RASKAUSVIIKOT 26-30

13/07/2018

RASKAUSVIIKKO 26
(25-25+6) – Näillä viikoilla keskiraskauden seesteinen olo ja energia muuttuu taas, kun vatsa kasvaa ja alkaa jo olemaan vähän tiellä kaikessa tekemisessä. Olo on kuitenkin melko hyvä ja etenkin kasvava maha on I H A N A. Pukeudun mielelläni niin ettei se jää keneltäkään huomaamatta.

Pääsen ekaa kertaa kunnolla kaason hommiin ja juhlitaan myös Oskun kaverin synttäreitä. Ostelen myös paljon pieniä vaatteita nettikirppikseltä ja pelkään että joku alkaa sen perusteella levittemään juoruja vauvan sukupuolesta. Kaikki ostamani vaatteet tungen kaapin perälle odottamaan sitä kuuluisaa pesänrakennusviettiä ja päivää jolloin jaksan ne pestä ja järjestellä.

Tällä viikolla vauva on Barbie-nuken pituinen ja se näyttää jo ihan sopusuhtaiselta minivauvalta. Tällä viikolla silmäripset kasvavat ja vauva alkaa myös räpytellä silmiään. Vauva liikkuu ja potkii paljon ja sillä on hyvin tilaa tehdä kuperkeikkoja.

Meillä on myös pienimutoinen merkkipäivä, sillä tapailumme alkamisesta tulee tasan yksi vuosi täyteen. On hullua ajatella miten paljon yhteen vuoteen on mahtunut ja samalla kaikki tuntuu niin täysin oikealta – näin sen pitikin kohdallamme mennä.

RASKAUSVIIKKO 27
(26-26+6) – Hirveä himo raikkaisiin smoothieisiin ei helpota, välillä tuntuu että voisin elää vain niillä ja appelsiinimehulla. Tuoremehua menee päivässä puolesta litrasta litraan, mikä on todella paljon, etenkin kun en yleensä muuten juurikaan mehuja juo. Perustelen himoa sillä, että vauva vaatii mehua. Kylmä appelsiinimehu saa hänet myös villitymään kohdussa ja tunnustelen mielelläni hänen liikkeitään joten himon lisäksi se on toinen syy juoda sitä paljon.

Tällä viikolla vietetään äitienpäivää ja osallistun myös Mother Blessig-juhlaan jossa tapaan kymmenisen muuta odottavaa äitiä. On kiinnostavaa ja aika herkistävääkin vaihtaa ajatuksia raskaudesta, sen kulusta, peloista ja toiveista.

Pyöräilen paljon ja se tuntuu tosi hyvältä. Minulla alkaa olla liitoskipuja sekä harjoitussupistuksia etenkin jos kävelen paljon tai joudun kantamaan mitään vähänkään isompaa. Siksi on ihana että pyörän kanssa pääsen itsenäisesti hoitamaan asioita ja liikkumaan.

Yksi merkkipaalu osuu myös tälle viikolle, pystyn nimittäin juomaan kahvia ensimmäistä kertaa sitten viikolla 6 iskeneen pahoinvoinnin! Hirvittävällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kumminkin! Paha olo siis edelleen jatkuu, mutta se ei enää hallitse tekemisiä samalla tavalla kun aiemmin.

RASKAUSVIIKKO 28
(27-27+6) – Kesä saapuu kaupunkiin. Helteet ajavat vaateostoksille – mitä vähemmän päällä sen parempi. Käyn ottamassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä aurinkoa Altaalla ja palan paikoitellen pahasti. Raskaus vaikuttaa selvästi rusketukseen eri tavalla kun aiemmin. Kunhan vaan muistan levittää aurinkorasvaa tasaisesti, huomaan myös ruskettuvani paljon nopeammin ja paremmin kun aiemmin. Ison mahan kanssa on hauska olla rannalla ja huomaan olevani siitä jotenkin todella ylpeä.

Tällä viikolla vauva on raskausappin mukaan Baby Björn-nuken kokoinen, mikä tuntuu minusta jotenkin tosi huvittavalta. Vauvan kuulo paranee päivä päivältä ja se tunnistaa jo selvästi perheenjäsenensä. Ihon alle kerääntyy rasvakudosta ja siitä tulee kokoajan enemmän pyöreä vauva jollainen se sitten on syntyessään. Vauvalla on jo myös melko selkeä päivärytmi, päivisin se on hereillä lyhyitä pätkiä ja aktiivisimmillaan se on iltaisin.

Jee, pahoinvointi tulee myös takaisin! Tai eihän se ole kokonaan loppunut, mutta näillä viikoilla istukan hormonituotanto taas muuttuu ja saattaa aiheuttaa monilla odottajilla pahoinvointia – kuten minulla.

RASKAUSVIIKKO 29
(28-28+6) – Raskauden viimeinen kolmannes alkaa! Närästys pahenee ja joudun vaihtamaan entistä tehokkaampaan lääkkeeseen. Myös allergia alkaa vaivata ja viihdynkin apteekissa pitkän tovin sopivia lääkkeitä, suihkeita ja silmätippoja tutkaillen. Käyn myös lääkärissä hakemassa matkaa varten lentotodistuksen. Siellä en kuitenkaan saa mitään uutta tietoa raskauden kulustani, sillä lääkäri vain tutkailee äitiyskorttiani ja kirjoittaa todistuksen.

