Nyt niitä taas saa, Aarrekidin kauniita joulukalentereita nimittäin. Viime vuonna kalenteria valmistettiin, muutaman vuoden tauon jälkeen, pieni erikoiserä. Moni jäi kuitemkin ilman, sillä kankaisten kestokalenterien suosio yllätti kaikki. Tänä vuonna kaikille ennakkotilaajille tehtiin kalenterit sekä Aarrekidin verkkokauppaan vielä useampi kappale.

Suomessa valmistetut kalenterit ovat puuvillaa ja taskuissa seikkailee Aarrekidin printeistä tuttuja hahmoja. Meillä pojat tykkäsivät viime vuonna tosi paljon kalenterista, taskuihin kun voi jemmata melkeimpä mitä vaan. Ja mikä parasta, kaunis ulkonäkö miellyttää omaa silmää. Viime vuonna kalenterista löytyi ainakin leluja, kuusen koristeita, herkkuja, tarroja, leffa -ja retkilippuja sekä pari kolikkoa.

TÄSTÄ siis suoraan kalenteriostoksille, veikkaan että tänäkin vuonna nopeus on valttia.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ennen kun ehdin edes sen kummemmin välikausivaateasioita miettiä, alkaa kausi olla jo ohi. Ei kyllä haittaa yhtään, ihanaa että en edes muistanut stressata koko asiaa. Kai se alkaa olla niin, että kun lapset kasvavat ja omat jutut lisääntyvät, ei lasten vaatteista jaksa enää hössöttää samalla tavalla kun ennen.

Koska viime kauden vaatteet vielä mahtuivat joten kuten päälle, eikä hanskoissakaan ollut sen suurempia reikiä, niin mikäs siinä sitten! Noiden Mini Rodinin camo takin ja haalarin lisäksi on pojilla aiemmin ollut myös supertekniset POPin välikausi asuat, ne olivat nyt jo vähän liian pienet, mutta aika hyvin ollaan pärjätty nyt ihan näinkin. Kurahousuja sitten vaan päälle vähän kurjemmilla keleillä.

Toissa-aamuna kaivettiin kaapin uumeista sitten myös talvihaalarit. Nillekkään en ole ajatuksia suonut, onneksi haalareita riittää edellisiltä talvilta. Helppoa hommaa tällä kertaa tämä!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tällaiset hurrrrrjimukset (not) bilettivät tänään päivällä leikkipuiston halloween-naamiaisissa. Olenkin aiemmin kertonut että erilaisia roolivaatteita meiltä löytyykin iso liuta, ja niillä leikitään lähes päivittäin. Muutama vähän pelottavampi luurankopukukin löytyy, mutta tällä kertaa pojat valitsivat nämä. Tuo astronauttipuku* on uusi ja ollut muutaman viikon molemmilla kovassa käytössä. Se on Melissa & Doug merkkinen ja heiltä löytyykin paljon, etenkin ammatteihin liittyviä, naamiaisasuja.

En ole aiempina vuosia oikeastaan innostunut juhlimaan Halloweenia, mutta selkeästi vuosi vuodelta huomaa että tämäkin juhla kasvaa suomessa. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Kivahan se vaan on järkätä jotain pientä spessua muuten niin pimeään syksyyn. Ei juhlia voi olla liikaa! Ainakin lapset ovat ihan innoissaan. Vai mitä te olette mieltä?

Me olemme syöneet tänään kammottavia halloweenkarkkeja, limasoppaa ja silmämunia (pinaattikeittoa ja kananmunia), voidelleet leivät räällä (juu, eli voilla) sekä melkein kaivertaneet kurpitsan. Netflixistä tietysti pyörii tällä hetkellä Scoopy Doo! Ja löytyy tuolta blogin facebooksivultakin aika kammottava kuva, joka yhdessä poikien kanssa tehtiin. Hirvittävän hauskaa iltaa!

*saatu Lekmeristä

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Aikainen herätys aamulla, kiire päiväkotiin, kiire työjuttuun, seikkailua toisessa kaupungissa, vieraiden ihmisten tapaamista, kuvaamista ja haastettelua, pitkä matka takaisin kotiin, kauppareissu, työposteihin vastaamista, tulevien postausten valmistelua, kiireellä lapsia tarhasta hakemaan… Kotiin päästessä sitä ei ihan ensimmäisenä jaksaisi alkaa miettimään ruoanlaittoa, enkä sitä tänään tehnytkään. Vaan istuimme kaikki yhdessä lastenhuoneen lattialle ja otimme junaradan esiin.

