Minusta oli hassua, kun viimeksi Naistenklinikalla ulta-äänessä käydessämme minut toivoteltiin sitten seuraavan kerran tervetulleeksi synnyttämään. Kätilön kanssa myös nopeasti sivuttiin aihetta sektio vai alatiesynnytys. Itsehän olen molemmat synnytystavat kokenut ja vastaukseni tähän kysymykseen on hyvin selvä – alatiesynnytys. Mutta miksi?
Ainahan synnytystapaa ei voi valita ja sektioon voidaan joutua menemään, vaikka toiveissa olisikin toisenlainen synnytys. Tämä voi useasti olla äidille vaikea paikka ja toivonkin että jos siellä lukijoissa on tällaisen tilanteen kokijoita, niin ettette ota tätä pahalla – sillä kirjoitan nimenomaan vain siitä kulmasta, kun synnytystapa on mahdollista itse valita ja kun kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tiedostan siis, ettei näin aina ole ja sektioon saatetaan joutua pitkäänkin jatkuneen, alunperin alakautta tapahtuvan synnytyksen päätteeksi.
Sektioitakin on monenelaisia, suunniteltu sektio, kiireellinen sektio sekä hätäsektio. Minulle on tehty esikoiseni syntymän kohdalla ensimmäinen, eli suunniteltu sektio. Sektioon päädyttiin siis ennalta ja sain synnytysajan kolmen viikon päähän päätöksestä. Sektioon päädyttiin koska vauva oli perätilassa, eikä sitä yrityksestä huolimatta saatu käännettyä. Tuleva synnytys, tai etenkin se kipu, pelotti minua, joten sektiopäätös oli minulle helpotus. En edes halunnut yrittää synnyttää perätilavauvaa alakautta. Saimme siis päivän ja kellonajan synnytykseen, mikä tuntui toki aika hassulta.
Itse sektio oli paljon kamalampi mitä olin ajatellut. Leikkaussalissa epiduraalin laittaminen ei meinannut aluksi onnistua ja menin itse kaikista isoilla neuloilla selkään tökkimisestä aika paniikkiin. Itkin lopulta ihan hysteerisesti. Myös leikkaustilanne oli inhottava, sillä vaikka en tuntenut kipua, tunsin sen kuinka vatsaani runnottiin, avattiin ja vauva otettiin sieltä ulos. Sain pitää vauvaa vierelläni vain sen pienen hetken kun vatsani parsittiin kasaan, mutta heräämöön vauva ei saanut tulla mukaan, vaan oli sen aikaa isän kanssa.
Heräämössä jouduin olemaan muutaman tunnin, siihen saakka kunnes puudutus alaraajoissani hävisi. Itkin koko sen ajan ikävääni vauvan luokse. Saimme onneksi sairaalasta perhehuoneen, sillä en olisi leikkaushaavan vuoksi pystynyt hoitamaan vauvaa ollenkaan itse. Lisäksi sain kipulääkkeistä pahoinvointia ja oksensinkin koko päivän myöhään iltaan saakka. Lisäksi lääkkeet saivat etenkin kasvojeni ihon kutisemaan ihan hirveästi ja olo oli sektion jäljiltä siis hyvin inhottava. Kipeän haavan ja oksentelun takia vauvaa oli hankala pitää sylissä, eikä imetys meinannut onnistua ollenkaan. Lopulta vauvalle jouduttiin antamaan lisämaitoa.
Vasta leikkauksesta seuraavana päivänä pystyin nousemaan ylös sängystä, mutta imetys ei vieläkään onnistunut. Sektion jälkeen onkin tärkeä päästä liikkumaan mahdollisiman pian, näin paraneminenkin nopeutuu. Sairaalassa vietimme yhteensä neljä yötä kunnes pääsimme kotiin. Oli todella suuri onni että saimme olla perhehuoneessa, lapsen isästä oli suuri apu ja itse sain toipua rauhassa ilman muiden äitien, vauvojen tai heidän vieraidensa läsnäoloa.
Sektiohaava parani nopeasti, mutta imetys ei koskaan onnistunut. Onkin paljon yleisempää, että sektion jälkeen näin on, sillä vauvaa pitäisi pitää alusta saakka mahdollisimman paljon ihokosketuksessa, jonka lisäksi myös kipulääkkeet (ja kipu) voivat hidastaa maidontuotantoa. Näin ei kuitenkaan aina ole, eli sektio ei onneksi ole este onnistuneelle imeykselle. Mutta meidän kohdallamme se valitettavasti meni näin.
