Jäi näköjään yksi arkikuva toissa viikolta julkaisematta, joten tässä tulee tuon viikon kohokohta: Myyn ensimmäinen pizza! Tai siis pöytämme pizzan syömisen jälkeen.

Käytiin isänpäivänä pizzalla tuttavamme perustamassa uudessa pizzeriassa, Guido’s Pizza Alchemistassa, ja pakkohan sitä oli pikkuisellekin ottaa elämänsä eka pizza. Maitoallergisena hän ei ole sellaista saanut juuston takia syödä.

Meitä oli iso porukka, eli aika monta syöjää ja pizzojen tilaaminen vähän sekoilua, joten loppujen lopuksi yksi pieni lastenpizza ilman juustoa tilattiinkin isona ja kaksin kappalein. Ei se mitään, oli hyvää, otettiin loput mukaan ja syötiin kotona.

Myy oli onnessaan omasta pizzastaan, jossa ei ollut ollenkaan juustoa, mutta senkin edestä valkosipulia. Pitää testata pian tehdä pizzaa jollain vegaanisella juustolla, suosituksia hyvästä sellaisesta otetaan vastaan!

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue & Indieplacen kanssa

Marraskuu ja kestohämärä on saavuttanut meidät. Päivänvaloa ei vuorokaudessa ole paljoakaan, joinain päivinä tuntuu, ettei tuolta pilvipeitteen läpi pääse ne vähäisetkään säteetkään läpi. Pimeys voi olla väsyttävää ja tuntua armottomalta, mutta jotkut osaavat ottaa tämän kauden myös tunnelmoinnin kannalta.

Itse olen vähän sekoitus molempia. Aamulla on ehdottomasti helpompi päästä sängystä tehokkaammin ylös, jos ympärillä ei ole ihan pilkkopimeää. Samoin päivisin teen askareitani mieluummin valossa kun pimeässä, mutta viimeistään iltaa kohti meilläkin himmenee valot. Illallinenkin tuntuu juhlavammalta nauttia tunnelmavalaistuksessa ja niinä aamuina kun ei ole kiire minnekään, on ihan mukava heräillä rauhassa uuteen aamuun sarastusvalon tahtiin – pikkuhiljaa.

Meidän koko kodissa on Philips Hue älyvalaistusjärjestelmä. Olettekin nähneet jo postauksista sen lukemattomista mahdollisuuksista ja siitä miten valoja voi säätää 16 miljoonaan eri sateenkaaren väriin. Värivaloja käytämme kuitenkin lähinnä erikoistapauksissa, kuten juhlissa.

Arjessa meillä on pääosin käytössä Hue White Ambiance, eli LED-lamppu joka jäljittelee luonnollista valoa. Sen lisäksi sitä on mahdollista säätää eri valkoisista kylmistä sävyistä rentouttaviin ja lämpimiin sävyihin. Valkoinen valo ei ole vain valkoinen – se on eri valkoisten valtameri ja ihan täydellinen näille auringonvalottomille kuukausille!

Eri valkoisten sävyjen lisäksi valoja voi tottakai säätää myös himmeämmälle ja kirkkaammalle. Omia suosikkiominaisuuksia ovat lamppuihin asennettavat rutiinit, joita ohjataan puhelimeen ladattavalla appillä. Näin siis makuuhuoneen lukuvalon voi muuttaa myös lempeäksi sarastusvaloksi. Valon voi asettaa syttymään hiljalleen vaikkapa 20 minuuttia ennen varsinaista herätystä. Samoin valot voi asettaa himmenemään automaattisesti iltaisin, jolloin lapsetkin tietävät että nyt on aika rauhoittua ja aloittaa iltatoimet.

Säädettävät polttimot siis mahdollistavat saman valaisimen toimimaan erilaisissa arjen askareissa. Kirkkaana työskentelyvalona, lukuvalona, himmeänä yövalona, pehmeänä tunnelmavalona, energisoivana luonnonvaloa jäljittelevänä valona – mikä nyt vain sillä hetkellä parhaimmalta tuntuu! Itse käytän valkoista valoa myös meikkivalona sekä näin pimeällä apuna valokuvaamisessa.

