Tein alkukeväästä listaa hankinnoista, jota vauvaa varten kannattaa tehdä. Omaa kokemusta itselläni on jo kahden lapsen verran ja on aina kiinnostavaa huomata, miten vaikka joku meille itsestäänselvä ja paljon  käytetty tavara on jollekin toiselle aivan täysi turhake – ja toisinpäin.

Nyt kun vauva saattaa saapua maailmaan ihan mikä lähiviikko tahansa, otin tarvikelistan uudelleen esille. Vauvahan nyt sinänsä pärjää alkuun, ainakin perjaatteessa, ihan vain tissillä ja muutamalla vaatteella. Mutta kun arkea alkaa alkaa tarkemmin miettimään, niin kyllähän moni asia helpottaa sitä aika paljon. Ensimmäiset päivät haluan myös muhia ihan rauhassa vain kotona vauvan kanssa, joten on kivempi myös hankkia mahdollisiman moni asia etukäteen eikä sitten säntäillä heti kaupoille.

Tämä yhdeksän kuukautta on mennyt todella nopeasti, vaikka alkuvuodesta vielä tuskailin sen hirveän pahoinvoinnin kanssa ja olin aivan varma, etten tulisi ikinä selviämään siitä. Tässä sitä kuitenkin ollaan vauva lähestulkoon valmiina, joten korkea aika myös aloittaa täällä kotona valmistelut.

Innostuin myös ajatuksena kasvivärjäyksestä, mutta en ole tehnyt asian eteen mitään. Kassillinen harsoja siis odottaa tuolla myös vielä värjäystään. En ole myöskään osannut päättää, että minkä värisiksi peppuharsot haluan ylipäätään värjätä.

Myöskään tutin käytöstä emme vielä ole ihan päässeet Oskun kanssa yhteisymmärykseen. Itse koen tutin hyvänä juttuna, kunhan sitä tarjoaa vauvalle vasta kun imuote on muuten kunnossa. Tiedän myös sen, etteivät kaikki vauvat edes huoli tuttia. Mutta jos huolii, on se mielestäni hyvä rauhoittaja silloin kun vauvalla ei oikeasti ole nälkä, mutta hän tarvitsee turvaa imeemisestä. Ymmärrän samalla myös sen kannan, että ei tuttia vauvalle.

Myöskään imetyksen onnistumisesta ei ole mitään takeita, etenkin kun minulle tehtiin viime syksynä rintojen piennnnysleikkaus, jossa myös osa rinnan hermoista ilmeisesti vaurioitui. Mietin aiemmin myös sitä, että haluanko edes leikatuilla rinnoilla yrittää imetystä, sillä jokainen imettänyt tietää ettei sen jälkeen paluuta entiseen terhakkuuten ole. Päätin kuitenkin, että yritän kyllä ja jos maitoa ei vaikka riitä, mikä on yleistä leikkauksen jälkeen, niin yritän ainakin osaimettää ja pumpata niin paljon kun mahdollista. Nämä ovat asioita joihin ei ihan hirveästi voi vaikuttaa, ainakaan näin etukäteen, mutta helpottaa kovasti jos kotoa löytyy varmuudeksi sitten tarvittavat välineet kuten se rintapumppu tai tuttipullo.

Itse olen varautunut muutamilla imetysrintsikoilla sekä liivinsuojuksilla. Lakanoita myös omaan sänkyyn voisi vielä ostaa ehkä yhdet, sillä muistelisin että perhepedissä niiden vaihtoväli etenkin aluksi on melko tiheä. Itseasiassa olen miettinyt myös koko sängyn päivittämistä hieman leveämpään, mutta tykkään niin paljon tuosta vanhasta että ehkä mennään nyt ainakin aluksi vielä sillä.

