Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 10.

Spring got me like – Jotain kummaa on tapahtunut, olen nimittäin useamman kerran narauttanut itseni ajattelemasta, että olisipa kaapissa jotain muun väristä päällepantavaa kun mustaa! Useamman vuoden olen pukeutunut pääosin mustiin vaatteisiin ja viihdyin niissä parhaiten. Musta on vaatteissa ehdoton lempparini, voima -ja turvaväri, joka näyttää mielestäni myös aina ajattoman klassiselta. Ekaa kertaa vuosiin kokomusta tuntuu nyt kuitenkin liian synkeältä.
En minä sentään ihan villiksi ole ryhtynyt. Huomaan katselevani beigejä, luonnonvalkoisia ja haalean puuteriroosan sävyisiä vaatteita sillä silmällä. Että ei nyt mitään kirkkaan keltaista kuitenkaan! Viime viikolla jalkaani päätyi jotain, mitä en ihan heti olisi uskonut – nimittäin valkoiset farkut! Ne ovat kylläkin pari numeroa liian isot, mutta ihanat silti ja tulivat heti käyttöön. Nyt ne pyörivät parhaillaan koneessa juuri liian kuumassa perussa, joskos vähän kutistuisivat.

Tämä on kyllä niin tätä. Vielä puolisen vuotta sitten olin ihan varma, ettei nykyinen 70-luvulta inspiraation saanut muoti tule puremaan minuun. Kuinka ollakkaan, on sivuotsatukkaa ja leveitä lahkeita. Parhaillaan metsästän myös vyöllistä lyhyttä takkia. Aloin myös katsomaan ihastellen huokaillen Amrican Woman nimistä sarjaa, jossa elellään 70-luvun Hollywoodissa. Niin upeita tyylejä!

(ja kyllä, tuolta laukustani pilkottaa käytetty vaippa – jotta pysytään tässä arkirealismissa)

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2
ARKI 3
ARKI 4
ARKI 5
ARKI 6
ARKI 7
ARKI 8
ARKI 9

– palattiin kanarian ressulta juuri ennen kun korona-virus alkoi huolestuttamaan
– yritin taas päästä loman jälkeisestä sokerikoukusta
– vertailin eri kasvimaitoja
– ihmeteltiin säätä ja talvettomuutta
– leikkautin vihdoin ”verhot” (kerron myöhemmin lisää!)
– nyrjäytin nilkkani
– lapsilla oli hiihtoloma
– olin yhdellä elmämäni hauskimmalla keikalla
– löysin ihanan uuden biisin ja kuuntelin sitä repiitillä tuntikaupalla
– tapasin vihdoin esikoisen uuden opettajan
– oltiin vastataudissa koko perhe
– romanttinen ystävänpäivän dinneri siirtyi hamaan tulevaisuuteen
– katsoin Perpetual Grace Ltd ekan kauden
– en saanut yhtään kirjaa luettua loppuun
– kävin aika paljon uimahallissa
– löysin zenin kylmävesialtaassa
– eurojackpottasin uusi asuntohaave mielessäin
– metsästin täydellisiä farkkuja
– en vieläkään saanut vaatekaappiani järjestettyä
– nukuin muutamana yönä paremmin kun aikoihin
– noin vuoden pähkäilyn jälkeen ostin uudet lakanat
– löysin unelmieni sängyn (pitää viellä tutkailla + kysyä hintaa…)
– en syönyt yhäkään laskiaispullaa
– matkustettiin porukalla tapaamaan mummia
– hullaannuin värikkäistä tulppaaneista
– pidettiin illalliskutsut
– suostuin ensimmäistä kertaa vieraaksi podcastiin
– löysin horoskooppimeemi-instatilit ja sain elämääni lisää ah niin ihanan itseironista sisältöä
– söin ennätysmäärän Myrttisiä (hullua ajatella, että aloin pitämään niistä vasta reilu vuosi sitten!)
– vauva täytti 1,5 vuotta ja anoppi teki sen kunniaksi munattoman ja maidottiman pannukakun
– pidin vanhingossa melkein viikon blogitauon