Appin kautta löytyy myös paljon valmiita tunnelma-asetuksia, jolloin vaikkapa koko kodin valot saa asetettua tiettyyn tunnelmaan yhden napin painalluksella. Tämä on siitä hauska, että mikään valo ei tällöinkään pala ihan saman värisenä tai samalla kirkkaudella, vaan ohjelma säätää jokaisen valaisimen omaan sävyynsä – totta kai kuitenkin sopimaan yhteen muiden valojen ja tunnelman kanssa. Näitä erilaisia valmiita tunnelmia voi säätää ja tallentaa myös itse, jolloin saa helposti yhdellä napin painalluksella vaikkapa valmiiksi hyväksi havaitun tunnelmallisen illallisvalaistuksen kotiin.

Itse tykkään kovasti siitä, että valoissa on niin monta eri valkoisen vaihtoehtoa. Valon värillä on iso merkitys riippuen mihin tarkoitukseen ja mihin vuorokauden aikaan valoa tarvitsee. Lähes sinertävän kylmä valo toimii energisoivana, kun taas oranssiin taittava, lämmin ja pehmeä valo sopii paremmin iltaan.

Näin pimeänä kautena meillä on kotona valot päällä yleensä aamusta iltaan. Päivän mittaan eri valaisimia on kätevä säätää appilla sekä Huen omalla kaukosäätimellä. Yhtä kaukosäädintä säilytämme eteisessä, seinätelineessä, jolloin se toimii ikäänkuin tavallisen valokatkaisijan tapaan. Siitä ohi mennessä on helppo napsauttaa vaikka vähän lisätehoa tai lämpöä lamppuihin. Ja koska valot palavat meillä monta tuntia päivässä, on myös tärkeää että ne ovat energiatehokkaita ja vähän kuluttavia LED-valoja.

Olen Huen myötä alkanut sisustaa valoilla ja tuomaan niillä tunnelmaa. Tykkään enemmän, että huoneessa on useampi, vaikka vähän himmeämpi valopiste siellä täällä, kun yksi ja ainut kirkas valo keskellä huonetta. On tullut huomattua että arjen askareet, kuten pyykin ripustaminen, imurointi tai tietokoneella töiden teko sujuu paljon kivemmin ja tehokkaammin kun on valoa. Ja meikkikin näyttää paljon kivemmalta luonnollisen valon äärellä tehtynä, kun kylppärin halogeenivalossa. Yksinkertaista, mutta tärkeää.

Olen järjestänyt useampana vuotena blogissa joulukaneterin, jossa olen esitellyt joka päivä jonkun pienen, tai välillä vähän isommankin, kotimaisen yrityksen ja arponut heiltä jonkin ihanan tuotteen tai palvelun.

Nämä joulukalnterit ovat olleet todella tykättyjä ja olen ollut siitä hyvin iloinen, sillä olenhan valinnut mukaan tarkkaan ja harkiten mielestäni kivoja ja hyviä tekijöitä.

Tänä vuonna haluan kuitenkin tehä jotain vähän toisenlaista. Jakaa tavaran sijasta tarinoita.

Tänä vuonna joulukalenterin luukuista ei siis paljastu tavaraa, vaan halusin antaa vuorostaan teille, hyvät lukijat mahdollisuuden vaikuttaa sen sisältöön.

Toivonkin nyt teiltä toiveita aiheista, josta tahtoisitte kuulla lisää. Ne voivat olla mitä vaan lapsuuden muistoistani, mielipiteitäni teitä kiinnostavasta aiheesta, lempikosmetiikkatuotteistani tai kenties jostain paljon syvällisemmästä tai kiperämmästä aiheesta – antaa tulla!

En kuitenkaan halua toimia pelkästään itse pääosassa, vaan tahtoisin kuulla myös teitä.

Onko sinulla aihe, ajatus, näkökulma, kokemus jonka haluaisit jakaa? Julkaisen toiveaiheiden lisäksi joulukalenterissa nimittäin myös vieraskynäpostauksia.

Kuten toiveaiheidenkin suhteen, myöskään viereaskynäkirjoitusten ei tarvitse liittyä jouluun.

