Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Oatlyn kanssa

Viime viikolla lehmänmaidosta ja kaurajuomista syntyi iso haloo, kun Oatly lähetti 250 000 suomalaiseen kotitalouteen, kouluun ja päättäjille Maitomyytit -kirjasen. Kampanja kohahdutti, ärsytti, vihastutti ja ihastutti. Ymmärrän sen, onhan maito saavuttanut lähes pyhän aseman ruokapöydissämme. Myös ihmisten omien henkilökohtaisten valintojen kyseenalaistaminen kuohuttaa aina tunteita. En itse koe, että kyseessä oli minkäänlainen hyökkäys ketään kohtaan, vaan aito halu herätellä ihmisiä ja herättää avointa keskustelua.

Maidon hyötyihin liittyy monia jo vähän vanhentuneita uskomuksia, joita on toisteltu meille totuuksina jo pienestä pitäen. Siksi ei olekaan aivan helppo suhtautua puolueettomasti kaikkeen, mitä maidosta kerrotaan. Osa uskomuksista pitää toki paikkansa, kun taas osaa olisi hyvä tarkastella uudelleen nykytiedon valossa. Se mikä oli totta ja tarpeen vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten, ei ehkä ole sitä enää tänä päivänä. Erityisesti maidon vaikutuksista ilmastoon ja terveyteen ei puhuta edelleenkään riittävästi.

Suomen maitopropagandatoimisto perustettiin vuonna 1929, jolloin Suomi oli hyvin erilainen maa kuin nyt, ravintoa ei ollut saatavilla yhtä runsaasti ja monipuolisesti kun nykyään. Maitopropagandatoimiston tarkoitus oli tuolloin tarjota tietoa maitotuotteista, edistää niiden laatua, ja mikä tärkeintä: saada ihmiset juomaan enemmän maitoa. Myös Suomen valtio oli mukana tukemassa hanketta ja samoihin aikoihin Suomen suurin meijeri alkoi näkyvästi mainostamaan tuotteitaan, sillä markkinoille alkoi tulla kerman kanssa kilpailevia kasvipohjaisia rasvasekoitteita.

Propagandaoiminta oli tehokasta ja nykyään me suomalaiset olemmekin maailman maitorakkain kansa, eli kulutamme eniten maitoa koko maailmassa. Jos koko Suomen maidonkulutus lasketaan yhteen ja muutetaan hiilidioksiidipäästöiksi, tulee määrästä 2,5 miljoona tonnia kasvihuonepäästöjä. Määrä vastaa 939 946 menopaluu-matkaa Helsingistä Thaimaahan. Kyse ei tosiaan ole mistään ihan pikkumääristä.

Kun tarkastellaan asiaa koko maailman kantilta, tuottamamme ja kuluttamamme ravinto aiheuttaa noin neljänneksen koko maailman ympäristövaikutuksista, mikä on enemmän kuin kaikki maailman liikennevälineet (kuten autot, laivat, lentokoneet, junat jne) aiheuttavat yhteensä. Lihan ja maidon osuus kaikesta ruoan tuottamasta ilmastovaikutuksesta on 73%, eli tosi iso osa. Tuotetusta eläinperäisestä ravinnosta naudanliha sekä maitotuotteet kuormittavat ilmastoa kaikista eniten ja maitotuotanto pitää kokoajan yllä myös (naudan)lihatuotantoa.

Vaikka maidosta ja kauratuotteista olisi mitä mieltä tahansa, mikään ei kumoa sitä faktaa, että meidän kaikkien on siirryttävä entistä enemmän kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin pienentääksemme ilmastojalanjälkeämme ja estääksemme ilmastokatastrofin. Esimerkkinä verrattuna ruotsalaiseen kaurajuomaan, maito tuottaa 327 % enemmän (!!!) kasvihuonekaasuja – kuljetukset mukaan laskettuna ja jos ei halua ostaa ruotsalaista, myös kotimaisia vaihtoehtoja on nykyään paljon tarjolla, tosin paljolti kytkettynä meijeritoimintaan).