Haavasta ei muuten jäänyt näkyviin juuri minkäänlaista arpea, siitä piti huolen kaikki muut raskausarvet joiden peittoon se jäi kokonaan. Sektioarpi on varmaan yksi haaleimmista arvista mitä minulla on. Vatsani muotoa se kuitenkin muutti, eikä mitenkään ihan millään kauneimmalla tavalla.
Kahta vuotta myöhemmin odotin toista lastani ja silloin halusin ehdottomasti tämän kokemuksen jälkeen alatiesynnytyksen. Enää se ei pelottanutkaan niin paljoa. Vaikka jännitti sekin toki vähän.
Synnytys oli pitkä, sillä supistukseni tulivat koko synnytyksen loppuun saakka melko verkkaisella tahdilla. Synnytystä ei myöskään haluttu edistää luonnottomilla tavoilla, mikä oli varmasti hyvä, mutta se sai synnytyksen venyään lopulta kolmipäiväiseksi operaatioksi. Silti teksisin sen milloin vain mielummin uudestaan.
Synnytys oli siis rankka koettelemus, mutta se hyvän olon tunteiden ja onnistumisen ryöppy joka minut valtasi sen jälkeen, sai kaiken tuntumaan ihan helpolta hommalta. Tunnetta voisi ehkä kuvata maratooniin ja sen jälkeiseen maaliin pääsyyn. Kun on ylittänyt itsensä ja saanut siitä parhaimman palkinnon. Olin ihan euforiassa ja olisin voinut tehdä sen heti uudestaan.
Repesin synnytyksessä niin että sain kymmenen tikkiä sekä menetin verta repeämisen yhteydessä sen verran, että minulle annettiin sitä vielä pussista. Tästä huolimatta oloni oli mahtava, onnistunut ja vahva.
Pääsin melkein heti jaloilleni, minua ei oksettanut, pystyin hoitamaan vauvaa ja hän pääsi heti ryömimään rinnalleni. Repeymä oli hieman arka muutaman päivän, mutta parani itsekseen todella nopeasti.
Sairaalassa emme saaneet perhehuonetta, mutta koska voimme vauvan kanssa molemmat hyvin, saimme luvan lähteä kotiin jo heti ensimmäisen yön jälkeen. Tokana päivänä vedin jo vaunulenkkiä ja imetys sujui tosi hyvin. Palautuminen ja kaikki kävivät todella kivasti.
Nämä kaksi todella erilaista synnytystä kokeneena ei ole ehkä ihme, miksi toivon kolmannenkin synnytyksen tapahtuvan alakautta. Oman kokemukseni mukaan siitä palautuminen on paljon nopeampaa ja kaikinpuolin helpompaa. Ja näin se on muutenkin yleisesti. Kannustankin vaikkapa sektiota miettiviä synnytyspelkoisia miettimään myös sitä synnytyksen jälkeistä aikaa. Kumpikaan tapa kun ei ole kivuton. Toisaalta, itse olisin ehkä silti ensimmäisen kohdalla valinnut sektion, sillä vasta omakohtainen kokemus molemmista synnytystavoista sai minut ymmärtämään ettei alatiesynnytystä tarvitse pelätä.
Nyt odotan oikeastaan aika innoilla tulevaa synnytystä. En usko että teen mitään tarkkaa synnytystoivelistaa, sillä tiedostan myös sen että mitä vain voi tapahtua. Ehkä myös sen vuoksi pystyn suhtautumaan siihen niin luottavaisin mielin. Eniten luotan kuitenkin kehooni ja siihen, että se kyllä tietää miten pitää toimia. Synnytyksestä toivon mahdollisimman luonnollista, mutta en epäröi turvautua myöskään lääkkeelliseen kivunlievitykseen jos siltä tuntuu. Tulevassa synnytyksessä osaan varmasti myös pysyä kauemmin kotona, kun tiedän nyt rajani ja ymmärrän niitä tuntemuksia paremmin yhden synnytyksen jälkeen.
