Viime viikonloppuna ollaan taas bailattu festaritunnelmissa – myönnetään, että koko kesä tuntuu olleen yhtä pelkkää biletystä. Tällä kertaa aikuisten lisäksi bailata saivat myös lapset, nimittäin Skidit Festarit järkättiin jälleen vanhan Elannon tiloissa, nykyisellä kulttuuripihalla. Skidit Festarit on ekasta kerrastaan saakka ollut ehdottomasti yksi kesän suosikkitapahtumistamme. On hauska kerran kesässä viettää kiva päivä perheen kesken, paikassa jossa isä ja äiti normaalisti käyvät juhlimassa aikuisporukassa. Siltasen, Kutosen ja Kaikun bilekompleksi pihoineen muuntautuu hienosti myös koko perheen festareiden tapahtumapaikaksi.

Paikalla oli paljon kojuja, näytteilleasettajia, erilaisia työpajoja sekä ohjelmaa. Me olimme paikalla koko päivän, mutta emme silti mitenkään ennättäneet osallistua kaikkeen. Pojat kävivät maalamassa Makian pisteellä, Teemu Keisterin työpajassa omat paidat, ja niistä tulikin tosi hienot! Lisäksi leijojen rakentaminen ja koristelu oli kovasti meidän kaikkien mieleen. Kutonen taas oli ihan tulessa, kun dj:t Matti Airaksinen ja Dj Orion soittelivat musaa ja Vj Sellekhans väläytteli visualejaan Skidit Diskossa.

Lempivaatemerkkimme VIMMA julkaisi tapahtumassa myös uudet lettivärityksensä; punaposki ja merenpoika. Myynnissä oli myös pieni erä käsin painettuja kultalettilegginssejä, joista minä onnekas ehdin saada yhdet mukaani. Niitä tulee toivottavasti syksyllä lisää myös tunikan muodossa. Aiheeseen sopivasti lettipajassa letiteltiin myös lasten hiuksia.

Ohjelmaa oli siis hurjasti, meiltä jäi välistä ainakin terassin drinkkibaari, nukketeatteri, tanssitunti, elektroninen äänityöpaja ja noin sata muuta asiaa. Ihanaa kuitenkin että festariin ja tekemisiin oltiin todella panostettu, myös visuaalisesti. Nuo käsin maalatut kyltit olivat super ihania! Kaiken ikäiset festarivieraat oltiin huomioitu, myös ihan pienet vauvat, joille oli oma pehmoinen köllöttely ja kömpimisalue.

Lounasta kävimme haukkaamassa yhdessä suosikkipaikassani, eli Siltasessa. Vietnaminen keittiö toimi hienosti myös lasten kanssa, sillä kaikki päivän erikois-annokset sopivat hyvin myös lapsille ja niitä sai sitten itse maustaa lisää halutessaan. Pitkä jono liikkui onneksi nopeasti ja Dj Tixa oli ihana yllätys. Herra oli tuttuun tapaansa soittelemassa levyjä ja puhumassa musiikin päälle hassuja juttujaan. Käytiin poikien kanssa kesken lounaan joraamassa Super Mario Bros tunnarin tahtiin. Myös muita ihania ruokakojua oli paikalla -kumpa olisikin jaksanut maistella kaikkea.

Skidit Festarit olivat myös ekaa kertaa maksullinen. Tämä uusi linja sai sekä arvostelua että kiitoksia. Itse liityn tähän jälkimmäiseen porukkaan. Ensinnäkin tämä karsi vähän porukkaa. Vaikka ihmisiä oli paljon, oli tilaa myös olla, lennätellä leijaa, katsoa keikkaa ja tanssia. Ihmisiä ei ollut ahdistavan paljon, kuten viime vuosina on välillä ollut. Vaikka edellesvuosina oheistoimintaa on ollut myös paljon, tänä vuonna kaikki oli joten ihan tip top – tämä varmasti myös maksullisuuden ansiota. Ymmärrän ihmisten tuohtumuksen siitä, että aiemmin ilmainen tapahtuma muutetaankin maksulliseksi – mutta kun suosio on niin suuri ja työtä sen järjestämiseksi vielä enemmän, ymmärrän täysin tämän. Pääsylipun hintaa kristisoitiin myös paljon. Perhelippu maksoi 36 euroa. Kun vertaa tavalliseen yhden hengen festarilippuun ei se enää tunnukkaan paljolta. Kokonaisuutena festarit olivat ehdottomasti joka euron arvoiset. Jos nyt jotain keihtettövä tuleville vuosille, niin päivää voisi pidentää hieman. Festareihin oltiin panostettu paljon ja tekemistä oli, mekin olisimme hyvin viihtyneet vielä pari tuntia pidempään.