Kirjoitin alkuvuodesta, että tavoitteeni olisi voida jatkossa entistä paremmin. Raskas vauvavuosi yhdistettynä yrittäjyyteen vei mehut ja väsymys heijastui omassa arjessa ihan kaikkeen. Vuodenvaihteessa päätin, että nyt saa riittä – aijon nostaa itseni sieltä väsymyksen ja stressin suosta ylös. Tällöin aloin lisäämään pientä kevyttä liikuntaa jokaiseen päivääni, myös silloin kun tuntui, että parempi olisi jäädä kotiin vaan lepäämään tai tekemään jotain ”järkevää” kuten kotitöitä.

Alku-innostuksisani olisin voinut käydä salilla ja siihen perään uimassa vaikka joka ikinen päivä, mutta tarkoituksella yritin aloittaa ihan rauhassa. Muutaman kerran viikossa vähän kovempaa liikuntaa, mutta sitäkin tärkeämpää on ollut käydä joka päivä kävelemässä vaikka ihan rauhallinenkin lenkki.

Olen itse oikeastaan aika ällistynyt miten jo muutaman viikon päivittäisellä kevyellä liikunalla on ollut niin mahtava vaikutus olooni. Lisäksi aloin kiinnittämään tarkoituksella huomiota säännölliseen ateriarytmiin ja moni muu postiviiven asia on seurannut kuin itsestään perästä.

Kyllähän minä tiesin, että pienilläkin asoilla voi olla suuri merkitys – mutta se on ollut ihana huomata itse ihan käytännössä – ja niin nopeasti. Toki omalta mukavuusalueeltakin on pitänyt välillä tulla pois, mutta sekin on jälkeenpäin palkinnut. Mistä se hyvä olo sitten itselleni tulee?

SÄÄNNÖLLINEN ATERIARYTMI

Liikunnan lisääminen omaan päivvärytmiin on ollut sen verran kevyttä, ettei minun ole tarvinnut pistää syömisiäni ihan uusiksi, mutta koen että nämä kaksi kulkevat silti käsi kädessä. Kun verensokeri pysyy tasaisena, on energiaakin paremmin hilautua sieltä sohvalta ylös ja ulos.

Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota kunnollisen aamupalan syömiseen ja oikeastaan sen myötä koko muun päivän säännöllinen ateriarytmi on toteutunut kuin itsestään. Vatsa tottui säännöllisyyteen nopeasti alkoi kyllä ilmoittamaan taisin väliajoin, milloin on taas aika tankkauksen. Tämä on tosi hyvä juttu minulle, sillä olen välillä todella huono syömään ja kova nälkä iskee sitten vasta illalla. Eikä säännöllisesti syömällä edes juuri tee mieli mitään roskaruokaa, josta tulee sitten myöhemmin taas huono-olo – päinvastoin!

UNI

Hyvä uni, sen säännöllisyys, nukahtaminen, heräily – nämä kaikki ovat olleet itselleni ongelmana jo pitkään. Myös unen laatu on parantunut liikkumisen myötä. Olen nukkumaan mennessä yrittänyt tehdä erilaisia hengitys ja rentoutusharjoituksia, joista on selvästi ollut apua nukhtamisessa. Nukkumaan olen pyrkinyt menenmään myös aiemmin ja hakenut säännöllistä rytmiä myös siihen. Päiväunet ja unilääkkeet olen kutistanut minimiin, samoin kun kaikki muut unta häiritsevät asiat, kuten älylaitteen ruudun tuijottelun.

PUHELIN POIS

Turhaa somen selaamista olen vähentänut tarkoituksella ja iltaisin olen tarttunut luurin sijasta kirjaan. Tällä on varmasti ollut suotuisia vaikutuksia niin uneen, mutta ihan muutenkin. Some on minulle niin työ kun nimensä mukaisesti paikka olla sossiaalisti aktiivinen ja pitää yhteyttä muihin, mutta on ollut ihana huomata, ettei siellä silti tarvitse roikkua ihan koko aikaa. On ollut helpompi toteuttaa itseään omalla tavallaan, kun ei kokoajan seuraa että mitä muut tekevät. Saan somesta paljon hyvää ja pidän sitä pääosin positiivisena asiana elämässäni, mutta välillä etenkin siihen menevä aika ahdistaa.

