Joku on ehkä törmännyt tähän sanaan, ehkä kuullut siitä blogissani, joillain on valitettavasti omakohtaista kokemusta siitä, mutta suurimalle osalle se on ihan uusi juttu. Siksi tänään vietetäänkin kansaisnvälistä hyperemeesipäivää, jotta tietoisuus siitä leviäisi. Hyperemesis Gravidarum tarkoittaa siis vakavaa ja rajua raskauspahoinvointia, joka lähes aina vaatii sairaalahoitoa. Rauskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on.

Hyperemeesi alkaa yleensä heti alkuraskaudessa, joillain jopa ennen positiivisen testin tekoa, joillain muutama viikko sen jälkeen. Oireet lieventyvät monella yleensä noin raskauden puolivälissä, mutta useasti hyperemeesi loppuu kokonaan vasta synnytykseen.

Millaista se raju raskauspahoinvointi sitten on? No ihan hirveää. En tiedä miten muuten voisin itse, pian kolme hyperemeesi-raskautta kokeneena, sitä kuvailla. Se on yksi hirveimmistä asioista joita olen elämässäni joutunut kokemaan. Sitä aina ajattelee, että raskauden pitäisi olla elämän ihaninta aikaa, joten tuntuu todella väärältä ja epäreilulta kun ei itse saakkaan itse nauttia siitä.

Hyperemesispotilas kärsii nimittäin niin rajusta pahoinvoinnista, että se yleensä lamaa ihan kokonaan. Kuvotuksen lisäksi jatkuva oksentaminen on hyvin yleistä. Pahimpina aikoina oksensin itse valveilla ollessani noin puolen tunnin välein, eli vähintään parisenkymmentä kertaa päivässä. Usean viikon ajan. Öisin saatoin herätä pahaan oloon. Ainut asia mitä saatoin tehdä, oli maata pimeässä huoneessa. Kaikki oksetti. Yrjö lensi pelkästä uunin hajun ajattelemisesta, jos näin jotain ruokaa mitä olin aiemmin oksentanut tai ihan vain jääkaapin avaamisesta.

Omaksi onnekseni pystyin kuitenkin saamaan ruokaa ja juomaa alas. Ja silti jouduin käymään sairaalassa tiputuksessa. Hyperemeesin suurin komplikaatio onkin se, että odottava äiti kuivuu eikä saa tarpeeksi ravintoaineita. Nesteytystiputuksen lisäksi määrätään äidille usein vatsansuojalääkettä, sillä jatkuva oksentaminen ärsyttää ruokatorvea ja voi aiheuttaa esimerkiksi vatsahaavan. Usein äidille määrätään myös esimerkiksi syöpähoitojen yhteydessä käytettäviä tai matkapahoinvointiin tarkoitettuja lääkkeitä. Jotkut saavan niistä avun oksentamiseen, mutta useammat kärsivät silti kovasta kuvotuksesta tai lääkkeiden sivuvaikutukset ovat niin pahat (kuten itselläni) ettei niitä voi syödä.

Oksentamisen vuoksi monilla laskee paino, välillä vaarallisenkin paljon. Jotkut joutuvat olemaan jopa viikkokausia sairaalassa kun mikään ei vain pysy sisällä. Joissain kunnissa voi onneksi päästä kotisairaanhoidon piiriin, jolloin tipassa voi olla omassa kodissa ja hoitaja käy siellä. Rajuimmissa tapauksissa nesteytyksen lisäksi joudutaan antamaan ravintoliuosta. Sitä eivät suonet kauaa kestä, sillä liuos polttaa ja syövyttää ne nopeasti, silloin ravintoliuosta joudutaan antamaan keskuslaskimokatetrin kautta.

Hirveää on myös se, että odottava äiti joutuu heikosta kunnostaan huolimatta liian usein taistelemaan hoidostaan. Meillä Helsingissä onneksi hyperemeesi ja sen hoito on jo tuttua, mutta ei ole erikoista että apua hakevaa äitiä pompotellaan työterveyden, terveysaseman ja neuvolan välillä edestakaisin. Valitettavan usein kuulee tarinoita siitä, miten kaikki nämä tahot nostavat kätensä ylös ja siirtävät hoitovastuun jollekin muulle. Sairauslomaa joutuu pahimmassa tapauksessa käydä hakemassa muutaman päivän välein lisää, vaikka ei itse pysyisi edes pystyssä ilman apua. Siksi on tärkeää että odottavalla äidillä olisi apunaan joku, joka voisi taistella hoidosta hänen puolestaan.

