Olen ollut koko viikonlopun yksin vauvan kanssa. Ja itseasiassa olen edelleen. Vähän jännitti etukäteen vaikka tiesin kyllä pärjääväni – on se kuitenkin aina helpompaa toisen aikuisen kanssa. Meidän tyttöjen viikonloppuun on kuulunut:

– Yksi kokonaan sisällä vietty päivä
– Desikaupalla pumpattua maitoa
– Yksi alusta loppuun katsottu sarja
– Yksi keskeyetty sarja ja toinen pian loppuun asti katsottu
– Lukematon määrä ympäri kämppää heiteltyjä vaippoja
– Kerran tilattu ruoka
– Kerran valmistettu ruoka (joka oli kylläkin vain valmiiksi keitetyn riisin sulattaminen pakkasesta. Joka sekin ehti jäähtyä samalla kun imetin vauvaa ja kalapuikot paloivat pannulle)
– Yksi valot päällä nukuttu yö (en jaksanut sammuttaa)
– Tuntikaupalla imetystä ja sylissä nukkumista
– Kiireettömiä hetkiä toisillemme naureskellen
– Yksi koneellinen pestyä pyykkiä
– Äidin kyläily
– Syksyinen kävylenkki
– Hirveä määrä suklaata
– Pari ärsyttävää hikkaa
– Yksi feidattu kasvomaalauskeikka
– Viestejä, puheluita ja videoita isompien lasten kanssa
– Muutamat yölliset hermoromahdukset rintakumin kanssa
– Vauvan muutamat raivarit tissillä
– Pari pannullista kahvia
– Iltaan asti nukutut päikkärit saman peiton alla
– Jonkinlaisen vuorokausirytmin hahmottamista
– Suurien tunteiden täyttämiä hetkiä, kun tujotan vauvaa itkua pidellen ja ihmettelen, että miten mikään voikaan olla noin ihana ja täydellinen

Vauvan kanssa jokainen juttu on kerran aina eka kerta. Eka kylpy, eka imetys, ekat päikkärt yhdessä, eka kerta kotona, eka vaunulenkki (kuvassa), eka neuvola, eka kerta ravintolassa ja niin edelleen. Ne kerrat tuntuvat ihan erityisen erityisiltä ja jäävät mieleen.

Tänään minulla oli eka kerta yksin kotona vauvan kanssa-päivä, kun Osku palasi isyysvapaan jälkeen töihin. Minulle olisi hyvin kelvannut sellainen leppoisa yökkärissä kotihengailupäivä näin alkuun, mutta sen sijaan päivä oli kunnon herätys arkirealityyn. Oli lasten aamutomet ja kouluun vieminen, vauvan kanssa neuvolaan ajoissa ehtiminen, välissä pientä säätöä ja sitten lasten hakeminen, paniikkisiivous kotona sekä vielä ruoan laitto (okei hernekeiton lämmitys) ja lopuksi vielä harrastukseen ajoissa lähettäminen.

Pieni tuskanhiki ehti aina välillä tulla ja taisin muutaman kerran nukahtaa pystyynkin, mutta näin päivän pian päättyessä voin sanoa selvinneeni ekasta päivästä suht mallikkaasti. Nimittäin esimerkiksi tiskikoneen täyttäminen ei yleensä kuulu edes normaalien päivien aikaansaannoksiini.

Huomenna on ehkä vähän helpompaa, nimittäin Osku teki työpäivän päätteeksi meille vielä niin pakkasen että jääkapin täyteen valmiiksi ruokaa, Elvis pääsee toivottavasti naapurin mukana kouluun ja oma extraohjelmani huomenna on ainoastaan uuden pyykinpesukoneen vastaanottaminen täällä kotona.

Tämä arki rikkoinaisineen öineen 24/7 tissillä viihtyvän vauvan kanssa on kuitenkin tosi ihanaa. Vauva on niiiiin ihana! Silti voin jo tässä vaiheessa jo todeta, että odotan kyllä jo kovasti ekaa kokonaan nukuttua yötä ja meidän ekaa yhteistä lomaa sitten joskus.

On pitänyt kirjoittaa tämä postaus jo monta päivää sitten. Jotenkin päivät ovat vain olleet täynnä ihan kaikkea muuta, enkä ole saanut viikkoon edes läppäriä avattua. Meille nimittäin syntyi ihana pikkuinen tytär viime viikon perjantaina! Hän painoi syntyessään 3166 g ja on 51 senttiä pitkä. Huoleni suuresta vauvasta oli siis täysin turha.

Synnytys käynnistyi lapsivesien menolla jo keskiviikko-iltana, mutta supistukset lähtivät hitaasti käyntiin ja saimme odottaa perjantai aamuun, kunnes hän sitten syntyi. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja kivasti omalla painollaan. Kerron myöhemmin lisää!