Synnytykseen on ajatellut valmistautua harjoittelemalla erilaisia rentoutustapoja, mutta siitä lisää ehkä joskus ihan omassa postauksessaan.
Tässä kuitenkin minun perusteluni sille, miksi minä mielummin valitsen sektion sijasta alatiesynnytyksen. Kuitenkin mielssä on hyvää pitää se, että ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja yllätyksiinkin on hyvä varautua.
Mitä ajatuksia tämä herätti? Minkälaisia synnytyksiä tai tapoja teillä muilla on takananne?
Kuvassa näkyvät Fabelabin tuotteet saatu.
Voin lämmöllä suositella Vauvantai (ryhmä) synnytysvalmennusta. Menin sinne esikoista odottaessani ja sain siitä paljon. Neuvolan valmennukset olivat okei, mutta tuolta sain jotenkin lihaa luiden päälle ja luottamusta synnytykseen. Menin sinne, kun stressasin, että ehdinkö käydä neuvolan valmennuksen läpi ennen laskettua aikaa. Kävin molemmat. 🙂 Tuo vähän maksoi, mutta koin sen olevan hintansa väärtti! Mies oli mukana ja piti osaa jutuista höpö höpönä, mutta oli kuitenkin messissä mun takia.
Ihanaa loppuodotusta ja hyviä vointeja sinne! 🙂 Sun blogia on niin kiva lukea.
Mielenkiintoista olisi kuulla, miten sisaruksia ns. valmistat te tulevaan ja mitä he vauvasta ajattelettevat. Ylipäätään miten uusperhe kuviot rullaa? Ja just näitä, et miltä kaikki tuntuu ”vanhemmalla iällä”? 😀 Mitä tisseille käy?
Meikäläisellä olis kuumetta kolmanteen, mutta järki sanoo toista. Uskaltaako vai ei? Kadutaanko, jos ei edes yritetä tai anneta kolmannelle mahdollisuutta? Miten jaksetaan? Entä parisuhde? Mun keho? Mietteitä riittää. 😉
Kiitos! Olen kanssa miettinyt että jos menisi johinkin valmennukseen vielä, iteäni kiinnostaa erilaiset rentoutustekniikat esim hynosynnytys. Saa nähdä miten tässä kaiken hulinan keskellä ehtii! 😀
Kivaa kevättä!
Heippa,
6 synnytystä kokeneena tämä herätti paljon muistoja mieleen, lähinnä hyviä.
Ensimmäisen lapseni syntyessä olin 21 -vuotias ja jouduttiin kesken kaiken hätäsektioon. Kaikki meni lopulta hyvin ja saatiin maailmaan terve vauva.
Olin silloin viikon sairaalassa. Olihan se pitkä aika. Muistaakseni toivuin leikkauksesta suht hyvin. Imetys tosin loppui aika lyhyeen. Mutta se ei varmaankaan johtunut leikkauksesta, vaan lähinnä kokemuksen puutteesta. Tämä ensimmäiseni on siis ainut pullovauva.
Muut synnytykset ovat menneet hyvin ja varsinkin kaksi viimeisintä hyvinkin nopeasti.
Ensimmäisen jälkeen loput olen siis synnyttänyt alakautta. Ja viimeisimmän nyt helmikuussa 42 -vuotiaana.
Hän on myöskin ainut jonka vuoksi synnytys käynnistettiin viikoilla 38, kohonneen verenpaineen takia.
Käynnistyksestä jäi hyvä muisto, vaikka alkuun epäilin tuleekohan synnytyksestä mitään. No, loppujen lopuksi yhdellä ponnistuksella vauva syntyi ja taisi siinä tulla kiire niin kätilölle kuin lastenhoitajallekin.
Kivunlievityksenä olen käyttänyt ainoastaan ilokaasua ja tässä viimeisessä en sitäkään. Koin sen jotenkin häiritsevänä, enkä pystynyt keskittymään siihen. Ehkä otin sen käyttöön liian myöhään.
Itse olen oppinut sen, että siinä vaiheessa kun kivut käyvät mahdottomaksi kestää, saakin ruveta ponnistamaan ja kohta se kaikki tuska on ohi.
Tärkeintä on oikeanlainen hengittäminen ja itselläni auttoi supistuksen tullessa pitää sellaista jännää matalaa ääntelyä. Se, että saa itsensä supistusten välissä mahdollisimman rennoksi, auttaa paljon.
