Ei tämä elämä viime aikoina ole onneksi ollut pelkkää kurjuutta, sillä viime viikko oli ihana, kun ei tarvinnut käydä kertaakaan kauppassa! Arkiruokien etukäteissuunnittelu tai kauppalappujen teko ei nimittäin ole ikinä kuulunut vahvuuksiini. Jos minulla olisi aikaa, voisin kyllä haahuilla päämäärättömästi kaupassa tuoteselosteta tutkien ja puolen tunnin jälkeen koristani löytyisi mitä todennäköisimmin pussi suklaakuorutteisia manteleita, avocado, tölkki pinkkejä papuja ja joku kummallisen makuinen uusi makuvissy – tai joku vastaava erittäin epäkäytännöllinen setti.

Eihän tässä toki olisi mitään ongelmaa, jos kokkaisin vain itselleni, mutta suurpehe täällä päässä vaatii vähän enemmän. Kaupassa käynti on minulle usein työn ja tuskan takana – suurin syy siihen on se, että vasta kauppaan sisään astuessani alan miettimään, että mitäs sitä tänään syötäisiin. Juuri siinä hetkessä mieleen ei tule y h t ä ä n mitään. Siis pääni vain tyhjenee  ja tuskastuneena kuljen ees taas kaupan käytäviä, hikinoron valuessa alas selkääni. Ja tämä toistuu pahimmillaan useamman kerran viikossa.

Vuosikaudet olen haaveillut siitä, että suunnitelisimme vaikka edes viikon ruokalistan valmiiksi. Mutta siihen haaveiluun se sitten on usein jäänytkin. Muutamia kertoja olen tilannut kauppakassipalvelun kautta ostoksia tai jopa jonkun muun valmiiksi suunnitellemat ateriakassit kotiin. Ne helpottavat kovasti, mutta vaativat myös juuri sitä ennakointia – ja silti aina jotain on puuttunut ja kauppaan on ollut pakko mennä- useamman kerran.

Muutama viikko sitten koronatilanne niin sanotusti räjähti ja ihmiset rupersivat panikoimaan ja hamstraamaan elintarvikkeita. Koska kaupat muuttuivat ruuhkaisiksi paikoiksi, juuri sellaisiksi mitä me itse nimenomaan halusimme välttää, päätin tilata viikon ruoat hätävaroineen kauppakassipalvelun kautta. Noh, niin halusi moni muukin, sivut kaatuivat kesken tekemisen ja saimme lopulta toimitusajan vasta seuraavalle viikolle.

Kauppakassipalvelun säännöllisestä käyttämisestä olen haaveillut myös siksi, että autottomana ja hissittömän talon ylimmässä kerroksessa asuvana, joku muu roudaa ne kamat tänne meille. Kuitenkin, jopa nettitilauksen tekeminen vaatii sitä ennakointia ja suunnittelua, joka minulla on välillä hukassa. Nytkin tilauksen tekemiseen meni lähemmäs pari tuntia, kun mietin samalla tulevan viikon ruokalistaa – mutta olipa kyllä sen arvoista!

Olen ollut niin onnellinen kun kaapeista löytyy kaikki tarvittava, eikä kaupasta tarvitse lähteä hakemaan sitä unohtunutta korianteria tai lisää vaippoja. Uskon, että tässä myös säästää rahaa, kun tilaa pääosin vain ne tarpeelliset asiat. Mututuntumalla sanoisin myös, että ruokahävikkikin on ollut meillä nyt pienempää. Ruokaa myös riitti paljon pidemmäksi aikaa mitä ajattelin, kun kerran tilasimme ravintolasta, parina päivänä söimme ”hätävaroja” ja joillekin ateroille riittikin edellisten tähteet. Tällä viikolla kävin kerran ostamassa vähän lisää hedelmiä ja leipää, mutta ilman niitäkin olisimme hyvin pärjänneet vielä toisen viikon.