Kuten sanottu, vauva pärjää oikeasti hyvin pienellä määrällä mitään, mutta omaa arkea vauvan kanssa helpottaakseen monet näistä tarvikkeista ovat ainakin itselleni tärkeitä. Vauva ei myöskään välitä kodin muusta sisustuksesta, mutta silti minulla on kuitenkin paineet vielä saada pari seinää maalattua, laittetua lamppuja kattoon, hankkia sälekaihtimet, päiviettyä niin sohva kun ruokapöytäkin sekä saada vihdoin ja viimein makuuhuoneen vaatesäilytys kuntoon sekä poikien huoneen hyllyt seinälle.

Hommaa siis riittää vielä, virallinen äitiysloma alkaa muutaman päivän päästä!

Fabelabin tuotteet saatu Gerffer Groupilta

Muistan kun Kaapo oli vauva ja jo silloin haaveilin harsonankaasta tehdyistä vaatteista hänelle. Ikinä en saanut sellaisia aikaiseksi tehdä (tai teettää) mutta vihdoin viime vuosina sellaisia on tullut markkinoille rytinällä ja tämä kevät ja kesä on selvästi ollut niiden kulta-aikaa. Pellavaisia tai pehmeästä puuvillamuslinista tehtyjä vaatteita on näkynyt enemmän kun koskaan. Rakastan myös tällä hetkellä valloillaan olevaa luonnollisten ja maanläheisten värien trendiä. Sen myötä myös kasvivärjäys on alkanut kiinnostamaan ja minulla odottaa tuolla itseasiassa iso kassillinen vauvan harsoja värjäystään. Mutta siitä toivottavasti lisää lähiaikoina.

Vauvalle olen ostellut myös muutamia valmiiksi värjättyjä harsoja, myös muuhun kun pepun pesuun ja puklujen pyyhkimiseen. Kauniit isot harsot sopivat makuualustaksi, kapaloksi, näkösuojaksi tai kevyeksi peitoksi. Sain valita Gerffer Groupin maahantuomalta Fabelabilta muutamia tuotteita ja sieltä löytyi vauvantarvikkeiden lisäksi pojille nuo ihanat ponchot.

Luomupuuvilasta valmistetut kevyet ponchot ovat meillä toimineet niin pyyhkeinä uinnin jälkeen, mutta ne suojaavat kivasti myös auringolta rantaleikeissä. Parasta tässä materiaalissa on sen keveys ja sitä kautta nopea kuivuminen. Ja ovathan nuo ihan tosi kauniit, eikö?

Jos teillä on muuten hyviä vinkkejä tai linkkejä tuohon kotona tehtävään kasvivärjäykseen liittyen niin olisin kiitollinen!

Minusta oli hassua, kun viimeksi Naistenklinikalla ulta-äänessä käydessämme minut toivoteltiin sitten seuraavan kerran tervetulleeksi synnyttämään. Kätilön kanssa myös nopeasti sivuttiin aihetta sektio vai alatiesynnytys. Itsehän olen molemmat synnytystavat kokenut ja vastaukseni tähän kysymykseen on hyvin selvä – alatiesynnytys. Mutta miksi?

Ainahan synnytystapaa ei voi valita ja sektioon voidaan joutua menemään, vaikka toiveissa olisikin toisenlainen synnytys. Tämä voi useasti olla äidille vaikea paikka ja toivonkin että jos siellä lukijoissa on tällaisen tilanteen kokijoita, niin ettette ota tätä pahalla – sillä kirjoitan nimenomaan vain siitä kulmasta, kun synnytystapa on mahdollista itse valita ja kun kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tiedostan siis, ettei näin aina ole ja sektioon saatetaan joutua pitkäänkin jatkuneen, alunperin alakautta tapahtuvan synnytyksen päätteeksi.

