Luulin että normaalisti tämä tulee keväisin, mutta itseeni on iskennyt taas yhtäkkiä ihan hullu sisustusvimma. Tai pään sisällä ainakin. Tällä hetkellä nimittäin kotimme koostuu lähinnä kirppiskamaröykkiöistä sekä tavarakasoista jotka pitäisi kiikuttaa vintille. Mattojen sijasta lattiaa kortisyavat pissaiset sanomalehdet. Jes!

Asiat kuitenkin edistyvät, viime viikolla saatiin valmiiksi vaatehuoneiden remppa ja tänään kävin katsomassa uusia kylppärikalusteita. Maanantaina saapuu uusi hyllykkö työpistettä varten, uusia lappuja on tilauksessa, yksi seinä odottaa maalaajaansa ja mietin kuumeisesti raaskinko satsata kuukausipalkan verran uuteen sohvaan – kun se täydellinen on vihdoin löytynyt.

Eikä siinä vielä kaikki, pari viikkoa sitten, hetken mielijohteesta, siirsin vähän järjestystä makkarissa ja sitten välähti! Nyt huoneen saa nimittäin jaettua seinällä niin, että minäkin saan ihan oman huoneen! Hassua miten se voikin olla noin pienestä, parista huonekalusta kiinni, ennen kun sen oivalsin. Edellisessä kaksiossamme nukuin olkkarissa ja kaipasin aina sellaista ”omaa tilaa”. Tämänkin asunnon kanssa oli tehtävä kompromissi huoneluvun kanssa, mutta on tässä sentään 30 neliötä enemmän kun vanhassa kaksiossa. Siksi makkarinkin saa jaettua kahtia. Ajatella, että kun (joskus) saan tilanjakajaseinä-projektin käyntiin, saan vihdoin ihan oman makkarin. Tosi pienen, mutta oman.

Tämä kodin laittaminen on kyllä yksi ikuisuusprojekti. Siis varmaan kaikilla? Mehän muutettiin maaliskuussa tähän, tein ensin kuukauden lattiaremppaa ja muuta pientä, sitten olimme kuukauden reissussa, sitten olikin jo kesä ja vietimme kaikki päivät ulkona. Ehkä se sisustusinnostus tulikin sen takia vasta nyt. Olen myös huomannut, että olen nykyään todella harkitseva sisustaja – elelen sitten mielummin puolityhjässä asunnossa, kun tavaroiden keskellä joihin saatan kyllästyä nopeasti. Sinänsä on kyllä kiva, kun se oma tyyli alkaa löytyä ja sitä tietää tasan tarkkaa mistä jutuista tykkää. Sitten taas toisaalta, minulla on esimerkiksi tosi vahva visio olkkarin matosta, mutta kun sellaista ei vain löydy. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa… Ja sitten aina tulee jotain uutta 😀

Onkos siellä muita syysisustajia? Kaikki kuvat Pinterest-kansioistani. Sieltä löytyy myös kuvien krediitit / linkit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Piti tänään kirjoittaa asiattomasta kommentoinnista blogeihin ja käyttäytymisestä netissä ylipäätään. Asia on ollut pitkään pinnalla, ja nyt kun samaan aikaan minäkin aloin saamaan törkeitä anonyymejä kommentteja koirapostauksiini, tuntui etten voi enää pitää suutani kiinni. Oma pieni mieleni ei ole ikinä ymmärtänyt miksi kohdella kanssaihmistä huonosti. Missään tilanteessa, netissä tai tosielämässä. Uskon myös, että koulukiusaamiset loppuisivat heti, kun aikuiset näyttäisivät esimerkkiä ja olisivat kiusaamatta toisiaan. Pari päivää, melko tuohtuneena, aihetta päässäni pyöritellessä en kuitenkaan jaksa enää jatkaa negatiivisutta blogissani, vaan totean vaan, että haters gonna hate. Ja lovers gonna love.

Vaikka tänään vietetään virallista Paluu Tulevaisuuteen-päivää, niin minä palasin ajassa nelisen vuotta taaksepäin, syvälle kotiäitiaikaan. Sinne vei nimittäin lounas, jota silloin syötiin usein. Pinaatti-feta pasta.

Tämä pasta oli meidän kaikkien Alppilan bugaboo-keepcup-lattemammojen suosikki. Se oli helppo, halpa, nopea ja maistui niin lapsille kuin aikuisillekkin. Ja sitä se on edelleen. Ollaanpa tämän kanssa otettu aikoinaan jopa lasi punkkua keskellä päivää. Ah, kotiäitiyden iloja.

Kotiäitivuosista minulla on hyviä muistoja. Asuimme Alppilassa ja tutustuin nopeasti moneen samanhenkiseen äitiin. Oli aina puisto, muskari, vaunulenkki, lounas, kahvila -tai shoppailuseuraa. Vähintään kerran kuussa tavattiin iltaisin myös ilman lapsia kuohuviinin merkeissä. Nämä ihmiset olivat henkireikäni. Ilman aikuista seuraa ei muistot olisi varmaan yhtään niin lämpöisiä. Lapsista oli seuraa toisilleen ja me aikuset saimme hössöttää Mini Rodinin haalareiden vesipilariarvoista, Lifefactoryn pullojen uusista korkeista ja vihersmoothieista keskenämme.

Lastenvaatteista ja muusta hömpästä en enää välitä niin hössöttää ja päivätkin vietän mieluumin omia hommia tehden ja illat sitten lasten kanssa, mutta olihan se oikeasti aika hauskaa aikaa. Suuri hatunnosto niille äideille ja isille, jotka viettävät kotihoitovuodet ilman päivittäisiä aikuiskontakteja.

Jos teitäkin kiinnostaa makumatka menneisyyteeni, tässäpä helppo ohje. ”Reseptin” olen muistaakseni saanut aikoinaan silloisen Kotiäiti Riikka-blogin Riikalta, hän taas joltain toiselta Alppilalaiseta kotiäidiltä.

PINAATTI-FETA PASTA

Tarvitset:
250 g täysjyväspaghettia
1 pussi pakastepinaattia
150g fetajuustoa
valkosipulia
oliiviöljyä
mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan kattilassa. Kun pasta on valmis, laita se valumaan siivilään ja kaada tyhjään pastakattilaan iso liraus öljyä. Sulata pakastepinaatit ja lisää joukkoon reippaasti/oman maun mukaan valkosipulia. Kun pinaatti on sulanut sammuta levy ja kaada joukkoon pasta. Lisää joukkoon pilkottu feta ja pippuria ja sekoita hyvin. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä.

Onko teillä ruokia jotka tuovat jonkun elämänvaiheen selvästi mieleen? Itse muistan syöneeni opiskeluaikoina ainakin paljon makaroonia ja tomaattimurskaa…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.