Ja homman yhdinhän ei kuitenkaan ole se, että tilasin ruoat kotiinkuljettuna, vaan se, että minun oli pakko istua alas ja ihan oikeasti miettiä mitä syömme vähintään viikon ajan viisi kertaa päivässä (+pesuaineet, roskispussit yms kaikki muu sälä). Olen kyllä sanonut näin joskus aiemminkin, mutta ehdottomasti aijon jatkaa tätä samaa jatkossakin! Eli suunitellaan viikon ruoat etukäteen ja ostetaan kerralla ne kaikki.

Ja vaikka ruoan kotiinkuljetus on ihan luksusjuttu, etenkin nyt, niin tässä tilanteessa käymme kuitenkin jatkossa kaupassa itse. Kaikki kauppakassipalvelut ovat nimittäin tällä hetkellä erittäin ruuhkautuneita, mikä tarkoittaa sitä, että ne riskiryhmiin kuuluvat tai sairastuneet, joille tämä palvelu olisi nyt äärimmäisen tärkeä, eivät pysty sitä hyödyntämään. Suosittelen siis sielläkin päässä miettimään, onko tätä palvelua juuri nyt pakko itse käyttää vai voisiko siellä kaupassa kipaista turvallisesti ihan itse.

Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että tässä kotikaranteenissa minusta alkaa kuortutua kunnon Martta! Lähdenkin tästä takaisin sekoittelemaan omatekemää ikkunanpesuetikkaa, mankeloimaan lakanoita ja leipomaan eilisillasta jääneistä perunamuuseista sämpylöitä… (voi kumpa!)

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 12.

Uusi ja tuntematon – Meillä aika monella muuttui viime viikolla arki aivan uudenlaiseksi. Me päätimme ottaa pojat koulusta jo muutama päivä ennen kun päätös koulujen sulkemisesta tuli. Jo edellisviikolla opettajat olivat kehoittaneet lapsia ottamaan kotiin varmuudeeksi mukaan kaikki koulukirjat sekä vihkot. Meidän molemmat pojat vakuuttelivat, että kyllä, kaikki tuli mukaan. Mutta kuinkas ollakkaan, saimme tehdä molempien kouluille vielä unohtuneiden tavaroiden hakureissun. Vaikka koulut olivat tuolloin vielä normaalisti auki, oli tunnelma ihan toisenlainen kun yleensä ja oppilaita vain kourallinen. Koulun seinältä löytyivät nämä ajankohtaiset taiteilut.

Piti tehdä jotain – Ei sillä että minulla olisi yhtään luppoaikaa taaperon, kinastelevien kotikoululaisten ja omien hommieni kanssa, mutta viikolla huomasin monesti, että pääni yritti kai saada sisälläni vellovaa huolta ja ahdistusta patistamalla minua tekemään jotain vain. Joten hetken mielijohteesta huomasin vaihtaneeni uuden järjestyken makuuhuoneeseen. Olisin ruvennut jo maalaamaan seinää ja kutsunut remppaukonkin poraamaan reikiä, mutta osa maalausvälineistä puuttuu eikä tänne kotikaranteenin haluta ketään kutsuakaan, joten homma jäi vähän kesken. Nyt tällä hetkellä minulla on täällä tämän sisustusoperaation lisäksi keskeneräisenä (eli levällään) vaatekaapin järjestely, kirppiskamojen lajittelu, uuden yrityksen liiketoimintasuunnitelman kirjoittaminen ja villavaatteiden keväthuolto. Parempi se kai on kun jatkuva uutisten päivittäminen.

Lauantai – kaiken kummallisuuden keskellä syötiin perinteinen viikonloppuaamun aamupala, eli vastapaistettuja croissantteja, munakokkelia, jogurttia ja laimennettua appelsiinimehua. Turvaruokaa.

Reissussa rähjääntyy – ja mikä reissu tämä onkaan ollut! Huh. Uskon että tämä uusi arki kuitenkin vain helpottuu tästä (jos ulkoilua erillään muista saa vielä jatkaa) kun uudet rutiinit alkavat muodostumaan ja tuntumaan tutuimmilta. Hyvin me ollaan kaikki vedetty, jatketaan samalla tavalla!