Tietysti jos sieltä löytyisi vaikkapa vähävarainen perhe, joka on saanut taloudellista apua joulun aikaan esim lasten lahjojen muodossa – nyt olisi hyvä ajankohta kertoa tästä ja saada tätäkin kautta lisää tietoisuutta asialle ja lisää lahjoittajia.

Vieraskynäkirjoitukset voivat kuitenkin liittyä ihan arkisiin asioihin ja niiden kautta voidaan tärkeiden ja koskettavien aiheiden lisäksi jakaa ihan vain hyvää mieltä tai oivalluksia.

Tuntuuko sinusta siis että tahtoisit ottaa osaa? Kommentoi, laita viestiä, sähköpostia mitä vaan! Tehdään yhdessä vähän erilainen blogijoulukaneteri!

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lapland Hotels & Indieplace kanssa

Lähdimme miehen kanssa pienelle lomalle, ihan kahdestaan. Olemme olleet kahdenkeskeisen rentoutumisen tarpeessa jo jonkin aikaa. Lapsiperheajesta on kuitenkin vaikea ottaa mitään suurta irtiottoa, vaikka juuri niistä arkisista askareista tekisi tosi hyvä päästä joskus edes hetkeksi pois.

Kun tulee puhetta irtiotosta tai lomasta, päähän tulee helposti mielikuvat etelän-lämmöstä, eli vähän pidemmästä reissusta. Usein nämä haaveet kaatuvat aikatauluhaasteisiin, budjettiin, lastenhoitopulmiin, ajatukseen siitä ettei lapsia kuitenkaan viitsi jättää ulkopuolelle ja viimeistään ilmasto -ja lentoahdistukseen.

Aina ei edes tule mieleen, että lomailla voi vaikka ihan omassa kotikaupungissa. Ei tarvitse matkustaa kauas kokeakseen elämyksiä tai rentoutuakseen. Staycation, eli lähimatkailu ajaa parhaimmillaan saman asian. Ja matkustamiseen kuluneen ajan saa käyettyä paremmin hyödyksi vaikkapa vaahtokylvyssä vähän pidempään nautiskellen.

On oikeastaan aika hauskaa viettää lomaa omassa kotikaupungissa, vähän kuin turistina. Tai tehdä kuten me, viettää vuorokausi hotellihuoneessa, kaupunkia sen kattoterassilta ihaillen (samalla kuohuviiniä siemaillen). No okei, käytiin me hotellin ravintolassakin aivan ihanalla illallisella ja aamupalalla.

Voin kertoa, että uusi viikko on joskus alkanut vähän arkisimmissa tunnelmissa, mutta ei tällä kertaa. Me nimittäin varasimme maanantai-tiistai väliselle yölle huoneen Helsingin keskustasta löytyvästä Lapland Hotels Bulevardista. Ensin veimme taaperon hoitoon mummolaan, parinsadan metrin päähän. Oli ihan kätevää ja oikeastaan aika jännä kokemus, kun kotoa lähtiessämme olimmekin kymmenen minutin ratikkamatkan jälkeen yhtäkkiä mystisen Lapin tunnelmissa. Ilman mitään matkustamiseen normaalisti liittyvää vaivaa. Kassissa vain vaihtovaatteet ja hammasharja.

Hotellin Staycation-pakettiin kuului yöpyminen, illallinen sekä aamiainen. Nimensä veroisesti pohjoisen mystisyys ja ripaus Lapin-taikaa näkyivät pieninä tyylikkäinä yksityiskohtina ympäri hotellia ja sen ravintolaa. Yleisissä tiloissa oli esimerkisi uniikkeja Anu Pentikin keramikkateoksia, sisustuksessa toistuvat tunnelmalliset tummat sävyt ja luonnonläheisyys. Tosin jopa hotellihuoneen vessassa soinut Joikhu-musiikki alkoi jo vähän naurattamaan, mutta toisaalta teki Lappi-kokemuksesta erittäin kokonaisvaltaisen.

Meidän upea ja ylellinen, ylimmän kerroksen Spa(!!!!!)-huone sisälsi mielettömät maisememat Helsingin kattojen ylle, ison, koko huoneen levyisen kattoterassin ja sitten sen itse span – eli huonettakin suuremman kylpyhuoneen isolla ammeella ja omalla saunalla. Myös ammeesta ja saunan lauteilta oli kauniit näkymät kaupungin ylle. Lähes kaikista Lapland Hotels Bulevardin huoneista löytyykin vähintään tuo oma sauna.