Sektioitakin on monenelaisia, suunniteltu sektio, kiireellinen sektio sekä hätäsektio. Minulle on tehty esikoiseni syntymän kohdalla ensimmäinen, eli suunniteltu sektio. Sektioon päädyttiin siis ennalta ja sain synnytysajan kolmen viikon päähän päätöksestä. Sektioon päädyttiin koska vauva oli perätilassa, eikä sitä yrityksestä huolimatta saatu käännettyä. Tuleva synnytys, tai etenkin se kipu, pelotti minua, joten sektiopäätös oli minulle helpotus. En edes halunnut yrittää synnyttää perätilavauvaa alakautta. Saimme siis päivän ja kellonajan synnytykseen, mikä tuntui toki aika hassulta.

Itse sektio oli paljon kamalampi mitä olin ajatellut. Leikkaussalissa epiduraalin laittaminen ei meinannut aluksi onnistua ja menin itse kaikista isoilla neuloilla selkään tökkimisestä aika paniikkiin. Itkin lopulta ihan hysteerisesti. Myös leikkaustilanne oli inhottava, sillä vaikka en tuntenut kipua, tunsin sen kuinka vatsaani runnottiin, avattiin ja vauva otettiin sieltä ulos. Sain pitää vauvaa vierelläni vain sen pienen hetken kun vatsani parsittiin kasaan, mutta heräämöön vauva ei saanut tulla mukaan, vaan oli sen aikaa isän kanssa.

Heräämössä jouduin olemaan muutaman tunnin, siihen saakka kunnes puudutus alaraajoissani hävisi. Itkin koko sen ajan ikävääni vauvan luokse. Saimme onneksi sairaalasta perhehuoneen, sillä en olisi leikkaushaavan vuoksi pystynyt hoitamaan vauvaa ollenkaan itse. Lisäksi sain kipulääkkeistä pahoinvointia ja oksensinkin koko päivän myöhään iltaan saakka. Lisäksi lääkkeet saivat etenkin kasvojeni ihon kutisemaan ihan hirveästi ja olo oli sektion jäljiltä siis hyvin inhottava. Kipeän haavan ja oksentelun takia vauvaa oli hankala pitää sylissä, eikä imetys meinannut onnistua ollenkaan. Lopulta vauvalle jouduttiin antamaan lisämaitoa.

Vasta leikkauksesta seuraavana päivänä pystyin nousemaan ylös sängystä, mutta imetys ei vieläkään onnistunut. Sektion jälkeen onkin tärkeä päästä liikkumaan mahdollisiman pian, näin paraneminenkin nopeutuu. Sairaalassa vietimme yhteensä neljä yötä kunnes pääsimme kotiin. Oli todella suuri onni että saimme olla perhehuoneessa, lapsen isästä oli suuri apu ja itse sain toipua rauhassa ilman muiden äitien, vauvojen tai heidän vieraidensa läsnäoloa.

Sektiohaava parani nopeasti, mutta imetys ei koskaan onnistunut. Onkin paljon yleisempää, että sektion jälkeen näin on, sillä vauvaa pitäisi pitää alusta saakka mahdollisimman paljon ihokosketuksessa, jonka lisäksi myös kipulääkkeet (ja kipu) voivat hidastaa maidontuotantoa. Näin ei kuitenkaan aina ole, eli sektio ei onneksi ole este onnistuneelle imeykselle. Mutta meidän kohdallamme se valitettavasti meni näin.

Haavasta ei muuten jäänyt näkyviin juuri minkäänlaista arpea, siitä piti huolen kaikki muut raskausarvet joiden peittoon se jäi kokonaan. Sektioarpi on varmaan yksi haaleimmista arvista mitä minulla on. Vatsani muotoa se kuitenkin muutti, eikä mitenkään ihan millään kauneimmalla tavalla.

Kahta vuotta myöhemmin odotin toista lastani ja silloin halusin ehdottomasti tämän kokemuksen jälkeen alatiesynnytyksen. Enää se ei pelottanutkaan niin paljoa. Vaikka jännitti sekin toki vähän.