Lapsilla on viimeinen viikko koulussa ja edessä on enää kesäloma ja sen jälkeen vauvakin syntyy! Kaikki tapaamani ihmiset päivittelevät sitä, miten kestän kuuman kesän. Tässä vaiheessa siinä ei ole mielestäni mitään kestämistä vaan on enneminkin helppoa kun voi pukeutua kevyesti eikä kokoajan tarvitse miettiä että mitä pistää päälle.

RASKAUSVIIKKO 30
(29-29+6) – Espanjaan! Viiden tunnin lentomatka menee suht hyvin. Istun keskipenkillä enkä meinaa saada käsiäni mahtumaan minnekään, sillä sylissä ne alkavat painamaan vatsaani. Myös nukkuminen alkaa olla sekä vatsan että ilmeisesti hormoonien takia hanakalaa. Keho alkaa valmistautua yöherätyksiin ja vatsan kanssa on vaikea löytää asentoa (ja vaihtaa sitä).

On lonkkakipua, selkäsärkyä, polvikipua, liitoskipuja… Hyvä syy vain makoilla altaalla tai katsella iltaisin sängyssä sarjoja.

Vauva reagoi kohdun ulkopuolelta tulevaan valoon ja aurinkoa ottaessa se tuntuu usein korottelevan sitä kohti. Saan ensimmäistä kertaa taltioitua videolle kunnon alien-menot kun hän puskee vatsaa vasten. Tunnistan selvästi missä on pää ja kerran nappaan siitä vahingossa napakalla otteella kiinni.

Juuri ennen reissuun lähtöämme käyn myös pitkästä aikaa neuvolassa. Tuntuu että käyntejä on todella harvoin. Neuvolassa selviää että vauva on perätilassa ja stressaan asiaa aika paljonkin, vaikka tiedän että hänellä on vielä aikaa kääntyä. Mieleen muistuu yhdeksänvuoden takainen Kaapon odotus, ulkokäännösyritys sekä se miten päädyin lopulta sektioon. Nyt päätän että jos mahdollista, niin yritän synnyttää vauvan alakautta vaikka hän perätilassa olisikin.

Kaikki Raskausviikko-sarjat:

RASKAUSVIIKOT 1-8
RASKAUSVIIKOT 9-14
RASKAUSVIIKOT 15-20
RASKAUSVIIKOT 21-25
RASKAUSVIIKOT 26-30


RASKAUSVIIKOT 15-20

4/05/2018

RASKAUSVIIKKO 15
(14-14+6) – Toinen kolmannes alkaa! Tämän ajan raskaudesta kerrotaan olevan energistä aikaa, jolloin pahoinvointi on useimmilla lakannut, eikä vatsa vielä ole niin suuri että se haittaisi menoa. Allkirjoitan tämä osittain. Kuin ihmeen kaupalla pahoinvointini pysyy edelleen kurissa. Pieni etova olo on edelleen, mutten enää oksenna enää päivittäin. Ihan uskomatonta, sillä odotin rajun pahoinvoinnin kestävän vielä useamman viikon – kuten edellisissä raskauksissa. En kuitenkaan pysty iloitsemaan vielä kohentuneesta olostani, vaan pelkään kokoajan milloin raju oksentamiinen taas palaa.

Lähdemme hiihtolomareissulle ja haen apteekista varmuudeksi matkapahoinvointilääkettä. Vatsa pyöristyy eikä muutamaa päivää aiemmin ostettu takki mahdukaan kunnolla kiinni toppahousujen kanssa. Viikko Tahkolla on ihana, mutta samaan aikaan ihan järjettömän raskas. Kaikki muut ovat mäessä ja minä hengailen mukana minkä pystyn. Pakkanen on ihan liikaa minulle ja joudun pakkautumaan useiden vaatekerrosten alle. Olo on tukala, vaatteet puristavat enkä pysty liikkumaan kunnolla. Yhtenä päivinä olen niin väsynyt, kylmissäni sekä stresseissä tekemättömistä töistä että pelkään vaipuvani masennukseen. Olen ihan loppu. Voimat ovat edelleen kateissa, vaikka pahoinvointi on jo väistynyt, tätä on vaikea niin itse kun muidenkin välillä vielä ymmärtää.

RASKAUSVIIKKO 16
(15-15+6) – Palaamme hiihtolomareissulta kotiin ja sen raskaudesta huolimatta olen tosi iloinen että lähdimme. En kuitenkaan suostu lähtemään seuraavalla viikolla enää uudestaan.

Pahoinvointi pysyy edelleen aika samana, välillä oksettaa enemmän, välillä vähemmän, mutta oksennan onneksi enää hyvin harvoin. Keskiraksuaden energisyys on edelleen vähän kateissa ja onkin ihana ottaa muutama päivä vain ihan iisisti ilman lapsia muutama päivä.

Näillä viikoilla vauva painaa noin sata grammaa on kymmenisen senttiä pitkä. Liikkeet tuntuvat edelleen satunnaisesti, yleensä sängyssään selällään maaten hyvin hilaisena kutituksena ja kuplintana. Kaikki osat alkavat olla paikallaan ja vauva näyttää ihan minikokoiseselta ihmiseltä.