Oli kylllä tosi kiva päivä, sääkin suosi – välillä oli jopa ihan kuuma! Oltiin poikien isän kanssa liikkeellä ja yksi käsipari enemmän oli kiva olla vaikka isolla kaveriporukalla liikuttiinkin. Totesin kylläkin  kaverille, että ihanaa kyllä kun pojat ovat isompia – on niin helppo ja kiva mennä ja olla. Saa itsekkin nauttia paremmin.

Vielä yhdet festarit ja sitten joku detox.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Muistatteko kun yhdessä vaiheessa blogeissa kiersi jatkuvasti erilaisia haasteita. Minullakin oli joskus jonossa varmaan kymmenen haastetta, mutten saanut lopulta vastattua niihin yhteenkään. Nyt sain pitkästä aikaa sellaisen, kun blogikaimani Minttu haastoi minut vastaamaan näihin kymmeneen kysymykseen. En edes lukenut kysymyksiä etukäteen, aloin vain vastailemaan. Aika hauska juttu!

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Tiedätte ehkä sen, että musiikki on minulle lähellä sydäntä – mutta ehkä tienneet että olen ollut ala -ja yläasteen musiikkiluokalla. Olen soittanut pianoa, bassoa ja rumpuja ja minulla on ollut punk-bändi. Olen myös koko ikäni harrastanut tanssia ja aloitan aamuni tanssimalla hassusti keittiössä. Rakastin koulussa esitystunteja, musikkaalien tekoa sekä konserteissa esiintymistä. Harrastan edelleen teatteria.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

Toki on. Olen alusta saakka tehnyt blogia ilolla ja haluan myös että tämä on lukijoille iloinen paikka käydä. En mielelläni kirjoita liian negatiivisesti, ainakaan kovin usein. Myös (todella harvoin tulevia) täysin asiattomia kommenteja jätän julkaisematta vain sen takia, ettei lukijoille tulisi paha mieli niiden takia.

3. Miten bloggariminä eroaa ”reaaliminästäsi”?

Tuskin paljoakaan. Olen kirjoittanut blogia yli 4,5 vuotta, joten todellinen minäni on varmasti tullut aika hyvin jo esiin. Kirjoittamalla pystyn kuitenkin paremmin tuomaan ajatuksiani esille, joten ehkä jollain tapaa olen puheliaampi, ainakin syvällisemmissä asiossa, täällä blogissa.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Mikä vaan hassu. Eniten naurattaa tilannekomiikka, hassut kommellukset joita tuntuu sattuvat paljon niin itselleni kun kavereillekkin. Huumori saa olla hurttia, kaksimieliset jutut naurattavat aina, samoin musta huumori uppoaa. Nauran varmaan päivittäin ainakin itselleni.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Koko sukuni sekä äidin että isäni puolelta tulee luovista ammateista ja olenkin kasvanut aina luovassa ympäristössä. Luovuus merkitsee itselleni henkilökohtaisesti eniten ehkä vapautta toteuttaa itseään vapaasti. Luova voi olla niin monella eri tapaa, ja uskon että jokainen meistä on omalla tavallaan sitä. Toinen loihtii jääkaapin tähteistä maukkaan illallisen ja toinen taas maalaa tauluja.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihan mahdoton valita yhtä, sillä rehellisesti ihailen ihan jokaista. Jokainen on oman elämänsä sankari ja jokainen on voittanut haasteita ja kulkee omia polkujaa, sitä arvostan ja ihailen muutenkin ihmisessä – että tekee itselleen rakkaita ja tärkeitä asioita. Juuri tällä hetkellä tunnen paljon ylpeyttä pikkuveljestäni joka on tehnyt aina asiat omalla tavallaan ja sai hiljattain oman radio-ohjelman, josta on unelmoinut. Kaverini Koko Hubara on myös viime päiviniä ollut paljon otsikoissa, siinä on ihminen jota ihailen suuresti.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Saamattomuus ja täydellisyyden tavoitteleminen. Siinä on kaksi asiaa jotka eivät vaan mitenkään sovi yhteen. Päässäni on miljoona ideaa ja asiaa mitä haluaisin tehdä, mutta sitten toisaalta haluan vain katsoa Netflixiä.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Hmm, vaikea sanoa muiden puolesta! Useasti saan kuulla olevani herttainen, ehkä se.