TYLSÄT JUTUT POIS / TUUMASTA TOIMEEN

Aivan liian usein elämääni kuormittavat asiat, joille on ihan helposti itse tehtävissä jotain. Silti, liian usein annan näiden asioiden vaivata ja tuottaa negatiivisia tunteita. Oli kyse sitten vero-asiasta, joka pitäisi hoitaa tai sotkusiesta vaatekaapista. Hoitamaton veroasia tai vastaamatta jäänyt viesti saattaa jyskyttää päiväkausia takaraivossa, saattaa ahdistaa ilman syytä, kunnes tajuaa että se ahdistus kumpuaakin vain tästä lykätystä ikävästä hommasta. Saatan kikutella sotkuisen vaatekaappini ääressä monena aamuna, kun sieltä ei löydä mitään, kun sen negtaiivisen energian voisi kanavoida kaapin järjestelyyn. Kun oppii sanomaan ei asioille joista on mahdollista kieltäytyä ja hoitaa ikävät pakolliset asiat heti pois päiväjärjestyksestä, on mieli kevyempi ja olo parempi.

Itse koin tuon ei:n ikäville tai muuten epäkiinnostaville asioille sanomisen ahaa-elämyksen jo vuosia sitten ja se on ollut yksi paras minulle koskaan tapahtuneista asioista.

LIIKUNTA

Ainakin minulla liikunnan tulee olla sellaista josta itse pidän. Minulla ei ole liikunnan suhteen tällä hetkellä mitään muita tavoitteita, kun että siitä on tultava hyvä olo. Ei siis mitään painon pudotusta, ei mihinkään kisaan osallistumist tai edes itseni ylittämistä, ei muuta kun hyvää oloa. Siksi olenkin nyt aloittanut asioilla joista tykkään ja joihin minun on helppo ryhtyä. Kävelyä luonnossa, joko yksin tai lasten kanssa, lähikuntosalilla käyntiä, uintia ja vesijuoksua. Myös jooga sekä laitepilateksen kokeileminen kiinnostaa, mutta haluan edelleenkin ottaa aika rauhassa, niin että aikaa jää myös muulle elämälle.

ITSETUNTEMUS

Pienen kuuloinen juttu, mutta sillä on iso merkitys jos tunnistaa esimerkiksi päänsäryn johtuvan liian vähästä vedenjuonnista tai osaa olla pukematta kiristäviä farkkuja töihin ovulaation aikaan. Kun tunnistaa niin oman kehonsa kun mielesäkin tarpeet ja merkit, on helpompi voida hyvin. Kroppaa osaa viestittää tarpeensa niin liikuntaan kun lepoonkin ja jos mieli sanoo, ettei tänään jaksaisi niitä meluisia kekkereitä ja sosialisointia, vaan haluaa mieleummin metsään, kannattaa kuunella. Myös omasta kuukausikierrosta kannattaa olla perillä, niin itseään ja oikkujaan on paljon helpompi käsittää ja hyväksyä.

TASAPAINO

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja vaikka joku asia tekisikin olosi hyväksi, ei se kanna loputtomiin jos muut jutut eivät ole kunnossa ja tasapainossa. Minulle tasapaino merkitsee sopivasti perheen kanssa vietettyä aikaa, parisuhdeaikaa, läheisyyttä, yksin oloa, omaa aikaa ja rauhaa, ystäviä, juhlia, töitä, vapaa-aikaa, kaupungin vilinää ja metsässä sen äänien kuuntelua. Joskus lasi viiniä ja pizzaa, toisinaan aamulenkki ja kaurapuuro.

Mistä te saatte hyvää oloa?

