. On toki hyvä että äidin ja vauvan vointia seurataan, vaikka omalla kohdallani tästä kaikesta jäi vähän outo fiilis.

Nyt kun olen vähän lueskellut enemmän aiheesta huolenikin on hälventynyt. On kuulemma hyvin yleistä että raskausdiabetes tulee loppurakaudessa, kun keho alkaa käymään niin kovilla. Etenkin kun omalla kohdallani kyse oli vielä niin pienestä ylityksestä, mikä mitä ilmeisemmin johtui siitä, että olin vain syönyt mittausta edeltävänä iltana liian vähän.

Raskausdiabetekseen tulee toki suhtautua vakavasti, mutta itseään siitä on turha syytellä, sillä se voi puhjeta kenelle tahansa ikään, ruokailutottumuksiin ja painoon katsomatta. Toki monet asiat vielä altistavat sille, mutta yleisesti sille ei vain voi mitään. Ihan vain ruokavaliolla ja liikunnalla hoidettava raskausdiabetes ei onneksi paljoa vaadi, mutta varmasti siihen lääkehoitoonkin tottuu. Onneksi raskausdiabetes kestää nimensä veroisesti vain sen raskauden ajan.

Ensimmäisessä raskaudessa olisin varmaan ollut todella huonona tästä, itkenyt ja syyttänyt itseäni. Nyt kun Oskukin oli sitä mieltä, että olen syönyt raskausajan pääosin terveellisesti ja herkutellut yllättävän vähän, niin pystyn ottamaan tämän diagnoosin vastaan olankohautuksella. Tuntuu oikeastaan jopa hassulta sanoa että minulla olisi raskaudiabetes, kun ainoastaan se yksi luku on ollut yhden yksikön liian korkea ja kaikki muut sen jälkeen alle viitearvojen. Mutta tulipa sitten tällainenkin jännitysmomentti vielä tähän loppuun!

Muita kohtalontovereita joilla on todettu radi vasta myöhäisillä viikoilla? Minkä kokoisia vauvoja teille syntyi ja olivatko vauvan sokerit syntymän jälkeen millaisia? Onko joku muuten päässyt Helsingissä potilashotelliin radi-tuomiosta huolimatta?

Ihan uskomatonta mitä jo puolikas päivä mökillä tekee sielulle. Vähän jännitti lähteä matkaan vielä tässä vaiheessa. Ei sillä että pelkäisin synnytyksen vielä alkavan, vaan kun olo on niin kaman tukala että paras ja turvallisin paikka tuntuu olevan kotona. Mitä vielä, sopivan viileään mereen pääsee pulahtamaan heti kun siltä tuntuu, mottoriveneen ja kajakin kyydissä merituuli viilentää kivasti ja puusaunassa tai laiturin nokassa olevalla nojatuolilla on helppo rentoutua. Ja mikä parasta, lapset nauttivat täysin rinnoin vedessä peuhaamisen lisäksi frisbeegolfin peluusta tai ihan vain mökin nurkassa Akkarin lukemisesta.

Ollaan tällä vain muutama päivä, mutta sekin on jo paljon. Kuumassa kerrostalokämpässä olo olisi kaikkien lasten kanssa käynyt varmasti nopeasti vähän liian ahtaaksi ja kiristänyt hermoja. Kun ranna tai maauimalassa minun ei ole mukava viettää koko päivää, en vain pysty olla. Eikä täällä tarvitse edes hätäillä sinilevästä.

Meidän mökki-elämää pääsee muuten seuraamaan paremmin Instagram-storysin kautta. Nyt pujahdan viileän lakanan alle ja aamusta heti sitten taas uimaan.

RASKAUSVIIKKO 26
(25-25+6) – Näillä viikoilla keskiraskauden seesteinen olo ja energia muuttuu taas, kun vatsa kasvaa ja alkaa jo olemaan vähän tiellä kaikessa tekemisessä. Olo on kuitenkin melko hyvä ja etenkin kasvava maha on I H A N A. Pukeudun mielelläni niin ettei se jää keneltäkään huomaamatta.

Pääsen ekaa kertaa kunnolla kaason hommiin ja juhlitaan myös Oskun kaverin synttäreitä. Ostelen myös paljon pieniä vaatteita nettikirppikseltä ja pelkään että joku alkaa sen perusteella levittemään juoruja vauvan sukupuolesta. Kaikki ostamani vaatteet tungen kaapin perälle odottamaan sitä kuuluisaa pesänrakennusviettiä ja päivää jolloin jaksan ne pestä ja järjestellä.

