Lukijoiden toivepostaus.

Kuten teistä moni tietää, olin syyskuussa isossa leikkauksessa, jossa minulta poistettiin yhteensä kilo rintakudosta sekä rinnat muotoiltiin kokonaan uudestaan. Päädyin leikkaukseen monen vuoden mietinnän jälkeen. Suurimmat syyt leikkaukseen hakautumiselle olivat vuosia kestäneet isoista rinnoista johtuneet niskajumit ja siitä seuranneet muut erilaiset vaivat, kuten migreeni sekä tinnitus. Isot rinnat toivat mukanaan myös toiminnallista haittaa, en esimerkiksi voinut harrastaa kaikkea liikuntaa mitä olisin tahtonut. Lenkkeillessä minulla oli kolmet, parhaillaan neljät rintaliivit päällekkäin, ja silti juokseminen sattui. Joogatessa taas jossain asennoissa tuntui että tukehtuisin, kun rinnat painoivat kurkulla saakka.

Isot rinnat toivat myös ihan liikaa epähaluttua huomiota. Ihan reteesti jotkut miehet saattoivat pahimmillaan tulla ja puristaa sekä tokaista että onpas sulla isot tissit. Opinkin jo vuosia sitten olla käyttämättä mitään liian paljastavia vaatteita. Paidoissani oli aina korkea pääntie ja vihasin sitä jos rintavaosta väkyi edes vilaus. Tavallisten (1 cup minimizer-nimisen) rintaliivien lisäksi käytiin niiden päällä toisia litistäviä urheiluliivejä. En ikimaailmassa olisi voinut mennä minnekään ilman ritsikoita ja tosiaan mielellään ennemmin vielä kahdet päällekäin. Käytin yleensä myös öisin kaarituettomia liivejä.

Sitten lopulta vuosi sitten sain kaikesta miettimisestä ja haaveilusta tarpeekseni ja varasin ajan terveysasemalle lääkärille. Tätä ennen olin lukenut netistä sekä parista blogista kokemuksia rintojen pienennysleikkauksesta. Olin pitkään luullut, että näitä leikkauksia tehdään vain kauneuskirkurgian puolella yksityisellä. Sain kuitenkin selville, että myös julkisella puolella leikataan isoja rintoja, jos vain kriteerit täyttyvät. Näitä kriteeritä on rinnan koko, fysiologinen haitta, toiminnallinen haitta sekä tarpeeksi alhainen painoindeksi. Jos näistä laskettava pistemäärä täyttyy, olisi mahdollista päästä julkiselle puolelle leikkaukseen. Ja minä pääsin.

Koko prosessiin, ensimmäisestä lääkärikäynnistä leikkaukseen, aika tasan yhdeksän kuukautta. Protokollan mukaan ensin lääkäri tekee päätöksen lähetteestä kirurgin arvioon. Se saattaa tulla myös bumerangina takaisin, jos kirurgi huomaa siinä puutteita, esimerkiksi liian korkean paino-indeksin tai sen että henkilö tupakoi. Muuten sitten kirurgin arvioon pääsee noin 2-3 kuukauden kuluttua lähetteen laitosta. Se onkin prosessin kriittisin vaihe, sillä tässä vaiheessa kirurgi tekee päätöksen siitä, pääseekö sitä leikkausjonoon vai ei. Ilokseni pääsin ilman vaikeuksia.

Minulla oli mukana kirurgin tapaamisessa lappu, johon olin kirjoittanut ylös kaikki isoista rinnoista johtuneet vaivat – etten vain unohtaisi mainita mitään. Tässä vaiheessa kirugi oli kuitenkin enemmän kiinnostunut siitä, että olihan hakeutunut tähän täysin omasta tahdostani ja että olin täydellisen tietoinen kaikista leikkaukseen liittvistä riskeistä ja komplikaatioista. Koska lapsilukin oli täynnä eikä muita esteitäkään ollut, pääsin leikkausjonoon ja ilmoitin samalla että voisin ottaa vastaan myös peruutuspaikan. Ennen leikkausta piti käydä myös verikokeissa sekä mammografiassa. Oli maaliskuun loppupuoli ja minut oli tarkoitus leikata viimeistään puolen vuoden päästä, hoitotakuun puitteissa.

Sitten sattuikin jotain ihan odottamatonta. Rakastuin ja koko leikkaus unohtui. Päätimme mennä naimsiin jo kesällä eikä ajatus lasten saamisestakaan ollut ihan mahdoton. Aloin epäröimään että onko järkeä mennä leikkaukseen jos joskus vielä tahtoisimme lapsia. Leikkauksessa kun kajotaan myös maitorauhasiin, katkotaan maitotiehyitä sekä hermoja. Vaikka kaikki kursitaan lopuksi takaisin kasaan, hermovaruoita syntyy pakostikin ja sen vuoksi imetys voi olla mahdotonta. Toki myös rinnat kasvaisivat ja muuttusivat taas raskauden myötä.

