KEVÄTJÄRJESTELYÄ JA VAATTEIDEN NIMIKOINTIA

5/04/2021

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tarramonsterin kanssa.
Sisältää alennuskoodin!

Kevät on täällä ja sehän tarkoittaa toppavaatteiden pois pakkailua ja kevätvermeiden kaivelua esille. Me järkkäiltiin eilen pois vähän niitä kaikista paksumpia talviasuja ja tein samalla katsausta, mitä uutta kevääksi pitäisi hankkia. Taapero on venähtänyt muutamassa kuukaudessa taas niin paljon, että ainakin uusi kuoritakki ja hanskat on listalla.

Tänään meillä on ohjelmassa myös hakea päiväkotipaikkaa syksyksi. Tämä kevät ja syksy ovatkin ainakin meidän perheessä kausia, jolloin erityisesti kaikki lasten vaatehankinnat pyörivät jatkuvasti mielessä. Ja koska mitä enemmän lapsia, sitä enemmän myös tavaraa, olen viime vuosina yrittänyt kunnostautua vähän järjestelmällisemmäksi.

Olen kuullut, että jotkut pitävät ihan exel-taulukkoa siitä, mitä kaikkia vaatteita ja missä koossa heillä on lapsilleen. Vakavasti harkitsen samaa, sillä löysin juuri viime viikolla kellarista esikoisen pränikät talvikengät, jotka olin sinne laittanut muutama vuosi sitten talteen odottamaan seuraavaa käyttäjää. Ne olisivat olleet ihan täydelliset keskimmäiselle…viime talvena.

Vuosia sitten koin kuitenkin jo suuren valaistumisen kun löysin NIMIKOINTITARRAT! Sen jälkeen ei ole enää yksiinkään uusiin hanskoihin pitänyt kiireessä kouluaamuna viritellä maalrinteipistä lappusta ja etsiä teippiin tarttuvaa, ei sotkevaa kynää. Noin kerran vuodessa olen tilannut Tarramonsterilta liimattavat nimitarrat, joihin olen ollut tosi tyytyväinen. Tarra-arkista on helppo aina lätkäistä tarra uuteen vaatteeseen.

Itseasiassa tilaan nykyään tarroja myös itselleni omalla nimelläni sekä puhelinnumerolla, kyllä nimikoin myös omat hanskani! Muistisairautta sairastava isoäitini muutti hiljattain palvelutaloon ja tilasin myös hänelle sinne omat reilun kokoiset tarrat, jotta omat henkilökohtaiset tavarat olisi helpommin pitää tallessa ja löytää.

Nimitarrojen lisäksi meiltä löytyy lasten vaatekaapeista järjestelytarroja, jotka auttavat lapsia löytämään ja tunnistamaan omat vaatteensa, että pitämään kaapit nimensä mukaisesti paremmassa järjestyksessä.

Ulkovaatteiden, asusteiden ja kenkien lisäksi nimikoimme myös lasten sisävaatteet. Olen ollut tosi tyytyväinen Tarramonsterin tarroihin, sillä ne kestävät hyvin myös pyykinpesukonetta ja kuivuria. Nimikointitarrat helpottavat myös vaatteiden kierrätystä, kun nimitarran saa vaihdettua uuteen, toisin kun tussilla niskalappuun kirjoittaessa.

Mitä kaikkea nimikointitarroilla voi nimikoida? No ainakin:

– Takit, ulkohousut, haalarit ja sadeasut
– Sisävaatteet, alusvaatteet, sukkikset ja sukat
– Kengät, saappaat ja sandaalit
– Pipot, hatut, lippikset, hanskat, sormikkaat, lapaset ja huivit
– Vesipullon
– Nukenrattaat
– Hiekkalelut ja pallot
– Polkupyörän, skuutin, skeittilaudan
– Kypärän
– Repun ja penaalin
– Koulukirjat ja vihot
– Tärkeimmät lelut ja pehmot
– Luistimet ja lätkämailan
– Pulkan, stiigan ja liukurin
– Kännykän, kalenterin, lompakon