Itselleni parasta hotellissa olossa on aina iso sänky ja pehmeät valkoiset lakanat. Ja tottakai se, ettei ole mitään arjen askareita hoidettavana. Eli ei siivousta, ei pyykkiä, ei tiskiä. Ja tällä kertaa ei juuri mitään muitakaan velvollisuuksia tai vastuita – vain me ja yksi kokonainen vuorokausi kahdestaan.

Oli ihana valmistautua rauhassa illalliselle, etenkin kun kylpyhuoneessa oli täydellinen meikkipeili valoineen. Kukaan ei roikkunut lahkeessa, eikä tullut edes kiirekkään, kun ravintola oli vain yhden hissimatkan päässä.

Ennen illallista otimme drinkit hotellin aulabaarissa – ihan kun oikeasti lomalla. Istuimme ikkunapöydässä ilman kiirettä, juttelimme ja katselimme ohikäveleviä ihmisiä. Tässä vaihessa, kehon ja mielen vaipuessa kokoajan rentoutuneempaan modeen huomasin, miten ihan oikeasti olimmekaan olleet tämän tarpeessa.

Hotellin ravintola Kultá oli yhtä elämyksellinen kokemus kun koko hotellikin. Olin etukäteen lukenut ravintolan olevan hyvä ja sen taustalla hääriikin maineikas keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas. Silti menu, maut ja tunnelma pääsivät yllättämään erinomaisuudellaan. Hotellin ravintola on pääosin omavarainen ja aidot puhtaat maut eroittuivat kyllä edukseen.

Meille tarjoiltiin useamman ruokalajain yllätysmenu niihin sopvilla viineillä. Raaka-aineita ravintolaan tulee pohjoisesta omilta tuottajilta ja listalta löytyy monia harvinaisempia erikoisuuksia sieltä suunnilta – joita en halua liiaksi paljastaa, jos joku muukin miettii yllätysmenu-illalliselle menoa.

Yhden aivan ihanan herkun voin kuitenkin kertoa, nimittäin ravintolan omaan, yli kymmenen vuotta vanhaan juureen leivotun hillaleivän. Rehellisesti, en ole ikinä syönyt yhtä hyvää leipää ja ihan varmasti joku päivä käyn sitä uudelleen syömässä. Aion ehdottomasti vaatia, että sitä pitäisi saada ostaa myös mukaan! Tämäkin on aika kätevää staycatonissa, kun paikkaan pystyy palaamaan helposti vaikka seuraavana päivänä uudestaan.

Myös hotellin runsaalla aamupalalla toistui pohjoisen-teema, laadukkaat ja osittain erikoiset raaka-aineet, kuten
kuusenkerkkäsmoothie, Myrttisen kurkut, tilauksesta tehdyt savulohi -ja poromunakkaat, leipäjuusto ja Sodankylän hillat, jääkellarin pikkelöity lohi, Muonion mustikat sekä erilaiset marjajauheet.

Illallisen jälkeen meidän loppuilta meni omassa spassa rentoutuen, oli skumppaa, saunaa, vaahtokylpyä ja suklaakonvehteja. Välillä käytiin viilentymässä kattoterassilla. Aamulla nukuimme myöhään, laitoimme saunan taas päälle, kävimme aamupalalla, saunottiin ja nukuttiin päikkärit. Ainoastaan yksi asia jäi vähän harmittamaan – miksi emme varanneet samantien kahta yötä! Seuraavan päivän olisi voinut vielä viettää muhkeassa sängyssä sarjoja katsellen ja edellisillalta jääneitä suklaita syöden.

Reissusta on kuitenkin aina kiva palata kotiin ja tässä tapauksessa erityisen ihanaa oli, että olimme kotona jo puolituntia hotellista uloskirjautumisen jälkeen. Suosittelen lämpimästi kaikille pientä irtiottoa ja lähimatkailua, staycation konseptina on ihan mahtava ja helposti toteutettavissa milloin vaan!