RASKAUSVIIKKO 17
(16-16+6) – Käyn kylässä ystäväni luona jonka lastettu aika on kuukauden päästä. Tuntuu että itselläni on vielä ikuisuus samaan. On kiva jutella vauva -ja synnytysjuttuja jonkun läheisen kanssa. Olen tarkoituksella jutellut raskaudestani muuten vähemmän, etenkin lapsettomille kavereilleni. En halua että he kyllästyvät vauvahömpötyksiini ja ajattelevat etten ehkä enää olekaan se sama vanha Minttu, mitä ennen raskautta olin.

Saan uudeksi raskausoireeksi nenäverenvuodon. Raskaana ollessa verimäärä lisääntyy ja tämä on yleinen vaiva, vaikkakin minulle ihan uusi. Minulta ei ole ikinä ennen tullut verta nenästä. Onneksi sitä ei valu aivan valtoimenaan, kuten jollain, mutta herään useana aamuna tippa nenän alla ja niistäessä sitä tulee enemmän.

Tällä viikolla koen myös raskauteni ensimmäisen sympatia-krapulan. Osku käy kavereiden kanssa ulkona, ja vaikka minä nukun koko yön omassa sängyssä, olen seuraavana aamuna aivan yhtä huonona kun hänkin. Tavallaan aika ihana vain maata koko päivä sängyssä välillä torkkuen, välillä leffaa katsoen ja pizzaa syöden. Vanhat kunnon ajat tulevat mieleen!

RASKAUSVIIKKO 18
(17-17+6) – Alan voimaan entistä paremmin (tai sitten alan vain olemaan niin turta ainaiselle kuvotukselle)  ja uskallaudun jo vähän pidemmille kävelyille. Kaiken alkuraskauden oksentamisen ja sängyssä makaamisen jälkeen vasta nyt alkaa tuntua, että yleiskunto alkaa palautua normaaliksi. Kävely tekee hyvää, mutta samaan aikaan alan kärsimään välillä hyvinkin kivuliaista alavatsakivuista.

Kun liikkeitäkin tuntee edelleen aika satunneisesti ja kivut ovat välillä niin kovia, niin päätän käydä varmuudeksi avoimessa neuvolassa kuuntelemassa vauvan sydänäänet. Eksyn samalla keskuspuistoon (toka kerta tällä viikolla) ja tulen tehneeksi monen kilometrin lenkin. Neuvolassa sydänäänet kuuluvat hyvin, mutta saan varmuudeksi lähetteen pissatestiin.

Arvelen itsekin kyseessä olevan vain kohdun kasvukivut, mutta en muista aiemmista raskauksista että ne olisivat ihan näin kovia tai etenkään että niitä olisi enää tässä vaiheessa raskautta. Osaan tunnistaa kuitenki että kysessä eivät ole supistukset, joten jatkan jokapäiväisiä kävelylenkkejäni.

Myöhemmin viikolla käyn myös sokeroinnissa ja ai hitto että se sattuu. Muistan tämän myös edellisistä raskauksista, mutta en sitten kuitenkaan. Raskaana ollessa sokeroinnissa käynti on KAMALAA TUSKAA. Myös mustelmia syntyy paljon herkemmin ja turvotus kestää seuraavaan päivään saakka.

Minulla on myös lääkärineuvola, mutta se on aika tyhjän kanssa. Ei siis eroa mitenkään neuvolasta, sillä sisätutkimusta ei tehdä kun en sitä erikseen halua. Lääkäri on ikäiseni vähän ujohko ja kiusaantuneen oloinen mies, joten en siksi halua. Lääkäri on sitä mieltä että vastakipuni jotuvat ummetuksesta. Alavatsakipujen lisäksi minulla on välillä kovaa pitävää kipua rinnoissani. Järkeilen kuitenkin että se johtuu syksyisestä leikkauksesta ja siitä että nyt raskauden myötä niissä tapahtuu taas muutoksia. Tästä unohdan mainita kokonaan.

RASKAUSVIIKKO 19
(18-18+6) – Käydään ylimääräisessä ultrassa jossa saadaan tietää vauvan sukupuoli. Itsellekin yllätyksenä päätetään pitää se vielä salaisuutena. Koko raskaus konkretisoituu yhtäkkiä paljon paremmin – meille oikeasti tulee ihan oikea vauva! Lähden heti innoissani kirppikselle, mutta harmikseni tarjonta on tosi huonoa.

Samalla kiihtyy myös pesänrakennusvietti. Olen jo harmstrannut jo jonkin verran vauvanvaatteita, mutta tällä viikolla alan tekemään suurempia suunnitelmia esimerkiksi vauvan tulevasta sängystä. Kerään pois myös ison kasan omia vaatteitani, joihin en tule mahtumaan seuraavaan vuoteen. Osa menee suoraan kirppiskassiin.

Paha olo pysyy edelleen melko hyvin kurissa, välillä on pahempia hetkiä mutta oksennan enää harvoin. Uskallaudun erääseen iltatapahtumaan (jossa syön myös palan lohisushia) ja minulle tulee siellä yhtäkkiä ihan hirveän huono -ja pyörryttävä olo. Onneksi pääsen ajoissa ulos ja oloni kohenee.

