Joku on ehkä törmännyt tähän sanaan, ehkä kuullut siitä blogissani, joillain on valitettavasti omakohtaista kokemusta siitä, mutta suurimalle osalle se on ihan uusi juttu. Siksi tänään vietetäänkin kansaisnvälistä hyperemeesipäivää, jotta tietoisuus siitä leviäisi. Hyperemesis Gravidarum tarkoittaa siis vakavaa ja rajua raskauspahoinvointia, joka lähes aina vaatii sairaalahoitoa. Rauskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi on.
Hyperemeesi alkaa yleensä heti alkuraskaudessa, joillain jopa ennen positiivisen testin tekoa, joillain muutama viikko sen jälkeen. Oireet lieventyvät monella yleensä noin raskauden puolivälissä, mutta useasti hyperemeesi loppuu kokonaan vasta synnytykseen.
Millaista se raju raskauspahoinvointi sitten on? No ihan hirveää. En tiedä miten muuten voisin itse, pian kolme hyperemeesi-raskautta kokeneena, sitä kuvailla. Se on yksi hirveimmistä asioista joita olen elämässäni joutunut kokemaan. Sitä aina ajattelee, että raskauden pitäisi olla elämän ihaninta aikaa, joten tuntuu todella väärältä ja epäreilulta kun ei itse saakkaan itse nauttia siitä.
Hyperemesispotilas kärsii nimittäin niin rajusta pahoinvoinnista, että se yleensä lamaa ihan kokonaan. Kuvotuksen lisäksi jatkuva oksentaminen on hyvin yleistä. Pahimpina aikoina oksensin itse valveilla ollessani noin puolen tunnin välein, eli vähintään parisenkymmentä kertaa päivässä. Usean viikon ajan. Öisin saatoin herätä pahaan oloon. Ainut asia mitä saatoin tehdä, oli maata pimeässä huoneessa. Kaikki oksetti. Yrjö lensi pelkästä uunin hajun ajattelemisesta, jos näin jotain ruokaa mitä olin aiemmin oksentanut tai ihan vain jääkaapin avaamisesta.
Omaksi onnekseni pystyin kuitenkin saamaan ruokaa ja juomaa alas. Ja silti jouduin käymään sairaalassa tiputuksessa. Hyperemeesin suurin komplikaatio onkin se, että odottava äiti kuivuu eikä saa tarpeeksi ravintoaineita. Nesteytystiputuksen lisäksi määrätään äidille usein vatsansuojalääkettä, sillä jatkuva oksentaminen ärsyttää ruokatorvea ja voi aiheuttaa esimerkiksi vatsahaavan. Usein äidille määrätään myös esimerkiksi syöpähoitojen yhteydessä käytettäviä tai matkapahoinvointiin tarkoitettuja lääkkeitä. Jotkut saavan niistä avun oksentamiseen, mutta useammat kärsivät silti kovasta kuvotuksesta tai lääkkeiden sivuvaikutukset ovat niin pahat (kuten itselläni) ettei niitä voi syödä.
Oksentamisen vuoksi monilla laskee paino, välillä vaarallisenkin paljon. Jotkut joutuvat olemaan jopa viikkokausia sairaalassa kun mikään ei vain pysy sisällä. Joissain kunnissa voi onneksi päästä kotisairaanhoidon piiriin, jolloin tipassa voi olla omassa kodissa ja hoitaja käy siellä. Rajuimmissa tapauksissa nesteytyksen lisäksi joudutaan antamaan ravintoliuosta. Sitä eivät suonet kauaa kestä, sillä liuos polttaa ja syövyttää ne nopeasti, silloin ravintoliuosta joudutaan antamaan keskuslaskimokatetrin kautta.
Hirveää on myös se, että odottava äiti joutuu heikosta kunnostaan huolimatta liian usein taistelemaan hoidostaan. Meillä Helsingissä onneksi hyperemeesi ja sen hoito on jo tuttua, mutta ei ole erikoista että apua hakevaa äitiä pompotellaan työterveyden, terveysaseman ja neuvolan välillä edestakaisin. Valitettavan usein kuulee tarinoita siitä, miten kaikki nämä tahot nostavat kätensä ylös ja siirtävät hoitovastuun jollekin muulle. Sairauslomaa joutuu pahimmassa tapauksessa käydä hakemassa muutaman päivän välein lisää, vaikka ei itse pysyisi edes pystyssä ilman apua. Siksi on tärkeää että odottavalla äidillä olisi apunaan joku, joka voisi taistella hoidosta hänen puolestaan.