Tällä viikolla vauva on Barbie-nuken pituinen ja se näyttää jo ihan sopusuhtaiselta minivauvalta. Tällä viikolla silmäripset kasvavat ja vauva alkaa myös räpytellä silmiään. Vauva liikkuu ja potkii paljon ja sillä on hyvin tilaa tehdä kuperkeikkoja.

Meillä on myös pienimutoinen merkkipäivä, sillä tapailumme alkamisesta tulee tasan yksi vuosi täyteen. On hullua ajatella miten paljon yhteen vuoteen on mahtunut ja samalla kaikki tuntuu niin täysin oikealta – näin sen pitikin kohdallamme mennä.

RASKAUSVIIKKO 27
(26-26+6) – Hirveä himo raikkaisiin smoothieisiin ei helpota, välillä tuntuu että voisin elää vain niillä ja appelsiinimehulla. Tuoremehua menee päivässä puolesta litrasta litraan, mikä on todella paljon, etenkin kun en yleensä muuten juurikaan mehuja juo. Perustelen himoa sillä, että vauva vaatii mehua. Kylmä appelsiinimehu saa hänet myös villitymään kohdussa ja tunnustelen mielelläni hänen liikkeitään joten himon lisäksi se on toinen syy juoda sitä paljon.

Tällä viikolla vietetään äitienpäivää ja osallistun myös Mother Blessig-juhlaan jossa tapaan kymmenisen muuta odottavaa äitiä. On kiinnostavaa ja aika herkistävääkin vaihtaa ajatuksia raskaudesta, sen kulusta, peloista ja toiveista.

Pyöräilen paljon ja se tuntuu tosi hyvältä. Minulla alkaa olla liitoskipuja sekä harjoitussupistuksia etenkin jos kävelen paljon tai joudun kantamaan mitään vähänkään isompaa. Siksi on ihana että pyörän kanssa pääsen itsenäisesti hoitamaan asioita ja liikkumaan.

Yksi merkkipaalu osuu myös tälle viikolle, pystyn nimittäin juomaan kahvia ensimmäistä kertaa sitten viikolla 6 iskeneen pahoinvoinnin! Hirvittävällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kumminkin! Paha olo siis edelleen jatkuu, mutta se ei enää hallitse tekemisiä samalla tavalla kun aiemmin.

RASKAUSVIIKKO 28
(27-27+6) – Kesä saapuu kaupunkiin. Helteet ajavat vaateostoksille – mitä vähemmän päällä sen parempi. Käyn ottamassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä aurinkoa Altaalla ja palan paikoitellen pahasti. Raskaus vaikuttaa selvästi rusketukseen eri tavalla kun aiemmin. Kunhan vaan muistan levittää aurinkorasvaa tasaisesti, huomaan myös ruskettuvani paljon nopeammin ja paremmin kun aiemmin. Ison mahan kanssa on hauska olla rannalla ja huomaan olevani siitä jotenkin todella ylpeä.

Tällä viikolla vauva on raskausappin mukaan Baby Björn-nuken kokoinen, mikä tuntuu minusta jotenkin tosi huvittavalta. Vauvan kuulo paranee päivä päivältä ja se tunnistaa jo selvästi perheenjäsenensä. Ihon alle kerääntyy rasvakudosta ja siitä tulee kokoajan enemmän pyöreä vauva jollainen se sitten on syntyessään. Vauvalla on jo myös melko selkeä päivärytmi, päivisin se on hereillä lyhyitä pätkiä ja aktiivisimmillaan se on iltaisin.

Jee, pahoinvointi tulee myös takaisin! Tai eihän se ole kokonaan loppunut, mutta näillä viikoilla istukan hormonituotanto taas muuttuu ja saattaa aiheuttaa monilla odottajilla pahoinvointia – kuten minulla.

RASKAUSVIIKKO 29
(28-28+6) – Raskauden viimeinen kolmannes alkaa! Närästys pahenee ja joudun vaihtamaan entistä tehokkaampaan lääkkeeseen. Myös allergia alkaa vaivata ja viihdynkin apteekissa pitkän tovin sopivia lääkkeitä, suihkeita ja silmätippoja tutkaillen. Käyn myös lääkärissä hakemassa matkaa varten lentotodistuksen. Siellä en kuitenkaan saa mitään uutta tietoa raskauden kulustani, sillä lääkäri vain tutkailee äitiyskorttiani ja kirjoittaa todistuksen.

Lapsilla on viimeinen viikko koulussa ja edessä on enää kesäloma ja sen jälkeen vauvakin syntyy! Kaikki tapaamani ihmiset päivittelevät sitä, miten kestän kuuman kesän. Tässä vaiheessa siinä ei ole mielestäni mitään kestämistä vaan on enneminkin helppoa kun voi pukeutua kevyesti eikä kokoajan tarvitse miettiä että mitä pistää päälle.

