ISONA HALUAN OLLA ONNELLINEN

30/07/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Muistatteko kun yhdessä vaiheessa blogeissa kiersi jatkuvasti erilaisia haasteita. Minullakin oli joskus jonossa varmaan kymmenen haastetta, mutten saanut lopulta vastattua niihin yhteenkään. Nyt sain pitkästä aikaa sellaisen, kun blogikaimani Minttu haastoi minut vastaamaan näihin kymmeneen kysymykseen. En edes lukenut kysymyksiä etukäteen, aloin vain vastailemaan. Aika hauska juttu!

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Tiedätte ehkä sen, että musiikki on minulle lähellä sydäntä – mutta ehkä tienneet että olen ollut ala -ja yläasteen musiikkiluokalla. Olen soittanut pianoa, bassoa ja rumpuja ja minulla on ollut punk-bändi. Olen myös koko ikäni harrastanut tanssia ja aloitan aamuni tanssimalla hassusti keittiössä. Rakastin koulussa esitystunteja, musikkaalien tekoa sekä konserteissa esiintymistä. Harrastan edelleen teatteria.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

Toki on. Olen alusta saakka tehnyt blogia ilolla ja haluan myös että tämä on lukijoille iloinen paikka käydä. En mielelläni kirjoita liian negatiivisesti, ainakaan kovin usein. Myös (todella harvoin tulevia) täysin asiattomia kommenteja jätän julkaisematta vain sen takia, ettei lukijoille tulisi paha mieli niiden takia.

3. Miten bloggariminä eroaa ”reaaliminästäsi”?

Tuskin paljoakaan. Olen kirjoittanut blogia yli 4,5 vuotta, joten todellinen minäni on varmasti tullut aika hyvin jo esiin. Kirjoittamalla pystyn kuitenkin paremmin tuomaan ajatuksiani esille, joten ehkä jollain tapaa olen puheliaampi, ainakin syvällisemmissä asiossa, täällä blogissa.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Mikä vaan hassu. Eniten naurattaa tilannekomiikka, hassut kommellukset joita tuntuu sattuvat paljon niin itselleni kun kavereillekkin. Huumori saa olla hurttia, kaksimieliset jutut naurattavat aina, samoin musta huumori uppoaa. Nauran varmaan päivittäin ainakin itselleni.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Koko sukuni sekä äidin että isäni puolelta tulee luovista ammateista ja olenkin kasvanut aina luovassa ympäristössä. Luovuus merkitsee itselleni henkilökohtaisesti eniten ehkä vapautta toteuttaa itseään vapaasti. Luova voi olla niin monella eri tapaa, ja uskon että jokainen meistä on omalla tavallaan sitä. Toinen loihtii jääkaapin tähteistä maukkaan illallisen ja toinen taas maalaa tauluja.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Ihan mahdoton valita yhtä, sillä rehellisesti ihailen ihan jokaista. Jokainen on oman elämänsä sankari ja jokainen on voittanut haasteita ja kulkee omia polkujaa, sitä arvostan ja ihailen muutenkin ihmisessä – että tekee itselleen rakkaita ja tärkeitä asioita. Juuri tällä hetkellä tunnen paljon ylpeyttä pikkuveljestäni joka on tehnyt aina asiat omalla tavallaan ja sai hiljattain oman radio-ohjelman, josta on unelmoinut. Kaverini Koko Hubara on myös viime päiviniä ollut paljon otsikoissa, siinä on ihminen jota ihailen suuresti.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Saamattomuus ja täydellisyyden tavoitteleminen. Siinä on kaksi asiaa jotka eivät vaan mitenkään sovi yhteen. Päässäni on miljoona ideaa ja asiaa mitä haluaisin tehdä, mutta sitten toisaalta haluan vain katsoa Netflixiä.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Hmm, vaikea sanoa muiden puolesta! Useasti saan kuulla olevani herttainen, ehkä se.

9. Mikä sinusta tulee ”isona”?

Toivottavasti onnellinen ihminen. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.

Uskon siihen että kaikki asiat aina järjestyvät. Tottakai elämässä on rankkoja aikoja ja asioita, surua, menetyksiä ja tiedän ettei elämä tosiaankaan mene suunnitelmien mukaan. Onnellisuuden voi kuitenkin löytää pieniestäki asioista, vaikka pahimman kriisin keskellä. Uskon että jos elämänsä elää hyvin ja kohtelee muita samoin, hyvä kiertää takaisin myös omalle kohdalle. Joten kyllä, juuri siksi uskon myös onnellisiin loppuihin.

Ja hei muuten, käykää ihmeessä laittamassa vielä kysymyksiä tänne, jos jokin asia askarruttaa tai kiinnostaa ja tahtoisitte minun niihin vastaavan. Keräilen kysymyksiä vielä hetken. Ja jottei haaste tyssäisi tähän, haastan kolme bloggaajaa Pajun, Miian ja Lindan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

3 Responses to “ISONA HALUAN OLLA ONNELLINEN”

  1. Niin… Mikä on onnellisuus? Joskus sitä näkee vasta jälkikäteen… Onko sille tietyt kriteerit? Raha, rakkaus? Onnen tunne? Joskus on vaikea nähdä onnellisia hetkiä arjessa… Myöhemmin aika kultaa muistot?

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Riippuu varmaan ihmisestä, mikä onnelliseksi tekee. Itselleni se on ainakin tunne, sellainen että on tyytyväinen ja kiitollinen siitä mitä on ja on mielenrauhassa itsensä kanssa.

  2. Anni sanoo:

    Tykkään sun blogista ja kuvista tosi paljon! 🙂 Miten muokkaat noita (instagram?) kuvia?

Kommentoi