Fyysisen pahan olon lisäksi myös henkinen terveys on hyperemeesin myötä koetuksella. Masennus ja ahdistus ovat yleinen seuraus vikkokausien oksentamisesta. Se paha olo ja yleiskunnon totaalinen romahtaminen on traumatisoivaa ja jättää kyllä jälkensä. En ole ainut äiti joka on itkenyt sairaalan tipassa että ”ottakaa se pois”, kun tuntuu ettei jaksa enää hetkeäkään. Kertoo paljon, että jopa jotkut ovat päätyneet oikeasti aborttiin, vaikka lapsi olisi aluksi ollut hyvinkin toivottu. Niin hirveää se on.

Jälkeenpäin, vielä vuosia raskauden jälkeen, muistijäljet pahasta olosta ovat vahvat. Raskausajasta tutut hajut tai vaikkapa värit voivat laukaista pahoinvoinnin. Itseäni oksetti vielä useana vuonna raskauksien jälkeen aurinkoisella pakkassäällä, kun aurinko kimmelsi lumihangessa. Niin paljon olin aiemmin oksentanut samanlaisiin kinoksiin.

Hyperemeesiä ei siis pidä sekoittaa normaalin alkuraskauden pahoinvointiin. Meinasin räjähtää, kun minua kymmenenen kerran neuvottiin, että pahoinvointia voi hillitä syömällä aamulla jotain pientä ennen sängystä nousemista. Tai että jäiset marjat ovat tosi hyviä pahoinvointiin. Tiesin kyllä että nämä kaikki neuvot kerrottiin vain pelkällä hyvällä, mutta kun itse on jo kokeillut nämä moneen kertaan ja sen lisäksi miljoona muuta kikkaa sekä pahoinvointilääkettä jonka seurauksena ovat muunmuassa hirveät pakkoliikkeet, hengityksen saplautuminen ja kova ahdistus, teki mieli pyytää sitä neuvojaa tunkemaan ne jäiset marjat jonnekkin minne ei aurinko paista.

Vaikka pelkään päivittäin että olo muuttuu taas huonommaksi, uskallan nyt raskausviikolla 27 jo sanoa että voiton puolella ollaan. Kaikista kolmesta hyperemeesiraskaudesta tämä on ollut myös helpoin. Alku oli ihan hirveää, mutta niin sanottu akuuttivaihe loppui monta viikkoa aiemmin kun edellisissä raskauksissa. Edelleen kärsin päivittäisestä kuvotuksesta ja pahoinvoinnista, mutta pystyn toimimaan sen kanssa ja oksennankin enää satunnaisesti, kerran-pari viikossa. Kansainvälisen hyperemeesipäivän kunniaksi join tänään myös ekan kerran kahvia sitten joulukuun. Tosin hirveällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kuitenkin!

Olen itse todella tyytyväinen Naistenklinikan hoitoon, siellä selvästi tunnetaan tämä sairaus ja osataan sitä hoitaa. Eron huomasi seitsemän vuoden takaiseen, vaikka toki silloinkin pääsin osastolle tippaan. Silti on tärkeää että tietoisuutta hyperemeesistä jaetaan. Edelleen osa neuvolan hoitohenkilökunnasta ei osaa toimia oikein hyperemeesipotilaan kohdalla. Aina edes odottava äiti ei itse tiedä, että se uskomattoman hirveä pahoinvoiti ei olekaan ihan normaalia. Myös läheisten tuki, etenkin ymmärrys, on todella tärkeää.

Hyperemeesi Ry:n sivuilta löytyy paljon lisätietoa, lisäksi facebookissa on suljettu vertaistukiryhmä kaikille niille jota hyperemeesi on koskettanut.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – IFOLOR

Ihanaa äitienpäivää kaikille! Itse tykkään viettää äitienpäivää rauhallisesti lasten kanssa, välillä ollaan ihan vain kotona, joskus saatetaan käydä jossain syömässä. Olen saanut vuosinani äitinä mitä ihanempia lahjoja, mutta tärkeintä on tietysti yhdessäolo. Omalle äidille tai mummoille tulee enää harvoin ostettua mitään lahjoja, mutta tänä vuonna ajattelin muistaa äitiäni pienellä muistolla muutaman vuoden takaa.

