Yksi iso juttu uudessa suhteessa on tietenkin lasten esitteleminen uudelle puolisolle, ja olenkin saanut useamman kyselylyn tätä aihetta koskien. Monella lapsellisella sinkulla on varmasti pyörinyt mielessä samoja ajatuksia kun itsellänikin ennen tätä suhdetta. Osaanko enää olla kenenkään kanssa, miten uusi puoliso suhtautuu lapsiin, miten lapset suhtautuvat häneen, missä vaiheessa heidän edes kuuluu kohdata?

Olin jo jonkin aikaa, ehkä muutaman vuoden, ajatellut että jos elämääni vielä joku ihminen tulee, niin en välttämättä haluaisi edes ikinä muuttaa hänen kanssaan yhteen. Olin tottunut ja alkanut pitämään yksinolosta ja omasta seurastani. Toinen asia mistä olin ihan varma, oli etten sotkisi lapsia mahdolliseen juttuun mukaan mitenkään. Ihan hyvin ekat puolivuotta tai vuoden voisi olla niin ettei kukaan tapaisi toisiaan.

Toisin kävi. Itseasiassa lapset tapasivat jo alle viikon jälkeen sekä uuden poikaystäväni että hänen poikansa. Toki siis ihan vaan rennosti kaverina ja lapsille turvallisella maaperällä. Siinä kuitenkin hyvin huomasi sen, miten tällaisille asioille ei voi olla mitään tarkkoja sääntöjä tai aikatauluja, kaikki riippuu ihmisistä, tilanteista ja tunteista.

Pikkuhiljaa sitten nähtiin uudestaan, aina muutama tunti kerrallaan. Pojat alkoivat kyselemään ”kaverini” perään ja samalla lasten kanssa tuli puheeksi, että mitäs he olisivat mieltä jos tykättäisiin toisistamme vähän enemmän. Puhuttiin aikuisten seurustelusta, huomionosoituksista ja siitä miten kukaan ei olisi tulossa viemään kenenkään paikkaa uutena isänä tai äitinä. Saatiin pelkkää vihreää valoa ja kaikki lapset olivat oikeastaan tosi innoissaan. Sivusta seuraajan silmissä kaikki saattoi tapahtua todella nopeasti, liian nopeasti, mutta oikeasti kaikki meni vaan tosi luonnollisesti omalla painollaan ja juuri niinkun pitikin.

Yhdessä porukalla ollaan saatu koettua jo vaikka kuinka paljon ihania hetkiä, viettää kesälomaa ja touhuta arkisia asioita. Meidän tapauksessa olisi ollut ihan tyhmää odottaa, ikävöidä ja olla yksin, kun vaihtoehtona olisi kaikki tämä kiva yhdessä. Porukalla ollessa ollaan myös pyritty huomioimaan lapsia erikseen ja välillä jakauduttu niin, ettei kukaan tuntisi oloaan syrjäytetyksi. Muutenkin lasten parissa työskentevä poikaystävä onneksi lukee poikia tosin hyvin, ja se on varmasti myös yksi syy siihen, miksi kaikki on mennyt ihanasti ja helposti.

Tilanteita ja perheitä on niin monia, ettei tähän tosiaan ole mitään yleispätevää ohjetta. Samoin tapoja esitellä uusi puoliso on yhtä monta kuin ihmisiä. Me itse emme tehneet asiasta suurta numeroa, menimme vaan fiiliksen mukaan, pikkuhiljaa (mutta salamavauhdilla) ja kaikilla on kokoajan ollut tunne, että uudet kivat ihmiset ja onni elämässä ovat iloisia asioita. Lapset ovat saaneet uusia turvallisia ihmisiä elämäänsä, päässeet tekemään kivoja juttuja ja nähneet äitinsä onnellisena. En koe että kiirehdimme liikaa asian kanssa, oikeastaan ennemminkin lapset ovat sitä mieltä että oli jo aikakin!

Juhannuksena ollaan:

– Käyty nälkäkiukkuisina Citymarketissa
– Syöty lounasta McDonaldsissa
– Heitetty talviturkki meressä
– Kerrottu satuja laiturilla
– Pelastettu etanoita
– Syöty raparperia suoraan puskasta
– Vihdottu saunassa
– Käyty uusperheenkasvatuskeskustelu
– Juotu aamukahvia auringossa
– Syötetty lampaita
– Katsottu leffoja
– Grillattu
– Tehty kokko grilliin
– Käyty jäätelöllä kyläkaupalla
– Pelattu muistipeliä
– Leikitty pihalla
– Nukuttu myöhään
– Piirretty ja väritetty
– Tehty kukkaseppele
– Otettu rennosti

Mitäs te teitte?