– olin 25 päivää syömättä sokeria & juomatta alkoholia
– grillattiin lasten kanssa makkaraa merenrannassa nuotiolla
– yritin vähentää turhaa somen selaamista
– luin 3 kirjaa (Peter Høeg Lumen Taju, Haruki Muramaki Tanssi tanssi tanssi & Lars Kepler Paganini ja paholainen)
– olin äitini apuna muutossa
– blogi täytti 9 vuotta
– hankin sali -ja uimahallikortin
– oli ihana huomata miten mukavasta liikunnasta tuli hyvä ja tasapainoisempi olo & mieli
– olin kerran salibandymutsina
– suunnittelin uusia hiuksia (haluan ”verhot”)
– nukuin edelleen aika huonosti
– en kaivannut lunta, mutta valoa kyllä
– varasimme muutaman päivän varoitusajalla äkkilöhdön kanarialle (täällä ollaan oltu kohta viikko!)

Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä ja omalla asenteella onkin suuri merkitys niin omaan kun siinä sivussa myös niiden kanssaeläjienkin eloon. Ei se aina helppoa ole saada etenkään vaikeaa elämänvaihetta muutettua postitiivisempaan suuntaan pelkän ajattelun voimalla, mutta on se mahdollista. Enkä myöskään sano, että kaikkea voisi päättämällä paremmaksi muuttaa, mutta helpotusta voi olla mahdollista saada. Etenkin kun positiiviseen ajatteluun lisää vielä hyvää tekevää tekemistä.

Itselläni vähän raskaampi elämäntilanne on tuntunut kestäneen jo yli vuoden. Suurin syy sille on ollut hunot unet, jolloin kaikki on vähän (tai aika paljonkin) tahmeampaa. Toki uniasiat pitää saada kuntoon ja sitä tässä parhaillaan edelleen yritetään, mutta yritän samalla päästä pois siitä negatiivisesta ajattelumallista, joka omaan mieleen on syntyt tässä huonoissa unissa vellomisesta. Omassa päässä on synynyt vakiokaava: huonot unet = huono päivä tai että väsyneensä olen kamala ihminen. Tällaisessa negatiivisessa ajattelumallissa sitä vain kääntyy itse itseään vastaan.

Väsymys myös vahvistaa sellaisia normaaleita mielialanvihteluita, joita meillä kaikilla on – enemmän tai vähemmän. Näin naisena pahimmat näistä heilahduksista ajoittuvat usein tiettyyn kierron aikaan ja pelkästään oman kehon ymmärtäminen ja asian hyväksyminen auttaa jonkin verran. (esim puhelimeen ladattavan appin tai iphone terveys-aplikaation kautta omaa kiertoa on helppo seurata) Kun ymmärtää kyseessä olevan hormoneihin liittyvää heittelyä, eikä koko todellisuus, on niiden helpompi antaa tulla ja mikä tärkeintä: mennä.

Toinen iso asia on tunnistaa ne asiat jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja tietysti toisinpäin. Usein ymmärrän jälkikäteen oman hermostumiseni olleen monen asian ketju. Enhän minä nyt oikeasti suuttunut lapselle niin paljon siitä, ettei hän kolmannellakaan sanomisella ollut pedannut sänkyään, vaan räjähdin lopulta siksi, että olin viettänyt koko aamupäivän nenä kiinni tietokoneessa kasaantuneiden spostien äärellä, skippasin lounaan ja kastuin märäksi kiukuttelevan taaperon kanssa kaupassa käydessäni. Sitten selasin somea aivottomana jotta saisin edes vähän omaa aikaa ja aivot narikkaan, vaikka kävelylenkki olisi toiminut paremmin. Piti myös ehtiä siivota ennen kun lapset tulevat koulusta, enkä enää tässä vaiheessa jaksanut nähdä kaaosta ymärilläni. Olen oikeasti vain vihainen ja turhautunut itselleni.

