Teille kaikille lukijoille kotimainen R/H vaatemerkki on varmasti jo tuttu, ainakin heidän tunnusomainen Mickey-mekko. Suomen Acneksikin tituleerattu R/H tekee tyylikkäitä ja laadukkaita vaatteita, jotka ovat kuitenkin hurjan mukavia ja joka tilanteeseen käytännöllisiä. R/H lukeutuu lempimerkkeihini juurikin sen takia, että vaatteiden leikkaukset sopivat kaikenlaisille vartaloille, samoin materiaalit – esimerkiksi trikoota ja collegea on paljon. Samoin vaatteiden värimaailma, kuosit sekä sopiva määrä yksityiskohtia saavat huokailemaan ihastuksesta.

R/H suunnittelijoiden, Hanna Riiheläisen ja Emilia Hernesniemen, idea onkin ollut alusta saakka luoda helposti pidettäviä vaatteita joissa yhdistyy pohjoismainen minimalistisuus, leikkisät yksityskohdat, unikiit kuviot ja värit sekä ripaus mustaa magiaa. Suunnittelussa inspiraationa toimii usein musiikki, fillis sekä naisen anatomia. R/H:n painopiste on paikallisessa tuotannossa. Vaatteita valmistetaan Orivedellä neulotusta jersey-kankaasta ja Suomessa painetuista kuoseista.

Me kävimme Paon kanssa hiljattain uudistetussa R/H Storessa hypistelemässä syysuutuuksia. Tai no, Pao nukkui sovituskopissa ja minä sovitin noin joka toista vaatetta. Vaatteiden lisäksi kaupalla myydään toki myös asusteita ja koruja. Niin ja Karhun tennareita. Kivijalkaputiikit ovat ihania, mutta ne ovat yleensä auki vain muutaman tunnin päivässä, joka on vaikkapa toimistoaikaan työskentelevälle haastavampi juttu. Netissä pääsee toki ostoksia tekemään, mutta mielellään sitä kuitenkin aina sovittaisi tuotteita ja tunnustelisi materiaaleja ennen ostopäätöstä.

Alkusyksystä kuuluikin aivan loistavia uutisia, sillä R/H on ensimmäinen suomalainen vaatemerkki, joka on valittu Sokoksen uudistettuun valikoimaan kansainvälisten brändien rinnalle. Helsingissä R/H on esillä laajana valikoimana keskustan ja Kaari- kauppakeskuksen myymälöissä syksystä lähtien. Lisäksi vaatemerkkiä on saatavilla myös muilla Sokoksilla ympäri Suomen.  Sokoksen R/H-valikoimaan kuuluu mm. villakangastakkeja, cocktail- mekkoja ja arkisempia Debbie-kietaisuvaatteita. Ihan tosi ihanaa siis, että vaatteet tulevat entistä lähemmäksi meitä kuluttajia ja varmasti samalla merkin tunnettavuus kasvaa. Tulee paljon uusia onnellisia R/H vaatteiden faneja!

Myönnetään, en pystynyt lähtemään kaupasta tyhjin käsin… Mutta niistä myöhemmin lisää! Mikä on muuten teidän kaikkien aikojen suosikki R/H vaate? Itse en osaa kyllä päättää, tykkään oikeastaan kaikista Mickey -ja Magic vaatteista tosi paljon. Samoin muutaman vuoden takainen Flow Festival mallisto oli tosi mainio.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viikonloppuna vietettiin poikien synttäreitä. Koska molempien syntymäpäivät ovat alle kuukauden päästä toisistaa, ollaankin alusta saakka vietetty niitä sitten yhtäaikaa. Tänä vuonna oltiin oikein tehokkaita ja järkättiin vielä samana päivänä bileet ensin päiväkoti -ja eskarikavereille ja sitten vielä lähisuvulle ja parille kaverille. Olipahan aika hulinaa täysi päivä, mutta samalla kiva että yksi päivä ja se oli siinä.

Molemmat pojat saivat kutsua synttöreilleen yhteensä kymmen parasta kaveriaan. Koska juhlat pidettiin tällä kertaa kotonamme, oli tuo määrä aika maksimi. Ei siinä muuten mitään, mutta se metakka mikä heistä lähti! Jotenkin myös ihan käsittämätöntä miten noihin pikkumasuihin mahtui niin paljon karkkia, donitseja ja popparia. Suolaiset, kurkkuleivät ja pinaatti-feta pannari, eivät sitten taas ollenkaan.