9. Mikä sinusta tulee ”isona”?

Toivottavasti onnellinen ihminen. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.

Uskon siihen että kaikki asiat aina järjestyvät. Tottakai elämässä on rankkoja aikoja ja asioita, surua, menetyksiä ja tiedän ettei elämä tosiaankaan mene suunnitelmien mukaan. Onnellisuuden voi kuitenkin löytää pieniestäki asioista, vaikka pahimman kriisin keskellä. Uskon että jos elämänsä elää hyvin ja kohtelee muita samoin, hyvä kiertää takaisin myös omalle kohdalle. Joten kyllä, juuri siksi uskon myös onnellisiin loppuihin.

Ja hei muuten, käykää ihmeessä laittamassa vielä kysymyksiä tänne, jos jokin asia askarruttaa tai kiinnostaa ja tahtoisitte minun niihin vastaavan. Keräilen kysymyksiä vielä hetken. Ja jottei haaste tyssäisi tähän, haastan kolme bloggaajaa Pajun, Miian ja Lindan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Nämä ovat pikkujuttuja muille, mutta niin suuria ja tunteikkaita itselle. Meidän pihalla asuu paljon lapsia, mutta uusien kavereiden saaminen – tai varsinkaan valmiiksii tiiviiseen kaveriporukkaan pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Itse nyt en niin kovasti uusia kavereita kaipaile, vaikka pihalta muutama sellainen onkin jo löytynyt. Mutta lapsille ne ovat hurjan tärkeitä. Ja mikä olisikaan hirveämpää, kun leikeistä ulkopuolelle jääminen.

Me ei olla ihan hirveästi tuossa uudella pihalla oltu vielä hengailtu, päiväkodin jälkeen sitä kun on kiva rauhoittua omaan kotiin ja nyt poikien ollessa lomalla ollaan oltu useasti menossa jossain muualla. Pihan lapsilla on selkeästi myös vähän eri rytmi kun meillä. Kun tulemme päiväreinnoiltamme (ihan liian myöhään) kotiin iltapalalle, ovat parhaat leikit pihalla vasta meneillään. Useasti emme silloin voi edes jäädä kovin pitkäksi aikaa ulos, vaikka se kivaa olisikin.

Pihalla on selkeästi yksi vähän isompi ja tiiviimpi porukka, joista jokainen on jo toki tuttu meille – mutta nämä lapset ovat asuneet koko ikänsä tässä pihassa ja vanhempansa tuntevat toisensa jopa 30 vuoden takaa. Eilen taas nämä lapset vanhempineen olivat pihalla, kun taas meidän oli tarkoitus mennä äkkiä iltapalalle ja nukkumaan.

Muistan itse omasta lapsuudesta, oli ihan parasta kun kesälomalla sai riekkua myöhään pihalla. Leikkiä kirkonrottaa, keinupehvistä tai kiipeillä puissa. Kun ilta alkoi hämärtyä, pikkuhiljaa jokainen pihan lapsi huudettiin ikkunasta kotiin – ja siellä uni tuli heti. Se pihan lasten yhteishenki on jotain mitä en ikinä unohda.

Tämä mielessä sanoin eilen sitten Kaapolle, että hän saa jäädä hetkeksi vielä pihalle, huudan sitten ikkunasta kun pitää tulla sisälle. Ihan mahan pohjasta otti miten iloiseksi tämä Kaapon teki, mutta erityisesti se miten innoissaan pihan muut lapset olivat siitä että hän sai jäädä heidän kanssaan vielä leikkimään. He lähtivät joukolla iloisesti kirmaamaan pihan toiselle puolen ja tunsin samalla tiettyä ylpeyttä lapsestani, joka kasvaa, saa uusia ystäväiä juuri omana itsenään – mutta tunsin myös palan kurkussa. Tunsin miten ne napanuoran viimeisetkin rippeet poikkesivat.