Fyysisen pahan olon lisäksi myös henkinen terveys on hyperemeesin myötä koetuksella. Masennus ja ahdistus ovat yleinen seuraus vikkokausien oksentamisesta. Se paha olo ja yleiskunnon totaalinen romahtaminen on traumatisoivaa ja jättää kyllä jälkensä. En ole ainut äiti joka on itkenyt sairaalan tipassa että ”ottakaa se pois”, kun tuntuu ettei jaksa enää hetkeäkään. Kertoo paljon, että jopa jotkut ovat päätyneet oikeasti aborttiin, vaikka lapsi olisi aluksi ollut hyvinkin toivottu. Niin hirveää se on.
Jälkeenpäin, vielä vuosia raskauden jälkeen, muistijäljet pahasta olosta ovat vahvat. Raskausajasta tutut hajut tai vaikkapa värit voivat laukaista pahoinvoinnin. Itseäni oksetti vielä useana vuonna raskauksien jälkeen aurinkoisella pakkassäällä, kun aurinko kimmelsi lumihangessa. Niin paljon olin aiemmin oksentanut samanlaisiin kinoksiin.
Hyperemeesiä ei siis pidä sekoittaa normaalin alkuraskauden pahoinvointiin. Meinasin räjähtää, kun minua kymmenenen kerran neuvottiin, että pahoinvointia voi hillitä syömällä aamulla jotain pientä ennen sängystä nousemista. Tai että jäiset marjat ovat tosi hyviä pahoinvointiin. Tiesin kyllä että nämä kaikki neuvot kerrottiin vain pelkällä hyvällä, mutta kun itse on jo kokeillut nämä moneen kertaan ja sen lisäksi miljoona muuta kikkaa sekä pahoinvointilääkettä jonka seurauksena ovat muunmuassa hirveät pakkoliikkeet, hengityksen saplautuminen ja kova ahdistus, teki mieli pyytää sitä neuvojaa tunkemaan ne jäiset marjat jonnekkin minne ei aurinko paista.
Vaikka pelkään päivittäin että olo muuttuu taas huonommaksi, uskallan nyt raskausviikolla 27 jo sanoa että voiton puolella ollaan. Kaikista kolmesta hyperemeesiraskaudesta tämä on ollut myös helpoin. Alku oli ihan hirveää, mutta niin sanottu akuuttivaihe loppui monta viikkoa aiemmin kun edellisissä raskauksissa. Edelleen kärsin päivittäisestä kuvotuksesta ja pahoinvoinnista, mutta pystyn toimimaan sen kanssa ja oksennankin enää satunnaisesti, kerran-pari viikossa. Kansainvälisen hyperemeesipäivän kunniaksi join tänään myös ekan kerran kahvia sitten joulukuun. Tosin hirveällä määrällä kauramaitoa ja jäitä, mutta kuitenkin!
Olen itse todella tyytyväinen Naistenklinikan hoitoon, siellä selvästi tunnetaan tämä sairaus ja osataan sitä hoitaa. Eron huomasi seitsemän vuoden takaiseen, vaikka toki silloinkin pääsin osastolle tippaan. Silti on tärkeää että tietoisuutta hyperemeesistä jaetaan. Edelleen osa neuvolan hoitohenkilökunnasta ei osaa toimia oikein hyperemeesipotilaan kohdalla. Aina edes odottava äiti ei itse tiedä, että se uskomattoman hirveä pahoinvoiti ei olekaan ihan normaalia. Myös läheisten tuki, etenkin ymmärrys, on todella tärkeää.
Hyperemeesi Ry:n sivuilta löytyy paljon lisätietoa, lisäksi facebookissa on suljettu vertaistukiryhmä kaikille niille jota hyperemeesi on koskettanut.
Ja kunpa joku olisi neuvonut suojaamaan hampaat jatkuvalta oksentamiselta… Eli lisäfluori käyttöön, ettei lähde kiilteet kuten mulla.
Hyvä neuvo!