Mitä tulee piirros -ja muihin supersankarihahmoihin, olen tässä asiassa aikamoisen tiukkapipo. Suoraan sanottua inhoan kaikkia niiden ympärille tehtyjä teemajuhlia. Olen kauhea, tiedän. Mutta vaikka spidermansynttärit olisivatkin tosi päheät, ei pojat oikeastaan ikinä ole sellaisia toivoneet. Vähän niinkuin vaatteissakin, he tietävät että ostan korkeintaan sarjishahmoin koristeltuja kalsareita. Heille on synttäriteemaa tärkeämpää sitten vaikuttaa tarjoiluihin ja niiden valitsemiseen sekä yhdessä tekemiseen.

Kuten jo aiemmin kerroin, en todellakaan ole mikään jauhopeukalo vaan jätän leipomiset mieluiten muille. Kaveribileissä kakkuna olikin Kaapon ja minun huikea taidonnäytte, jäätelökakkulinna. Vähän onneton, mutta lasten mielestä superhieno. Iltapäiväksi sitten väkersin valmispohjista kuitenkin myös Kaapon toivoman jalkapallokenttäkakun. Osaan minä sentään täytteet ihan hyvin valita ja laittaa…

Elviksen oikea juhlapäivä on vielä sunnuntaina, sitten voidaan taas taputella nämä synttärimeiningin vuodeksi. Onhan se kätevää että meillä kaikilla, myös poikien isällä, on synttärit kuukauden sisään – mutta sitten taas toisaalta, ehtii tässä aina tulla tällainen pieni synttäriähky. Lapsille syntymäpäivät ovat kuitenkin niin hurjan tärkeät, että mielellään niitä sen takia juhlistaa useampaankin otteeseen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Purskahdin tänään itkuun keskellä katua. Vaikka tuo koira on ihana, niin on se myös t-o-d-e-l-l-a rasittava. Jostain syystä ulkoilut menee nykyään vain leikkimiseen ja riehumiseen ja hän tekee pääosan tarpeistaan sisälle. Alku kun oli niin lupaava. Pimeän tullen on turha luulo, että hän pissaisi ulos. Ja aamulla saan sitten siivoilla lammikoita oikein urakalla. Mutta myös pitkin aamupäivää. Ulkona hän haluaisi lähteä myös kaikkien muiden, paitsi minun mukaani. Yöt ovat olleet todella rikkonaisia, kun pissavahinkoja on sattunut myös muillekkin kun koiralle. Väsymyksen lisäksi hermoja raastaa ihan vain myös siksi että, no tiedätte kyllä, ****** pms.

Tänään päivälenkillä Pao oli ollut taas hurjan rasittava, ei totellut yhtään, rimpuili remmissä, yritti lähteä kaikkien ohikulkevien matkaan, itki ja ulisi. Sitten tuli vastaan hevosenkakkaa. Sitä olisi pitänyt saada syödä. Minä hermot jo valmiiksi riekaleina komensin ja vedin koiraa pois – jonka suu oli jo valmiiksi sitä täynnä. No mitäs sitten tapahtuu. Ohi kävelee hyvännäköinen mies joka toteaa minulle (käytökselleni) että ”not cool. not cool at all”. Sen yhden sekunnin, kun raahaasin koiraa remmin päässä, oli kiinnittänyt tämän miehen huomion. Yritin siinä sitten sopertaa että onhan minun pakko komentaa koiraani, enkä voi antaa hänen syödä hevosenkakkaa. Mutta peli oli jo menetetty. Näin sieluni silmin, miten kohtaus olisi elokuvissa mennyt. Komea mies olisi nähnyt söpön koiranpentuni, sitten hänen ihanan ja rakastavan omistajansa. Katseet olisivat kohdanneet, koiraa rapsuteltu, hymyilty, naurettu ja puhelinnumeroita vaihdettu. Vuosisadan rakkaustarina. Mutta ei. Tämä ei ollut elokuvaa, vaan maanantai-iltapäivä Pasilassa. Sain silmien pyörittelyä ja säälivän hymyn sekä hyvän onnen toivotukset. Katselin kuinka tämä mies, maailman tyylikkäimmät snekerit jalassa, jatkoi matkaansa ja sitten aukesivat hanat. Tämä oli viimeinen niitti väsymykselleni. Yritin keräillä itseäni jossain parkkipaikalla, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli itkeä ja parkua räkä nenästä valuen. Väsymys yhdistettynä riittämättömyyden tunteeseen ja huonoon omaantuntoon on kyllä ihan kakkaa. Tulipahan kunnon fläsbäkit ekasta vauvavuodesta.