Myös meidän postiluukusta tipahti viime viikolla Maitomyytit -kirjanen. Olemmekin lasten kanssa puhuneet maidon ja lihan tuotannon ympäristövaikutuksista, että myös paljon sen eettisestä että terveydellisestä puolesta monesti aiemminkin. Monet näistä asioista olivat siis lapsille jo tuttuja ja siinä missä itse tykkäsin kirjan tyylistä esittää asiat, oli se lapsen mielestä ”aika tylsä” (koska niin paljon asiaa).

Sain tuota kolmosluokkalaista kuitenkin vähän pohtimaan ja kommentoimaan kolmea kirjasta poimittua myyttiä. En jaa niitä kaikkia tähän, myytit voi käydä lukemassa www.maitomyytit.fi sivulla, ja voit kommentoida ja keskustella niistä mieluusti myös tuolla alla, postauksen kommenttiosiossa.

MYYTTI: ÄH, EN EDES JUO NIIN PALJON MAITOA

Kuten sanottu, suomalaiset kuluttavat maitoa todella paljon, keskimäärin 361 litraa maitoa vuodessa. Monet mieltävät maidon kuluttamisen sen juomisena, mutta maitoa käytetään monella muullakin tapaa, kuten jogurttina, kermana, kermaviilinä, voina, margariinina, rahkana, viilinä, vanukkaana, jäätelönä, mehumaitona, äidinmaidonkorvikkeena, erilaisina juustoina… Yhden juustokilon tuottamiseen tarvitaankin noin 10 litraa maitoa!

Jos tarkastelet kaupassa pakkausselosteita, voit huomata, että maitoa löytyy monesta muustakin tuotteesta, jossa et ehkä ajattelut sitä olevan, kuten sipseissä, dippijauheissa, karkeissa, suklaassa, pestossa, leivonnaisissa, valmisruoissa. Ei siis ihme, jos oma maidonkulutus on sittenkin paljon enemmän, mitä ajatteli. Kaikille näille tuotteille löytyykin myös korvaavia, maidottomia vaihtoehtoja, joten maitotuotteiden vähentämisen ei pitäisi siinä mielessä olla ainakaan ongelma. Jos kaura ei sovi, löytyy sillekin muita kasvipohjaisia vaihtoehtoja.

Lapsi: Joitain vuosia sitten äiti sanoi, että meillä ei enää juoda lehmänmaitoa. Ei silloin tykätty kaurajuoman mausta, joten alettiin juomaan vaan vettä. Ruoassa sitä makua ei kyllä huomannut. Joskus myöhemmin maistoin maitoa ja huomasin, että tykkään nykyään enemmän kaurajuomasta. Juodaan kuitenkin sitä edelleen vaan joskus, kun vaikka herkutellaan tai jos saadaan muroja, niin niiden joukossa.

Sisko on allerginen maidolle, niin äiti on aika tarkka, ettei missään saa olla maitoa. Kauragurteista me tykätään nykyään, aluksi äitikään ei tykännyt, mutta siihen makuun vaan tottuu ja sitten se onkin hyvää. Maitoa ei tarvitsisi juoda joka päivä tai joka aterialla, se kuluttaa maapalloa turhaan ja on julmaa lehmille. Kesällä me syödään paljon jäätelöä, mutta mä otan aika usein mehujäätä.