Kuitenkin muutama viikko ennen leikkausta hakeuduin lääkäriin vuotohäiriöiden takia, jossa minulla todettiin mitä ilmeisemmin monirakkulaiset munasarjat. Tämä tarkoittaisi sitä, että lasten saaminen ei olisikaan niin yksinkertaista ja raskautumisessa saattaisi mennä vuosi tai toinenkin. Luin myös että kiireettömien leikkausten hoitotakuuta pidennettäisiin lähitulevaisuudessa kuudesta kuukaudesta jopa kahdeksaantoista kuukauteen. Eli jos nyt poistuisin leikkausjonosta saattaisi leikkaukseen pääsyssä ensi kerralla kestää kahdekan kuukauden sijaan jopa pari vuotta. Päätin siis jatkaa ja miettiä sitä lapsi-asiaa sitten joskus kun sen aika olisi.

Leikkausaika kotti siis tosiaan syyskuussa ja kaikki meni sen suhteen ihan hyvin. Tavallaan. Pyysin ottamaan rinnoista mahdollisimman paljon pois, mutta kirurgi teki lopulta uudet tissit oman näkemyksensä mukaan. Hänen mielestään minulle sopi kuitenkin vähän isommat rinnat mitä olin toivonut ja sellaiseksi hän ne jättikin. Toiveenani oli siis B-kuppi, mutta sain sellaisen pienen D-kupin. Hän on kyllä varmasti oli oikeassa siitä, että vähän isommat rinnat ovat sopusuhdassa muuhun vartalooni verrattuna, mutta mielestäni olisi voinut ottaa vähän enemmän kun nyt kerta otettiin. Pidän kuitenkin myös näistäkin.

Leikkauksesta toipuminen oli hyvin hidasta ja kivuliasta. Jossain vaiheessa usko meinasi loppua, kun kipu ei vain hellittänyt ja jouduin käymään aukileen takia kerran viikossa haavahoitajalla. Lokakuun lopussa viimeisetkin haavat lopulta umpeutuivat ja nykyään tuo toipumisaika on kaukainen muisto vain. Vaikka olin tuolloin hyvin kipeä ja rinnat jäivätkin ehkä omaan makuuni vähän isoiksi tekisin tuon kaiken uudestaan. Se oli todellakin sen arvoista.

Marraskuun alussa lähdin poikien kanssa reiluksi pariksi viikoksi Thaimaahan, jossa pääsin ihan täysillä nauttimaan uusista tisseistä. Sain kulkea päivästä toiseen pikkupikkubikineissä tai ihan ilman mitään liivejä – ekaan kertaan vuosikausiin. Olo oli ihanan vapautunut. Isot rinnat kun olivat sanelleet aina millaisia vaatteita tai uima-asuja pystyin pitämään. Harvoin sitä edes löytyi mitään kivoja bikineitä jotka olisivat sopineet päälle, puhumattakaan siitä että oliko niissä vaikka sellaiset olkaimet jotka eivät porautuneet rintojen painon takia ihon sisään.

Nyt viisi kuukautta leikkauksesta rinnoissa on vielä pientä särkyä etenkin öisin ja hermovaurioita on selvästi syntynyt. Toinen rinta on lähes tunnoton ja toinen taas yliherkkä. Mutta paraneminen onkin tämän leikkauksen kohdalla hidasta ja siinä sanotaan menevän noin vuosi. Tissit eivät myöskään enää uhmaa painovoimaa samalla tavalla kun alussa, vaan ne alkavat asettumaan luonnollisemmin. Ankkurin malliset arvet ovat melko selvät ja näkyvät vielä, mutta ne eivät haittaa minua yhtään. Arvet ovatkin varmaan ainut asia joka ei ole pelottanut tai mietityttänyt tässä leikkauksessa. Minua ei haittaa yhtään olenko vaatteiden alla arpinen vai en, kunhan voin ja tunnen oloni hyväksi. Ja nyt tunnen.

On ihana fiilis kun useiden päällekäisten rinsikoiden sijaan tunnenkin nyt oloni parhaaksi silloin kun saan olla ilmaan mitään liivejä. En itseasiassa ole vielä ostanut mitään uusia rintsikoita, sillä halusin rauhassa odotella että minkälaiset näistä muodostuu. Liian pieniä urheiluliivejä kun minulta löytyi jo valmiiksi ja nyt käytän usein päivisin niitä samoja liivejä mitä pidin aiemmin öisin.