Voisin jatkaa tästä aiheesta varmaan loputtomiin, mutta en nyt kehtaa. Ihanaa tekstiesi kautta muistella omiakin kokemuksia.
Kaikkea hyvää sinulle!
Vau, sinulla onkin ihailtava synnytyskokemus noin monesta lapsesta. Ihana myös kuulla että synnytysten muiteleminen tuo mieleen pääosin vain hyviä ja positiivisia muistoja ja tunteita 🙂
Nimenomaan tuohon rentoutumiseen ja oikeen hengitystekniikkaan yritän itsekin tulevassa synnytyksessä keskittyä.
Kiitos ja samoin hyvää kevättä! 🙂
Takana 4 synnytystä:Yksi hätäsektio ja 3 helpohkoa ja nopeaa alatiesynnytystä,joista viimeisin taidetaan luokitella syöksysynnytykseksi,se myös meni ilman mitään kivunlievitystä.Olen kyllä kanssasi täysin samoilla linjoilla siitä,että kyllähän alatiesynnytyksestä toipuminen on huomattavasti nopeampaa ja helpompaa kuin sektiosta!Minä onnistuin imettämisessä myös sektion jälkeen,vaikka lujaa tahtoa ja periksiantamatonta luonnetta se vaati:vauva oli esikoinen,hän oli synnytyksestä säikähtänyt,minäkin olin säikähtänyt,vauva oli ensimmäiset päivänsä lastenosastolla ab-tipassa ja nenämahaletkussa,minä synnyttäneiden osastolla rintapumpun kanssa.Minua kuitenkin kannustettiin heti ensimmäisenä vuorokautena nousemaan ja liikkeelle,lypsämään usein ja lastenosastolle vauvaa hoitamaan ja näillä ohjein pääsin nopeasti tolpilleni ja toipuminen oli nopeaa.Vasta kun seuraava vauva sitten 2 vuoden kuluttua syntyi alateitse,tajusin,miten paljon helpompaa ja luonnollisempaa kaikki voikaan olla ilman sektiohaavaa ja sen asettamia rajoituksia.Kuitenkin juurikin tuo iso ja pysty arpi ja epämuotoinen maha muistuttavat minua joka päivä siitä,miten helkkarin onnellinen saan olla noista kaikista neljästä<3
Minulla takana imukuppisynnytys, jossa lantion kokoon nähden liian suuri vauva avotarjonnassa käsiojossa ja kuitenkin liian pitkällä kanavassa kiireelliseen sektioon. Eppari tehtiin, mutta ei sen lisäksi repeämiä. Toipuminen oli todella hidasta, viikkoon ei ollut mitään pidätyskykyä (housut vaan alkoi tuntua lämpimältä, kun pissa valahti, hups) ja kävelykin sattui alapäähän vielä 3 kk synnytyksestä niin, että tarvitsin särkylääkkeitä. Seksiä pystyi vasta 6 kk synnytyksestä, sitä ennen yritykset tyssähti kipuun. Vauva onneksi selvisi hyvin, mikä tärkeintä! Läheltä liippas kyllä…
Toinen suunniteltu sektio, paras päätös ikinä (tuskin olisi ollut pienempi!). Sain ilokaasua läpi leikkauksen synnytystrauman takia. En muista olleeni heräämössä ollenkaan, että sain vauvan kyllä nopeasti iholle. Alkuun sattui paljon, mutta toivuin nopeasti. Apua tarvitsin tietty paljon, kun oli isompikin lapsi hoidettavana eikä saanut nostaa mitään.
Mulla siis vähän päinvastainen kokemus, sektio ehdottomasti parempi ja harmittaa, että melko kokematon lääkäri teki ensimmäisessä synnytyksessä kiireellisen sektiopäätöksen liian myöhään. Jos saisi valita, niin tottakai valitsisin normaalin alatiesynnytyksen tietenkin. Sitä en tule valitettavasti koskaan kokemaan. Mutta ah niin kiitollinen, että molemmat lapset saatiin lopulta ulos vammoitta.