MYYTTI: JOS LOPETAMME MAIDON JUOMISEN, SUOMEN MAATALOUS TULEE TULEE HÄVIÄMÄÄN

Mielestäni pitäisi ennemmin miettiä, että jos emme lopeta maidon juomista, tulemme kaikki häviämään. Mutta maatalouden näkymät on varmasti aihe joka aiheuttaa monissa huolta ja samaa aihetta myös minä olen pähkäillyt. Lehmät ja maidontuotanto ei tule kuitenkaan tuskin kokonaan katoamaan vaikka kasvipohjaisten tuotteiden kulutus kasvaisi. Myös Suomen maataloudella on hyvät mahdollisuuden lähteä mukaan kasvavaan kasvisruokatrendiin ja laajentaa omaa tekemistään lehmien lisäksi muihin tuotteisiin, kuten siihen kauraan tai vaikka palkokasveihin. Tiesitkö muuten, että myös Oatly ostaa ja käyttää tuotteissaan myös suomalaista kauraa?

Suomalainen maatalous kulkee kestävän kehityksen etulinjassa, joten sillä on kaikki mahdollisuudet tulla myös maailman johtavaksi kasvipohjaisen ruoan ja juoman valmistajaksi. Kuten muukin maailma, myös maatalous kehittyy. Hiljattain uutisoitiin uudesta, yksinkertaisesta tavasta valmistaa täysin kananmunan valkuaista vastaavaa proteiinimassaa sienten avulla. Mahdollisuuksia on vaikka mihin.

Kun keväällä koronan myötä koko maailma meni hetkeksi säppiin, muistan olleeni kiitollinen ja huojentunut siitä tiedosta, että meillä täällä Suomessa on maataloutta ja että ruoka kyllä riittäisi. Poikkeusoloissa minäkin olisin varmasti juonut kernaasti maitoa ja syönyt tehotuotettua lihaa, jos muuta ei olisi ollut. Ymmärrän siis hyvin, ettei tämä ole täysin mustavalkoista.

Lapsi: En mä tiedä, ehkä ne voi antaa niiden lehmien elää pidempään.

MYYTTI: LASTEN TÄYTYY SAADA RAVINTOA JA SIKSI JUURI SIKSI KOULUMAIDON MERKITYS ON NIIN SUURI

Lasten tulee saada ravintoa ja kouluaterialla on suuri merkitys, sillä noin kolmasosan kaikesta ravinnosta ja energiasta, jota lapset päivittäin tarvitsevat, pitäisi tulla kouluruoasta. Lehmänmaito sisältää runsaasti ravintoaineita ja tästä syystä lehmänmaidon merkitys oli niin suuri aikoinaan pula-ajan Suomessa. Emme kuitenkaan elä enää puutteessa ja ison osan näistä ravintoaineista saa nykyään myös syömällä tai juomalla muita kun maitotuotteita. Mitä monipuolisemmin eri ruokia syömme, sen parempi. Vaikka yksittäinen ruoka sisältäisikin paljon kaikkea, ei se automaattisesti tee siitä hyvää – myöskään ilmaston kannalta.

Tiedostan kuitenkin sen, että joissain perheissä ei syödä tai ole mahdollisuutta kovin monipuoliseen ruokavalioon. Etenkin tällöin on mielestäni melkoisen epäreilua, että lapsi joutuu koulussa valitsemaan ruokajuomaksi joko maidon tai veden. Maitopohjaisia vaihtoehtoja on yleensä kevytmaito, rasvaton maito ja piimä, mutta saadakseen kaurajuomaa, tai jotain muuta kasvipohjaista juomaa, pitää oppilaalla olla lääkärintodistus erikoisruokavaliosta. Erityisruokavalio on sinänsä aika erikoinen termi asialle, joka valitaan ilmasto -tai eettisistä syistä.

Moni on huolissaan siitä, että kasvipohjaiseen ravintoon siirtyminen johtaa proteiinivajeeseen, mutta itse asiassa proteiinia saa yllättävän monista ruoista ja kohtalaisen monipuolisesti syövän on lähes mahdotonta saada ravinnostaan liian vähän proteiinia. Kalsiumia saa syömällä monipuolisesti kasviksia ja käyttämällä kalsiumilla täydennettyjä tuotteita. Hyviä kasvipohjaisia kalsiumin lähteitä ovat soija (tofu), kaalikasvit sekä tummanvihreät lehtivihannekset kuten lehti- ja parsakaali, valkoiset ja punaiset pavut, pähkinät ja simenet, tahini, appelsiini, mustaherukka.