Viimeiset kerrat olen pääosin tilannut Tarramonsterin valmiita teemapakkauksia, jolloin arkeissa on paljon eri värisiä ja eri kuvilla olevia tarroja. Mutta toki tarrat voi halutessaan suunnitella kokonaan myös itse. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon ja liimattavien tarrojen lisäksi valikoimissa on silitettäviä lappuja, järjestely, tsemppi ja eläkeläistarroja. Useimmissa teemapakkauksissa on 80 tarraa, eli kaksi arkkia tarroja ja meillä ne ovat yleensä riittäneet noin vuodeksi. Tarrat valmistetaan Suomessa.

Sain teille alennuskoodin Tarramonsterin tarroihin! Koodilla MINTTU15 saatte 15% alennuksen tilauksestanne.
Alennus on voimassa sunnuntaihin 11.4 saakka.

Vaikka tätä kevättä vasta aloitellaan, itselläni on kieltämättä juuri nyt ajatuksissa jo ensi syksy ja päiväkodin aloituts. Itse aloitus ei kuitenkaan jännitä, vaan se, että mistä lopulta päiväkotipaikan saamme. Mehän jouduimme jo vuoden vaihteessa siirtämään päiväkodin aloitusta, kun emme saaneet järkevän matkan päästä paikkaa. Ja koska haemme ensisijaisesti ruotsinkieliseen, mutta varmuudeksi myös suomenkieliseen päiväkotiin, joutuu hakemusten kanssa kikkailemaan ja jännittämään aivan liikaa. Nyt siis hakemusta tekemään. Onneksi sentään nimikointihommat on halussa.


ETÄOPISKELU – MITEN MEILLÄ MENEE

6/04/2020

Kun kolme viikkoa sitten koulut suljettiin ja suurin osa lapsista siirtyi kotiin etäopiskelemaan, oli se valtava muutos monelle perheelle. Ne vanhemmat joilla oli mahdollisuus etätyöskentelyyn, olivat jälleen uuden haasteen edessä, miten ihmeessä hoitaa nyt lisäksi lasten kotiopetus ja ne omat työt? Kun itse vielä nipistelin käsivarttani tarkastaakseeni, ettei tämä ollut unta, osa vähän nopealiikkeisimmistä vanhemmista olivat jo askeleen (tai pari) edellä.

Some täyttyi nopeasti hiveästä määrästä erilaisia vinkkejä ja virikkeitä mitä tarjota kotiopetuksessa oleville lapsille. Erilaisia päiväohjelmia, arkarteluohjeita, tiedekokeiluja, koko perheen yhteisiä haasteita, matemaattisia arvoituksia ja kekseliäitä tapoja opettaa lapsille viittä eri kieltä samaan aikaan. Siinä vaihessa kun itse vasta tasasin pulssiani ja yritin saada ajatuksiani kasaan, osa perheistä oli jo laatinut monen viikon lukkarit ruokalistoineen ja siinä samassa rakentaneet tyhjistä vessapaperirullista glitterlaavaa syöksevän tulivuoren.

Sain tuolloin myös instagamiini viestiboksiin useamman viestin seuraajiltani, että olisi todella kiinnostava kuulla meidän perheen vinkit, että miten yhdistää taaperoarki, omat työt sekä lasten kotikoulu. Voisinko jakaa perheemme viikko-ohjelman ja kekseläimmät, mutta pedagogisesti parhaat tavat yhdistää taide -ja tiedeaineiden yhteisopetus. ööö.

Meillä ei todellakaan ollut tuolloin mitään lukkareita valmiina, enkä ylipäätään yhtään tiennyt miten kaikki saadaan järjestymään. Ensimmäisenä sanoinkin mielessäni heipat niille jo valmiiksi liian vähissä olleille työtunneilleni – ei näitä kaikkia vaan mitenkään voi yhdistää. Kaikki tuntui kaaokselta ja koin huonommuutta siitä, ettei minusta heti kuoritunut askarteluintoista ja kaikki langat käsissä olevaa kotiopettajatarta.