Viime viikonloppuna poikaystäväni soitti ja käski vaan pakata lapset ja kameran mukaan, hän tulisi hakemaan meitä jonnekkin vartin päästä. En osannut yhtään arvata että minne hän meidät veisi, ajattelin että ehkä Ikeaan, vaikkakin ihmettelin että mitä sillä kameralla siellä tekisin. Hypin autonpenkillä onnesta, kun yhtäkkiä edessä avautui metsänlaita ja monta metriä korkeita ja kukkivia alppiruusuja.

Täytyy sanoa, että olen vähän huvittuneena seurannut eripuolella internettiä olevia keskusteuja siitä, miten ihmisiä ärsyttää kun bloggaajat ovat löytäneet Haagan Alppiruusupuiston tai Roihuvuoren kirsikkapuupuiston. Toki insta ja blogit ovat olleet täynnä kuvia näistä paikoista, mutta kun kerran näissä paikoissa kukkii vain hetken kerran vuodessa, niin tottakai se tuntuu hetkellisestä siltä että kaikki ovat siellä. Niinkun ehkä ovatkin.

Itse olin ensimmäistä kertaa nyt Alppiruusupuistossa ja se teki kyllä todella vaikutuksen. Olin kuullut siitä vasta muutama vuosi sitten, mutta autottomana ei ole tullut sinne aiemmin mentyä. Aikoinaan suoaluuena ollut metsikkö kuivatettiin ja ojitettiin 70-luvulla, jolloin myös ensimmäiset Alppiruusut sinne istutettiin. Myöhemmin paikalle on istutettu myös alppiruusun sukulaista puistosaleaa. On ihan mielettömän näköistä kun korkealle kohoavan mänymetsän keskellä kasvaa monta metriä korkeita värikkitä kukkia.

Joten vaikka kaikkialla näkyvät alppiruusut tuntuvat tulevan korvista ulos, niin suosittelen oikein lämpimästi käymään paikalla. Se on niin hieno. Hiljattain kunnostettuja pitkospuita pitkin pääsee muuten helposti liikkumaan vaikka lastenvanujen tai pyörätuolin kanssa ja kukkien sekaankin saa mennä.

Panikoin koko viime viikon, että minkähänlaisissa sade -tai toppavarusteissa sitä joutuisi kesän ekoille festaireille varustautumaan. Säätiedotus ei lupaillut hyvää, mutta viikonlopun lähestyessä ennustus alkoikin näyttämään jo vähän paremmalta, ja loppujen lopuksi saimmekkin festaroida lämpimissä ja aurinkoisissa kesätunnelmissa.

Sideways järjestettiin nyt kolmannen kerran Helsingin Teurastamolla ja samoin tämä oli myös itselleni kolmas kerta siellä. Sen lisäksi että festareilla oli jälleen ihana tunnelma, hyviä esiintyjiä, kivan värikästä ja monipuolinen ruoka -ja juomatarjonta, kaiken kruunasi se, että omaan sänkyyn pääsi nukkumaan pyörällä huristaen muutamassa minuutissa. Meinaan siitä syystä tänäkin vuonna keskittyä vain kotikaupungin festaritarjontaan, vielä olisi edessä ainakin VISIO sekä Flow.

Teurastamo alueena toimii festareille tosi hyvin. Vanhassa tehdasmijöössä on tunnelmaa, sopivasti rosisuutta ja hienoja ykistyiskohtia. Punatiili, sininen taivas ja Vallilan kanssa yhteistyössä festareille teetetyt värikkäät kuosit toimivat kauniisti yhteen. Oli ihanaa, hassua ja hauskaa, ja kiva kun niin moni teistä lukijoista kävitte moikkaamassa!

Ihan sellaista tässä mietin, että miten kaikki vastarakastuneet saavat tehtyä esimerkiksi työnsä ja koulujuttunsa, katsottua sarjansa, vastattua ystäviensä viesteihin, siivottua kotinsa tai muistettua ylipäätään yhtään mitään. Olisin varmasti myös jo menehtynyt nälkään, ellei tuo tekisi maailman parasta ruokaa.

Meidän molempien lapset ovat mökillä, joten mikäs tässä vain haahuillessa, silmiin tuijotellessa, rantsussa makoillessa tai yhteistä tulevaisuutta sadepäivänä suunnitellessa. Ollaan just se maailman ällöttävin rakastunut pariskunta joka ei nää tai kuule mitään muuta. Eikä haittaa yhtään.