Lapsi: Joskus koulussa pakotettiin ottamaan maitoa, mutta nykyään saa ottaa vettä. Mua ärsyttää se niin paljon ja se, että meidän koulun ruokalassa on juliste jossa sanotaan ”Juo maitoa, niin tulet viisaaksi kuin pöllö”. Koulussa on hyvää ruokaa ja aika paljon kasviksia ja meidän koulussa saa yleensä ottaa kolme kertaa lisää ruokaa ja opet vahtii, että kaikki syö. Jos joisin maitoa, en ehkä jaksaisi syödä niin paljoa ruokaa.

*

Tätä Maitomyytit-keskustelua olen seurannut kuluneella viikolla välillä suu ammollaan. Vaikka tässä vedotaan ihmisten henkilökohtaisiin valintoihin, itseni on vaikea käsittää mikä saa ihmiset niin totaalisen raivon valtaan, kun tästä asiasta keskustellaan. Tämän kampanjan tyyli on kieltämättä puhutteleva, mutta itse näen sen vain hyvänä asiana. Meillä ei ole enää aikaa tuhlattavaksi, ilmasto jatkaa lämpenemistään jos vain hyssyttelemme.

Ruokavalintamme vaikuttavat jokaiseen maapallon asukkaaseen, ja siksipä meidän on hyvä ajatella muitakin kuin itseämme. Vaikka kuinka paljon tämä Oatlyn ulostulo ärsyttäisikin. Me kaikki voimme omassa arjessamme tehdä muutoksia yhteisen hyvän nimissä ja muutokset tässä yhdessä suurimassa kasvihuonekaasuja tuottavassa asiassa ovat oikea ja tehokas suunta.

Mitä ajatuksia maitotuotteiden vähentäminen teissä herättää? Entä tämä koko kampanja?

Olemme viime viikkoina pähkäilleet isoa asiaa, jonka myötä koko arki muuttuisi taas ihan uudenlaiseksi, nimittäin, pitäisikö kuopuksemme aloittaa vuodenvaihteen jälkeen päiväkoti?

Meidän 2v 3kk taapero on edelleen kotihoidossa, viime vuonna, vuoden täyttäessään minä palasin kokopäiväisesti omien töideni pariin ja lapsen isä jäi kotiin. Hänen toiveissaan oli tuolloin hoitaa lasta kotona ainakin nyt tähän pian koittavaan vuodenvaihteeseen, mutta mahdollisuuksien mukaan ihan sinne kolmivuotiaaksi asti, eli ensi elokuuhun.

Pidän itse kotitoimistoa eikä erillinen työhuone toimisi minulla, sillä monet työhöni kuuluvat asiat ovat sidottuna omaan kotiimme. Kuitenkin mahdollisuuksien mukaan käyn välillä tekemässä töitä vaikkapa kirjastossa tai kahvilassa. Kotona on nimittäin vaikea löytää rauhallista paikkaa töiden tekoon silloin kun mies ja lapsi eivät ole ulkoilemassa tai päiväunilla, joten päiväkodin aloitus helpottaisi itseäni tässä asiassa aivan hirvittävästi.

Samaan aikaan on ihanaa (vaikka välillä myös raivostuttavaa), että olemme voineet olla yhdessä niin paljon ja ennenkaikkea, että miehelläni on mahdollisuus hoitaa lastamme kotona, koska hän haluaa niin tehdä. Viime aikoina mielessä on kyllä usein käynyt, että pieni välimatka päivän aikana tekisi itse kullekin hyvää.