Itseasiassa kaikki lähti siitä, kun olin tilaamassa isälleni lahjaa – ihan muuten vaan. Sillä miksi sitä ei muistasisi lähimmäisiään muulloinkin kun merkkipäivinä. Valokuvat ovat minusta ihana lahja, etenkin sellaisille joilla on jo kaikkea. Oma isäni asuu vaimonsa kanssa Espanjassa, emmekä siksi näe kovinkaan usein. Onneksemme olemme kuitenkin pääseet käymään siellä kuitenkin kerran, pari vuodessa, ja näistä reissuista on jäänyt aivan ihania muistoja. Sekä toki myös kuvia.

Olen jo kerran aiemmin tehnyt muistoksi heille kuvakirjan synttärijuhlista ja tällä kertaa kokosin suosikkikuviani reissuiltamme Espanjasta. Vaikka yllätys nyt ehkä jo tämän kautta heille paljastuu, niin ajattelin että olisi hauskaa kun yks kaks jokin päivä postiluukusta vain ilmestyy yllätyksenä tällainen kirja. Olisi muuten pitänyt ottaa näitä kaksin verroin, pojat kun ovat ihan innoissaan kun näkivät että heistä on tehty oma kirja.

Kirjan tekeminen Iforin sivuilla on todella helppoa ja valittavissa on paljon erilaisia valmiita pohjia sen tekemiseen, mutta myös ihan oman näköisen kirjan tekeminen ei ole yhtään hankalaa.

Samalla siis päätin tilata myös omalle äidille lahjan. Kuvakirjojen lisäksi Ifolorilta saa esimerkiksi erilaisia tauluja omista kuvista ja minä teetin taulun, jossa on kuva myös Espanjasta, reissulta jolloin äitinikin oli mukana. Pojat kaulailevat siinä rannalla kylpytakit päällä, juuri ennen auringonlaskua. Ihana muisto! Ja ihanaa että lahjalla on oikeasti jokin merkitys, vaikka vain jokin pieni arkinen muisto, jota kuitenkin muistellaan kaihoilla.

Nyt kun huomasin miten ihana on niin itsestä kun lapsistakin selailla kuvia fyysisessä muodossa, yritän muistaa ottaa tavaksi teettää näitä kirjoja useamminkin. Itseasiassa minulla onkin jo yksi idea mielessä, mutta siitä lisää myöhemmin!

Minkälaisilla kuvatuotteilla tai muistoilla te muistaisitte jotakuta lähimmäistänne? Voisitteko kuvitella tekevänne kuvakirjan vaikka ihan arkisista jutuista, kuten ihan vain keskellä arkea lapsista napistuista kuvista? Kommentoi alle ja olet mukana arvonnassa! Kaikkien kommentoijien kesken arvon 20 euronlahjakortin Ifolorille. Arvonta päättyy 20.5.

Talvisin en pyöräile, mutta muina vuodenaikoina senkin edestä. En kuitenkaan kiidä tuolla tiukat shortsit jalassa menemään, vaan pyöräilyni on aina ollut leppoista rullaiua kaupungissa paikasta toiseen. Raskauden myötä vähän jännitin, että mitenhän pyöräily raskaana ollessa onnistuu tai onnistuuko ylipäätään ollenkaan. Kun muutama viikko sitten korkkasin pyörilykauden, huomasin että itseasiassa pyöräily sujuu raskaana ollessa paremmin kun kävely!

Eli ainakaan vielä nyt rakausviikolla 27 vatsa ei tule tielle. Oma tasapaino on pyöräilessä on sama kun aiemminkin, kun kävellessä paino taas alkaa siirtyä eteenpäin ja aiheuttaa välillä kompurointia. Olen viime vikkoina kärsinyt myös kovista liitoskivuista, jotka pahenevat nimenomaan kävellessä. Pyöräillessä tätä ei tapahdu. Minua ei myöskään supistele pyöräilessä samalla tavalla kun kävellessä. Pyöräily on sillä tapaa paljon iisimpää, että satulalla voi vain istuskella ja silloin tällöin polkaista vähän vauhtia, jos supistaa tai muuten vaan väsyttää. Korin ansiosta saan myös tuotua kaupasta kerralla paljon enemmän ostoksia, mitä kävellen jaksan ja pystyn kantamaan.