Tuntuu että edelleen minun on tosi vaikea lähteä minnekään, vaikka tahtoisin. Olisi ihana laittautua ja nähdä kavereita, mutta pelkkä kylppärissä seisominen ja meikkaaminen tuntuu liian työläältä. Kasvava vatsa on ihana, mutta tuntuu ettei minulla ole mitään kivoja siistejä vaatteita jotka sopisivat. Joten on helpompi jäädä vain kotiin.


RASKAUSVIIKKO 20
(19-19+6) – Puoliväli häämöttää! Ihan pian raskaudesta on kulunut jo puolet (sillä oletuksella ettei vauva synny ennen laskettua aikaa). Vatsa on jo ihanan iso!

Käydään poikien kanssa Kookengän kuvauksissa ja jaksan hyvin koko päivän. Tuntuu hullulta että muutama kuukausi aiemmin samoisissa kuvauksissa vatsaani ei vielä näkynyt ja että voin silloin tosi huonosti ja oksentelin milloin minnekin.

Alavatsakivut jatkuvat ja herään jopa muutamana yönä kovaan kipuun.Osku on laskettelureissulla. Eräänä aamuna en tunne vauvan liikkeitä millään. Juon mehua ja istun hiljaa sohvalla, mutta mitään ei kuulu. Tässä raskaudessa minulla on istukkaedessä, joten liikkeitä on vaikeampi havaita. Alan mennä paniikkiin ja itkeskelen lapsilta salaa.

Googlailen myöhäisen keskenmenon oireita ja olen ihan varma että olen tappanut vauvani edellisviikon sushipalalla. En uskalla soittaa päivistykseen, sillä sinne meneminen ja vauvan siellä kuolleeksi toteaminen olisi lopullista. Nyt minulla on vielä pieni toivo. Minusta tuntuu surullisesta, että vielä tällä viikolla vauvan kuolemaa kutsuttaisiin keskenmenoksi ja vasta ensi viikolla kohtukouolemaksi. Eli vaikka joutuisin nyt synnyttämään kuolleen lapseni kyseessä olisi keskenmeno, eikä vauvaa esimerkiksi voisi haudata.

Saan paikallisesta kirppisryhmästä ostettua kotidopplerin ja saan sillä vauvan sydänäänet kuulumaan heti. Tunnen myös liikkeet. En oikein tiedä mistä paniikkini johtui. Ehkä vastakivut, huonosti nukutut yöt ja viikko ilman Oskua aiheuttivat yhdessä epävarman fiiliksen.

Raskaudessa, kaikista pahoinvoinneista ja kolotuksista huolimatta, pahin ehkä onkin huoli ja epävarmuus. Vauva on jo ihan pienenä jo niin kovin rakas ja tunne vain voimistuu päivä päivältä. Kaikki on myös niin haavoittuvaa, mitä vain voi sattua ja se on todella hermoja raastavaa. Useasti ikävät ajatukset saa karkoitettua pois, mutta välillä synkät pelot valtaavat mielen.

Raskaus ei todellakaan ole helppoa myöskään henkisesti, eikä se huoli todellakaan katoa minnekään vauvan syntymän jälkeen. Silti, tässä sitä ollaan kolmatta kertaa!

Kaikki raskausviikko-sarjat:

RASKAUSVIIKOT 1-8
RASKAUSVIIKOT 9-14
RASKAUSVIIKOT 15-20


MUN MAHA

18/04/2018

Vielä muutama viikko sitten olisin voinut kirjoittaa, ettei minua haittaa tai häiritse yhtään muiden ihmisten kommentointi vatsani koosta. Mutta viimeisten viikkojen aikana olen kuullut siitä niin paljon (ja niin ihmeellisiä) kommentteja, että pakko tästäkin asiasta on nyt vähän avautua.

Harva tuntuu ymmärtävän, että raskausvatsaa kommentoidessa kommentoidaan suoraan henkilön ulkonäköä. Siinä vaiheessa kun kommentointi muuttuu positiivisesta kauhisteluksi tai johonkin toiseen vertailemiseen, se ei ole enää ok. Minäkään en sano sinulle että, herranjestas – näytät ihan samalta kun minä viimeksi oksennustaudissa. Tai että, hiuksesi ovat yhtä ohuet kun kaverillani kun hän oli vakavasti sairaana. Miksi sitten olisi hyväksyttävää verrata vatsaani kaverisi vatsaan, joka oli juuri ennen synnytystä samankokoinen kun minulla nyt viidennellä kuulla?

Fun fact, vastassani on vauva, istukka ja lapsivettä – sen kuuluukin olla iso! Ja toinen hauska fakta, meistä jokainen on erilainen – myös raskaana ollessa. Suurin osa meistä tosiaan saa ison vatsan, toiset taas pienen, osa siltä väliltä. Jollain kohtu voi olla kallellaan eteenpäin, jollain taaksepäin. Usein, mitä enemmän raskauksia on takana, myös sitä paremmin vatsa näkyy. Jollain, kuten minulla, voi olla myös pientä vatsaa ihan ennestään – se ei katoa mihinkään raskauden myötä, vaan pysyy siinä kasvavan kohdun päällä.

Uskon että suurinta osaa näistä kauhistelevista kommenteista ei ole tarkoitettu pahalla, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun vatsani kokoa päivitellään anonyymisti keskustelupalstoilla saakka alkaa homma oikeasti olla totaalisen väärin.

