PALUU KOTIÄITIVUOSIIN

21/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Piti tänään kirjoittaa asiattomasta kommentoinnista blogeihin ja käyttäytymisestä netissä ylipäätään. Asia on ollut pitkään pinnalla, ja nyt kun samaan aikaan minäkin aloin saamaan törkeitä anonyymejä kommentteja koirapostauksiini, tuntui etten voi enää pitää suutani kiinni. Oma pieni mieleni ei ole ikinä ymmärtänyt miksi kohdella kanssaihmistä huonosti. Missään tilanteessa, netissä tai tosielämässä. Uskon myös, että koulukiusaamiset loppuisivat heti, kun aikuiset näyttäisivät esimerkkiä ja olisivat kiusaamatta toisiaan. Pari päivää, melko tuohtuneena, aihetta päässäni pyöritellessä en kuitenkaan jaksa enää jatkaa negatiivisutta blogissani, vaan totean vaan, että haters gonna hate. Ja lovers gonna love.

Vaikka tänään vietetään virallista Paluu Tulevaisuuteen-päivää, niin minä palasin ajassa nelisen vuotta taaksepäin, syvälle kotiäitiaikaan. Sinne vei nimittäin lounas, jota silloin syötiin usein. Pinaatti-feta pasta.

Tämä pasta oli meidän kaikkien Alppilan bugaboo-keepcup-lattemammojen suosikki. Se oli helppo, halpa, nopea ja maistui niin lapsille kuin aikuisillekkin. Ja sitä se on edelleen. Ollaanpa tämän kanssa otettu aikoinaan jopa lasi punkkua keskellä päivää. Ah, kotiäitiyden iloja.

Kotiäitivuosista minulla on hyviä muistoja. Asuimme Alppilassa ja tutustuin nopeasti moneen samanhenkiseen äitiin. Oli aina puisto, muskari, vaunulenkki, lounas, kahvila -tai shoppailuseuraa. Vähintään kerran kuussa tavattiin iltaisin myös ilman lapsia kuohuviinin merkeissä. Nämä ihmiset olivat henkireikäni. Ilman aikuista seuraa ei muistot olisi varmaan yhtään niin lämpöisiä. Lapsista oli seuraa toisilleen ja me aikuset saimme hössöttää Mini Rodinin haalareiden vesipilariarvoista, Lifefactoryn pullojen uusista korkeista ja vihersmoothieista keskenämme.

Lastenvaatteista ja muusta hömpästä en enää välitä niin hössöttää ja päivätkin vietän mieluumin omia hommia tehden ja illat sitten lasten kanssa, mutta olihan se oikeasti aika hauskaa aikaa. Suuri hatunnosto niille äideille ja isille, jotka viettävät kotihoitovuodet ilman päivittäisiä aikuiskontakteja.

Jos teitäkin kiinnostaa makumatka menneisyyteeni, tässäpä helppo ohje. ”Reseptin” olen muistaakseni saanut aikoinaan silloisen Kotiäiti Riikka-blogin Riikalta, hän taas joltain toiselta Alppilalaiseta kotiäidiltä.

PINAATTI-FETA PASTA

Tarvitset:
250 g täysjyväspaghettia
1 pussi pakastepinaattia
150g fetajuustoa
valkosipulia
oliiviöljyä
mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan kattilassa. Kun pasta on valmis, laita se valumaan siivilään ja kaada tyhjään pastakattilaan iso liraus öljyä. Sulata pakastepinaatit ja lisää joukkoon reippaasti/oman maun mukaan valkosipulia. Kun pinaatti on sulanut sammuta levy ja kaada joukkoon pasta. Lisää joukkoon pilkottu feta ja pippuria ja sekoita hyvin. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä.

Onko teillä ruokia jotka tuovat jonkun elämänvaiheen selvästi mieleen? Itse muistan syöneeni opiskeluaikoina ainakin paljon makaroonia ja tomaattimurskaa…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUN JENGI

19/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä ne nyt ovat, mun jengi. Pao on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja päässyt heti hyvin porukkaan mukaan. Siksi onkin tutunut pahalta välillä mielen valtaavat ajatukset. Kuten aiemmin kerroin, elo uuden koiranpennun kanssa ei ole ollut helppoa. On ollut niin vaikeita ja raskaita päiviä, että olen tosissani miettinyt koirasta luopumista. On useasti tuntunut, etten vain mitenkään jaksa tätä yksin. Olen pelännyt mielenterveyteni puolesta ja sitä, että alan kohta vihaamaan koko koiraa. Tiedän että tämä helpottaa, mutten ole ollut yhtään varma että jaksaisin siihen saakka.