Etenkin nyt kun lapsia on kaksi, ja heillä on seuraa toisistaan, tulee sitä ihan liian harvoin leikittyä yhdessä. Hektisessä arjessa on välillä vaikea pysähtyä. Kaiken ajan haluaisi käyttää tehokkaasti, tai sitten sen hengähdystauon haluaa käyttää ihan vain itseensä. Mutta taas tuli huomattua että rauhallinen junaradan rakentelutuokio on sekin rentouttavaa. Ja samalla saa viettää aikaa rakkaimpiensa kanssa, vaikkakin vähän väsyneenä, niin olla siinä vain läsnä. Ei kelloon katsomista tai kännykän näpräämistä, leikkiä vaan. Tai no, oli sitä leikkien lopuksi napattava muutama kuva, ennen kun aurinko laski kokonaan. Mutta tuon, ehkä reilun puolentunnin leikkimisen jälkeen kotona on valinnut jotenkin paljon hyväntuulisempi ja rauhallisempi harmonia, kun useinmiten.

Saimme vähän aikaa sitten valita Lekmeriltä testiin muutaman uutuuslelun. Ja itseassa minä valitsin ne poikien puolesta. Nimittäin Duplojen lisäksi, nuo junat ovat ainoat lelut joilla lasten kanssa jaksan leikkiä. Muuten kun nuo poikien leikit ovat melko ukkeli -ja riehumispainotteisia. Junaradan rakentelun äärelle pojatkin aina rauhoittuvat, ja samalla voi höpötellä mukavia vaikka päivänkulusta. Brion junat ja radat ovat lisäksi laadukkaita ja sellaisia leluja, jotka aion pistää talteen sitten kun pojat junaleikeistä kasvavat ulos. Ja noihin junaleikkeihin on kiva yhdistellä myös vaikka autoja ja muita puupalikoita.

Kuinka usein te muuten leikitte lastenne kanssa? Podetteko ikinä huonoa omaatuntoa siitä, että aina tuntusisi olevan niin paljon kaikkea muuta tekemistä? Vai istutteko alas leikkimään aina kun lapsi pyytää ja jätätte kaiket muut hommat odottamaan?

Niin ja tykkäättekö muutkin tarjota lasten leikkihin samoja klassikkoleluja joilla itse pieninä leikitte? Mitä leikkejä ja millä leluilla kaikista mieluiten lasten kanssa leikitte ja mitkä taas ovat inhokkeja?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ja niin se vauva täytti tänään jo kolme vuotta. Muistelin eilen facebookissa Elviksen synnytystä, sitä joka kesti 102,5 tuntia. Hulluinta mitä olen ikinä tehnyt ja tekisin koska vain uudestaan.

Kolme vuotta on kulkenut sivillä. Kuulostaa rankalta, mutta onhan se vähän niin että toinen lapsi menee vaan siinä ekan vanavedessä. Ainakin sinä ensimmäisenä vauvavuotena, siksi ajankulku tuntuu varmaan vielä tuplanopealta. On ollut hienoa seurata tässä vuosien aikana sitä että millainen persoona Elviksestä oikein kehkeytyy.

Siinä missä Kaapo näyttää paljon isältään, on Elvis taas ihan miniversio minusta. Hassua nähdä tismalleen samat ilmeet ja eleet, jotka itselleni ovat tuttuja esimerkiksi lapsuuden valokuvistani. Myös luonteen puolesta pojat ovat ihan erilaisia. Se kävi ilmi jo synnytyssairaalassa. Nimittäin että tässä on kyseessä nyt melko pippurinen tapaus.

Tempperamentiltaan Elvis on siis hyvin räiskyvä ja itsetietoinen. Hän tietää mitä haluaa, miten asiat pitää tehdä ja ne pitää myös tehdä sillä samaisella sekunnilla. Samalla hän on kuitenkin hyvin empaattinen. Isoveljeä kokoajan seuraten Elvis on jo kolmevuotiaana hyvin omatoiminen, osaa ja haluaa (ainakin välillä) tehdä asioita ihan itse.

Tällä hetkellä uhma tuntusi olevan huipussaan, en ainakaan voi usko että se tuosta voisi vielä pahentua. leikit ovat usein vauhdikkaita ja jopa rajuja, mutta kyllä Elvis välillä jaksaa pitkäänkin puuhastella rauhassa vaikka legojen parissa. Mielikuvitus on myös huikea, kuten lapsilla yleensäkkin – myös erilaiset rooli -ja pukuleikit ovat jo pitkään olleet tosi mieluisia.

Puhetta tulee kokoajan lisää ja se selkiytyy pikkuhiljaa. Äitinä sitä itse tietysti ymmärtää paljon paremmin kun muut. Yövaippa jätettiin pois ekoja kertoja joskus loppukesästä, vaihtelevalla menestyksellä sen kanssa. Elvishän vaihtoi päiväkodissa jo isojen (3-5v) heti kesäloman jälkeen ja onkin siinä ajassa kehittynyt huimasti juurikin näiden erilaisten taitojen kanssa. Hän käy vessassa omatoimisesti, osaa ottaa juotavaa kun janottaa sekä pukea ja riisua ulkovaatteet. Nyt harjoitellaan sormilla uuden iän näyttämistä ja lelujen jakamista kavereiden kanssa, hankalia juttuja molemmat!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.