RASKAUSVIIKKO 30
(29-29+6) – Espanjaan! Viiden tunnin lentomatka menee suht hyvin. Istun keskipenkillä enkä meinaa saada käsiäni mahtumaan minnekään, sillä sylissä ne alkavat painamaan vatsaani. Myös nukkuminen alkaa olla sekä vatsan että ilmeisesti hormoonien takia hanakalaa. Keho alkaa valmistautua yöherätyksiin ja vatsan kanssa on vaikea löytää asentoa (ja vaihtaa sitä).

On lonkkakipua, selkäsärkyä, polvikipua, liitoskipuja… Hyvä syy vain makoilla altaalla tai katsella iltaisin sängyssä sarjoja.

Vauva reagoi kohdun ulkopuolelta tulevaan valoon ja aurinkoa ottaessa se tuntuu usein korottelevan sitä kohti. Saan ensimmäistä kertaa taltioitua videolle kunnon alien-menot kun hän puskee vatsaa vasten. Tunnistan selvästi missä on pää ja kerran nappaan siitä vahingossa napakalla otteella kiinni.

Juuri ennen reissuun lähtöämme käyn myös pitkästä aikaa neuvolassa. Tuntuu että käyntejä on todella harvoin. Neuvolassa selviää että vauva on perätilassa ja stressaan asiaa aika paljonkin, vaikka tiedän että hänellä on vielä aikaa kääntyä. Mieleen muistuu yhdeksänvuoden takainen Kaapon odotus, ulkokäännösyritys sekä se miten päädyin lopulta sektioon. Nyt päätän että jos mahdollista, niin yritän synnyttää vauvan alakautta vaikka hän perätilassa olisikin.

Kaikki Raskausviikko-sarjat:

RASKAUSVIIKOT 1-8
RASKAUSVIIKOT 9-14
RASKAUSVIIKOT 15-20
RASKAUSVIIKOT 21-25
RASKAUSVIIKOT 26-30

Kaikista pahoinvoinneista, kivuista, väsymyksestä, huimauksesta, jatkuvasta pissahädästä, tunnemyrskyistä, tauosta lempiruokien ja juomien kanssa, sydämentykytyksistä, unettomuudesta, huolesta ja kohisten nousseesta painosta huolimatta täytyy sanoa, että tämä raskaus on ollut myös elämäni ihaninta aikaa.

Ollaan Oskun kanssa jo monena päivänä yrietty tankata näitä viimeisiä hetkiä mahan kanssa, vähän jo surettaa että pian tämä kaikki on ohi. Toki odotetaan jo kovasti vauvaa, mutta kun ollaan molemmat myös niin ihastuneita tähän suureen pallomahaan! On ollut ihana seurata sen kasvua, ensin tuntea itse pienet liikkeet, sitten tuntea ne vatsan päältä yhdessä ja lopulta vielä nähdä miten vauva liikkuu siellä.

Monta kertaa päivässä huomaan vetäytyväni omaan maailmaan vatsan kanssa. Tunnustelen vauvaa vatsan päältä ja yritän selvittää että mikä on tällä kertaa pää tai peppu, milloin isku tulee kädellä milloin jalalla. On hauska seurata miten hän reagoi ääniin ja jopa kirkkaisiin valoihin. Välillä naureskellaan sitä, kun minulla on jatkuvasti kädet housuissa (paljaan vatsan päällä). Ne vain hakeutuvat siihen itsestään vaikkapa sarjaa katsellessa.

Kirjoittelin keväällä siitä, miten toisen raskausvatsan kriittinen kommentointi ei ole ok. Olen saanut osakseni suurimmaksi osaksi kommenttia siitä miten iso vatsani on. Ja niinhän se onkin – miksei olisi, sillä on melkein valmis vauva. Minulla on kaikissa raskauksissa ollut iso vatsa ja tässä kolmannessa raskaudessa se alkoi myös näkymään melko aikaisin. Minua ei haittaa jos joku päivittelee vatsaani, sillä tykkään siitä itse niin paljon, mutta olisi hyvä muistaa se, että tässäkin asiassa me kaikki olemme erilaisia ja näköisiä ja jollekkin asia saattaa olla hyvinkin herkkä.

Kesällä viimesillään raskaana olo on siinä mielessä myös ihanaa, että maha on päässyt kunnolla oikeuksiinsa. Olen kulkenut ohuissa kesävaatteissa tai rohkeasti pienet bikinit päällä. Raskausarpia en ole kertaakaan murehtinut tai häpeillyt.

