SUVI MARIA SYSI

18/10/2015

suvi sysi 2suvi sysi 3suvi sysi 1suvi sysi 7suvi sysi 4suvi sysi 5suvi sysi 8suvi sysi 9

Minulla on ollut suuri ilo tutustua viime kesänä valloittavan suloiseen Suviin. Sitä kautta pääsin tutustumaan myös hänen töihinsä. Minusta tuli heti ihan fani. Suvi opiskelee Kuvataideakatemiassa ja tekee aivan mielettömiä töitä, pääosin taidegraafikkaa. Töissä yhdistyvät värit, kuviot ja tunnelma yhdessä ovat vangitsevia.

Taidegrafiikkaahan voi tehdä erilaisilla tekniikoilla, Suvi kertoo että tällä hetkellä hän tekee eniten puupiirrosta ja monotypiaa. Puupiirroksessa maalataan ensin puulevylle ja sen jälkeen kaiverretaan ympäriltä pois kaikki muu, paitsi itse maalattu jälki. Sen jälkeen puulaatalle levitetään väri telalla, jolloin väri tarttuu kaivertamattomiin kohtiin. Sittenn laatan päälle laitetaan paperi ja koko setti vedostetaan prässin läpi, jolloin kuva siirtyy paineen alla laatalta paperiin. Monotypiassa taas on käsittelemätön laatta, esimerkiksi kupari, puu, muovi, mikä vaan litteä, ja väriä levitetään laatalle maalaamalla, sormin, teloin, lastoin tms. Kun on väriä on levitetty haluamallaan tavalla laatalle siirretään väri prässin avulla paperille.

Suvin monotypiatöissä on monia kerroksia, eli hän vedostaa samalle paperille uudestaan ja uudestaan. Monotypia työt on aina uniikkeja ja mielestäni juurikin hyvin tunnistettavia Suvin töiksi. Puupiirroksista laatta säilyy, joten siitä voi ottaa useamman vedoksen. Suvi ei kuitenkaan tee isoja sarjoja, vaan varioi aina vedostamalla eri tavoin.

Itse olen etsinyt pidemmän aikaa jo asuntoomme uusi julisteita ja printtejä, ja lopulta aina löytänyt itseni katselemassa enemmänkin taidetta kun sarjatuotantona painettuja julisteita. Onkohan se ikä vai mikä, mutta kokoajan kiinnostaa enemmän mielummin sijoittaa taiteeseen. Mielummin ostan sitten yhden mielettömän työn kun kymmenen julistetta, jotka kaikilla muillakin on.

Suvilta on tullut ja tulossa taas paljon uusia töitä, jotka päivittyvät muutaman viikon sisällä nettisivuille. Kannattaa käydä sieltä kurkkimassa tai laittaa Suville viestiä jos oma uniikki työ kiinnostaa.

Kaikki kuvat Suvi Maria Sysin nettisivuilta sekä Sysiprintin instagramista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

3 Responses to “SUVI MARIA SYSI”

  1. Avatar Ida-Lotta sanoo:

    Upeita töitä!
    Olen jo pidemmän aikaa katsellut eri taiteilijoiden teoksia sillä silmällä, että voisin jonkun meille kotiuttaa. Nämä Suvi Maria Sysin teokset kolahtivat jotenkin. Kiitos esittelystä!

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Eikö, nää on iiihan super upeita! Ja löytyy siis tosi monessa ei koossa, ihan jätti-isoihin saakka :-)

  2. Avatar HANNA sanoo:

    Vau, todella upeita! Just tällanen tyyli iskee muhunkin eniten.