Leikkauksiin liittyy aina vakaviakin riskejä sekä jälkikomplikaatioita. Siksi on tärkeää rauhassa ja ajan kanssa miettiä että onko tämänkaltainen leikkaus, joka ennemmin vain kohottaa elämänlaatua kun turvaa sen, ihan välttämätön. Itse mietin tätä leikkausta lähemmäs kymmenen vuotta josta viimeiset pari enemmän tosissani ottaessani asioista selvää. Leikkaus on rankka kokemus myös henkisesti, joten ihan hetken mielijohteesta tähän ei kannata hypätä. Omalla kohdallani tämä oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen. Jälkeenpäin ajateltua en voi uskoa että pärjäsin niinkin monta vuotta niin suuren taakan kanssa. Oli hyvä että mietin leikkausta pitkään ja monelta kantilta, mutta hyvä myös etten viivyttänyt siihen menoa pidempää.

Todella moni teistä onkin kysellyt leikkauksesta tai itsekin miettinyt sitä. Olin myös yllättynyt kuinka moni lukijoista kertoi itsekin läpikäyneen pienennysleikkauksen. Leikkausta miettivälle suosittelenkin aluksi tutustumaan julkisen puolen kriteereihin sekä varmaaman ajan ihan vain omalle terveyskeskuslääkärille tai työterveyteen, se ei vielä sido mihinkään mutta voi antaa selkeyttä siihen että kannattaako leikkaus vai ei. Facebookista löytyy myös suljettuja ryhmiä jotka ovat tarkoitettu leikkausta harkitsevalle, sitä odottaville tai jo läpikäyneille. Niistä saa hyvin omakohtaista tietoa ja kokemuksia.

Taas yksi sänkykuva, mutta minkäs sille voi kun elämä pyörii tällähetkellä lähinnä vain siinä. Kuten otsikostakin arvata saattaa, kävi juuri niin kun olin pelännytkin. Hienosti edennyt parantuminen otti takapakkia kun muutamasta kohtaa haavoja iho oli tulehtunut ja auennut.

Kävin eilen haavanhoitajalla joka itsessään jo pelotti ihan kauheasti. Minulla on ollut leikkauksesta saakka haavojen päällä olleet teipit, jotka nyt vaihdettiin. Teippien alta paljastui sitten tämä ikävä homma. Aukileet. Itkin varmaan sen koko ajan lääkärissä. Minun piti katsoa pelin kautta kun haavoista otettiin näytteitä sekä mallia miten kotona haavoja hoitaisin. Hoitaja lohdutteli ettei tässä edes vielä ole kovin paha tilanne, mutta kun olen niin kamalan herkkis!

Kolme viikkoa leikkauksesta ja olo alkoi pikkuhiljaa tuntua normaalimmalta, uskalsin jopa parina päivänä käyttää tavallisia rintiskoita ja nukkua hetken kyljelläni. En osannut odottaa että tilanne voisi mennä enää huonommaksi. Olin edellisiltana rohkaistunut katselemaan hotelleja ja jatkolentoja marraskuiselle Thaimaan matkallemme. Alkoi nimittäin tuntumaan siltä, että ehkä sittenkin ehdin parantumaan ja lähtemään sinne yksin poikien kanssa. Fiilistelin kauniita syyssäitä, tulevaa mökkiviikonloppua ja sitä että sasisin pian taas blogin palautetta henkiin. Sinne meni.

Teippien vaihdon jälkeen kaikkia haavoja taas sattuu ja kirvelee ikävästi ja ihan kävely tekee pahaa. Kaikista pahinta tällähetkellä on kuitenkin tämä apea mieleni. Olen ollut eilisestä lääkäristä saakka ihan maassa ja tosi itkuinen. Sairastelu saisi jo riittää, mutta tiedän että tässä on vielä monen viikon toipuminen edessä. Samalla olen antanut itselleni luvan masistella nyt juuri niin paljon kun on tarvis. Olen ollut yli vuorokauden vain hautauutuneena sänkyyn, joten eiköhän tämä ala pikkuhiljaa riittämään. Sitten voi taas nousta ylös täältä harmaudesta ja yrittää miettiä asioita vähän positiivisemmalta kantilta. Mutta jos nyt vielä hetken velloisi, huomenna taas kurkataan haavojen tilannetta.

Viikon sisällä ollessa ja pian viisi tuotantokautta Game of Thronesia katsoessa voi oppia uusia yllättäviä taitoja. Kuten keittiössä voileipien tekemisen juuri samassa ajassa mitä sarjan alkutunnari kestää.