Taloudellisetihan kotihoito on katastrofi ja tiedän monia, jotka olisivat tahtoneet hoitaa lastaan kotona, mutta joutuneet palaamaan piankin töihin rahan vuoksi. Siksi koen, että olemme etuoikeutettuja, että olemme voimme tätä näinkin kauan tehdä, vaikka välillä vähän tiukkaa tekeekin. Minun töiden helpottamisen lisäksi siis raha on toinen syy, miksi mietimme päiväkotiin menoa jo nyt, eikä vasta ensi syksynä.

Moni perustelee päiväkotia myös sosiaalisista syistä ja se on mielestäni kyllä ihan hyvä perustelu, jotkut lapset kaipaavat toista enemmän sosiaalisia kontakteja ja ohjattua toimintaa. Myös meidän taapero on hyvin energinen ja sosiaalinen tapaus, mutta niin on myös hänen isänsäkin. Lisäksi taapero käy muutaman tunnin kolmasti viikossa kerhossa, jossa hän tapaa muita saman ikäisiä lapsia ja pääsee harjoittelemaan olemista myös ryhmässä. Se on riittänyt ainakin toistaiseksi.

Olen aina välillä kuullut myös, että lapsen olisi helpompi aloittaa päiväkoti pienenä kun vasta vähän isompana. Tässäkin varmasti asiaan vaikuttaa monet muut tekijät. Vanhemmat lapseni olivat 4 ja 2 aloittaessaan ensi kertaa päiväkodissa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa.

Helsingissä Suomen -ja Ruotsinkielisiin päiväkoteihin haetaan eri järjestelmien kautta ja kaksikielisenä on oikeus hakea molempiin. Alunperin mietimme, että haemme yhteen meitä lähimpänä olevaan ruotsinkieleiseen ja yhteen suomenkieliseen, ja jos kummastakaan ei paikkaa tammikuuksi saada, siirrämme päiväkodin aloitusta syksyyn. Päiväkotipaikathan ovat tunnesti hyvin kiven alla, joten olisi hyvin epätodennäköistä, että paikka juuri haluamastaan päiväkodista onnistuisi.

Ruotsinkielisestä saimmekin jo tiedon, ettei paikkoja vapaudu, suomenkielisessä päätöstä ei ole vielä tehty. Jos sekään ei onnistu, meille todennäköisesti tarjotaan paikkaa jostain muualta – kyllä me siinäkin tapaksessa varmasti punnitaan paikan ottamista, riippuu tosi paljon päiväkodista ja sen sijainnista. Ykköstoiveena olisi kuitenkin se ruotsinkielinen, joka ei tosiaan näillä näkymin onnistu kun vasta syksyllä.

Päätöksen tekoon vaikuttavaa ehdottomasti nyt myös koronavirustilanne. Pahimmassa tapauksessa lapsi keräisi päiväkodista aluksi kaikki flunssat ja olisi jatkuvasti kotona kipeänä, jolloin koko idea päiväkodin aloituksesta menisi siinä. Myös mieheni työskentelee lasten parissa, isoissa lapsiryhmissä, eli työssä jota ei voi tehdä etänä ja jonka kautta voi mahdollisesti kerätä kaikki mahdolliset pöpöt.

Ylipäätään mietityttää, että onko tässä maailmantilanteessa päiväkodin aloituksessa ja töihinpaluussa järkeä, kun toinen vaihtoehto olisi pysyä kotona. Mutta päätös ei valitettavasti ole ihan niin yksinkertainen, vaan siihen tosiaan vaikuttaa moni seikka.

Vaikka tiedän, että jokainen perhe tekee päätöksensä lapsen hoidosta juuri omien tarpeidensa ja tilanteensa mukaan, olisi tosi kiinnostavaa kuulla teidän ajatuksia päiväkodin tai muun hoidon aloituksesta (tai aloittamattomuudesta). Lisäksi jos tuli meidän tilanteesta ja pähkäilyistä jotain mieleen, niin saa toki kommentoida sitäkin!