Siis niin hyvä, että tästä kirjotellaan! Mä niiiin tiedän tuon olon ja se on niiin hirveää… Menee aina tunteisiin, kun kuulen tuon hyperemeesi-sanankin, koska kyllähän siitä traumat jäi. Ja sekin on ikävää, että monet ihmiset ei tajua sitä kärsimystä, vaan saattaa just sanoa, että kannattaa syödä näkkäriä aamulla tai niitä jäisiä marjoja. Että pitäis tsempata ja olla valittamatta turhasta! Ja apua oli t-o-s-i vaikea saada, siihen pitäis tulla jotain muutosta yhteiskunnan puolelta. Neuvolassa sanottiin vaan aina, että kyllä se menee ohi, koita kestää. Ja mun piti huolehtia samalla alle kaksivuotiaasta, kun vaan makasin, oksentelin välissä ja olin sairaan heikossa kunnossa. Pikku taapero joutui olemaan oman onnensa nojassa, kun ei silloin ollut päivähoitopaikkaakaan, kun olin tietty aina hoitanut kotona. Joutui itse ottamaan ruokaa jääkaapista, mitä nyt sattui aina löytämään, kun en pystynyt edes avaamaan sitä hajun takia saati nousemaan. Säälittää sen pienen puolesta, mutta onneksi ne ajat on nyt takana. Ja neuvolassa vaan toistetaan, että pitää vaan pärjäillä (kun eihän raskaus ole sairaus). Jos vielä joutuisin tuohon tilanteeseen, vaatisin kyllä tiukkasanaisemmin jotain apua. Mutta tosi hyvä, että sillä hirveällä tilalla on tuo nimi, hyperemeesi, jonka mäkin vasta jälkikäteen luin jostain. Voi ainakin sanoa, että on ollut oikeasti tuollainen sairaus eikä ole vaan tehnyt kärpäsestä härkästä.
Jep, ihan kamalaa. Mutta selvisit!
Oi kumpa joku olisi kertonut minulle tämän termin, kun olin raskaana. Oksentelu alkoi heti alussa ja kesti yli puoliväliin, paino tippui pahimmillaan 7-8kiloa ja olin todella kuihtuneen näköinen ja heikko. Oman kodin portaat tuntuivat 10km lenkiltä ja jos jaksoin kävellä postilaatikolle se oli jo todella kova suoritus 😀 oksensin jopa veden ja kasvoni olivat täynnä verenpurkaumia oksennuksen voimasta, en voinut olla kotona ruokaa tehdessä ja ruokakaupat oksettivat jo ajatuksena.
Näin 2,5 vuotta myöhemmin harmittaa todella ettei minua neuvolassa kehotettu hakeutumaan tiputukseen ja olen ymmärtänyt itsekin vähätelleeni tilannetta. Kun pahoinvointi helpotti kärsin koko loppuraskauden todella alhaisesta verenpaineesta ja hemoglobiinin laskusta vaikka söin lisärautaa+ Korvani olivat lukossa jatkuvasti noin puolet raskaudesta korvaluiden liikkumisen vuoksi. Nostan todella hattua, että tuollaisten kokemusten jälkeen olet uskaltanut aina uudestaan raskautua. Itselläni aika ei kultaa muistoja ja lapsemme on ainokaisemme.
Huh kuulostaa niin kamalalta – ja tutulta. Usein tuollaisen raskauden jälkeen ei ole tavatonta ettei halua enää enempää lapsia, sillä tuota ei vain ole valmis läpikäymään uudestaan. Itse vähän sinisilmäisesti toivoin että tällä kertaa tämä ei tulisi kohdalleni…
Kiitos Minttu kun kirjoitit tästä aiheesta! En ollut tälle nimeä koskaan kuullut, itse itseni vain leimannut kummajaiseksi, jota ei ole luotu lapsia kantamaan. Kylmää kyytiä ja vinkin imeskellä salmiakkia töissä sai neuvolasta. Ihmettelin vain tuolloin että millä sitä töihin asti selviää sitä salmiakkia imeskelemään, kun sängystä ei päässyt viikkoihin. Nyt suunnittelen uutta raskautta kuuden vuoden kuluttua edellisestä ja aion kyllä ottaa paikkakunnan neuvolasta etukäteen selville miten hyperemeesipotilaita hoidetaan.
Tuolta hyperemeesi ry:n sivuilta löytyy vinkkejä jo raskauden suunnittelusta lähtien! Neuvolaan voi olla yhteydessä ja tehdä etukäteen hoitosuunitelman kun siihen on vielä voimia. Tsemppiä tulevaan! 🙂