Ei mennyt aikaakaan kun kaikki kaverukset tulivat joukolla pimpottamaan ovikelloa ja kysymään saako Kaapo olla vielä hetken pihalla. Tajusin että minua pidetään täällä varmaan tosi tiukkana ja nipona mutsina 😀 Kello puoli kymmenen illalla sitten huutelin lapseni sisään. Kun hän asteli hiki päässä ja maailman onnellisin raukea hymy kasvoillaan eteiseen, meinasi itku tulla. Hän kertoi miten oli juossut yhtä kovaa Jeren kanssa, joka on jo kuusi ja kuinka Inka oli kysynyt voiko hän taas heti aamulla tulla ulos leikkimään. Oma olo samaan aikaan jotenkin hurjan ylpeä, onnellinen ja haikea. Ja tosiaan, aamulla hän kävi sitten ekaa kertaa pimpottamassa kaverin ovikelloa ja kysymässä että ”voitko sä taas olla?”

Eskari alkaa parin viikon päästä ja myönnettävä se kai on, esikoiseni kasvaa, kehittyy ja ennen kaikkea itsenäistyy. Kavereiden seura kiinnostaa entistä enemmän ja kohta mutsi on vaan se joka ei tajuu. Tiedän myös miten raadollista ystävyyssuhteet voivat jo tuossa iässä olla, koulumaailma pelottaa jo etukäteen. Ehkä sen takia myös vähän liikutuin, kun huomasin miten kivasti hän kuitenkin pääsee porukkaan mukaan ja että hänestä tykätään.

Tämä ”lähiössä” asuminen on myös täysin uusi maailma lapsilleni. Aiemmin ei pihalle voinut lähteä yksin, saatika että talossamme olisi muita lapsia edes asunut. Kavereita nähtiin niin että sovittiin vanhempien kanssa leikkitreffejä tai lähdettiin puistoon. Tämä meidän uusi talo, ja ihanan suojaista piha – jossa tekemistä riittää, on tosi ihana. Täällä on hyvä lapsia kasvattaa, irtautumatta itse kuitenkaan liiaksi siitä kaupunkielämästä. Paras päätös ikinä.

Hurjaa tämä vanhemmuus. Ensin sitä opetellaan miten olla, kun lapsi tarvitsee sinua ihan kokoajan. Sitten harjoitellaan miten päästää irti.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kesän toinen festariviikonloppu takana ja sehän tapahtuikin Turussa H2Össä. Hauskaa että tämän vuoden festarit on kaikki ollut itselleni ihan uusia. Ensin oli Sideways, joka järkättiin ihan ekaa kertaa, ja nyt tämä itselleni muuten vain ihan uusi, toista kertaa H2Ö nimellä järkätty festari.

H2Ö on siitä mielenkiintoinen tapahtuma, että siellä oli hirveän paljon uusia, itselle tuntemattomia, esiintyjiä ja vieläpä ilman mitään genrerajoja. Siitä huolimatta festarivieraat olivat mielestäni tosi saman henkisiä, eikä meno ollut yhtään liian hippi, kuten vähän etukäteen jännitin. Alueella vallitsi tosi kiva tunnelma ja tuo Ruissalon telakka antoikin aivan mahtavat puitteet festareille. Visuaaliseen puoleen oltiin kiinnotetty paljon huomiota, paikka oli hurjan kaunis niin päivällä auringossa kun illalla valojen ja valoteosten loistaessa. Teemu Keisterin kyltteinä toimivat Ukkeli-hahmot olivat vaan ihan mahtavia ja toivat hauskaa särmää idylliseen merimaisemaan.