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2
ARKI 3
ARKI 4
ARKI 5
ARKI 6
ARKI 7
ARKI 8
ARKI 9
ARKI 10
ARKI 11

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteisyössä Visit Tampere, Joulu Tampere ja Indieplacen kanssa

Vietimme poikien kanssa ihanan jouluisen viikonlopun Tampereella, Visit Tampereen kutsumina. Reissun ajankohta ei olisi voinut osua paremmin nappiin, nimittäin muutama pakkasaste, auringonpaiste ja joka paikkaa koristava lumi tekivät kaikesta ihan erityisen kaunista. Tampere oli saanut ylleen myös kaikkialla kimmeltävät jouluvalot ja siellä täällä kadun kulmaa koristivat myös kuuset ja kranssit.

Tampere on itselleni suht tuttu kaupunki ja pojatkin ovat siellä käyneet muutamasti, mutta emme ikinä näin joulun aikaan. Suosittelenkin oikein lämpimästi sinne suuntaamista, jos haluaa päästä joulutunnelmaan – siellä se todistetusti onnistuu! Tampereella tapahtuu nyt joulun alla paljon kaikenlaista ja mekin ehdimme muutamassa päivässä kokea vaikka mitä, tässä siis meidän vinkkimme jouluiselle Tampereelle:

KOIRAMÄEN JOULU

Särkännimessä sijaitsevassa Koiramäessä emme olletkaan aiemmin käyneet, emmekä siis oikein tienneet mitä odottaa. Astuessamme porteista sisään olimme yhtäkkiä taianomaisessa joulumaailmassa. Aurinko oli juuri laskemassa ja me kolme huokailimme yhteen ääneen, miten kaunista kaikkialla oli. Joulu oli täällä.

Itse Koiramäki oli kauniisti lumen peitossa, mutta senkin alta saattoi nähdä miten tarkkaan ja yksityiskohtaisesti paikka oltiin rakennettu. Kauniita puutaloja ja eläinten aitauksia koristivat erilaiset jouluvalot ja koristeet, taustalla soi joulumusiikki. Ihan aluksi tapasimme muutaman ponin, sitten lampaita. Lämpimässä jouluisessa tallissa näimme myös vuohia, kanoja, possuja ja pupuja.

Joka puolella riitti ihmeteltävää. Pojista oli hurjan hauskaa bongailla lumen alle jääneitä Koiramäen hahmoja. Paikalla oli perheitä eri ikäisten lasten kanssa ja minäkin suosittelen paikkaa ihan kaiken ikäisille! Toimii hyvin niin taaperoille, että tuollaiselle kymmenvuotiaallekin. Koiramäen Joulussa on kiertelyn ja katselun lisäksi paljon muutakin ohjelmaa, kuten poniajelua, pipareiden koristelua, ohjattuja jumppahetkiä, villasikojen leikkihetki (nämä possut olivat niin suloisia), porojen ruokintaa, tonttuleikkejä, askartelupaja ja tottakai Joulupukki.

Pojat tykkäsivät leikkiä myös Drakkulan linnassa. Välissä kävimme lämmittelemässä (ja herkuttelemassa) viehättävässä Kahvila von Guggelböössä. Siellä oli vaikka mitä ihania jouluisia leivoksia ja kakkuja sekä tottakai riisipuuroa ja glögiä.

Mennen tullen kävimme hämmästelemässä maisemia myös viereisessä Näsinneulassa. Oli hauska nähdä ensin Tampere vielä kun aurinko vähän pilkahteli ja sitten myöhmmin ihan pimeällä. Meillä oli rannekkeet joilla pääsi Koiramäen Joulun lisäksi siis myös Näsinneulaan että planetaarioon ja akvaarioon. Planetaariossa emme tällä kertaa ehtineet käydä, mutta kaloja kävimme katsomassa. Vielä lähtiessämme Elvis halusi poiketa Koiramäen putiikissa ostamassa omilla rahoillaan Villasika-pehmolelun – kuten sanottu, ne todella veivät sydämemme

TALLIPIHA

Huolimatta siitä, että Tampere on itselleni jokseenkin tuttu, en ole ennen käynyt sen ihanalla Tallipihalla. Nyt joulun aikaan Tallipihalla on kaikkea jouluista extraa, kuten lisää erilaisia paikallisia käsityömyyjiä, itse tehtyjä herkkuja ja lapsille karuselli. Tallipihalta löytyy myös poneja, aasi, lampaita, kanoja ja mahdollisuus vaikka hevosajelulle. Tämä on ihan mieletömän tunnelmallinen paikka ja joulufiilis on täälläkin taattu!