Tätä mahaa tulee totisesti ikävä. Sitä että sisällä kasvaa ihan uusi, vielä tuntematon ihminen. Tulee ikävä kaikkia niitä iltaisia hepuleita jota vauva vatsassa saa. Pikkuista hikkaa joka tuntuu ikävästi lantioluussa. Sitä kun ei pääse sohvalta omin avuin ylös. Tulee ikävä hassua ja ihan omaa elämäänsä viettävää napaa, omaa muumimaista siluettia ilta-auringossa. Jopa hassua ankka-kävelyä, jonka jättimäinen maha ja sirpaleiksi hajonnut (tai sen tuntuinen) lantio saa aikaan. Voin kuvitella tuntevani haamupotkuja vielä pitkään syntymän jälkeen.

Ihan pian meillä on vauva. Laskettuun aikaan on enää reilu kuukausi. Vatsaa tunnustellessa sitä samalla aina myös miettii, että minkäköhänlainen tyyppi siellä on. Tuntuu että näiden viimeisimpien viikkojen aikana olen jotenkin lähentynyt tämän pikkuihmisen kanssa paljonkin, eikä hänen lähestyvä syntymänsä tunnu enää niin absurdilta kun aiemmin. Täällä elellään siis hyvin jännittäviä ja samalla todella haikeita aikoja.

Raskaus tuo mukaan vähän erilaisia vaivoja, joista yksi yleinen loppuraskauden riesa on huonosti nukutut yöt. Vaikka itselläni on laskettuun aikaan vielä kahdeksan viikkoa, alkaa vatsa jo haitata nukkumista kun mikään asento ei enää oikein tunnu hyvältä. Selällään en edes osaa nukkua, mutta sitä kannattaa etenkin loppuraskaudessa vältää. Samoin vatsallaankaan ei enää pysty nukkumaan. Kun vielä lonkat kipeytyvät kyljellään olosta, niin kovin paljoa vaihtoehtoja ei jää. Liitoskivuista kärsivät tietävät myös, ettei asennon, kuten vaikka kyljen vaihtaminen ole mikään helppo juttu – vaan vaatii aina hetken ähellyksen.

Viime öinä olen asentojen vaikeuden lisäksi kokenut myös hyvin yleisen loppuraskauden riesan, nimittäin unettomuuden. Mikään ei tunnu sillä hetkellä ärsyttävämmältä, kun se, että sinua väsyttäisi muttet vain saa unta tai heräilet ihan jatkuvasti. Tämän sanotaan johtuvan siitä, että keho valmistelee tulevaa äitiä yöherätyksiin. Minä sanon että paskat, antakaa minun nukkua vielä kun voin!

Raskaana ollessa monella myös unet vahvistuvaat paljon ja jokainen yö on ihan uusi seikkailunsa. Monesti unet tuntuvat todemmilta ja ne muistaa normaalia paremmin. On ihan yleisesti tiedossa, että raskaana oleva nainen voi helposti saada esimerkiksi oikean orgasmin ihan vain nukkuessaan. Itse olen usein hyvinkin väsynyt toiminnallisten unien jälkeen tai kuten tänäkin aamuna, heräsin jo valmiiksi pitkän to do-listan kanssa.

Vessassa ramppaaminen on myös hyvin yleistä öisin niin alku -että loppuraskaudessakin. Ei ole mitenkään erikoista nousta vessaan kerran-pari yössä, mutta jotkut joutuvat käymään siellä vielä useammin. Oma vauvani ei ole vielä kääntynyt pää alaspäin syntymisasemiinsa, joten onneksi paine virtsarakolla ei ole vielä niin suuri, joten tämä on tällä hetkellä vielä omista yöriesoistani pienin.

Onneksi raskaana ollessa saa hyvällä omalla tunnolla nukkua päikkäreitä (ne jotka siihen pystyvät, valitettavsti käsi ei nouse täällä) ja muutenkin ottaa vähän iisimmin. Unettomuudesta huolimatta illat ja yöt ja ovat minusta ihanaa aikaa, sillä usein silloin ainakin oma vauvani on aktiivisimmillaan – tai ainakin silloin sen huomaa kun on itse paikallaan ja rauhoittuneena. Ne ovat sellaista laatu-aikaa pienen kanssa, jolloin usein me molemmat vanhemmat tunnustelemme vauvaa ja sen liikkeitä ja mietimme että minkähänlainen pikkutyyppi sieltä kohta tulee elämäämme ilostuttamaan.

Muita unettomia jossain päin maailmaa?