Optimistisesti tosiaan päivät, vaikka voihan tässä perjatteessa mennä vielä pari viikkoakin ennen kun vauva syntyy. Näin uudelleensynnyttäjänä olin aivan varma siitä, että tämä kolmas lapsi kyllä syntyisi hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Tiedän tottakai sen, että lapsi syntyy kun syntyy, eikä siihen mitkään poppaskonstit auta – mutta mikä ihme kestää!?
Viimeisen reilun viikon kroppani on sanonut minulle, että ihan kohta. Selvästi vähän kipeämpiä supistuksia ja polttoja on tullut, mutta hyvin satunnaisesti. Olen ollut ihan järjettömän huonolla tuulella – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Minua on oksentanut – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Olen nukkunut huonosti – joka enteilee kuulemma lähestyvää synnytystä. Ja olen nukkunut myös hyvin – joka sekin kuulemma enteilee lähestyvää synnytystä. On bongaitu limpatulppaa ja jopa käyty sairaalassa käyrillä vauvan liikkeiden vähentymisen vuoksi – kaikki nämäkin enteilevät muuten sitä synnytystä! (mikä on tosi jännä juttu, kun laskettu aika on kahden päivän päästä)
Piinavaksi tilanteen tekee juuri se, kun en pysty itse saamaan asiaa pois mielestäni. Kokoaja sitä kuulostelee omaa kroppaansa ja olojaan. On jatkuvasti vähän varpaillaan, että joko nyt? Ja samaan aikaan olen ihan luovuttanut että tämä syntyisi ikinä täältä. Siinä ei paljoa kohduta muiden lohkaisut siitä, miten ”kukaan ole ikinä jäänyt sinne asumaan, eh heh”. Molemmat pojat ovat syntyneet neljä päivää ennen laskettua aikaa, miksi tämä ei?
Pikku lisästressi on myös vauvan koosta. Kerroinkin että sain vasta muutama viikko kuulla raskausdiabeteksestäni ja että minulta mitattiin nyt vasta ensi kertaa myös sf-mitta, joka nykyään huitelee jossain ihan pilvissä. Silti en saa neuvolasta lähetettä painokontrolliin, en edes diabeteshoitajalle. Ja viime neuvolakäynnilläni terkkakin oli sitä mieltä, että ei se sokereiden mittailu nyt niin tarkkaa ole jos menee vähän yli. Ja kun kerta olen jo aiemmin synnyttänyt niin hyvin sieltä mahtuu vähän isompikin vauva tulemaan. Tämä on varmaan ihan totta, mutta halusin siti tietää ja varautua jos näin on. Lisäksi myös raskaudiabetes voi käsittääkseni vaikuttaa istukan toimintaan, joten olisi mieltä helpottavaa jos nämä asiat edes tarkistettaisiin. On myös kummallista miten paljon käytännöt vaihtelevat nevoloittain ja sairaaloittain. Jossain muualla raskautta ei edes päästettäisi yliaikaiseksi minun tilanteessani, nyt vaan mennään ja katsotaan kuinka käy.
Toisaalta meillä ei vieläkään ole todellakaan asiat täällä valmiina vauvaa varten. Ei ole vaippoja tai pakattua sairaalakassia, saatika mitään hoitopöytiä tai vimosen päälle sisustettua vauvan nurkkausta. Ehkä tämä tyyppi onkin sitten vähän vaativampi tapaus, eikä meinaakkaan tulla ennen kun mobile kiikkuu katosta ja sänky on pedattuna.
Kuten mainitsinkin, näihin piinapäiviin kuuluu ilmeisen yleisesti tuo huonotuulisuus. On ihan käsittämätöntä miten kärttyinen voinkaan olla. Äsken huusin radiolle (joka olin itse hetkeä aiemmin laittanut päälle), että OLE JO HILJAA! Meni vähän myös tunteisiin, kun lapsi yksi päivä kysyi että ”äiti, miksi olet niin vihainen”, kun räpätin siitä MITEN NE LEGOT KUULUU SIIVOTA (he kuitenkin sentään siivosivat)! Onneksi saan nämä viimeiset päivät viettää ihan yksinäni kotona, voin rauhassa raivota ärsyttävälle itsestään päälle menevälle liesituulettimelle ja paskalle pussilakanalle jossa ei ole käsiaukkoja.
Piiiii-naaaaaa-vaaaaa.