Itse tykkäsin Tallipihan iloisesta mutta rauhallisesta tunnelmasta. Viihdyimme täällä monta tuntia, jokainen rakennus koluten. Pihan perältä löytyy paikan helmi – Tallipihan Suklaapuoti. Maineikas suklaapuoti on tulvillaan mitä ihanimpia herkkuja, emmekä mekään voineet vastustaa heidän itse tekemiään suklaapalleroisia, joita löytyy kaikissa mahdollisissa mauissa. Miltä kuulostaisi vaikka shampanjasuklaa syötävällä kultatomulla? Voin kertoa, että hyvää oli. Ainut huoli minulla on nyt se, että saadaanko me suklaat säilymään jouluun asti vai pitääkö tehdä uusi reissu Tampereelle suklaan perässä.

Myös Joulupukki vieraili Tallipihalla ja minäkin pääsin pukin kanssa yhteiskuvaan. Pihalta löytyy lisäksi kahvila, josta saa kuuluisia vohveleita sekä lasten leikkipaikka. Jos on tarvetta mummon itse kutomille villasukille tai myssyille, niin täältä saa. Myös todella kauniita erilaisia joulukukkia, tuoreita ja kuivattuja, sekä kransseja sai kauhdestakin eri paikkaa. Tänne voi tulla muutenkin vain käyskentelemään, rapsuttelemaan Tallin eläimiä ja hakemaan joulutunnelmaa.

JOULUTORI

Perinteisempi Joulutori myyntikojuineen löytyy Tampereen keskustorilta. Joulutorin jouluisen tuoksun haistaa jo kaukaa, erilaisten käsitöiden lisäksi täältä kun nimittäin saa kaikkia ihania jouluherkkuja kotiin vietäväksi ja lahjaksi, että heti paikan päällä syötäväksi. Kuten kuumia kastanjoita, suklaaseen upotettuja omenoita, erilaisia sillejä, valkosipulissa paistettuja ruisleipiä, Pyyningin munkkeja ja kaikkea muuta mahdollista. Lavalla esiintyy eri esittäjiä ja etenkin sunnuntai-iltaa kohden tori oli ihan täynnä porukkaa.

Torin vierestä, Vanhan Kirkon puistosta löytyy myös paljon kaikkea jouluisaa, kuten itse kirkko ja seimi, Lumikuningatar ja Jääprinsessa, poniajelua, Joulupukki sekä jääveistosteltta. Pimeän tullen oli hauska vain kävellä ympäri puistoa ja ihmetellä valoja ja joulun tunnelmaa. Illalla alkoi yhtäkkiä myös sataa tosi paljon lunta ja se teki kaikesta vielä astetta maagisempaa.

RAVINTOLAT

Tampere on täynnä myös tosi hyviä ja kiinnostavia ravintoloita ja kahviloita. Niitä on ihan loputtomasti ja joka korttelista bongasin kivan näköisiä paikkoja. Jos käyt Tallipihalla, suositelen ehdottomasti syömään vieressä olevassa Finlaysonin Palatsissa. Jo pelkkä rakennus ja sen pihapiiri on historiaallisesti merkittävä ja todella upea – ja niin oli ruokakin! Aluksi hieman jännitti mennä nälkäisten ja hieman villiintyneiden lasten kanssa niin hienon näköiseen paikkaan, mutta tunnelma oli kuitenkin rento ja lapsetkin taisivat vaikuttua Palatsin puitteista.

Muita Visit Tampereen meille valitsemia ravintoloita olivat vanhaan myllyrakennukseen rakennetu Ravintola Myllärit, jossa myöskin lapset huomioitiin kivasti. Tosin poikien syömisestä illallisella ei mainannut tulla mitään, niin hienot Tampereen Kaupungin teettämät väritys -ja puuhakirjat he saivat – nissä riitää tekemistä vielä kotonakin. Lisäksi kävimme pitkän kaavan mukaan rennolla lounalla kauppahallin kortteleissa sijasevassa Astorissa.