Pikaterkut sängynpohjalta! Eilinen leikkaus meni hyvin, vaikka olenkin ollut tosi tosi kipeä sen jälkeen. Leikkauksessa rintaa poistettiin molemmilta puolilta 500g, eli yhteensä kilo kevyempänä tässä! Kivuista huolimatta pääsin tänään iltapäivällä kotiin ja täällä olen lähinnä vain nukkunut. Mitään vakavempia komplikaatioita ei onneksi ole ilmennyt, isot leikkaushaavat vaan ovat tehneet olon hyvin kipuiseksi.

Tosi moni teistä oli kiinnostunut kuulemaan leikkauksesta tarkemmin tai oli sitä itsekin suunnitellut, joten kirjoittelen siitä paremmin vähän myöhemmin. Kiitos paljon kaikista tsemppiviesteistä ja kommenteista – niitä on tarvittu! Minä jatkan täällä lepäilyä ja uusien vetovoimaa uhmaavien tissien ihmettelyä. Niin ja on mulla ihan oma henkilökohtainen hoitaja/kokkikin täällä seurana onneksi.

MINTTU, SULLA ON TISSIT! huusi luokkakaverini liikuntatunnin jälkeen koulun pukkarissa. Olimme kolmannella luokalla, eli yhdeksänvuotiaita. Minulle oli kasvanut tissit huomaamattani. Kaverini kutsuivat niitä luumuiksi ja yhdessä sitten ihmettelimme niitä, kunnes pikkuhiljaa muutkin kaverit alkoivat omaan tahtiinsa kehittymään. Minä olin kuitenkin aina se jolla oli isot tissit.

Samoihin aikoihn taisin sitten saada myös ekat rintaliivini. En muista kummat oli ensin, äitini Lippulaivan Lindexistä ostamat, pienimmät mahdolliset löytynyneet vaaleankeltaiset push upit, vai isäni silloisen vaimon ostamat myrkynvihreät Björn Borit. Kummin vaan, sen jälkeen olen pitänyt rintaliivejä aina. En muista milloin, mutta jossain vaiheessa tissit olivat jo niin isot että jouduin alkaa käyttämään pehmeitä liivejä myös öisin.

En ole ikinä pitänyt isojen rintojen takia saamastani huomiosta ja koko aikuisiän olen kärsinyt niistä myös fyysisesti. Minulla on ollut selkäkipuja, niskakipuja, rintarangan jumeja, kovia päänsärkyjä, lihasjumien aiheuttamaa tinnitusta, liivien olkainten jättämät kuopat olkapäillä sekä huono ryhti. Raskausaikana ja imettäessä rinnat kasvoivat valtaviksi. Niin suuriksi että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut. Urheilu isojen tissien kanssa on ollut myös haastavaa ja kivuliasta. Juostessa minun täytyy pitää ei vain yksiä, eikä kaksia, vain kolmia liivejä päällekkäin. Esimerkiksi jooga ei onnistu, sillä joissain asennoissa kirjaimellisesti tukehdun tisseiheni.

Olen jo pitään oppinut pukeutumaan niin että tissien kokoa ei välttämättä ihan hahmota. Käytän suurimmaksi osaksi minimaizer-mallisia rintaliivejä, jotka saavat tissivarustuksen näyttämään muutamaa kuppia pienemmältä. Normaali kokoni on siis 75H. Käytän yleensä niin korkeita kaula-aukoja ettei rintavakoa näy, mikä tuo myös illuusion pienemmistä rinnoista. Nykyään osaan jo hahmottaa heti rekistä että mitkä vaatteet mahtuvat päälleni ja mitkä eivät, mutta voi niitä vuodatettuja hikikarpaloita, kyyneliä ja kirosanoja kun pukukopissa MIKÄÄN ei mahdu tissien kohdalta. Ja vaikka vaatteiden osto nykyään sujuu (vaikka toki paljon rajoituksia on), niin esimerkiksi alusvaatteita tai uikkareita ei meinaa löytää. Ei ainakaan mitään kivoja.

Ulkonäköseikoista ja suppeasta alusvaatevalikoimasta huolimatta suurin murheeni isojen tissien kanssa on kuitenkin ennenkaikkea se, että ne vaikuttavat toiminnallisesti. Eli estävät minua tekemästä asioita ja aiheuttavat kipua. Kymmenisen vuotta olen haaveillut tissien pienentämisestä kunnes reilu pari vuotta sitten aloin selvittämään asiaa paremmin.

