Olen ollut nyt reilun kuukauden blondi. Uusi vaalea väri on piristänyt, mutta en usko että blondina olo on vaikuttanut ainakaan tähän kaikkeen hauskuuteen. Sattuipa vaan sopivasti yhteen elämäni onnellisimpaan hetkeen. Itseasiassa blondina olo on ollut ajoittain vähän vaikeaa, hiukset alkavat kellertämään helposti ja sitä vastaan pitää käydä taistelua lähes päivittäin.

Hiuksiini on tehty kevään aikana yhteensä viisi vaalennusta, joista viimeiset kolme hiljattain, tavoitteena saada paikoittain ihan mustasta tukasta täysin blondi. Oma hiukseni on paksu ja vahva, mutta hiuslaatu sen sijaan on tosi pörröinen. Ilman suoristusraudalla käsittelyä hiukset näyttävät helposti huonokuntoisilta. Ja sitä ne valitettavasti nykyään ihan oikeasti ovatkin.

Lukuisten vaalennusten jälkeen hiukseni ovat katkeilleen, paikoitellen aika pahastikin. Latvat ovat täynnä kaksihaaraisia, hiukset takkuuntuvat ja lyhyttä haituvaa hapsuttaa sieltä sun täältä. Puhumattakaan kaikista niistä hiuksenpätkistä, joita saan jatkuvasti varistella mustilta vaatteilta.

Jotain hyvää kuitenkin, nimittäin oma väri näyttää vaalean rinnalta pareammalta kun aikoihin. Nyt minun ei tarvitse enää värjäillä juurikasvua, vaan voin antaa oman värin kasvaa. Itseasiassa eilen tuo kuvissa näkyvä tumma raita vaalennettiin vielä pois ja keltaisuutta taitettiin lilalla, ja lopputulos on tosi kiva. Esittelen sitä paremmin vielä vähän myöhemmin!

Jos nyt edes jäljellä olevat hiukset pysyvät päässä, aion siis jatkaa eloa edelleenkin blondina. Tumma sekä punertavat sävyt sopivat mielestäni itselleni hyvin, mutta olen jopa omaksi yllätyksekseni, tykästynyt nyt tosi paljon tähän vaaleaan. Kyllä minä nyt ainakin tämän kesän vielä menen tällä. Kiva nähdä myös miltä tuo oma väri alkaa näyttää, sitten vähän vielä lisää kasvaessaan.

Pitää vielä huikata omat suosikkituotteeni vaalealle tukalle, nimittäin tuo KC Professionalin Pearl-sävytehoitoaine, Four Reasonsin Silver Mist-suihke sekä InvisiBobblen nuden väriset hiuslenksut.

Niin ja jos tukka tuntuu edelleen putoilevan, aijon leikata ihan lyhyet hiukset!!!

– varasin kaverimatkan Nizzaan
– söin jäätelöä kesän ekalla piknikillä
– ratsastin reppuselässä
– tanssin reppuselässä
– nukuin ehkä viisi yötä yksin
– pahoitin ajattelemattomuuttani kaverini mielen
– sain ihan hirveän rakkulan uusista kengistä
– käytin ihan liian kireitä farkkuja, mutta kun pylly näyttää nissä niin hyvältä
– rakastuin suomenruotsalaiseen (lol)
– join shampanjaa puun katveessa
– näin esikoiseni ensimmäisen teatteriesityksen
– söpö poika pyysi treffeille eikä minua kiinnostanut yhtään
– kuuntelin Drakea kirkon alttarilla
– söin elämäni parasta parsaa Baskeri & Bassossa
– join punaviiniä sateessa
– käytin valkoisia crocseja
– kävin aamu-uinnilla sumun keskellä
– itkin silmäni kahdeksi päiväksi turvoksiin
– aloin seurustelemaan
– join kuohuviiniä kuumailmapallojen alla
– istutin Kaapon koulun kasvimaalle lanttua
– sain aamupalalähetyksen
– tein lähes kaikki rästiin jääneet koulutehtävät yhden iltapäivän aikana
– sometin tosi vähän, mutta aloin taas snäppäämään vähän enemmän
– matkustin Porschella
– tein itselleni uuden tatuoinnin
– kävin Ikeassa ja ostin ainoastaan pienen paketin tusseja
– kokkasin elämäni ensimmäistä kertaa risottoa
– kasvatin säärikarvojani sokerointia varten
– työnsin vauvaa vaunuissa
– join tequilaa pokaalista
– ostin elämäni kalleimmat sneakerit (ei ne mistä tuli rakkula)
– olin tosi onnellinen

Elämä oli tosi kivaa ja ihanaa aiemminkin, mutta jotenkin ihan erityistä nyt rakastuneena. Mennyt viikko on ollut melko tavallinen (vaikka harva viikko on ikinä tylsän tavallinen tai samanlainen), ja ollaan puuhattu ihan perus arkisia juttuja. Kaikki  on kuitenkin tuntunut jotenkin paljon merkityksellisemmältä nyt. Paremmalta ja kivemmalta.

Välillä on ihan naurettavaa olla näin hölmösti ihastunut. Pussailla puutarhamyymälässä, kikatella kahvilan tiskillä tai lähettää 100 tekstiviestiä yhden työpäivän aikana. Samaan aikaan se on maailman parasta. Miksi ei ottaisi kaikkea irti näistä fiiliksistä, tästä koko kropassa tuntuvasta onnesta? On ihanaa kun ei tarvitse jarrutella, järkeillä tai pelata mitään, olla vaan ja antaa mennä.

Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti ja tuntuu hienolta että rohkenin hypätä kyytiin. Tuntuu hyvältä, että tehdään just niin kun meistä tuntuu, eikä niin miten kuvitellaan että pitäisi tehdä. Ja kaikki on mennyt tosi ihanasti juuri näin.

Meinasin tähän postaukseen listata viikon parhaita juttuja, mutta en pysty. Sillä kaikki on ollut parasta. Perus kaupassa käynnistä extempore-illalliseen. Viikko on siis ollut hyvin rakkaudentäyteinen. Tiedän olevani nyt ehkä tosi ärsyttävä leijuessani pää pilvissä, mutta hei, jos nyt kerran kymmenessä vuodessa.

Muutama viikko sitten kävelin heräilevän kaupungin halki vieressäni ihminen joka oli jotain muuta, kun kukaan aikoihin. Jotain niin paljon enemmän. Ihminen joka sai minut tuntemaan suurta onnea ja kauneutta. Joka sai tuntemaan itseni maailman ihanimmaksi ja jolle haluaisin olla vähintään yhtä ihana. Sinä aamuna ymmärsin, miksi olen ollut neljä vuotta ja viisi kuukautta yksin. Koska aiemmin kenenkään muun kanssa ei ole tuntunut siltä. Niin oikealta, niin vahvasti. Tiesin aina, ettei yhtään vähempään kannata tyytyä, enkä tyytynyt. Tuona aamuna aika pysähtyi, oikeastaan koko maailmani pysähtyi. Kaikki oli niin selvää ja sain sen tunteen, jota olin koko tämän ajan odottanut tulevaksi. Ja vähän enemmänkin.

Myöhemmin aloin kuitenkin järkeilemään. Osaanko, pystynkö, mitä tämä nyt on ja mihin tämä johtaa? Toisena päivänä annoin vaan mennä satasella ja seuraavana taas painoin jarrua. En halunnut, että homma menee liian vakavaksi, ja olin helpottunut kun sovimme, että antaa kaiken mennä vain omalla painollaan. Molempien tunteet kuitenkin voimistuivat ja vietimme kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Kun olimme erillään tunsin ikävää, mutta silti jostain syystä pyristelin vastaan. En oikein tiennyt miksi. Vaiheilin ja lopulta jopa satutin häntä pahasti. Oli tosi lähellä, että melkein pilasin koko jutun.

Mutta samalla kun melkein menetin tämän ihmisen, kaikki tunteet ja ajatukseni selkenivät. Tajusin, että kaikki se epävarmuus olikin johtunut omista pelostani. Menettämisen pelosta. Olin pyristellyt vastaan, jotten saisi siipeeni niin pahasti. Olisin halunnut hypätä täysillä mukaan, mutta minua oli pelottanut ja jännittänyt, että se kaikki ihana loppuu juuri kun olen kiintynyt liikaa.  Alitajuisesti ajattelin kai, että jos homma ei mene liian vakavaksi ei toisen menettäminenkään tunnu niin pahalta.

Elämää ei voi hirveästi suunnitella, tai koskaan tietää miten se menee. Joten ihan turha sitä on myöskään alkaa pelkäämään mahdollisia epäonnistumisia jo etukäteen. Etenkin jos vierelläsi on ihminen joka saa sydämesi pakahtumaan, joka avaa maailman sinulle ihan uudella tavalla, jota ikävöit niin että fyysisesti sattuu, jonka silmissä näkyy koko universumi ja jonka kanssa yksinkertaisesti vain haluat olla. Silloin pitää vaan antaa mennä.

Joten tässä sitä nyt ollaan. Sydänsilmäemojina hölmö hymy korvissa. Se aiemmin mainitsemani ei liian vakava rakkausjuttu on ihan rehellinen rakkausjuttu. Juttu, jonka tekisi mieli vain vaalia itsellään, mutta silti samaan aikaan kailottaa koko maailmalle. Tämä teksti on kai jotain siltä väliltä. Minulla on rakkausjuttu ja se on just nyt maailman paras juttu.

Harvoin sitä tulee herättyä ennen kuutta aamulla ja lähdettyä uimaan. Tänään tein kuitenkin niin, ja voin luvata, ettei kerta jää viimeiseksi. Mikä ihana startti päivälle! Aamu oli tänään lämmin, mutta hyvin sumuinen. Oikeastaan taianomainen. Tuli tosi raikas ja rentoutunut fiilis aamu-uintien ja saunan jälkeen.

Asutaan ihan uimastadikan vieressä, mutta siitäkin huolimatta ei siellä tule yleensä kesän ainaka käytyä kun muutaman kerran. Seuraavaksi ostan kausikortin ja alan käymään siellä säällä kun säällä, vesi kun on aina kuitenkin lämmintä, ja tänään tuli huomattua, että ei siihen uimiseen aina aurigonpaistetta tarvitse.

Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmittää, ja kummasti se viikonloppu alkaa täyttyä kaikilla ihanilla kesätekemisillä. Seuraavaksi juhlitaan kaverini kolmikymppisiä ja huomenna vähän jäätelöhommia.