Päätinkin aika nopeasti olla lukematta kaikkia näitä vinkkejä ja linkkejä joita puski aluksi ihan joka puolelta. Meillä ei leikattu ja liimattu yhteistuumin väärikoodattua perhelukkaria, eikä katsottu youtubesta lasten tiedekokeiluja. Ajattelin, että aloitetaan hissukseen ja katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Istuttiin aamulla lasten kanssa ruokapöydän ääreen ja he ottivat matikankirjat eteen, siitä kohdasta mihin viimeksi olivat koulussa jääneet.

Oli minulla vähän huono-omatunto siitä, etten tarjoaisi lapsille desimaalilukujen allekkainlaskun opetusta millään päräyttävällä tavalla, mutta samalla tiesin, että jos nyt tämän kaiken päälle rupeaisin pinnistelemään jo muutenkin jaksamiseni äärirajoilla, ei siitä seuraisi pitkässä juokussa kenellekkään mitään hyvää.

Muutamassa päivässä oma tahti ja tyyli alkoi löytymään. Vanhan lukkarin takapuolelle hahmoteltiin suurpiirteinen kotikukkari, joka eläisi sitten opettajan ilmoittamien tehtävien mukaan. Paljon ulkoilua, säännöllinen ateriarytmi, ei mitään ylimääräistä. Paitsi no ruutuaikaa, entisen joka toinen päivä 1h peliajan sijaan ruudulla saa olla nyt tunnin joka päivä.

Sitten jo loppuviikosta koulullakin alkoi uuteen tilanteeseen löytyä systeemi ja homma lähti rullaamaan molemmissa päissä taas vähän paremmin. Etenkin vanhemman pojan koululta tuli useaan otteeseen painotus, että kysessä on oppilaan etäopiskelu, ei missään nimessä mikään kotikoulu jossa vanhempi on vastuussa opetuksesta. Tämä oli hyvä ja poisti vähän paineita ja sitä huonoa-omaatuntoa niistä askartelemattomista pääsiäiskoristeista.

Jopa opetusministeri kehoitti laskemaan rimaa, ja sellaista kannustusta juuri itse kaipasin. Olemme kaikki erilaisia ja itse kaipaan aikaa sopeutuakseeni uuteen tilanteeseen ja kaikki muu ylimääräinen aktiviteetti samassa tuntuu uuvuttavalta. Vielä kun lapset kävät eri kouluja ja opettajilla on hyvin erilaiset tavat tässä etäopetuksessa, niin jo näiden hahmottaminen tuntui välillä aika kaaokselta päässä.

Missään nimessä emme ole vielä päässeet tilanteeseen, jossa lapset itse psytyisivät hoitamaan kouluhommat itsenäisesti. Ensinnäkin, päivän tehtävät tulevat Wilmaan, josta minun täytyy ne ensitöikseni välittää lapsille. Lapsilla on useamman kerran viikossa livetunteja netissä tiettyyn aikaan ja sinne päästääkseen tuntuu olevan aina joku tekninen haaste, vähintään salasanojen muistaminen, jossa apuani kaivataan. Itseäni häiritsee myös aika paljon se, että ylipäätään puhelimella tai koneella pitää olla aika paljon. Mutta kai se on vain tätä nykypäivää.

Nyt olen kuitenkin oppinut jo sen, ettei opettajalle soitto ja avunpyyntö tehtävissä ole heille ylimääräistä vaivaa, vaan kuuluu tähän hommaan ja niin voi ja kuuluu tehdä, jos jokin asia askarruttaa tai ei ymmärrä. Muutamana päivänä minulle on jälleen jopa vapautunut muutama tunti työaikaa kun taaperon ulkoilu miehen kanssa on sattunut samaan aikaan kun lasten itsenäinen tehtävien teko. Että kyllä tämä tästä!

Lapset saavat tehtyä annetut tehtävät ja tähän saakka se on onnistunut hyvin ja aikataulussaan, mutta olen myös päättänyt, että jos jonain koulupäivinä kaikkia ei ehdi, niin sitten ei ehdi. Jotain vähän kuviksen ja musiikin tehtäviä ollaan jo myös sovellettu, koska no, olemme vähän rebel.