MAJOITUS

Tampereelta löytyy paljon hotelleja, kuten uusi Torni ja tutumpi Ilves, joista molemmista on huikean hienot näkymät kaupungin ylle. Koska me olimme lasten kanssa liikkellä junalla, yövyimme kuitenkin aivan Tampereen rautatieasemaa vastapäätä olevassa Scandic Tampere City hotellissa. Keskeinen sijainti helpotti ja nopeutti liikkumista ja kotiinpäin lähtiessä oli kätevä käydä vain nappaamassa laukut hotellilta ja kävellä tien yli junaan. Kaapo ja Elvis rakastavat hotelleja ja hotellien aamupalaa. Istuimmekin aamulla rauhassa reippaasti yli tunnin hotellin herkkuja nautiskellen. Mustamakkara jätetiin kuitenkin tällä kertaa välistä.

MUUTA TEKEMISTÄ

Lisää joulutunnelmaa löysimme myös Finlaysonin alueelta, jossa kävimme ihan reissumme aluksi myös Vakoilumuseossa. Teimme siellä agenttitestin ja se olikin hauska tapa purkaa junamatkan istumisesta syntyneet liiat energiat. Tuollainen kiva ja yhteystyöllä toteutetava tekeminen sopi muutenkin hyvin ressun alkuun, vaikkei nyt varsinaisesti jouluun liittynytkään. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisimme varmasti käyneet ainakin Pikku Kakkosen puistossa. Reissua varten latasin puhelimeen tampere.finland – sovelluksen, josta löytyy vinkkejä, tapahtumia, tarjouksia ja kaupungin kulttuuriraitteja, joiden avulla voi tutustua kaupunkiin eri teemoilla. Lisää Jouluista tekemistä löytyy Joulu Tampere sivustolta.

Tosi tosi ihana reissu, aina ei tosiaan tarvitse lähteä edes kovin kauas kokeakseen jotain uutta. Matka oli myös kiva aloitus joulukuulle, kun pääsi nut ihan oikeasti siihen iloiseen joulutunnelmaan käsiksi.

Meidän vauvasta tuli taapero reilu kaksi kuukautta sitten ja vaikka vuorovaikutus vauvan kanssa on sujunut jo pitkään hyvin, yllättää meidät joka päivä se, miten hyvin taaperon kanssa oikeasti voikaan kommunikoida ja enennkaikkea miten paljon hän ymmärtää. Itselleni erityisen ihmeellistä on ollut todeta, miten jo alle yksivuotias ymmärtää yhtä hyvin kumpaakin kotikieltään – eli suomea ja ruotsia.

Pienen vauvan kanssa sitä aika nopeasti tulkitsemaan merkkejä sekä erilaisia itkuja, mikä tarkoittaa mitäkin – nälkää, väsymystä, märkää vaippaa, syliä. Mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä vastavuoroisemmaksi ja tietoisemmaksi kommunikaatio muuttuu.

Merkittä harppaus selkeämpään kommunikaation meillä tapahtui vauvan ollessa noin puolen vuoden ikäinen, kun hän oppi nyökyttämään että pudistamaan päätään – sekä myöhemmin oikeasti ymmärtämään mitä ne merkitsevät. Kun kommunikaatio pelaa, tulee turhautumisia ja niistä syntyvää harmitusta vähemmän – puolin ja toisin.

Yllättävän aikaisessa vaiheessa huomasimme vauvan ymmärtävän hurjan paljon kysymyksiä ja pyyntöjä – kuten anna pusu (antaa pusun) mennäänkö nukkumaan (konttaa sänkyyn) tule syömään (menee syöttötuolille) siivotaan lelut (alkaa keräämään niitä koriin) mitä koira sanoo (vuh vuh – hän vastaa) ja niin edelleen.