Monille raskaana oleva nainen pyöreän vatsansa kanssa on kaunis, mutta ainakin itse tunnen itseni kaikkien vaivojeni kanssa suurimmaksi osaksi kaikeksi muuksi kuin hehkeäksi. Vaikka mahastani kyllä tykkäänkin ja sitä ylpeänä kannan. Kuitenkin kiloja kertyy huimaa tahtia ja vatsan lisäksi tässä leviää myös muutkin paikat. Siihen päälle vielä hormoonit, niin jokainen voi itse miettiä että miltä ulkonäkönsä kauhistelu tai vertailu johonkin pienempään tuntuu. Voin myös vain kuvitella, miten pahalta tuntuu arvostelevat kommentit silloin kun raskausvatsa on pieni tai lähes huomaamaton.

Joten voidaanko tässä(kin) asiassa pitää ne hölmöt mölyt mahassa, miettiä vähän ja olla sitten vaikka mielummin sanomatta mitään. Itseäni ei haittaa vatsan positiivinen tai hymyssäsuin kommentointi tai edes koskeminen – ainakaan tutuilta, päinvastoin, mutta kannattaa muistaa että joillekin tämäkin on liikaa. Ei siis ehkä ensimmäisenä kannata huudahtaa silmät pyöreänä että WOW ja tarttua mahaan kiinni, ellet varmasti tiedä että se on tulevalle äidille ok.

Kiitos kuvista Kaapo 8v <3


RASKAUSAJAN RUOKAVALIONI

8/03/2018

Jo ennen kun tulin raskaaksi, olin päättänyt että syön tosi terveellisesti ja yritän liikkua mahdollisimman paljon. Sokerinkin olin jättänyt kokonaan jo muutamaa viikkoa aiemmin. Aiemmissa raskauksissa painoa on tullut nimittäin lähemmäs 30 kiloa ja vaikka olen saanut ne aina pois, en kaipaa sitä tukalaa ja raskasta oloa. Terveellisesti syömisen suunnittelut kuitenkin muuttuivat kun pahoinvointi alkoi.

Kun voin huonosti ja oksensin jatkuvasti, oli minun pakko syödä vain sitä mitä sain alas. Ihan mitä vaan, se oli jopa lääkärin määräys, vaniljajäätelö on kuulemma mukava oksentaa yksi neuvoi. Jouduinkin pahimpaan aikaan syömään jotain pientä tunnin välein ja yölläkin heräsin kerran-pari mutustamaan yöpöydälle valmiiksi ottamaani croissanttia tai jogurttia. Muuten tuli entistä enemmän pahempi olo. Oksensin mielummin ruokaa kun pelkkiä sappinesteitä. Ja toki oksentaessa tuli myös nopeasti uudestaan nälkä.

Salaattia ja hedelmiä oli todella epämielyyttävä oksentaa, joten ruokavalioni koostui kaikesta helposti oksennettavasta kuten paahtoleivästä ja mehukeitoista. Himoitsin myös kaikkea todella suolaista ja vettäkin sain alas (muutaman hassun lasillisen päivässä) lähinnä vain sormisuolan kanssa. Veden sijasta lipitin mehuja ja limuja.

Vaikka ruokavalioni muuttui moneksi viikoksi varsin sokeri -ja hiilaripainotteiseksi, uskoin että paino kuitenkin putosi. Tiputuksessa käydessäni minua ei punnittu siellä en edes ollut täysin varma lähtöpainostani (en omista vaakaa), mutta käydessäni muutaman päivän tämän jälkeen ensimmäisessä neuvolassa, järkytykseni oli suuri kun painoa olikin tullut kuusi kiloa lisää! Saatoin toki painaa valmiiksikin muutaman kilon enemmän mitä luulin, mutta silti reippaasti useampi kilo oli tullut lisää.

En edellisissäkään raskauksissa syönyt mitenkään ihan järjettömän epäterveellisesti tai paljoa, mutta silti painoa vaan kerääntyi. Vaikka niissäkin oksensin oikeastaan loppuun saakka. Mietin että voisiko osittain tämä paininnousu saattaa johtua siitä, että keho jotenkin varastoi kaiken mahdollisen juurikin tämän oksentamisen vuoksi. En tiedä voiko näin olla, mutta pakkohan osan on olla jotain nesteitä ja turvotusta.

Mutta sen tiedän, että osittain painonnousu selittyy ainakin sillä, ettei vatsani toimi oksentaessa ollenkaan. Raskausaina kun sen toiminta hidastuu muutenkin paljon. Samoin tämä suolan himoitseminen (syön välillä suolaa ihan pelkiltään ja herkkuani on veriappelsiini joka päällä on suolaa sekä smoothie niin että lasin reuna on suolattu) ja se että oksentaminen ajoi minut viikkokausiksi vuodepotilaaksi enkä liikkunut juurikaan.

Muutaman viimeisen viikon olen taas pystynyt syömään vähän normaalimmin ja paremmin. Ruokahalua minulla on kyllä ollut jopa silloin pahimman pahoinvoinnin aikaan, mutta syömiset olivat silloin vain vähän toisenlaista. Nyt olen saanut ruokavalioni takaisin raiteilleen ja saanut lisättyä reippaasti kuitujen määrää. Kaikki sokeriset herkut oksettavat minua, joten niistä on paria lipsahdusta lukuunottamatta, helppo pysyä erossa.