Tässä vielä tämä meidän suuriinpiirteinen koulu -ja loppupäivän aikataulu (taapero herättää aikaisin, jos ihmettelette):

7-8 aamutoimet, pesut, pukeminen & aamupala
8:00 happihyppely
8:15-8:30 (tai viimeistään kun taapero on lähtenyt ulkoilemaan) lukuaineita, yleensä matikkaa tai äikkää
9:30 pieni 5 min välkkä tai happihyppely, jonka jälkeen lukuaineet jatkuu
10:30 ulkoilu & liikka 1-1,5 h
12:00 lounas
12:30 rauhallinen hetki, lukemista tai piirtämistä
13:00 (taapero päikkäreille) loput koulupäivän tehtävät, yleensä enkku, kuvis tai musa
14:00 raportointi koulupäivästä opelle, peliaikaa, lukemista tai piirtämistä
15:00 välipala, koulupäivä päättyy
16:00 ulkoulu noin 1h
17-18 päivällinen
19:30 iltapala
20-20:30 iltatoimet ja nukkumaan

Päivällisen jälkeen saatetaan ulkoilla vielä kolmannen kerran (itse en ole aina välttämättä mukana joka kerta tosin), jos peliaikaa on jäljellä saa vielä pelata (ennen klo 18.30). Piirretään, leikitään yms sellaista tavallista mitä muutenkin arkena. Iltapalalle ja nukkumaan myös mennään aina samoihin aikoihin kasin aikaan ja noudatetaan muutenkin samoja ruutineja mitä tavallisenakin koulu-iltana. Viikonloppuisin ei ole mitään koulujuttuja mutta ulkoillaan ja syödään aika samoilla aikatauluilla ja silloin saa valvoa pidempään esim leffaa katsoen. Myös isällä olleessaan pojilla on samanlaiainen aikataulu.

Minun tärkein vinkkini ei ole siis mikään sen kummempi, kun olla armollinen itseään kohtaan. Ei kannata haalia yhtään sen enempää tekemistä mitä nyt jo on, jos ei tunnu siltä. Tosiaan mielummin vähän laskee sitä rimaa. Varsinkin näiden ala-koululaisten kanssa koulujutut onneksi sujuu vielä aika helposti ja niissä osaa vielä yleensä itsekin auttaa. Kuitenkin, jos tuntuu että joku siinä opiskelussa tökkii tai tehtäviä on liikaa, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä opettajaan päin.

Nyt ei ole se aika, kun pitää niin sanotusti hikaroida, vaan selvitä ihan vain tästä ihan uudenlaisesta arjesta – päivä kerrallaan. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen ovat asiat pikkuhiljaa alkaneet asettua uomiinsa ja se oma tyyli ja rytmi alkanut hahmottumaan. Kertokaa ihmeessä kommentteihin, että miten teillä menee <3


ARKIKUVA 49/52

9/12/2019

Viime viikolla helsinkiläiset nelosluokkalaiset juhlistivat Itsenäisyyspäivää Pormestarin tanssiaissa Finlandia-talossa. Tanssiaskelia tanssiaisia varten oltiin hiottu kuukausi kaupalla ja myös me vanhemmat saimme nähdä lasten tanssivan myöhemmin vielä koulun liikuntasalissa.

Oli ihana ensin nähdä, miten tunnollisesti harjoiteltiin ja juhlia jännitettiin. Etsittiin asua ja aprikoitiin, että kukakohan tanssipari sieltä arvasta sitten tulisi.

Juhlissa oli kuulemma todella kivaa ja siltä se näyttikin myös täältä kotikatsomosta käsin. Vielä seuraavana päivänä tosiaan Kaapon luokka vetivät juhlatamineet päälle ja esittivät kaikki tanssit vielä ensin muille koulun oppilaille ja sitten vielä meille vanhemmille.