Kun tunnistaa ja osaa ennakoida ne tilanteet, lähteä sinne lenkille tai piipahtaa kahvilla ystävän kanssa ennen kun tuntee, että tarvitsee viikon yksin parantolassa selvitäkseen arjesta on se palvelus itselle. Ja kun itse voi hyvin, heijastuu se tottakai myös ympärillä oleviin. Pikkulapsiajessa tämä on tottakai helpommin sanottu kun tehty. Mutta silloinkin voi soveltaa, lenkki voi olla roskien vienti ja talon ympäri kävely, kahvikupin kanssa voi lukittautua hetkeksi salaa vessan rauhaan.

Ja silloinkin kun niitä ylilyöntejä sattuu, hermostuu, suuttuu, kaikki tuntuu menevän pieleen, yrittää olla itselleen armollisempi. Ymmärtää, että koko päivän ei tarvitse olla paska, itse ei ole paska – vaan se oli vain se hetki, jonka ei tarvitse määrittää muuta kun sen yhden hetken. Joinain päivinä on helpompi olla positiivisempi kun toisina ja sekin on täysin ok.

Hyvää mieltä saa tottakai parhaiten tekemällä asioita joista pitää. Itse ainakin huomaan, että huonosti nukuttujen öiden takia tämä on kuitenkin jäänyt pahasti huomiotta. Helposti sitä jää sohavlle makaamaan kun oikeasti energiaa saisi liikkumisesta, hemmottelee itseään kahvilan isoimmalla korvapuustilla kun oikeasti keho kaipaisi proteiineja ja vitamiineja, selaa illalla muiden jo nukkuessa somea kun senkin ajan voisi käyttää siihen tärkeään uneen – tai vaikka kasvonaamion tekoon! Eikä siinä, kyllähän minä pidän myös sohvalla makouluista, korvapuusteista ja somessakin roikkumisesta – mutta kohtuudella.

En ole sitä tyyppiä, joka tekee uudenvuoden lupauksia, mutta tällä kertaa vuosikymmenen vaihtuminen antoi ihan uutta puhtia aloittaa samalla ikääkuin jotain uutta. Minun tavoitteni on voida jatkossa paremmin. Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa ja voidakseen hyvin pitää molemmista pitää huolta. Molempia voi huoltaa kuitenkin samalla reseptillä, eli liikunnalla, joka minulla on jäänyt tässä vauva/taapero/unettomat yöt-elämäntilanteessa ihan liian vähälle.

En ole aieminkaan ollut mikään himo- tai tavoitteellinen liikkuja, mutta juuri ne positiivisesti omaan mielialaani vaikuttavat kiireettömät uimahallireissut ja tuntemattomia metsäpolkuja pitkin tarpomiset äänikirjaa kuunnellen ovat jääneet. Aiemmin vein ja hain isompia lapsia nelisen kilometriä päivässä kävellen eskariin, nykyään he kulkevat itse kouluun ja minä istun läppärillä tai taaperon kanssa heikkalaatikon reunalla kakkuja tehden. Pieniä juttuja, mutta loppujenlopuksi aika suuria.

Siitäkään asiasta en halua ottaa silti turhia paineita tai asettaa liian tiukkoja tavoitteita. Tavoitteeni on tällä hetkellä, että joka päivä teen jotain ja mieluiten ulkona. Tarkoitukseni ei ole alkaa treenaamaan ulkonäön vuoksi, vaan saada zen oman pään sisään pitkällä kävelyllä ja viikottaisella vesijuoksulla. Sillä sellaista tunnen ainakin nyt tällä hetkellä eniten kaipaavan yhtäkkisen rääkin sijasta. Kävelystä syntyvät mielihyvähormonit taas saavat mielenkin iloisemmaksi ja tasaisemmaksi, joka omalta osaltaan toivottavasti vaikuuttaa myös parempiin yöuniin.

Lisäksi, jo sillä ajatuksella, että haluan tehdä itselleni hyvää ja tuntea oloni entistä paremmaksi on positiiviset vaikutukset. En rajaa itseltäni mitään kivaa pois (no okei, ehkä vähän vähemmän sokeria ja somea), vaan lisään sitä. Pakkohan siitä on seurata vain hyvää.

Mistä te saatte hyvää oloa?