Mietin asiaa siis todella pitkään ja tämän vuoden alussa sain vihdoinkin vietyä asiaa eteenpäin. Olin selvittänyt että myös julkisella puolella rintojen pienennystä, eli reduktioplastiaa, tehdään – kunhan vain kriiterit täyttyvät. Kriteereinä leikkaukseen pääsyyn on tietty pistemäärä, joka koostuu lähinnä rintojen koosta mutta sen lisäksi täytyy olla myös näitä fyysisiä sekä toiminnallisia oireita. Lisäksi painoindexin täytyy olla alle 30, eikä saa tupakoida.

Minä otin ihan aluksi yhteyttä terveyskeskukseen johon sain ajan lääkärille muutaman viikon päähän. Tässä vaiheessa lääkäri arvioi hoidon tarpeen sekä tekee pisteytyksen. Jos hänen mielestään aihetta on, kirjoittaa hän lähetteen kirurgin arvioon. Kun kirurgi saa lähetteen hän vielä tekee päätöksen että onko henkilö ylipäätään edes sopiva arvioon, lähete saattaa tulla bumerangina myös takaisin. Minä sain täydet pisteet ja lähetteeni meni läpi. Sain muutaman kuukauden päähän ajan kirurgille. Tapaamisessa minut tutkittiin uudestaan, haastateltiin sekä kerrottiin leikkauksesta ja etenkin kaikista siihen liittyvistä riskeistä. Kun kirurgi oli varmistanut että olen soveltuva leikkaukseen ja ymmärrän varmasti mihin olen ryhtymässä, minut laitettiin leikkausjonoon. Tämän jälkeen minun piti käydä vielä mammografiassa ja usein samassa myös rinnat tutkitaan ultra-äänellä.

Hoitotakuu tämänkaltaisissa kiireettömissä leikkauksissa on kuusi kuukautta. Eli sen sisällä pitäisi päästä leikkaukseen. Kunnissa joissa on pienemmät jonot prosessi voi käydä nopeamminkin. Ilmoitin myös että olen valmis tulemaan nopeallakin aikataululla peruutuspaikalle, mutta sitäkin sain lopulta odottaa lähes sen puoli vuotta. Nimittäin reilu viikko ennen häitä minulle tarjottiin peruutusaikaa häitä edeltävälle päivälle. En sitä kuitenkaan ottanut vastaan, mutta pian sainkin uudestaan uuden ajan – ja se aika on ylihuomenna!

Torstaina kävin sitten vielä viimeisissä verikokeissa, valokuvauksessa, hoitajan haastattelussa sekä tapaamassa minut leikkaavaa kirurgia. Maanantai-aamuna vuosikausien toiveeni käy toteen ja saan toivottavasti jättää kertaheitolla hyvästit kaikille ikäville kivuille ja säryille. Pääsen urheilemaan paremmin ja heittämään pois kaikki jättikokoiset ja paksuolkaimiset mummorintsikkani. Kaksikymmentävuotta olen käyttänyt rintsikoita, jopa päivin ja öin, ja tulevaisuudessa voin toivottavasti jopa lähteä ulos kokonaan ilman liivejä. Wuhuu!

Leikkaus on melko iso ja komplikaatioriskejäkin siihen liittyy. Myös parantuminen jännittää kovasti. Leikkauksessa tehdään rintoihin ankkurin muotoiset viillot ja nännin paikka myös siirtyy. Muutos tulee olemaan siis iso, samoin kun toipuminenkin. Uskon sen kuitenkin olevan vaivan arvoista. Olen perehtynyt hyvin leikkaukseen, lukenut siitä ihan valtavasti ja keskustellut monen sen läpikäyneen naisen kanssa. Tutkimusten mukaan tämä leikkaus on ykkössijalla mitä tulee potilaiden tyytyväisyyteen sekä elämänlaadun kohentumiseen leikkauksen jälkeen. Joten senkin suhteen olen hyvin positiivinen. Leikkauksessa poistetaan rintakudosta, joka myös laskee huomattavasti rintasyövän riskiä.

Syyskuun blogi saattaa siis olla normaalia hiljaisempi, mutta voi myös olla että selviän ilman sen kummempia kompikaatioita ja olen täällä päivittelemässä vanhaan tuttuun tahtiin. Jotain postauksia olen myös kirjoitellut jo ennakkoon ja hääkuvia nyt ainakin on vielä ihan hirmuiset pinot.

En tiedä tulenko leikkauksesta sen suuremmin kertomaan, mutta jos siitä herää jotain kysymyksiä tai olet miettinyt samaan projektiin ryhtymistä niin saa ilman muuta laittaa kommentteja ja kysymyksiä!