Vatsa on alkanut toimimaan vihdoin paremmin, mikä johtuu kuitujen lisäksi varmasti myös liikunnasta. Edelleen yleiskunto on huono, mutta liikun jo enemmän ja esimerkisi tällä viikolla olen joka päivä kävellyt reippaasti nelisen kilsaa. Kävinkin eilen vähän hädissäni avoimessa neuvolassa kuuntelemassa vauvan sydänääniä, sillä vatsa tuntui pienentyneen. Kaikki oli kuitekin siellä hyvin, taitaa vaan se järkyttävä turvotus olla tiessään. Tällä kertaa minua ei punnittu, mutta viime neuvolassa kiloja oli taas tullut muutama.

Minua itseäni vähän harmittaa se, miten ahdistuneesti suhtaudun raskaudenaikaiseen painonnousuuni. En muuten ikinä käy vaa´alla, joten ehkä se johtuu osittain siitäkin. Minulle on vierasta kytätä painoani ja nyt joudun joka kerta vielä jakamaan sen jokun vieraan ihmisen kanssa. Pelkään myös saavani negatiivista palautetta painonnousustani, mutta onneksi ainakaan niin ei ole vielä käynyt.

Odottajan tulisikin kiinnittää huomiota syömisiinsä ja varmistaa että syö mahdollisimman monpolisesti, toki niin nyt kannattaa tehdä muutenkin. Raskaana ollessa vatsan toiminta hidastuu ja ruoalla kestää tuplamäärä kulkea suoliston läpi, siksi pitäisi myös muistaa juoda paljon. Raskaana ollessa ei todellakaan kannata myöskään syödä kahden edestä, vaan ainoastaan noin parisataa kaloria enemmän. Energian tarve lisääntyy vasta loppuraskautta kohden, vaikka ainakin tässä raskaudessa, minä olen ollut kaikken nälkäisin alussa. Enää minun ei tarvitse myöskään syödä öisin, mutta voihan se vielä muuttua.

Ruokarajoitustenkin kanssa olen pystynyt juuri ja juuri elämään. Vaikein juttu on ollut raaka kala. Juustot Suomessa tuntuvat olevan pääosin pastöroituja, joten niistä ei ole tarvinnut luopua. Myös lakritsin ja salmiakin sisältämä glysyrritsiinin välttäminen on minulle uusi juttu. Aiemmissa raskauksissa niitä kehoitettiin välttämään vain korkean verenpaineen takia, mutta uusien tutkimusten mukaan runsas glysyrritsiinin saanti helpottaa äidin stressihormoonin pääsyä sikiöön ja voi aiheuttaa matalampaa älykkyysosamäärää sekä keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriötä. Joten niitä siis todella kohtuudella minimimäärä.

Kahvinjuonnin olen lopettanut kokonaan, mutta sen tilalla juon nykyisin mustaa tai valkoista teetä. Niissä ei pitäisi kuitenkaan olla niin paljoa kofeiinia mitä kahvissa. Myös kiellettyä inkivääriä jouduin muutaman viikon ajan käyttämään teen joukossa, se nimittäin auttoi vähän pahoinvointiini. Edelleen saatan syödä sitä satunnaisesti ruoan joukossa, mutta määrät ovat hyvin pieniä. Odottajille tarkoitettuja monivitamiinipillereitäkin olen taas pystynyt syömään, nyt kun oksennan enää vain hyvin satunnaisesti. Aiemmin pelkkä ajatus tabletin nielaisemisesta sai minut yökkimään.

Monet lääkärit ja hoitajat ovat lohdutelleet minua pahoinvoinnin keskellä sillä, että vauva ottaa kyllä omansa. Vaikka söisikin kuukauden putkeen vain paahtoleipää ja sokerista mehukeittoa. Mutta täytyy sanoa, että olo on kyllä paljon parempi kun saa vihdoin taas syötyä järkevämmin. Ne kummalliset mieliteot ovat minulla tuntuneet jääneen siihen alkuraskauteen, mutta voihan tässä toki tulla vielä vaikka mitä betoseinän nuolemisen himoa. Eikä veriappelsiini sormisuolalla minusta nyt NIIN outo himo ole, mitä se kaikkien muiden mielestä tuntuu olevan 😀

Nyt minä kömmin jokailtaisen muussatusta banaanista, pakastemustikoista ja kreikkalaisesta kaurajogusrtista tehdyn ”jäätelö”-mössöni kanssa peiton alle. Kertokaa te sillä aikaa vähän teidän raskauden aikaisista syömisistä, mikä teillä meni pahimman pahoinvoinnin aikana alas (jos sellaista oli), painon nousuista ja niistä hullunkurisista ruokahimoista!


TYTTÖ VAI POIKA – SAAKO TÄSTÄ EDES PUHUA?

26/02/2018

Tämä on mielestäni vähän vaikea aihe kirjoittaa niin, etten vahingossakaan loukkaa ketään tai ettei minua väärinymmärretä. Aion kuitenkin nyt yrittää, haluan nimittäin puhua sukupuolesta ja sukupuolista. En muiden, koska niillä ei ole minulle oikeastaan väliä, vaan oman tulevan lapseni.