Jep, tärkeintä on kuitenkin lopulta aina se, että vauva saadaan tavalla tai toisella ulos turvallisesti 🙂
Itselläni 3 itsekseen käynnistynyttä alatiesynnytystä, eli ns suht helpolla olen päässyt. Synnytysten kesto 6-8 tuntia…
Jotenkin se on niin hullua että synnytys on tosi armoton kokemus ja silti sitä haluaa lisää! Naiseuden voima on uskomaton! Tsemppiä tulevaan:)
Eilen katsoin Arman ja arjensankarit ja kyllä siinä palasi omat hetket elävästi mieleen…
Se on kyllä tosi hullua! Pitääkin etsiä jos tuon jakson vielä näkisi jostain! 🙂
Meillä oli lapsi perätilassa ja jouduimme valitsemaan sektion ja alatiesynnytyksen väliltä muutama viikko ennen laskettua aikaa. Kysyin lääkäriltä ensimmäisenä sitä, kumpi on turvallisempi syntyvälle lapselle. Hän vastasi että yleisesti ottaen riskit ovat erilaiset, mutta suunniteltu sektio on tämän syntyvän lapsen kanssa aavistuksen turvallisempi (ensimmäinen lapsi ja perätila). Onneksi päädyimme sektioon, joskin aiottua aiemmin sitten kiireellisenä suunnitellun sijaan raskausmyrkytyksen iskiessä viikolla 37. Lapsi oli mennyt jalkatarjontaan ja napanuora oli jalkojen välissä. Alatiesynnytys olisi meidän tapauksessa ollut vaarallinen, jopa hengenvaarallinen sekä minulle että lapselle ja olisimme lopulta joutuneet hätäsektioon.
Toki alatiesynnytyksestä yleensä toipuu nopeammin. Itselläni sairaalassa kului yli viikko, mutta raskausmyrkytys oli tietenkin isoin syy sille. Minut nukutettua sektiossa muuten, puudutus ei toiminut. Se oli hurjaa, olin olettanut että olisin hereillä ja olin aika pöllähtänyt kun heräsin tunnin päästä synnytyksestä. Mutta kaikesta huolimatta kaikki oli sen arvoista ja enemmän. Ja unohtumaton hetki kun tapasin lapsemme ensimmäisen kerran heräämössä. Kuin enkeliä olisi tuotu minulle syliin ja vauva tuntui heti omalta. <3
Ihana että sait vauvan jo heräämöön, ja mikä tärkeintä että vauva syntyi turvallisesti. Ehdottomasti minäkin tuossa tilanteessa olisin sektion valinnut.
Alatiesynnytystä toivoin mutta kiireellinen sektio tehtiin, koska synnytys pysähtyi ja kolmen päivän jälkeen olin paitsi väsynyt myös lopulta kohtutulehduksen uhan alla joten tähän päädyttiin kun tulehdusarvot alkoivat nousta reilusti eikä käynnistys tuottanut tulosta. Viikkojakin taisi olla jo 42 + 1 kun vauva lopulta syntyi. Sektio on harmittanut itseä tosi paljon kun toivoin alatiesynnytystä. Toisaalta toivuin nopeasti ja voin hyvin jo sairaalassa sekä imetys onnistui toivotusti myös ja jatkui yli vuoden eli sen suhteen olen tyytyväinen. Nyt kun synnytyksestä on kohta 2 vuotta, niin harmitus sektioista on helpottanut. Minulle jäi arpi mutta se on niin alhaalla ettei oikeastaan näy. Meille ei ole enempää lapsia tulossa, joten alatiesynnytys jää osaltani kokematta. Välillä se tuntuu jollain tavalla haikealta mutta toisaalta sitä voi vain iloita, että lapsi syntyi terveenä ja itsekin voin synnytyksen jälkeen hyvin. Minulla oli myös istukan irtoamisen kanssa ongelmia ja olenkin paljon miettinyt sitä, että toisena aikakautena minä ja lapseni olisimme voineet menehtyä synnytyksessä.
Tärkeintä tosiaan että vauva syntyi terveenä ja turvallisesti. Onneksi meillä on hyvä terveydenhoito niin että tällaiset asiat saadaan selvityettyä jo etukäteen 🙂 Ymmärrän harmituksen, mutta tosiaan kuten itsekin sanoit niin mielummin näin!