Itse pistin merkille sen, miten ihanan tunteella kaikki vetivät. Kukaan ei häpeillyt tai näyttänyt pelkäävään tanssipariin koskemista. Sitä oli ilo katsoa. Oli hauska myös huomata, miten näköjään nelosluokka on se, jossa tyttöjen ja poikien kehitys alkaa vähän eri aikaan. Suurin osa tytöistä kun oli venähtänyt jo päätä kaikkia poikia pidemmiksi. Niin liikuttavia ja ihania nämä isot pienet.


OPETTAJAN JOULUKALENTERITARINA

4/12/2019

Joulukuussa julkaisen blogissa lukijoiden vieraskynäpostauksia, eli teidän tarinoitanne.
Teksti ja kuva Ansku K

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja opettajan lapsella on läksyt tekemättä ja monisteet hukassa. Olipa kerran äiti, jolla oli kolme lasta ja monen vuoden työkokemus luokanopettajana. Kun ensimmäinen lapsi aloitti koulunsa, oli äiti ihan hukassa. Esikoisen ekaluokan aikana äiti mietti monta kertaa, että miten kukaan muuta työtä tekevä voi mitenkään pysyä mukana lapsen koulujutuissa, kun ei päivittäin koulussa ja koulun käytänteissä mukana oleva äitikään pysynyt. Ja oikeastaan äiti ihmetteli samaa vielä toisen ja kolmannenkin lapsen mennessä kouluun.

Jos joskus mietit, että mitäköhän se opettaja ajattelee, kun taas jäi Aapinen kotiin, retkieväät unohtui ja Wilma-viestiin muistit vastata yöllä, älä huoli. Lapsesi opettaja saattaa olla myös jonkun äiti, isä, äitipuoli tai isäpuoli. Voi olla, että opettajan ruuhkavuosista on jo vuosia, mutta kyllä hänkin varmaan muistaa etsineensä allekirjoitettavaa lupapaperia lapsen repusta keskellä yötä, kun paperin palautuspäivä oli jo toissa päivänä. Ainakin lapsesi opettaja on itse ollut lapsi, joka on joskus unohtanut jotain. Ja varmuudella hän on nähnyt uransa aikana monta lasta ja niistä jokaisella vähintään yhden vanhemman.

Opettaja myös tietää, että pienet koululaiset saattavat keksiä juttuja ja puhua mitä sattuu. Kun lapsi kertoo koulussa, että isä soittaa kotona ilmakitaraa kalsarit jalassa ja laulaa niin että naapuri tuli huomauttamaan, tai että äidin lempijuoma on punaviini, opettaja todennäköisesti ajattelee, että lapsen jutut eivät aina välttämättä pidä paikkaansa. Tai vaihtoehtoisesti opettaja miettii, että kuulostaapa hauskalta ja huh, tuo perhe ei varmaan paheksuisi minunkaan yksityiselämääni. Toivottavasti kaikki vanhemmat muistaa myös, että kaikki lapsen kertomat jutut koulusta eivät aina välttämättä myöskään ole ihan juuri niin kuin lapsi kertoo.

Tarinan opettaja kertoi monta vuotta hymyssä suin uusien ekaluokkalaisten vanhemmille vanhempainillassa, että on ihan normaalia, että pientä koululaista syksyn alussa väsyttää ja kiukuttaa iltaisin kotona. Se kuuluu asiaan ja menee ohi. Kun työpäivän jälkeen opettaja-äiti tuli kotiin kuuntelemaan illasta toiseen oman ekaluokkalaisensa “kiukkua” (eli järkyttäviä, tunnin kestäviä raivokohtauksia), hän mietti, että hitto ne vanhemmat on purreet huulta hienosti siellä vanhempainilloissa, kun silloin vasta tietämätön taaperon äiti kertoi ekaluokkalaisten vanhemmille “pienestä väsymyskiukusta”.

Onnellista loppua, jossa äiti tietää tarkalleen milloin on vanhempainilta, milloin sanakoe ja mikä lappu pitikään palauttaa kouluun ja missä se on, ei vielä tähän tarinaan saatu. Onneksi on aikaa opetella.

Kiitos Ansku! <3