Taulu ei ole vielä seinällä ja hoidossa olevat kasvitkin hakevat vielä paikkansa, mutta oli silti pakko laittaa tänne heti pari pikaista kuvaa tästä julisteesta. Tuohon yhteen julisteeseen kun liittyy niin monta tapahtumaa ja muistoa ja tänään on yhden niiden vuosipäivä. Päivä jona kaikki oikeastaan alkoi.
Oltiin kyllä itseasiassa tavattu muutamaa kuukautta aiemmin yhteisen kaverimme kautta, mutta silloin suhteemme jäi vielä facebook-kaveruuden tasolle. Päivälleen kaksi vuotta sitten kuitenkin törmättiin sattumalta uudestaan. Vietettiin koko ilta skumppaa juoden, tanssien ja jutelten. Oskun omien sanojen mukaan, se oli päivä jolloin hän pokasi minut, hahah. Ja tottahan se oli. Siitä alkoi sellainen rakkaustarina, etten meinaa itsekään aina uskoa.
Kaikki etenki vauhdilla ja kuukausi eteenpäin tuosta kaksi vuotta sitten tapahtuneesta illasta päätettiin jo mennä naimisiin. Karattiin kaksitaan maistraatiin, mutta kesän lopulla juhlittiin vielä isosti perheen ja ystävien kanssa. Meillä oli tuolloin ensin perinteisen kirkkohäät (avioliiton siunaus) ja juhlat pidettiin siellä mistä tämä koko homma lähti liikkelle. Tämä juliste on siitä illasta.
Koska hääjärjestelyille ei jäänyt tuolloin kauheasti aikaa, oli pakko karsia joitakin juttuja. Kuten tämä juliste. Se jäi kuitenkin kaivelemaan mieltäni ja aina tasaisin väliajoin mietin, että sellainen olisi kyllä ihana saada muistoksi vielä näin jälkikäteen.
Lopulta alkuvuodesta sain aikaiseksi ottaa yhteyttä sen tekijään, upeaan taitelijaan ja graafikkoon Linda Linkoon, jonka käsialaa nämä monelle Helsingin katukuvasta tututut keikkajulisteet ovat. Meidän juliste kaipaa ehkä vielä toisenlaiset kehykset ja vähintäänkin pääsyn seinälle, mutta jo nyt tuossa pöydällä, kaiken kaaoksen ja ajoittaisten pyykkikasojen takana se muistuttaa meitä ei vaan noista yksistä juhlista, vaan tästä kaikesta ihanasta mikä meillä on.
Jos hääjutut kiinnostaa, niin täältä löytyy postaukset:
MY WEDDING DRESS
MEIDÄN HÄÄT OSA 1 – KIRKKO
MEIDÄN HÄÄT OSA 2 – JUHLAT
TUNNELMIA HÄISTÄ
KAHDET HÄÄT KAHDESSA KUUKAUDESSA
Näistä julisteessa mainostetuista iltabileistä ei ole valitettavasti julkista materiaalia 😀