Todella hyvä ja tarpeellinen kirjoitus! Tuntuu, että synnytyspelko on nykyään aina yleisempää ja sektioon suhtaudutaan melko kevyesti – vaikka se on iso toimenpide, johon sisältyy riskejä. Olen synnyttänyt yhden lapsen alateitse 9 kk sitten, enkä naiivisti edes osannut ajatella, että olisin voinut joutua hätäsektioon syystä tai toisesta. Fiilikset oli aika samanlaiset kuin sulla alatiesynnytyksen jälkeen. Olen edelleen todella ylpeä, että pystyin siihen! En enää muista, miltä kipu tuntui. Kliseisesti se unohtui melko pian synnytyksen jälkeen. Kipu kuitenkin kuuluu molempiin synnytysmuotoihin ja mielestäni se tulisi hyväksyä tai ainakin yrittää käsitellä asiaa, jos toivoo lasta.
Kiva kuulla! Ja tosiaan yhtään synnytyspelkoa väheksymättä, ymmärrän kyllä sitäkin puolta. Mutta henkilökohtaisesti omien kokemusten mukaan kannustan alatiesynnytykseen. Toki siinäkin voi olla omat komplikaationsa, kuten sektiossakin, ikinä ei voi tietää.
Heh, tämä olisi voinut olla mun kirjoittama, mutta toisinpäin. Esikoisen alatiesynnytys oli aivan hirveä kokemus, josta toipuminen kesti monta kuukautta fyysisesti ja henkisesti vielä pidempään. Toinen lapsi syntyi viiden vuoden päästä suunnitellulla sektiolla, synnytyspelon vuoksi. Sektio meni hyvin, toivuin nopeasti, imetys onnistui alusta asti. Nyt syksyllä kolmas lapsi syntyy myös suunnitellulla sektiolla, enkä edes harkinnut alatiesynnytystä.
Voi harmi, kuulostaapa eka kokemus rankalta ja varmasti vaikuttanut seuraaviin päätöksiin. Hyvä että sektio oli sitten parempi tapa. Onnea loppuodotukseen! 🙂
Täällä synnytyspelkoinen hep! On helppo sanoa, että kipua on molemmissa synnytystavoissa, mutta kun kaikki eivät pelkääkään sitä kipua. Itse pelkäsin kontrollin menetystä. En ikinä selviäisi vuorokauden synnytyksestä saati kolmesta vuorokaudesta hengissä. Olisin kuollut niihin paniikkikohtauksiin, joita hallitsemattomuus tuottaa. Sen sijaan sektio oli miellyttävä kokemus. Sain muuten vauvan myös heräämöön! Imetystä en halunnut kokeilla, joten siihen en ota kantaa, mutta uskon, että se on kyllä sektion jälkeen hankalampaa. Toisaalta lähtipähän kuntoutuminen hyvin käyntiin, kun sai haeskella korviketta vähän väliä 🙂
Ihan totta, muistan itsekin pelänneeni nimenomaan sitä kivusta johtuvaa paniikkiin menemistä ja juurikin kontrollin pettämistä.
Itsellä takana yks alatiesynnytys ja traumat jäi. Hapenpuutteen takia vauva vietiin heti pois enkä saanut rinnalle. Ihokontaktiin ekan kerran noin 4h jälkeen ja silloinkin huusi kivusta. Teholla 2vrk ja itse eri osastolla. Imetys onnistui kolmantena päivänä. Sairaalassa oltiin 5pv. Repeämät oli niin kipeet etten kahteen viikkoon harkinnut edes vaunulenkkejä kipulääkkeistä huolimatta. Et jos tulee seuraava lapsi niin jännittää varmaan enenmän sit se synnytys…
Kuulostaa kyllä tosi rankalta ja ikävä että siitä jäi traumat. Toivottavasti mahdollinen seuraava kerta menisi helpommin. Onneksi nykyään on pelkoryhmiä, poleja ja keskusteluapua joissa noita tapahtumia voi käydä läpi.
Esikoisesta jouduttiin hätäsektioon ponnistusvaiheessa,ikävä kokemus, vaikea toipuminen, kovat kivut ja hirveä pettymys. Kaikkeni pistin imetyksen onnistumiseen js hyvin sujui imetys. Toisen halusin synnyttää alakautta, en pelännyt ennen, mutta synnytys oli paniikinomaista ahdistusta. Imukupilla saatiin lopulta huonokuntoinen poika ulos. Ja minut nukutettiin lopulta istukan irrotusta varten. Toipuminen nopeaa, ihan erilaista kuin sektion jälkeen. imetys sujui taas hyvin.