Tiedän, että kysessä oli vain hetkellinen purkaus. Joka oikeastaan teki ihan hyvää. Kyllä silti vähän kauhuissani olen, mitä seuraavat kuukaudet tulevat olemaan. Entäs sitten kun koiralla ihan oikeasti alkaa kunnon uhma? Ja kun hän saa ihan oikeasti tuhottua kaiken omaisuutemme? Sitten taas toisaalta, en minä kuitenkaan valitsisi toisin, jos nyt voisin voisin. Hermoja ja pitkiä pinnoja saa silti lähettää. Ja suklaata. Kiitos.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yksi blogin suosituimpia postauksia on kolme vuotta sitten kehittelemäni pinaatti-feta pannukakun ohje. Vaikka ruoanlaitosta tykkään, niin mikään leipoja en todellakaan ole. Leipomisessa on niin paljon sääntöjä ja reseptejä pitää noudattaa niin tarkasti, ettei se vaan ole juttuni. Leipomisesta syntyy aina myös ihan hirveä sotku. Ainakin minun keittiössäni…

Vaikka jauhot tätäkin tehdessä vähän pitkin työtasoja pöllyää, on tämä leipomus sellainen jota minäkin viitsin tehdä. Tiskiäkin tästä syntyy vain yhden kulhollisen verran. Muutenkin tämä on tosi helppo, kun kaikki ainekset sekoitetaan yhteen ja pistetään samaan aikaan uuniin. Tässäpä siis päivitetty ohje:

PINAATTI-FETA PANNUKAKKU

8 dl punaista maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
4 kpl kananmunia
1 tl suolaa
ripaus pippuria
0,5 dl öljyä
400 g sulatettua pakastepinaattia (2 pss)
200 g murennettua fetaa
(koristeluun 100g fetaa ja pari kourallista tuoretta pinaattia, ennen ja jälkeen uunin)

Sekoita kaikki ainekset järjestyksessä ja anna taikinan vetäytyä puolisen tuntia. Kaada sitten taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Halutessasi voit tässä vaiheessa lisätä pinnalle vielä tuoretta silputtua pinaattia ja murennettua fetaa. Paista 225 asteessa puoli tuntia, tai kunnes pinta on kauniin värinen. Anna vetäytyä vielä hetki ennen leikkaamista ja tarjoilua.

Piirakka maistuu hyvältä niin lämpimänä, kuin kylmänäkin. Parasta se mielestäni on kertaalleen uunissa lämmitettynä. Isosta pellillisestä voi pakastaa osan paloina ja lämmittää vaikka lounaaksi tai välipalaksi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yhteiseloa uuden koiranpennun kanssa on mennyt jo useampi päivä. Kaikki on mennyt oikeasti tosi ihanasti, vaikka myönnetään että muutaman kerran olen myös miettinyt, että mihin taas oikein ryhdyin. Paola on ihana koira, mutta sisäsiistiksi opettaminen ei ole lempipuuhaani. Onneksi tuo koira palkitsee sitten taas niin monella muulla tavalla.

Kerroinkin jo aiemmin, että pojat ovat toivoneet koiraa jo varmaan kolme vuotta. Itsekkin olen toki koirakaveria kaivannut, mutta realiteetit ovat tulleet vastaan. Kun koiran hankkiminen alkoi tulla pikkuhiöjaa ajankohtaiseksi, ollaan puhuttu siitä paljon. Pojat tiesivät, että mahdollisesti palaan Espanjanreissulta pennun kanssa. Katselimme netistä koirien kuvia ja mietimme nimiä jo ennen sitä. Ja kun Paola sitten reissulta löytyi, laitoin heti kuvia ja videoita pennusta. Pojat olivat kovin innoissaan, lähettivät terveisiä ja odottivat kovasti, että tulemme Suomeen.

Ensikohtaaminen oli rauhallinen ja täynnä rakkautta. Oli ilta, kun pojat tulivat kotiin. Eteisessä oli niin hämärää, etteivät lapset huomanneet aluksi tummalla matolla makaavaa koiraa. Sitten jo halittiinkin ja pussailtiin kovasti. Pao on vielä niin pieni, että suurimmissa hepuleissaankin meno on sellaista ettei lapsia pelota. Eikä minikokoisia naskalihampaita ei edes huomaa, vaikka ne varpaisiin käyvätkin kiinni. Onkin ollut hyvä, että alku on sujunut pehmeästi. Sitten kun Pao on isompi, ovat pojatkin oppineet komentamaan häntä tiukemmin ja johdonmukaisemmin.

Paola on kiintynyt nopeasti meihin kaikkiin, tuntuu kun hän olisi ollut perheessämme jo paljon paljon kauemmin. On ollut niin ihanaa nauttia kauniista syyspäivistä kaikki yhdessä pihalla peuhaten. Pao on vienyt meidän kaikkien sydämet. Hän on ihanan varaukseton, reipas ja utelias, toisaalta hän myös rakastaa kainaloon käpertymistä. Tuntuu tosi ihanalta että on mahdollisuus tarjota pojille lapsuus maailman parhaan koirakaverin kanssa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.