Myös vauva oppi pyytämään asioita muillakin tapaa. Esimerkiksi, kun hän halusi kuunnella musiikkia, meni hän radion eteen osoitti sitä ja alkoi tanssimaan, kun hän halusi syliin ojensi hän molemmat kätensä. Nykyään pyyntöihin liittyy osoittelun lisäksi myös sanoja tai jokin tietty äänne tai ääni.

Taapero esimerkiksi ilmoittaa nälästä naksuttamalla kieltään, maitoa hän pyytää hokemalla ämäm (ja ollessamme makuuhuoneessa osoittaa ikkulaudalle, jossa ennen pidimme yömaitoja). Jos hän haluaa niistää nenän tai pyyhkiä suun, pyytää hän paperia tuhistamalla nenäänsä. Tuttia hän taas vaatii usein kiljumalla mämää, puhelimen äänen kuulessaan laittaa hän käden korvalleen ja jos pallo vaikka pyörii sohvan alle ulottumattomiin, totetaa hän, että o-ou.

Ruoan jälkeen hän taas sanoo kiitos nostamalla kätensä tietyllä tapaa ylös. Hän tekee myös näin välillä, ilmoittaakseen ettei jaksa enää syödä. Jos ruoka on hyvää (tai kysyttäessä maistuuko yms), sanoo hän että nam nam. Nukkumaan menoa hän esittää painalla päänsä tyynyyn ja sanomalla aijaij.

Kommunikaatio on siis kokoajan entistä monimutkaisempaa ja monitahoisempaa ja taaperolta voi pyytää asioita, kuten laita kengät kaappiin ja tule sitten tänne niin mennään kylpyyn – jolloin hän tosiaan vie kengät omaan kaappinsa ja alkaa kiskomaan vaatteilta yltään, kulkien samalla kohti kylpyhuonetta. Tai ruokapöydässä, pureskele ruokasi ja nielaise, sitten vasta ota lisää. Arki helpottuu paljon kun lapsi ymmärtää esimerkiksi ulos, kylpyyn, vaipanvaihtoon -ja nukkumaanmenon käsitteet, sekä muistaa miten niissä tilanteissa toimitaan.

Joitain ihan oikeita sanojakin häneltä siis tulee ja osa aiemmin opituista sanoista on jo myös ehtinyt unohtua. Myy matkii ihan hirveästi puhetta ja toistelee tavuja, sekä yrittää kovasti puhua. Sellaista liikuttavaa kovaa kailotusta / jokellusta, kun hän vaikka lukee kirjaa tai juttelee leikkipuhelimeensa.

Sanoja mitä hän jo sanoo ovat esimerkiksi pappa, lamppu, kakka (uusin!), haloo, Kaapo, titta, tutti ja nej (NEJ NEJ NEJ NEJ hän huutaa, kun ei halua vaikka jäädä omaan sänkyyn nukkumaan). Ja sitten niitä ”omia” melkein-sanoja, jotka me pääosin tunnistamme, on ihan hirvittävästi. Kuten ätä, eli äiti.

Taaperon ymmärtävien sanojen varasto on huikea ja hämmästyttää joka päivä. Tuntuu, että hän tietää jo kaikkien arkisten esineiden nimet, kuten kaikkien vaatekappaleiden, astioiden, lempiruokien, huonekalujen ja lelujen. Ja tottakai perheenjäsenten sekä oman nimensä (ja lukemattomat lempinimesä). Puistossa hänelle on päivänselvää mikä on hiekkalaatikko, keinu, liukumäki, kivi, lehti, lintu tai koira – ja kaikki nämä siis kahdella kielellä. On tässä vuoden aikana muuten omakin ruotsin sanavarasto kasvanut aika hyvin!

Yksi parhaista asioista kommunikaation kehittyessä on ehdottomasti huumorintaju ja yhdessä hassuttelu. Taapero tietää (ja kokeilee jatkuvasti eri tavoin) miten vanhemmat saa nauramaan ja nauttii silminnähden siitä. Ja tietysti myös toisinpäin! Onnistunut kommunikaatio parantaa lapsen itsetuntoa, mutta tuntuu se tosi hyvältä myös näin vanhempana.

Kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja riippuu paljon perheen omasta tavasta toimia, millä tavalla kommunikaatio tai vaikka huumori kehittyy. Ei siis kannata vertailla!