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa

Viime vuosina, ja etenkin kuukausina, mielessä on välillä käynyt ajatus, mitäs jos sairastun vakavasti? Niin on käynyt joillekin lähipiirissämme. En halua maalata kauhukuvia tai pelätä liikaa, vaan enemmän mietinkin, että mitä mahdollinen sairastuminen tarkottaisi käytännön kannalta, miten kävisi perheemme talouden?

Etenkin siitä saakka kun mieheni jäi reilu vuosi sitten kotiin hoitamaan lastamme, ovat talousasiat pyörineet paljon mielessä. Pelkkä ajatus siitä, että olen tällä hetkellä perheemme ainut palkansaaja saa välillä stressitasot kohoamaan. Sairastumiseen liittyviä taloushuolia voisi ennaltaehkäistä ottamalla Ifin vakavan sairauden turvan, vakuutuksen joka helpottaisi tutun arjen jatkumista silloin, kun ei vaikkapa voisi itse käydä töissä.

Itse kävin viimeksi kesällä laskemassa vakuutuksen hinnan laskurilla ja pohdin edelleen sen ottamista – en vai ole saanut päätetyksi, että otanko sen pelkästään vai yhdessä laajemman ja reippaasti kalliimman tapaturma -ja sairausvakuutuksen kanssa. Laskin tuolloin, että Vakavan sairayukden turva -vakuutukseni tulisi maksamaan vuodessa reilu 17o euroa, kun korvausumma sairastumisen sattuessa olisi 40 00 euroa. Vakavan sairauden turva kattaa siis 10 sairautta ja vammaa ja korvaus maksetaan kertakorvauksena heti diagnoosin saatua ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla hoitoihin tai ihan vaan vaikka arjen pyörittämiseen.

Kun mietin mikä olisi sellainen tärkeä, maallinen asia, mistä en tahtoisi sairastumisen vuoksi luopua, ensimmäisenä mieleen tulee koti. Tärkein minulle on siis koti, joka tuntuu kodilta, koti jonka valitsemiseen on saanut käyttää vapauttaan. Toki resurssimme ovat nytkin rajalliset, mutta olemme itse saaneet päättää asuinalueen jolla tahdomme asua ja päätyneet asuntoon joka sopii meille, josta pidämme ja jonka olemme saaneet rauhassa valita.

Jos sairastumisen ja siitä seuraavan tulojen romahtamisen vuoksi joutuisimme muuttamaan pakon edessä asuinalueelle ja asuntoon joka ei miellyttäisi, olisi se varmasti kova paikka. Toki ymmärrän, että olen tässä asiassa myös etuoikeutettu ja siksi myös arvostan nykyistä tilannettamme (ja kotiamme) entistä enemmän.  Mahdollisen kodin vaihtamisen lisäksi vaihtuisi lapsilla pahimmassa tapauksessa myös koulut sekä kaverit ja tutut harrastukset jäisivät ehkä pitkänkin matkan päähän. Vakavan sairauden turvasta voi saada jopa 50 000 euron kertakorvaussumman, joka olisi siis valtava apu asumiskustannuksiin ja asuntolainan maksuun, silloin kun ei pysty itse käymään töissä.

Jos sairastuisin, minulle olisikin todella tärkeää, että etenkin lapset saisivat siitä huolimatta elää tuttua arkeaan ja sitä kautta tuntea olevansa turvassa muuten ehkä pelottavassa tilanteessa. Moni sairastunut kuitenkin selviää tai pystyy elämään sairauden tai vammansa kanssa. Myös siinä auttaa, ettei tärkeimpien asioiden tarvitsekaan muuttua, vaan arkielämää voi jatkaa sairastumisesta huolimatta.