Nyt kolmas mahassa ja sektio sovittu, estettä alatielle ei ole, mutta kukaan ei ole kyseenalaistanut toivettani. Jos toinen olisi sujunut suht ok, alatie olisi valintani. Mutta onneksi on toinen tapa, en enää vain uskalla yrittää. Ja olen rauhassa asian kanssa. Ihanaa loppuodotusta!
Onneksi tosiaan on mahdollisuus kuitenkin valita, etenkin jos taustalla on jotain traumoja tai vaikka äidillä tai lapsella jotain poikkeavaa. Tärkeintä että kaikki voivat hyvin <3 Kiitos!
Itsellä edessä suunniteltu sektio ensi keskiviikkona, jos nyt ei päätä syntyä ennen sitä. Sektioon päädyttiin turvallisuussyistä, koska vauva ollut koko raskauden perätilassa eikä suostunut kääntymään, on myös pienikokoinen viikkoihin nähden. Itse myös ensisynnyttäjä, pienikokoinen ja jokin lantionmitta oli hiukan ahtaanpuoleinen, niin lääkäri oli sitä mieltä että pienemmät riskit suunnitellussa sektiossa. Itseä harmittaa ja hieman pelottaa, mutta yritän suhtautua rauhallisesti ja luottaa että sairaalan henkilökunta osaa asiansa. Läheisten kanssa keskustellessa on tullut mielipiteitä sektion puolesta ja vastaan, esim oma äiti ajattelee että minulla on käynyt tuuri kun pääsen sektioon, on nopeampi eikä mene pylly rikki. Kenties, mutta itseä huolettaa sitten se toipuminen, sektio on kuitenkin leikkaus josta toivutaan ihan eri tavalla kuin alatiesynnytyksestä. Nyt peukut pystyssä että kaikki menisi hyvin eikä toipuminenkaan olisi kovin hankalaa. Onnea loppuodotukseen!
Voi miten jännittävää, onnea! Ja paljon tsemppiä leikkaukseen ja siitä toipumiseen!
Fb-mainoksen otsikko herätti mielenkiintoni, sillä aiheesta on monenlaisia kirjoituksia, niin kuin on mielipiteitäkin. Kätilönä oli ilo lukea fiksusti ja realistisesti pohdiskelevaa tekstiäsi. Harmi että olet saanut sektiosta niin huonon kokemuksen, mutta hienoa että tuot tätä näköpuolta esille naisille jotka ehkä miettivät synnytystapaansa. Synnytyspelko yleistyy koko ajan ensisynnyttäjien keskuudessa, ja elektiivisiä sektioita tehdään yhä enemmän pelon vuoksi. Naiset eivät luota kehonsa kykyyn tehdä se mihin se on luotu – johtuneeko kaikista netin ja tuttavien pelottelutarinoista, en tiedä. Harvemmin kuitenkaan puhutaan siitä että sektio on iso vatsan alueen leikkaus, jossa riskit – kuten leikkauksissa aina – ovat olemassa. Toipuminen on hidasta, imetys vaikeutuu, ja ennen kaikkea vauvan elo voi alkuun käynnistyä hieman ”unisesti”, usein tarkkailun tai tehon kautta. Supistukset valmistelevat vauvaa kohdun ulkopuoliseen elämään, ja elektiivisessä sektiossa niitä se ei saa.
Joka tapauksessa halusin kiittää hyvästä tekstistäsi, jossa herätellään lukijaa miettimään myös sektion huonoja puolia, joista vähemmän puhutaan, mutta jotka todellakin ovat olemassa.
Hei! Tosi ihana kuulla että ammattilaisena tykkäsit kirjoituksesta! Vaikka kyseessä on vain oma kokemukseni, olen ymmärtänyt että useimmissa tapaukissa kuitenkin juuri näin on, että alatiesynnytyksen ”hyödyt” ovat paremmat. Mutta kuten kommenteistakin näkee, synnytykset ja kokemukset voivat olla myös päinvastaisia. Mutta hienoa jos tämä teksti sai esimerkiksi synnytyspelkoisen vielä miettimään asiaa 🙂