Sukupuoli ei ole ikinä määrittänyt minulle sitä minkälainen joku ihminen on. Olen itse pienenä ollut prinssessa -ja barbileikkien vastapainoksi myös ns. poikatyttö. Olen aivan täysi cis-hetero, mutten siltikään tykkää vaikkapa korostaa naisellisuuttani, vaan mielummin pukeudun vaikka treenivaatteisiin kun kukkamekkoon ja korviksiin. Jo pelkästä omasta olemisestani ymmärrän sen, että sukupuoli on hyvin moninainen ominaisuus ihmisissä. Että jokainen meistä kokee sukupuolensa eri tavalla, oli kokemuksessa sitten kyse naiseudesta, mieheydestä tai jostain muusta.

Tuttavapiiriini kuuluu tyttöjen, poikien, miesten ja naisten lisäksi myös muunsukupuolisia, ihmisiä jotka eivät tunne olevansa mitään sukupuollta sekä sukupuolensa korjanneita tai siinä prosessissa olevia. Itse, kuten varmasti moni muukin, meistä näemme ihmisen persoonan, emmekä sukupuolen kautta. Tämän vuoksi tuttavapiirini on myös hyvin valveutunutta ja arvuutellessani instagramissa, että onko tuleva lapsemme tyttö vai poika, sain nopeasti noottia siitä että lapsi voi olla myös jotain muuta kun jompikumpi näistä kahdesta. Ja niinhän se tottakai voi myös olla.

Kun lapsi syntyy hänet todetaan heti silmämääräisesti joko tytöksi tai pojaksi, mutta aina ei voida näin tehdä. Suomessa syntyy vuodessa noin 2-8 lasta, joiden sukupuolta ei voida sukupuolielimen perusteella määritellä. Eikä toki voida varmasti kaikkien näiden muidenkaan, sillä myöhemmin lapsi voi tottakai tuntea itsensä joksikin muuksi. Ja tästä tässä on varmasti suurilta osin kyse. Emme tietenkään voi ennustaa tulevaisuutta ja tietää, että vastaako lapsen sosiaaliturvatunnukseen merkitty sukupuoli sitä miksi hän myöhemmin itsensä kokee. Mutta pitäisikö minun varautua sellaiseen tilanteeseen varmuudeksi jo tässä vaiheessa?

Olen kasvattanut omat lapseni melkoisen sukupuolisensitiivisesti, mutta silti kutsun heitä myös pojiksi, koska niin he kutsuvat itsekin. Molemmat lapset ovat ottaneet omakseen ihan pienestä, noin yksivuotiaasta lähtien, melko perinteiset poikalapsen roolit. Heille on ollut tarjolla paljon erilaisia leluja nukeista, eläinhahmoista, soittimista, pehmoleluista ja palikoista autoihin. On ollut nukenvaunuja ja mopoja, pikät hiukset ja täysin sukupuolineutraalit vaatteet. Leikkikavereina on ollut selkeitä tyttöjä ja poikia, mutta myös sellaisia lapsia joiden sukupuolesta ei ole ollut tietoa. Kaikki yhtä kivoja ja arvokkaita kavereita. Emme siis kasvatuksessamme ole vieneet heitä kumpaakaan suuntaan, vaan olemme anteet heidän touteuttaa itseään niin kun haluavat. Lapsillani, niin nykyisillä kun tulevallakin, on oikeus olla juuri se kuka hän haluaa.

Ymmärrän tavallaan sen tuohtumuksen, mitä jollekin aiheuttaa se kun kerrotaan perheeseeseen syntyneen joko tyttö tai poika. Ja sitten toisaalta en ymmärrä. Facebookissa syntyi pieni haloo siitä, kun Niinistö-Haukion perheeseen kerrottiin syntyneen poika. Joidenkin mielestä sukupuolen olisi voinut jättää kokonaan kertomatta. Tästä syntyi kiinnostava, mutta itselleni myös hyvin vieraalta tuntuva keskustelu siitä, miten sukupuolta korostetaan liikaa ja miten kaikista ihmisistä pitäisi puhua täysin sukupuolineutraalisti.

Kun vauva syntyy, hän ei ymmärrä olevansa minkään sukupuolinen – hän ei edes ymmärrä itse olevansa fyysisesti olemassa. Pitäisikö siis lasta kustua vain lapseksi niin kauan kunnes hän itse osaa ja haluaa määrittää oman sukupuolensa tai mahdollisesti sukupuolettomattomuutensa? Minä en tiedä, enkä halua tehdä niin. Haluan kutsua lastani tytöksi tai pojaksi jos hän selvästi fyysisesti jompikumpi on.

Meidän perheessä ei kasvateta lapsia mihinkään tiettyyn sukupuoliseen muottiin, vaan lasta tuetaan kehittymään hänen oman identiteettinsä, eikä sukupuolen mukaan. Kuten meidän lapsia ei myöskään opeteta mihinkään uskontoon, vaan nämä ovat täysin vapaaehtoisia asioita. Me pyrimme antamaan runsaasti erilaisia tapoja toteuttaa ja ilmaista itseään, harrastamaan sitä mikä tuntuu mieluisalta, pukeutumaan haluamallaan tavalla. Myöskään koulussa ja päiväkodissa ei ole enää samanlaista jakoa tyttöihin ja poikiin mitä ennen. Mutta kumoanko ja pilaanko tämän kaiken kutsumalla lasta tämän fyysisten ominaisuuksien takia pojaksi tai tytöksi? En usko. Mutta jonkun mielestä ehkä.