Nyt kun minulla on koira ensimmäistä kertaa niin, että perheessä on myös lapsia olen tajunnut, ettei lemmikistä vaan voi tulla yhtä tärkeää. Tämä kuulostaa aika rajulta ja kauhealta, mutta niin se vain on. Lapset menevät lemmikin edelle, aina. Se on ollut myös ehkä vaikea paikka itse tajuta se. Sillä en haluaisi suosia ketään, mutta nyt se onkin vain niin. On ollut kova paikka itselle huomata, etten kiintynytkään koiraan niin nopeasti ja täysillä, kun olin kuvitellut.

Viikonloppuna juttelin parin kaverin kanssa asiasta. Totesin, että tämä oloni ehkä helpoin selittää vertaamalla sitä synnytyksen jäleiseen masennukseen. Ja älkää hei oikean synnytyksen jälkeisin masennuksen kokeneet pahastuko tästä vertauksesta, mutta se vaan on kuvaavin miten pystyn tunteeni selittämään. En ole halunnut koiraa lähelleni, on itkettänyt ja vituttanut päivittäin. Tuntunut vain siltä, että haluan vanhan elämäni takaisin.

On tuntunut tosi pahalta ajatellakkaan koirasta luopumista, mutten joinain päivinä ole löytänyt mitään muuta ratkaisua. Se on tunutunut samalla ihan älyttömältä, sillä edelleen kuitenkin haluan koiran. Pennun ottaminen on ollut vain omille voimavaroilleni aivan liikaa. Sitten taas toisaalta, aikuisen koirankin kanssa olisi varmasti ollut omat sopeutumisongelmat.

Olen lykännyt uuden kodin etsinnän aloittamista aina päivällä. Tekosyitä on ollut monia. Ensin halusin jutella asiasta äitini kanssa. Mutta kun hän kertoi puhelimessa ostaneensa uusia lankoja Paon villapaidan neulomista varten ja että hänen tilaamansa koiranpeti oli saapunut postiin, en vain voinut kertoa ajatuksistani. Sitten päätin, että annan koiran yhdeksi yöksi hoitoon, niin että saisin edes pienen hengähdytauon. Sitten ajattelin että juttelen ensin lasten kanssa… Sitten tekosyyt loppuivat. Ja tajusin etten ikinä voisi luopua koirasta.

Rankkaa on edelleen joka päivä, mutta oma mieli ei ole enää niin synkkä. Hyviä hetkiä on paljon. Edelleen koira välillä vähän ällöttää minua, mutta kyllä se pääasiassa on jo ihan mun mussukka. Tässä on paljon samaa kuin vauvavuodessa. Suurin osa päivästä on raskasta ja aika hirveääkin, mutta ei tarvita kun se yksi hyvä hetki, niin kaikki paska on sillä kuitattu.

Itselleni nämä parhaat hetket ovat niitä hetkiä, kun muistan miksi koiran alunperin halusin. Kun hän metsälenkillä kävelee vapaana vieressä ja katsoo silmiin. Kun miehet ärsyttävät ja hän kömpii kainaloon. Ja mikä parasta, kun olemme me, meidän jengi, ja tuntuu siltä että tuo koira olisi ollut siinä aina. Meillä oli hyvä porukka jo aiemmin, mutta nyt se tuntuu vielä enemmän kokonaisemmalta. Ylä -ja alamäkiä tulee varmasti vielä paljon, mutta onneksi mulla on mun tyypit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PAON ENSIMMÄINEN TYÖPÄIVÄ

12/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Espanjanvesikoirat ovat rotumäärilelmänsä mukaan työkoiria ja nauttivat siitä, joten minäkin päätin pistää Paon heti hommiin… No ei sentään, mutta pienen sattuman kautta päädyttiin Paon kanssa viime viikolla keskelle mainoskuvauksia.

Olympus ja Indiedays ovat yhdessä järjestäneet Brad New Talent mainoskisan, jossa nyt kuusi tiimiä tuottaa mainosvideon Olympus Suomelle. Videot toteutetaan Olympus OM-D E-M5 Mark II -ja 12-40mm f2.8 PRO kamereoilla sekä Olympuksen LS-100 mobiiliäänistudio-laitteella. Jokainen tiimi siis kuvaa puoliminuuttisen mainospätkänsä ja voittaja palkitaan kuun lopussa Indiedays Blog Awards gaalassa.