Pääsimme maanantaina potilashotellista kotiin ja kaiken imetyksen ja maidon pumppaamisen ohella olemme lähinnä vain ihastelleet ihanaa pikkuista tytärtämme. Hän on niin soma! Myös isoveljet ovat aivan haltioissaan.

Yritän päästä tänne blogiinkiin päivittelemään pian taas vähän aktiivisemmin kuulumisia, mutta niitä odotellessa instagramista voi seurailla meidän päiviä. Kiitos muuten kaikille sitä kautta onnitelleille – on ollut liikuttava nähdä miten meidän pieni on sulattanut teidänkin sydämet <3

Optimistisesti tosiaan päivät, vaikka voihan tässä perjatteessa mennä vielä pari viikkoakin ennen kun vauva syntyy. Näin uudelleensynnyttäjänä olin aivan varma siitä, että tämä kolmas lapsi kyllä syntyisi hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Tiedän tottakai sen, että lapsi syntyy kun syntyy, eikä siihen mitkään poppaskonstit auta – mutta mikä ihme kestää!?

Viimeisen reilun viikon kroppani on sanonut minulle, että ihan kohta. Selvästi vähän kipeämpiä supistuksia ja polttoja on tullut, mutta hyvin satunnaisesti. Olen ollut ihan järjettömän huonolla tuulella – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Minua on oksentanut – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Olen nukkunut huonosti – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Ja olen nukkunut myös hyvin – joka sekin kuulemma enteilee lähestyvää synnytystä. On bongaitu limpatulppaa ja jopa käyty sairaalassa käyrillä vauvan liikkeiden vähentymisen vuoksi – kaikki nämäkin enteilevät muuten sitä synnytystä! (mikä on tosi jännä juttu, kun laskettu aika on kahden päivän päästä)

Piinavaksi tilanteen tekee juuri se, kun en pysty itse saamaan asiaa pois mielestäni. Kokoaja sitä kuulostelee omaa kroppaansa ja olojaan. On jatkuvasti vähän varpaillaan, että joko nyt? Ja samaan aikaan olen ihan luovuttanut että tämä syntyisi ikinä täältä. Siinä ei paljoa kohduta muiden lohkaisut siitä, miten ”kukaan ole ikinä jäänyt sinne asumaan, eh heh”. Molemmat pojat ovat syntyneet neljä päivää ennen laskettua aikaa, miksi tämä ei?

Pikku lisästressi on myös vauvan koosta. Kerroinkin että sain vasta muutama viikko kuulla raskausdiabeteksestäni ja että minulta mitattiin nyt vasta ensi kertaa myös sf-mitta, joka nykyään huitelee jossain ihan pilvissä. Silti en saa neuvolasta lähetettä painokontrolliin, en edes diabeteshoitajalle. Ja viime neuvolakäynnilläni terkkakin oli sitä mieltä, että ei se sokereiden mittailu nyt niin tarkkaa ole jos menee vähän yli. Ja kun kerta olen jo aiemmin synnyttänyt niin hyvin sieltä mahtuu vähän isompikin vauva tulemaan. Tämä on varmaan ihan totta, mutta halusin siti tietää ja varautua jos näin on. Lisäksi myös raskaudiabetes voi käsittääkseni vaikuttaa istukan toimintaan, joten olisi mieltä helpottavaa jos nämä asiat edes tarkistettaisiin. On myös kummallista miten paljon käytännöt vaihtelevat nevoloittain ja sairaaloittain. Jossain muualla raskautta ei edes päästettäisi yliaikaiseksi minun tilanteessani, nyt vaan mennään ja katsotaan kuinka käy.

Toisaalta meillä ei vieläkään ole todellakaan asiat täällä valmiina vauvaa varten. Ei ole vaippoja tai pakattua sairaalakassia, saatika mitään hoitopöytiä tai vimosen päälle sisustettua vauvan nurkkausta. Ehkä tämä tyyppi onkin sitten vähän vaativampi tapaus, eikä meinaakkaan tulla ennen kun mobile kiikkuu katosta ja sänky on pedattuna.

Kuten mainitsinkin, näihin piinapäiviin kuuluu ilmeisen yleisesti tuo huonotuulisuus. On ihan käsittämätöntä miten kärttyinen voinkaan olla. Äsken huusin radiolle (joka olin itse hetkeä aiemmin laittanut päälle), että OLE JO HILJAA! Meni vähän myös tunteisiin, kun lapsi yksi päivä kysyi että ”äiti, miksi olet niin vihainen”, kun räpätin siitä MITEN NE LEGOT KUULUU SIIVOTA (he kuitenkin sentään siivosivat)! Onneksi saan nämä viimeiset päivät viettää ihan yksinäni kotona, voin rauhassa raivota ärsyttävälle itsestään päälle menevälle liesituulettimelle ja paskalle pussilakanalle jossa ei ole käsiaukkoja.