Vakavista sairauksista, vammautumisesta ja kuolemasta puhuminen ei ole kevyin aihe ja ymmärrän hyvin etteivät kaikki eivät edes halua miettiä koko asiaa. Itse ajattelen, ettei antaisi omille peloilleen näiden asioiden suhteen jalansijaa, vaan miettisi tätä sellaisena järkevänä käytännön asiana, kuten vaikka kotivakuutuksen ottamisena tai sähkösopimuksen kilpailuttamisena. Asiana joka on tylsiä, mutta tarpeellinen miettiä ja hoitaa.

Parasta on arki ja sitä suurin osa elämästämme onkin. Parasta arjesta tekee sen jatkuva muutos ja kehitys, rutiinit ja samaan aikaan sen yllätyksellisyys. Arki tarkoittaa meillä perheen kanssa olemista, kotia, pehmeyttä, turvaa. Eriparisukkia, Aku-Ankkoja, murusia keittiönpöydällä ja keskellä olkkaria nököttävää pyykinkuivaustelinettä. Sitä että kaikki saavat olla omia itsejään ja tehdä asioita joista pitävät. Arki on yhteisiä ruokahetkiä ja kaikkien lemppariruokia, leffailtoja ja ulkoilua säällä kun säällä. Sitä arkea tahdon jatkossakin viettää ja tarjota perheelleni, vaikka kaikki muu muuttuisikin.

Tämä on ehdottomasti yksi lemppareista kuvasarjoista hetkeen. Juuri tuossa tilanteessa ei ehkä ollut yhtä hauskaa, eli kun taapero yritti kokoajan karkuun ja juoksenteli liukkaalla kalliolla, kun minä olisin vain tahtonut yhden kivan kuvan uudesta takistani ja kauniista ruskasta. Kuvasarja kuitenkin kuvastaa niin hyvin elämää just nyt, it’s funny cause it’s true, kuten sanotaan.

Just nyt arki on tällaista, vähän rimpuilua, liikaa liikkuvia osasia joiden hallitseminen vaatii jatkuvaa pinnistelyä, syöksymistä sinne tänne. Samalla se on myös suloista, hassua – just niinkun näissä kuvissa.

Ystäväni varmaan naureskelevat tätä postausta lukiessaan, niin kovasti he ovat saaneet kuulla viime kuukausien palavasta kiinnostuksestani muinaista Egyptiä kohtaan. Tuntuu itsekin vähän hassulta innostua jostakin näin kovasti. Toisaalta pyramidit, Faaraot ja kuuluisa kuningatar Kleopatra on jollain tavalla kiehtonut minua aina, muistan jo lapsena kuvittelleeni, millaista elämä olisi tuohon aikaan Niilin varrella ollut.

Siitäkin huolimatta, en ole perehtynyt tai tutkinut tuota aikaa sen ihmeemmin ikinä – ennen kuin nyt. Jokin aika sitten aloin kuuntelemaan äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläistä, kirjaa jonka lukemattomuudesta olen kokenut aina jonkinlaista pientä häpeää. Kirja teki vaikutuksen niin kovin monella tapaa, että sen kuuntelun lomassa aloin tutkimaan netistä enemmän tuon ajan tapahtumia. Vaikka kirja onkin fiktiivinen on siinä myös paljon Muinaisen Egyptin viimeiseeltä kukoistuskaudelta tunnettuja henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja.

Kirja on huikean hieno teos, seikkailu jonka soljuva kieli, filosofointi ja toki itse seikkailu vie mennessään – ja onneksi kirja ei ihan heti lukemalla / kuuntelemalla lopu. Tarina sisältää valtavasti tietoa Ekhnatonin ajan Egyptistä, faraoista, jumalista, sotaretkistä ja tarkkaa kuvausta arkkitehtuurista ja tuntuu uskomattomalta että kirja on kirjoitettu 40-luvulla, niin tarkan kuvauksen että edelleen ajankohtaisen aiheiden, kuten tasa-arvon kannalta. Huh, vaikutuin tästä klassikkoteoksesta kovasti.