Minua pyydettiin siis pieneen rooliin HAVU Median tekemälle mainokselle. Koska en raaski jättää Paoa vielä yksin kotiin, ainakaan pitkäksi aikaa, otin hänet kuvauksiin mukaan. Voitte vaan kuvitella, että pikkuinen koiranpentu vei samointein kaikkien sydämet, ja voi olla, että mainoksessa nähdään enemmän koiraa kuin itse mainostuksen kohdetta, eli kameraa. Mutta sehän ei ole yhtään väärin, eihän? Pao otti mallikeikkansa erittäin lungisti. Mikäs siinä nameja syöden, rapsutuksia saaden ja kaulaliinaan käärittynä sylissä nukkuessa. Ja tällaiset muistot on niin ihania myös itselle. Katsella joskus vuosien päästä videota seitsemänviikkoisesta pikku-Paolasta. Niin ja oli se kiva kokemus muutenkin, ihmettelen vaan, että miten aina päädyn tällaisiin tilanteisiin. Laitoinkin kuvauspaikalta kavereille paniikkiviestin, ”apua, oon täällä kolmen supersöpön nuoren pojan kanssa kuvaamassa jotain skeittivideota 😀 😀 😀 :D”.

HAVU Median videota toteuttamassa on Sebastian Kammonen, Joel Pircklen, Jonathan Begley, Damon Beckford ja tässä mainoksessa lisäksemme mallina Hannes Repo. Itse toivon ja myös veikkaan tätä voittajavideoksi. Koiranpentuja ja söpöjä skeittareita, eikö se voitto ole jo vähän niinkun siinä? Pientä teaseria voi käydä kurkkaamassa täältä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

TÄLLAISTA ELÄMÄ ON

10/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kymmenen räpsyä viikon varrelta. Ihanaa tavallista arkea. Kalapuikkoja, metsälenkkejä ja iltpesuja. Parasta.

Ps. Blogini on ehdolla Indiedays Awardseissa Lifie-kategoriassa. Käykää ihmeessä antamassa äänenne! Voitte samalla osallistua gaalalippujen sekä tavaralahjakorttien arvontaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

POJAT JA PAO

3/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAProcessed with VSCOcam with 5 presetOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhteiseloa uuden koiranpennun kanssa on mennyt jo useampi päivä. Kaikki on mennyt oikeasti tosi ihanasti, vaikka myönnetään että muutaman kerran olen myös miettinyt, että mihin taas oikein ryhdyin. Paola on ihana koira, mutta sisäsiistiksi opettaminen ei ole lempipuuhaani. Onneksi tuo koira palkitsee sitten taas niin monella muulla tavalla.

Kerroinkin jo aiemmin, että pojat ovat toivoneet koiraa jo varmaan kolme vuotta. Itsekkin olen toki koirakaveria kaivannut, mutta realiteetit ovat tulleet vastaan. Kun koiran hankkiminen alkoi tulla pikkuhiöjaa ajankohtaiseksi, ollaan puhuttu siitä paljon. Pojat tiesivät, että mahdollisesti palaan Espanjanreissulta pennun kanssa. Katselimme netistä koirien kuvia ja mietimme nimiä jo ennen sitä. Ja kun Paola sitten reissulta löytyi, laitoin heti kuvia ja videoita pennusta. Pojat olivat kovin innoissaan, lähettivät terveisiä ja odottivat kovasti, että tulemme Suomeen.

Ensikohtaaminen oli rauhallinen ja täynnä rakkautta. Oli ilta, kun pojat tulivat kotiin. Eteisessä oli niin hämärää, etteivät lapset huomanneet aluksi tummalla matolla makaavaa koiraa. Sitten jo halittiinkin ja pussailtiin kovasti. Pao on vielä niin pieni, että suurimmissa hepuleissaankin meno on sellaista ettei lapsia pelota. Eikä minikokoisia naskalihampaita ei edes huomaa, vaikka ne varpaisiin käyvätkin kiinni. Onkin ollut hyvä, että alku on sujunut pehmeästi. Sitten kun Pao on isompi, ovat pojatkin oppineet komentamaan häntä tiukemmin ja johdonmukaisemmin.

Paola on kiintynyt nopeasti meihin kaikkiin, tuntuu kun hän olisi ollut perheessämme jo paljon paljon kauemmin. On ollut niin ihanaa nauttia kauniista syyspäivistä kaikki yhdessä pihalla peuhaten. Pao on vienyt meidän kaikkien sydämet. Hän on ihanan varaukseton, reipas ja utelias, toisaalta hän myös rakastaa kainaloon käpertymistä. Tuntuu tosi ihanalta että on mahdollisuus tarjota pojille lapsuus maailman parhaan koirakaverin kanssa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.