Sukupuolen moninaisuutta ymmärretään nykyään paljon enemmän kun ennen, mikä on hienoa. Asiasta täytyy varmasti puhua kuitenkin vielä paljon, ja mielestäni myös jokin muu kolmas sukupuoli pitäisi virallistaa. Kuitenkaan samalla ei mielestäni saisi viedä oikeutta olla ihan vaan tyttö tai poika jos näin kerta on. Vastavuoroisesti toivon,  ettei oikeuteni kutsua lastani sukupuolittavalla termillä vie kenenkään muun oikeutta kutsua itseään siksi mikä hän on. Saako kukaan nyt kiinni tästä ajatuksenjuoksustani?

Jos odottamani lapsi on kehittynyt normaalisti, hänen ulkoiset sukupuolielimensä ovat nyt kehittyneet ja nähtävissä pian ultraääneessä. Aiemmissa raskauksissa emme ole selvittäneet lasten sukupuolta etukäteen, mutta tällä kertaa aiomme sen tehdä. Meillä on jopa mahdollisuus ylimääräiseen ultraan, jossa vain tämä asia yritetään selvittää.

Haluan tietää tulevan lapseni sukupuolen ennalta ja kertoa syntymän jälkeen että mitä sukupuolta lapsemme oletetusti fyyisisiltä ominaisuuksiltaan on. Samaan aikaan minusta tuntuu hämmentävältä, että tämä haluni on joidenkin mielestä väärin ja aivan liian vanhanaikainen. Saatika että tämä saattaa loukata jotakuta. Tietenkääan en halua loukata ketään, varsinkaan omaa lastani ”leimaamalla häntä tiettyyn sukupuoleen”.

Sillä leimaamista tai tiettyyn muottiin kasvattamista ei meidän perheessä tule tapahtumaan. Ei vaikka mahdolliselle tytölle ostaisin mekon tai pojalle traktorin, ennen kun hän itse osaisi sellaisia pyytää. Jos lapseni myöhemmin kokee olevansa jotakin muuta sukupuolta olen pahoillani, en hänen puolestaan vaan siksi, ettei se varmasti ole helppoa. Ja tuen häntä mahdollisimman paljon hänen ratkaisuissaan. En myöskään usko, että hän olisi meille vanhemmille kovin vihainen siitä, että olemme olettaneet hänen sukupuolensa hänen ulkoisten tekijöidensä mukaan, sillä mistä me olisimme voineet tietää. Kun sukupuoli ei kuitenkaan ole se the juttu, vaan se millainen persoona ihminen on.

Vaikka haluan tietää kumpaa sukupuolta vauvani on, ei sillä ole minulle sillätavalla väliä. Tiedän jo etukäteen että hänestä tulee ihan huipputyyppi, ja se on tärkeintä. Myös tulevia isoveljiä asia kiinnostaa kovasti. Luulenkin että lapsien on helpompi kiintyä tulevaan vauvaan jo ennalta, kun he saavat tehtyä hänestä mielessään jonkinlaisen kuvan. Sukupuolen määritteleminen auttaa siinä. Voisi olla aika hämmentävää jos tekisimme nyt numeron sukupuolesta niin, ettei siitä saisi puhua, kun emme ole tehneet siitä mitään numeroa kenenkään kohdalla aiemminkaan.

Olen itse samaa siis mieltä siitä, että liika sukupuoleen katsominen, sen korostaminen tai sen perusteella lokerointi on turhaa ja jopa typerää. Kuitenkin pahastuminen siitä, miten meidän tai jonkun muun perheessä toimitaan on vielä turhempaa. Minä haluan selvittää lapseni sukupuolen ja toimia sitten sen mukaan parhaimmaksi näkemälläni tavalla. Eikä sen pitäisi loukata ketään joka ei tahdo niin tehdä, tai jolle sukupuoleen liittyvät asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Ymmärrän että edustan enemmistöä, jolloin asettuminen vähemmistöryhmän asemaan ei ole helppoa. Mikään ei kuitenkaan vie pois sitä, että kannatan kaikkien sukupuolisten oikeuksia. Asioita pitäisi mielstäni muunsukupuolisten sekä trans-sukupuolisten osalta edelleen parantaa, mutta en usko että asiat paranevat sillä ettemme enää paljastaisi syntyvien lapsiemme sukupuolta tai hyssyttelisimme kaikesta siihen liittyvästä.

Joten, muutaman viikon sisään ehkä jo selviää että kumpi meille on tulossa. Itse en osaa yhtään sanoa, omat veikkaukset menee aina väärin. Mitä te luulette, tyttö vai poika?

ps. Etsiessäni tietoa siitä, kuinka moni Suomalaislapsi syntyy vuodessa niin ettei sukupuolta voida määrittää, törmäsin kylläkin vähän tämän postauksen aihetta sivuuttavaan, mutta hyvin kiinnostavaan artikkeliin intersukupuolisista lapsista. Suosittelen lukemaan!