Vuorovaikutusta oman vauvansa kanssa voi parhaiten kehittää olemalla läsnä, reagoida, leikkiä, koskettaa ja tulkitsemalla erilaisia sanattomia viestejä. Omasta kokemustani, kaikki tämä tulee vanhempana ihan luonnostaan. Lapset myös oppivat matkimalla ja sivusta seuraamalla, joten siitäkään ei kannata mielestäni ottaa mitään turhaa stressiä. Höpisee vaan menemään vauvan kanssa touhutessa, sanoittaa, vastailee jokelteluihin kuin muka ymmärtäisi mistä keskustellaan ja katsoo silmiin.

Uskon, ettei niitä ristiriitoja jatkossakaan synny kovin usein siitä, ettemmekö ymmärtäisi toisiamme sanallisesti tai elkein, vaan enneminkin vaikkapa siitä, miksen minä suvaitse hänen repiä kenkäkaappia ensin kymmentä kertaa levälleen ja sen jälkeen uittaa kenkiä pöntössä – vaikka kuinka paljon hän niin tahtoisi tehdä.

Miten siellä muiden taaperoiden kanssa kommunoikoidaan ja mitkä ovat olleet ensimmäiset ”oikeat” sanat? Käyttääkö joku aktiivisesti vaikkapa tukiviittomia

Hektisen ja raskaan viikon sekä (jälleen) huonosti nukuttujen öiden jälkeen, tämä kaunis syysviikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Koko sana ruuhkavuodet tuntuu jo loppuunsa kulutetulta ja aiheuttaa itsessäni pelkkiä vilunväristyksiä. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että tässä elellään varmasti oman elämän kiireisintä ja stressaavinta vaihetta.

Vaikka isommat lapset ovat jo isoja ja omatoimisia, vie päivästä hirveän ison osan harrastuksiin ja koulumatkoihin liittyvä logistiikka, yhteydenpito opettajiin ja toisiin vanhempiin, puhumattakaan kaikenmaailman välikausikuorihanskojen ja uusien talvikenkien metsästämisestä. Siihen päälle täytettävät lomakkeet, päivän ruokien sekä välipalojen miettiminen sekä toteutus jonka jälkeen pitäisi vielä yrittää olla läsnäoleva vanhempi joka kyselee kuulumisia, auttaa läksyissä, tekee täi -ja hammaspesutarkistuksen, kasvattaa ja lukee iltasadun. Ainiin ja sitten olisi vielä tuo taapero, oma parisuhde, koti, työt ja oma elämä (no viimeisintä ei kyllä oikeasti nyt juuri ole).

Ja samaan aikaan isommatkin ovat oikeasti vielä aika pieniä. He tarvitsevat äitiä ja minä heitä. Joku voisi sanoa, että tuon ikäinen osaa ja pärjää jo monessa asiassa itsenäisesti – ja se on aivan totta, mutta mielestäni ei kuitenkaan vielä aina tarvitse.

Joka tapauksessa, oli ihana kun viikonloppu oli kiireettömyydessään ihan arjen vastakohta. Tai tuli meillä eilen vähän kiire veljeni synttäri-illalliselle, mutta siitäkin huolimatta että suunniteltua tekemistäkin oli molemmille päiville, tuntui kaikki ihanan rennolta – ja kivalta. Sillä, että unohdin kokonaan toisen lapsen lauantaisen harrastuksen ja päätin etukäteen edes olla yrittämättä tehdä jotain työjuttuja jossain välissä, saattoi olla osuutta asiaan.

Nämä syksyn upeat värit, aurinko ja hiusten pesun skippaminen pipon ansiosta olivat kuitenkin varmasti pääsyy kiireettömään viikonloppufiilikseen (ja eilinen dinneri kaikista rakkaimpien kanssa). Ruuhkavuodet tai ei, olen silti niin onnellinen noista kolmesta – vaikka välillä tuntuu pää räjähtävän (ja äidin perse repeävän – kuten isommat vitsillä sanovat jos meinaan hermostua).

Lasten ulkotakit ja housut saatu Polarn O Pyretiltä