Rakastan pyöräilyä ja on ihana että sitä voi tehdä myös raskaana ollessa. On ihana kuunnella kuulokkeista lempimusaa ja rullailla hitaasti Helsingin kauniita ja tunnelmallisia katuja. Se on kuin olisi jossain oman elämänsä musavideossa. Ylämäistä en kuitenkaan hirveästi tykkää, mutta tähän mennessä olen kyllä melkein kaikki jaksanut polkea. En kuitenkaan halua rasittaa itseäni liikaa ja matka-ajat ovatkin pidentyneet paljon vauhdin hidastuessa entisestään.

Tuntuu että raskaana pyöräillessä myös kiinnittää aika paljon huomiota. Onhan se ehkä vähän erikonen näky kun menen tuolla palloni kanssa, isot aurinkolasit silmillä itsekseni lauleskellen. Ei mutta, ehkä raskaana ollessa ei sitten kuitenkaan pyöräillä ihan kauheasti, ainakaan enää ison mahan kanssa? Minäkin ajattelin sen olevan aluksi ehkä vältettävien asioiden listalla, mutta itseasiassa pyöräily tuntuu jopa turvallisemalta kun kävely. Menen kuitenkin niin hiljaista vauhtia enkä juurikaan pyöräile autoliikenteen seassa.

On hauska myös miettiä, että miltähän pyöräily vauvasta tuntuu. Ainakin hän saa hurjasti jotain onnellisuushormooneita, mutta mietin että viihtyykö hän pyöräilyn ansiosta myös myöhemmin hyvin vaikkapa vaunuissa?

Oletteko te muut pyöräilleet raskaana ollessa ja mille viikolle saakka se tuntui hyvältä?

En varsinaisesti elä raskaana ollessani elämäni parasta aikaa, jokaisessa raskaudessani minulla on ollut raju raskauspahoinvointi hyperemeesi sekä paljon kaikkea pientä muuta vaivaa. Viimeisintä raskausviikko-postausta tehdessäni aloin kuitenkin miettimään, että kuulostaakohan koko raskausaikanai ihan kamalan negatiiviselta? Helppoa tämä ei ole ollut, enkä tiedä pystynkö tähän enää koskaan uudestaan, mutta raskaana olemiseen ja uuden perheenjäsenen odottamiseen liittyy onneksi myös paljon kaikkea ihanaa.

Uudet tunteet puolisoa kohtaan

Kun raskaustestiin piirtyy kaksi viivaa se on samaan aikaan ihanaa, mutta myös pelottavaa, vaikka lapsi onkin hyvin toivottu. Viivojen piirtyessä myös tunteet toista kohtaan vahvistuvat entistä enemmän. On mieletöntä saada kokea yhdessä jotain niin ihmeellistä. Meistä kahdesta syntyy ihan uusi ihminen! Vaikka rakkaus toista kohtaan ennen raskaaksi tuloa on ollut jo vahva, eikä voisi kuvitella rakastavansa yhtään enempää täysiä, niin silti rakkaus syvenee entisestään.

Vauvan liikkeet

Yksi ihanimmista jutuista raskaanaolossa on varmasti vauvan liikkeiden tunteminen. Ne alkavat pienestä kuplinnasta ja hipaisuista. On todella maaginen heti tuntea ne ensimmistä kertaa. Sen muistaa aina. Raskauden edetessä liikkeet, potkut, lyöynnit ja möngertäminen vahvistuvat ja pian vauva monottaakin vatsaa vasten makoilevaa puolisoa ihan kunnolla naamaan. Kun vauva kasvaa, voi itsekin mahan päältä tuntea että onko kyseessä vauvan kantapää tai peppu. Jo vatsassa olevan vauvan kanssa pystyy kommunoikoimaan, se usein potkaisee takaisin kun sitä painaa omalla kädellä tai se innostuu kun itse syö tai juo jotain sen herkkua (meillä appelsiinimehua).

Hehku

Sanotaan että raskaanaoleva nainen hehkuu ja on usein kauneimmillaan. Aina se ei itsestään siltä tunnu, mutta totta se on. Kun verenkierto lisääntyy, myös kasvojen iho tulee tasaisemmaksi ja heleämmäksi. Hiukset ovat hyväkuntoiset ja kynnet kasvavat megavauhtia. Itseäni ainakin hymyilyttää paljon ja mikäs onkaan sen kauniimpaa.