Piiiii-naaaaaa-vaaaaa.

Tein alkukeväästä listaa hankinnoista, jota vauvaa varten kannattaa tehdä. Omaa kokemusta itselläni on jo kahden lapsen verran ja on aina kiinnostavaa huomata, miten vaikka joku meille itsestäänselvä ja paljon  käytetty tavara on jollekin toiselle aivan täysi turhake – ja toisinpäin.

Nyt kun vauva saattaa saapua maailmaan ihan mikä lähiviikko tahansa, otin tarvikelistan uudelleen esille. Vauvahan nyt sinänsä pärjää alkuun, ainakin perjaatteessa, ihan vain tissillä ja muutamalla vaatteella. Mutta kun arkea alkaa alkaa tarkemmin miettimään, niin kyllähän moni asia helpottaa sitä aika paljon. Ensimmäiset päivät haluan myös muhia ihan rauhassa vain kotona vauvan kanssa, joten on kivempi myös hankkia mahdollisiman moni asia etukäteen eikä sitten säntäillä heti kaupoille.

Tämä yhdeksän kuukautta on mennyt todella nopeasti, vaikka alkuvuodesta vielä tuskailin sen hirveän pahoinvoinnin kanssa ja olin aivan varma, etten tulisi ikinä selviämään siitä. Tässä sitä kuitenkin ollaan vauva lähestulkoon valmiina, joten korkea aika myös aloittaa täällä kotona valmistelut.

Innostuin myös ajatuksena kasvivärjäyksestä, mutta en ole tehnyt asian eteen mitään. Kassillinen harsoja siis odottaa tuolla myös vielä värjäystään. En ole myöskään osannut päättää, että minkä värisiksi peppuharsot haluan ylipäätään värjätä.

Myöskään tutin käytöstä emme vielä ole ihan päässeet Oskun kanssa yhteisymmärykseen. Itse koen tutin hyvänä juttuna, kunhan sitä tarjoaa vauvalle vasta kun imuote on muuten kunnossa. Tiedän myös sen, etteivät kaikki vauvat edes huoli tuttia. Mutta jos huolii, on se mielestäni hyvä rauhoittaja silloin kun vauvalla ei oikeasti ole nälkä, mutta hän tarvitsee turvaa imeemisestä. Ymmärrän samalla myös sen kannan, että ei tuttia vauvalle.

Myöskään imetyksen onnistumisesta ei ole mitään takeita, etenkin kun minulle tehtiin viime syksynä rintojen piennnnysleikkaus, jossa myös osa rinnan hermoista ilmeisesti vaurioitui. Mietin aiemmin myös sitä, että haluanko edes leikatuilla rinnoilla yrittää imetystä, sillä jokainen imettänyt tietää ettei sen jälkeen paluuta entiseen terhakkuuten ole. Päätin kuitenkin, että yritän kyllä ja jos maitoa ei vaikka riitä, mikä on yleistä leikkauksen jälkeen, niin yritän ainakin osaimettää ja pumpata niin paljon kun mahdollista. Nämä ovat asioita joihin ei ihan hirveästi voi vaikuttaa, ainakaan näin etukäteen, mutta helpottaa kovasti jos kotoa löytyy varmuudeksi sitten tarvittavat välineet kuten se rintapumppu tai tuttipullo.

Itse olen varautunut muutamilla imetysrintsikoilla sekä liivinsuojuksilla. Lakanoita myös omaan sänkyyn voisi vielä ostaa ehkä yhdet, sillä muistelisin että perhepedissä niiden vaihtoväli etenkin aluksi on melko tiheä. Itseasiassa olen miettinyt myös koko sängyn päivittämistä hieman leveämpään, mutta tykkään niin paljon tuosta vanhasta että ehkä mennään nyt ainakin aluksi vielä sillä.

Kuten sanottu, vauva pärjää oikeasti hyvin pienellä määrällä mitään, mutta omaa arkea vauvan kanssa helpottaakseen monet näistä tarvikkeista ovat ainakin itselleni tärkeitä. Vauva ei myöskään välitä kodin muusta sisustuksesta, mutta silti minulla on kuitenkin paineet vielä saada pari seinää maalattua, laittetua lamppuja kattoon, hankkia sälekaihtimet, päiviettyä niin sohva kun ruokapöytäkin sekä saada vihdoin ja viimein makuuhuoneen vaatesäilytys kuntoon sekä poikien huoneen hyllyt seinälle.

Hommaa siis riittää vielä, virallinen äitiysloma alkaa muutaman päivän päästä!

Fabelabin tuotteet saatu Gerffer Groupilta