Fesrarialue oli isompi kun olin etukäteen kuvitellut, ja ihmisiä oli myös ihan ryysäksi asti. Jonot olivat välillä vessaan ja juomatiskeille tuskallisen pitkät, mutta niin ne taitavat vähän joka festareilla olla. Rajatut anniskelualeet tuottivat välillä myös vähän vaivaa, kun piti aina odottaa että porukan viimenenkin saa lasinsa tyhjäksi, ennen kun voitiin siirtyä toiseen paikkaan. Mutta itse paikka oli hurjan hieno ja uniikki. Vau.

Esiintyjiä ja ohjelmaa oli tosiaan laidasta laitaan ja musiikin lisäksi ohjelmassa oli teepaitatyöpaja, ruotsin alkeikurssi ja salatiedelaboratorio. Törmäsin myös yllättävän moneen tuttuun, joten aika kului ihan siivillä. Mutta sehän juuri kertoo että kivaa oli.

Tapani Kansalainen veti yllättäen mielestäni festareiden parhaan ja energisimmän keikan. Seksihullut eivät myöskään pettäneet odotuksia, huh. En tiedä oliko nyt niin kivaa että keikan aikana osa yleisöstä oli täysin alasti, mutta mieleenpainuvaa se oli ainakin. Harmiksi kamerasta loppui akkui juuri ennen tätä, hehe. Hyviä olivat myös Ruger Hauer, Asa ja lempparini Aivovuoto.

Nyt sunnuntaina väsymys on hieman painanut ja kengät ovat mutaistakin mutaisemmat. Myöskään ilman miesdraamoja ei vältytty, olen edelleen samalla kannalla edellisen tekstini kanssa. Lisäään kuitenkin sen, että kyllä me naisetkin osataan välillä olla aika vaikeita ja pilata juttuja… No, ei siitä sen enempää (paitsi jos joku tuntee Turusta sellaista kun Jukkaa-Pekkaa, tai Veli-Matti tai Juha-Veikko tai jotain sellaista, niin haluaisin pyytää siltä anteeksi). Onneksi tässä on nyt hetki aikaa palautua, ennen kun festarikesän päättää sitten Flow. Mutta voi, ihana viikonloppu takana. Sanoinko jo että tämä festari oli ihan huippu KAUNIS! Toivottavasti kuvista välittyy edes vähän tunnelmaa. Olisin mielelläni kuvannut jokaisen upean yksityiskohdan ja pamauttanut tänne. Mutta pakko oli vähän karsia, koko alue oli nimittäin yhtä suurta installaatiota. Tulossa on kyllä vielä kooste viikonlopun hienoimmista festarityyleistä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kerroinkin jo että olimme viime viikonloppuna nykyisessä mummolassani, vahnassa nuoruudenkodissani. Talo on todella ja ihana persoonallinen, kuten ehkä kuvista jo huomaisittekin. Mutta kaikista parasta paikassa on ehdottomasti sitä ympäröivä luonto. Piha on suuri, nurmukkoalueen lisäksi siellä on oma pikku metsä jossa kasvaa mm paljon mustikoita ja kanttarelleja, kukkaniitylle on siroteltu edesmenneen koiramme tuhkat, girripaikalta on myös suuri ja kaiken kruunaa oma kasvi ja yrttimaa. Tämän ympärillä on sitten vielä lisää metsää ja metsäpolkua pitkin pääsee myös omaan rantaan.

Lapsillehan tuolla olo on yhtä seikkailua, ihmettelyä ja hurjan hienoja kokemuksia. Mutta vaikka itse tuolla olen asunutkin, niin on se edelleen ja oli se silloinkin sitä myös itselleni. Öisin on täysin hiljaista, päivällä metsä on taas täynnä luonnon ääniä ja yllättäen matkalla bussipysäkille vastaan saattaa astella suuri hirvi. Joka puoleta löytyy uutta ihmeteltävää.

Kesäisinhän tuo paikka on uskomaton, jokapuolella kukkii ja mummoni onkin kova viherpeukalo. On mahtavaa että ruuan lautaselle saa kerättyä metsästä ja omalta kasvimaalta. Mielestäni se on tärkeä juttu opettaa myös lapsille. Mutta myös talvisin tuo paikka on lumoava. Lumessa näkee paljon eri eläinten jälkiä, tunnelma on vain sellainen tosi pysähtynyt. Sellainen on meidän kesäsaari.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.