Vanhempana syyllistyminen alkaa jo raskausaikana. Tai jopa ennen sitä. Vahingoittiko joku nuoruuden hölmöily lisääntymiskyskyäni? Entä voiko se vaikuttaa jotenkin tulevaan sikiöön? Ja entäs sitten kun olin jo raskaana, mutten vielä tiennyt sitä. Treenasin varmaan liian kovaa, söin sushia ja join skumppaa, äh pilasin koko vauan heti ensimerteillä – näitä ajatuksia tulee meille kaikille.

Koko raskausajan sitä voi halutessaan löytää vikaa omasta tekemisestään vaikka päivittäin. Siis aivan typeriä asioita, mistä syyllistää itseään. Kuten että, seisoin tupakanhajussa bussipysäkillä = myrkytin vauvan, kierähdin unissani vatsalle = liiskasin vauvan, en tänäänkän soittaut Mozartia vatsan läpi kohtuun = estän vauvaani kehittymästä fiksuksi. Lista on loputon.

Eikä itsensä syyllistäminen missään nimessä lopu lapsen syntymään – sittenhän se vasta kunnolla alkaa. Omien ajatusten lisäksi ulkoiset paineet pusertavat päivittäin ihan arkisissa tilanteissa. Milloin tosissaan joku kanssamatkustaja saattaa alkaa sättimään, kuinka ratikassa ei kannattaisi matkustaa ruuhka-aikana lapsen kanssa ja milloin se syyllistäminen on vain ihan omassa päässä.

Etenkin tuoreena vanhempana sitä on todella herkillä kaikelle. Ja herkkänä sitä ottaa itseensä. Sitä saattaa ajatella olevansa huono äiti, koska ei ilmoittanut lastaan vauvauintiin ja rattaatkin ovat vanhat, parhaat päivänsä nähneet, jousitus ihan huono ja varmaan se vaikuttaa nyt negatiivisesti lapsen motoriseen kehitykseen.

Kaikki tämä kumpuaa suuren suuresta rakkaudesta ja halusta olla maailman paras vanhempi omalle lapselleen. Syy kaiken syyllistymisen takana on siis hyvä, mutta käytännössä se toimii vain itseään vastaan. Päivittäin voisikin miettiä vaikka yhden asian, missä mielestään vanhempana onnistui, vaalia sitä ja olla ylpeä siitä. Eikä murehtia niitä isossa kuvassa pieniä juttuja, jotka ei nyt välttämättä mennyt ihan niin nappiin. Omia standardeitakin voi ehkä olla syytä miettiä uusiksi – ei ole aina paha mennä sieltä mistä aita on matalin.

Yhteiskunnan ja median luomat paineet täydellisestä vanehmmuudesta eivät varsinaisesti auta näiden ajatuksien kanssa. Mutta aivan liian usein me mietimme sitä, että mitä muut meistä ajattelevat tai miten meidän kuuluisi toimia. Vahempana ne energiat kannattaisi suunnatta jonnekin ihan muualle, kun muiden ihmisten mielipiteiden murhetimisieen tai pahimmillaan ulkopuolisille todisteluun. Ja sanoessani näin, silti minäkin sorrun edelleen välillä etenkin tuohon jälkimmäiseen.

Olen kymmenenvuotisella äitiysurallani kokenut järjettömän määrän syyllistymistä, juurikin niiden ulkoapäin tulevien paineiden takia. Koko sen ajan olen myös aktiivisesti taistellut sitä tunnetta vastaan. Harvoin minulle on nimittäin suoraan kukaan oikeasti sanonut, että olet huono äiti kun keräsit yli kaksikymmentä raskauskiloa, koska et mennyt puistoilemaan sateessa, koska unohdit varata ajan neuvolaan, koska jätit siivoamatta ja tilasit pizzaa, koska lapsellasi on taas korvatulehdus, koska sekoitit lapsen päivärytmin ja nyt hän sai väsymyksen takia raivarit…

Toki olen jotain ikäviä tilanteitakin on äitiysvuosiin mahtunut, enkä taatusti ole kuvitellut niitä kaikkia veemäisesti lauottuja kommentteja tai närkästyneitä katseita. Osan olen onneksi pystynyt kuittaamaan olankohtautuksella, mutta osa on vaikuttanut pitkäänkin ja niiden vuoksi olen joskus jopa jännittänyt tiettyjä tilanteita jo etukäteen.