Erikoishuomiointi

Okei, välillä ratikassa on ollut tilanteita että olen joutunut katsomaan pahasti ihmisiä jotka rynnivät ohitseni ”inva”paikoille ja välillä olen joutunut pyytämään itse istumapaikkaa – mutta monesti minulle ollaan täydessä ratikassa myös tarjottu heti paikka kun olen sisään taapertanut. Usein en kaipaa mitään erikoiskohtelua, mutta onhan se kiva että tilani huomioidaan – pian kuitenkin kaikki unohtavat minut ja keskittyvät vain vauvaan. Raskaana ollessa saa myös paljon asioita anteeksi, jos ei vaikka jaksa siivota tai syö toisen suklaat. Olen myös päätynyt tilanteeseen, jossa pysähdyin äkisti keskelle tietä solmimaan kengännauhaani enkä huomannut takaani ajavaa pyörää, lopulta hän oli kuitenkin se joka pyysi minulta anteeksi, ihan vain koska minä olin raskaana.

Kasvava vatsa

Vaikka etenkin loppuvaiheessa vatsa on tiellä ja aiheuttaa aika paljon kipujakin, on se vaan niin ihana. Välillä sitä tuntee itsensä ihan kamalan isoksi, eikä muiden kommentointi auta asiaa, mutta silti kannan kasvavan vastani suurella ylpeydellä sitä mielummin korosten kun peitellen. Vatsaa on ihana silitellä ja itse huomaan vähän välilä pitäväni käsiä sen päällä. Etenkin loppuvaiheessa vatsa toimii loistavasti myös alustana vaikkapa lautaselle – kuinka kätevää! Vaikka ei aina siltä tuntuisi, niin tätä tulee todella ikävä.

Mitkä asiat teidän mielestänne raskaanaollessa ovat niitä ihanempia ja parhaimpia? Kuulostaako oma listani yhtään tutulta?

Kiitos kuvista ihana Osku <3

Tein eilen mielessäni pienen aikamatkan viime kesään, kun meillä oli Oskun kanssa sekä vuosipäivämme tapailumme aloittamisesta, että pääsin ekaa kertaa vähän paremmin kaason hommiin. Olen nimittäin yksi kolmesta kaasosta ystäväni Pajun häissä tulevana kesänä. Käytiin yhdessä katsomassa tulevaa hääpaikkaa, mittailtiin, suunniteltiin ja fiilisteltiin. Tämän jälkeen istuttiin vielä yhdessä alas useammaksi tunniksi pitämään hääpalaveria. Saatiin mielestäni paljon aikaa – ainakin ideoita ja käytännän asioita paperille.

Jatkuvasti ajatukset menivät myös omiin viime kesän häihini, olihan meitä vielä lähes sama porukka kasassa kun silloinkin. Kun on jo järkännyt ja kokenut omat häät tuntui suunnittelukin paljon helpommalta. Sillä helpottaa kun jo vähän tietää omasta kokemuksesta, että mikä toimii ja mitä kaikkea pitää muistaa ottaa huomioon.

Samalla on ihana elää mukana sitä rakkaan ystävän jännitystä ja onnea. Kaason tehtävä onkin ennenkaikkea kunniatehtävä, miten ihana onkaan olla osana, tukena ja apuna toisen tärkeässä päivässä. Häät ovat ihania ja niistä pääsee nauttimaan vielä ihan eri tavalla kun tietää myös mitä kaikkea siellä kulisseissa ja juhlia valmistellessa on tapahtunut.

Omatkaan häät eivät olleet ihan sieltä perinteisemmästä päästä, kuten eivät nämäkään tulevat, mutta kyllä niihin ihan huomaamatta tulee paljon myös vanhoja perinteitä ja etikettisääntöjä mukaan. Parasta onkin että häät ovat juuri parin näköiset, eikä liiaksi mietitä että mitä vaikka jotkut iäkkäämmät sukulaiset ovat mieltä jos joku leikki tai valssi jää pois.

Olisi ihana kuulla myös teiltä jotain vinkkejä kaasolle! Jäikö vaikka omista häistä joku ihana juttu mieleen tai mitä kaikkea ehdottomasti kaason kuuluu muistaa tai tehdä? Näistä vinkeistä on apua varmasti tänä vuonna monelle!

Kuvat Teemu Höytö