Synnytys oli pitkä, sillä supistukseni tulivat koko synnytyksen loppuun saakka melko verkkaisella tahdilla. Synnytystä ei myöskään haluttu edistää luonnottomilla tavoilla, mikä oli varmasti hyvä, mutta se sai synnytyksen venyään lopulta kolmipäiväiseksi operaatioksi. Silti teksisin sen milloin vain mielummin uudestaan.

Synnytys oli siis rankka koettelemus, mutta se hyvän olon tunteiden ja onnistumisen ryöppy joka minut valtasi sen jälkeen, sai kaiken tuntumaan ihan helpolta hommalta. Tunnetta voisi ehkä kuvata maratooniin ja sen jälkeiseen maaliin pääsyyn. Kun on ylittänyt itsensä ja saanut siitä parhaimman palkinnon. Olin ihan euforiassa ja olisin voinut tehdä sen heti uudestaan.

Repesin synnytyksessä niin että sain kymmenen tikkiä sekä menetin verta repeämisen yhteydessä sen verran, että minulle annettiin sitä vielä pussista. Tästä huolimatta oloni oli mahtava, onnistunut ja vahva.

Pääsin melkein heti jaloilleni, minua ei oksettanut, pystyin hoitamaan vauvaa ja hän pääsi heti ryömimään rinnalleni. Repeymä oli hieman arka muutaman päivän, mutta parani itsekseen todella nopeasti.

Sairaalassa emme saaneet perhehuonetta, mutta koska voimme vauvan kanssa molemmat hyvin, saimme luvan lähteä kotiin jo heti ensimmäisen yön jälkeen. Tokana päivänä vedin jo vaunulenkkiä ja imetys sujui tosi hyvin. Palautuminen ja kaikki kävivät todella kivasti.

Nämä kaksi todella erilaista synnytystä kokeneena ei ole ehkä ihme, miksi toivon kolmannenkin synnytyksen tapahtuvan alakautta. Oman kokemukseni mukaan siitä palautuminen on paljon nopeampaa ja kaikinpuolin helpompaa. Ja näin se on muutenkin yleisesti. Kannustankin vaikkapa sektiota miettiviä synnytyspelkoisia miettimään myös sitä synnytyksen jälkeistä aikaa. Kumpikaan tapa kun ei ole kivuton. Toisaalta, itse olisin ehkä silti ensimmäisen kohdalla valinnut sektion, sillä vasta omakohtainen kokemus molemmista synnytystavoista sai minut ymmärtämään ettei alatiesynnytystä tarvitse pelätä.

Nyt odotan oikeastaan aika innoilla tulevaa synnytystä. En usko että teen mitään tarkkaa synnytystoivelistaa, sillä tiedostan myös sen että mitä vain voi tapahtua. Ehkä myös sen vuoksi pystyn suhtautumaan siihen niin luottavaisin mielin. Eniten luotan kuitenkin kehooni ja siihen, että se kyllä tietää miten pitää toimia. Synnytyksestä toivon mahdollisimman luonnollista, mutta en epäröi turvautua myöskään lääkkeelliseen kivunlievitykseen jos siltä tuntuu. Tulevassa synnytyksessä osaan varmasti myös pysyä kauemmin kotona, kun tiedän nyt rajani ja ymmärrän niitä tuntemuksia paremmin yhden synnytyksen jälkeen.

Synnytykseen on ajatellut valmistautua harjoittelemalla erilaisia rentoutustapoja, mutta siitä lisää ehkä joskus ihan omassa postauksessaan.

Tässä kuitenkin minun perusteluni sille, miksi minä mielummin valitsen sektion sijasta alatiesynnytyksen. Kuitenkin mielssä on hyvää pitää se, että ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja yllätyksiinkin on hyvä varautua.

Mitä ajatuksia tämä herätti? Minkälaisia synnytyksiä tai tapoja teillä muilla on takananne?

Kuvassa näkyvät Fabelabin tuotteet saatu.