Nykyään syyllistän itseäni kiireestä ja väsymyksestä. Siitä, että nämä asiat estävät minua olemaan täysillä läsnä. Tiedostan myös, että olen asettanut itselleni liian korkean riman. Tahtoisin olla lempeä, huolehtivainen, rauhallinen, ymmärtäväinen ja rakastava, läsn oleva äiti, jota lapset aikuisenakin muistelevat lämmöllä. Samaan aikaan haluan pysyä kelkassa työmarkkinoilla, tehdä kokajan enemmän ja paremmin, kehittyä, oppia, ottaa selvää ja olla mukana edelläkävijänä. Vaimonakin haluan pistää parastani, olla sellainen huoleton ja hymyileväinen vastarakastunut, mitä olin tavatessamme – kun ei ollut vielä kahden vuoden univelkoja taakkana.

Ja niin minä varmasti olenkin, mutta en tietenkään kokoaikaa. Tiedostan, ettei se ole mahdollista, mutta silti. En haluaisi olla se stressaantunut äiti, joka puskee päätänsä jostain välistä päivittäin. Joinain päivinä vähemmän ja joinan taas enemmän.

Mutta kun piti varata se lapsen hammaslääkäri, vastata wilma-viesteihin, tutkia mikä talvihaalari on ominaisuuksiltaan paras ja etsiä se oikeassa koossa parhaaseen hintaan kätettynä, koska pitää kuluttaa vastuullisemmin, selvittää välikohtausta koulussa, pitää keksiä terveellistä, itsetehtyä ja lähituotettua ruokaa lapsille, tehdä töitä että voi ostaa niitä sikakalliita pähkinöitä, jotta lapset saavat laadukkaita rasvahappoja, osallistua whatsapp keskusteluun koulun myyjäisistä, tyhjentää asianpesukone, keksiä lahja kaverisynttäreille, viedä lapsi oikeana päivänä ja oikeaan aikaan synttäreille, muistaa sirkuskoulun jouluesityksen muuttunut päivämäärä, etsiä oikeanväriset vaatteet esitykseen, vertailla eri bambuhammasharjoja, ottaa puheeksi naapurin haukkuva koira, yrittää pysyä kartalla mitä maailmalla tapahtuu, siivota jälleen kerran kaikki sirpaleet lapselta pudonneesta ja rikkoutuneesta lasista, koornidoida yhteislahjaa synttäreille, muistaa se hiton vessapaperi, tiskiaine ja ommella ne kestovanulaput.

Ei kukaan sanonutkaan että vanhemmuus olisi aina helppoa. Mutta siitä voi edes yrittää tehdä helpompaa, olemalla ihan ensiksi armollisempi itselleen. Siinäkin täytyy löytää juuri itselle oikea tapa. Jollekin se voi olla valmiin ruoan tilaaminen kotiin, jotta arkisten arkareiden määrä vähenee, toiselle taas hikilenkki yksin räntäsateessa, jotta jaksaa taas paremmin hermostumatta.

Tärkeää on osata sulkea korvat siltä syyllistävältä ääneltä omassa päässä. Eikä herranjumala ainakaan miettiä, että mitä joku ulkopuolinen tästä tai sinusta ajattelee. Siitä miten pitäisi tehdä – etenkin jos kyse on jostain väärinpäin puetuista sukkahousuista tai hätälounaaksi ostetusta hodarista. Niistä ei tule miinuspisteitä, eikä kukaan muu kun sinä niitä varsinkaan laske. Ne eivät arvota sinua vanhempana. Olet juuri hyvä noin.

Mistä hölmöstä sinä olet vanhempana syyllistynyt tai tuntenut huonomuutta? Haastan sinut kertomaan ja kysymään kavereiltakin. Jaetaan näitä ajatuksia (kommenteissa tai omassa somessa), jonka jälkeen osataan toivottavasti vain nauraa niille ja elää vähän rennommin.

#mistäminäsyyllistyin