Kirjan myötä kiinnostukseni heräsi myös ihan pieniä yksityiskohtia kohtaan, olen yön pimeinä tunteina googlaillut vaikka että miltä on näyttänyt tuohon aikaan vesikello. Tuntuu ihmeelliseltä, miten tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua on voinut olla jo sellainen korkeakulttuuri, sivistys ja miten ihmiset ovat esimerkiksi ehostautuneet erilaisin peruukein, meikanneet ja käyttäneet ylellisiä öljyjä. Elämä tuolloin on ollut tavallaan hyvinkin samaistuttavaa niin monella tapaa ja sitten toisaalta ei yhtään.

Jollain tapaa minua kiehtoo myös tuon ajan draama, toiset katsovat tositeeveetä tai saippuasarjoja, minä luen Muinaisen Egyptin hallitsijoiden kieroilusta, salasuhteista, avioliiton ulkopuoella syntyneistä lapsista, salamurhista ja naimakaupoista omien sisarusten kesken, hahah. Myös tavassa miten kuolemaan ja sen jälkeiseen tuonpuoleiseen elämään valmistauduttiin ja mitä kaikkea siihen liittyi on jotain missä riittää paljon ihmeteltävää.

Mikä sattuma, että samaan aikaan kun innostuin Muinaisesta Egyptistä, aukesi Amos Rexissä samaan aikaan sijoittuva näyttely, Egyptin loisto. Näyttelyssä pääsee tutkimaan entisaikojen egyptiläisten vuodenkiertoa, maailmankuvaa, uskontoa ja valtiorakennetta sekä ihmisten käyttämiä ihan tavallisia arkiesineitä – sellaisia mitä Sinuhe Egyptiläinen kirjassakin paljon kuvattiin. Näyttelyssä on esillä muun muassa ikiaikaisia sandaaleja, vanhoja verokuitteja, koruja, pelinappuloita ruukkuja ja kuolleiden kirjoja. Osa niin hyvin säilyneitä, että ne voivat olla vain muutamien vuosien, ei satojen tuhansien vuosien takaa. Niin ja esineiden lisäksi siellä on muumioita.

Olen nähnyt joskus ala-asteella lapsen muumion Heurekassa ja muistan sen käynnin hyvin. Näin reilu parisenkymmentä vuotta myöhemmin muumion, eli siis kuolleen ihmisen, esittely ei taidakaan olla enää eettisesti yhtä yksinkertainen juttu kun silloin. Näyttelyn oppaastakin löytyy sisältövaroitus: näyttelyssä käsitellään kuolemaa, esillä on muumioituja vainajia. Ja onhan se aika pysäyttävä ja nöyräksi vetävä hetki astua muumion, ruumiin, vaikkakin peitetyn eteen. Ihmisen muumioita on näyttelyssä kolme ja eläinten, kuten korien, kissojen, lintujen, krokotiilin ja jopa kalan(!) muumioita sekä koristeellisia sargofageja sitten enemmän.

Me kävimme katsomassa näyttelyn poikien kanssa hiihtolomalla. Oli ihana nähdä, miten Egyptin loisto kiehtoi myös heitä ja miten tarkkaan he halusivat lukea myös kaikki esineiden yhteydessä olevat pitkät tekstit. Moni kysyi minulta, että soveltuuko näyttely lapsille. Mielestäni kyllä hyvin. Kuolema on kokoajan läsnä näyttelyssä, mutta ei pelottavalla tavalla, vaan kuten tuolloin siihen taidettiin muutenkin suhtautua, kunnioituksella ja yhtenä osana elämää.

Jos Sinuhe on lukematta, ja vaikka ei olisikaan, suosittelen suurella lämmöllä kuuntelemaan sen äänikirjaversion, parasta aikoihin! Niin ja kannattaa käydä toki myös näyttelyssä!