Olen ehdottomasti tunneihminen. Menen sydän edellä ja järki perässä. Ne muutamat kerrat kun en ole uskaltanut uskoa intuitioani on homma mennyt metsään. On vapauttavaa kulkea omia polkujaan. Se on onnen avain. Tehdä siltä mikä tuntuu parhaalta, eikä niin miten jonkun sääntökirjan mukaan kuuluisi tehdä. En halua katsoa vanhana eläämääni taaksepäin ja katua tekemättömiä asioita.

Usein meitä kuitenkin pidättelee pelko. Ajatus siitä että asiat pitäisi tehdä jollain tietyllä tapaa – koska näin vaan on aina tehty. Pelko siitä mitä muut ajattelevat. Pelko epäonnistumisesta. Lopulta meitä kuitenkin pidättelee yksi ainut asia, me itse.

Elämäni parhaat päätökset eivät missään nimessä ole olleet niitä helpoimpia. Olen hypännyt jatkuvasti tuntemattomaan, tehnyt omaa juttuani ja huomannut että se kantaa. Silloin myös vaikeat ja epäonnistumiselta vaikuttaneet asiat ovat kääntyneet onnistumisiksi.

Täällä reissussa olen nähnyt erityisen paljon ihmisiä jotka elävät täysillä ja tekevät omaa juttuan. Tekevät juuri siltä miltä tuntuu. Eivät anna iän rajoittaa, pussailevat aurinkovarjon sisällä, hyppäävät korkealta kalliolta, janoavat seikkailuja, opettelevat uusia asioita, juttelevat tuntemattomille, tanssivat keskellä katua, itkevät keskellä katua – tuntevat, nauttivat, elävät itselleen.

On hienoa voida luottaa itseensä, hypätä, päästää irti, nauttia, rakastaa ja vetää ihan täysillä tämä homma loppuun asti. Niin aion tehdä jatkossakin.

Maattiin eilen uimastadikalla viltillä ja syötiin uinnin jälkeen auringon lämmittäessä eväitä, kun Kaapo totesi että ”tämä se vasta on elämää”. Toteamus nauratti vähän, sillä eihän kyseessä ollut mikään mieletön luxusloma jossain viiden tähden hotellin poolilla, vaan ihan tavalliset kauraleivät juustolla piskuisen pöytäliinan päällä istuen. Samalla kuitenkin kaikki olivat ihan samaa mieltä, mikä olisikaan sen ihanempaa kun istua raukeana, vatsa täynnä, auringon lämmittessä, oman perheen kesken. Eipä juuri mikään.

Samaa elämänasennetta toteutin itse tänään, kun lapset olivat aamulla oma-aloitteisi siivonneet legot huonestaan ennen kun olin edes itse herännyt. Join rauhassa aamukahvia samalla kun pojat köllöttivät vieretysten sängylläni kuvaamaansa videota katsellen. En tiennyt mitään parempaa juuri sillä hetkellä.

Jauhan jatkuvasti arjen pienistä hetkistä, mutta ne juuri ovat niitä jotka loppupeleissä eniten merkitsevät <3 

– Kookospallojen leipominen porukalla
– Uudet tuttavuudet
– Autossa musan kuuntelu täysillä
– Liian söpö Ibe ja keikka
– Ei liian vakava rakkausjuttu
– Puistoskumpat ja yli lipuvat kuumailmapallot
– Toisen tekemä ruoka
– Äitienpäiväkahvit suvun kesken
– Kävely aurinkoisessa Eiranrannassa
– Juustonaksuja äidin sohvalla
– Onnellisuus ja riittävyyden tunne
– Hitaat aamut
– Itse tehty kauralatte
– Tings bassoradiolta
– Olohuoneen täyttävä aurinko ja erikoiset varjot
– Itselleen nauraminen
– Seljankukka, rosepippuri, neilikka, grieppi gt
– Pyöräily yöllä
– Söpöt hymyt ja katseet
– Odotus, kutkutus, jännitys
– Kaikun ja Siltasen poket
– Privat räppituplausvideot
– Maailman ihanimmat ja hauskimmat lapset
– Vieressä nukkuminen
– Yksin nukkuminen
– Herääminen ilman herätyskelloa
– Jutteleminen
– Hetkessä eläminen
– Vapaus

Tässä ollaan me. Minä ja mun lapset. Mun perhe. Meidän perhe. Me. Joka päivä saan ihmetellä ja ihastella, miten olenkaan omalta osaltani tuonut maailmaan tuollaiset mahtavat tyypit. Samalla tulee usein ihmeteltyä sitä miten tämä elämä on tuonut tähän pisteeseen. Niin se on varmaan vähän kaikilla, ainakin välillä?

Nyt kun ystävät ympärillä alkavat olemaan siinä perinteisemmässä lastentekoiässä, tulee väistämättä välillä mietiettyä, mitäs jos minä olisin nyt samassa tilanteessa. Mitäs jos en olisikaan perustanut perhettä silloin nuorempana? Missä olisin nyt? Mitäs jos olisin tässä samassa tilanteessa, mutta ilman lapsia? Ei olisi ketään meitä, minä vain.

Voisi olla aika kovat paineet. Voisi olla yksinäistä.

Mutta tässä me kolme nyt ollaan. Mietitään että mitä illalla syödään, mitä leffaa mennään viikonloppuna katsomaan, haaveillaan kesästä, uimisesta, pyöräilystä ja jalkapallosta, suunnitellaan tulevia ulkomaanmatkoja ja muistellaan lämmöllä menneitä. Sitten siinä niiden välissä vaan ollaan. Tässä hetkessä. Kömmitään toistemme viereen sohvalle ja röhnötetään, silitetään hiuksia ja ollaan vaan.

Ollaan onnellisia toisistamme. Siitä että ollaan saatu elämältä juuri toisemme. Että ollaan tässä yhdessä. Me.

Kuvat Julian Schröpel / Simbayu Visual Arts 

Sain joskus monta vuotta sitten blogiini kommentin, jossa sanottiin että saan jopa tiskikasan näyttämään kauniilta. Olen aina nähnyt kauneutta ihan arkisissa asioissa ja minua on kiinnostanut erityisesti rehelliset ja elämänmakuiset kuvat. Muistan joskus ylä-aste ikäisenä hamstranneeni Kiasman myymälästä kasan postikortteja, joihin oltiin kuvattu teinien sotkuisia huoneita. Niissä oli vain jotain niin kiehtovan aitoa. Kaaos niissä kuvissa oli kaunista. Tuon kommentin jälkeen tajusin, että ehkä minunkin kuvistani voi astia sitä aitoa tunnelmaa. Sillä juuri sitä minä tykkään eniten kuvata, kaunista arkea aidoimmillaan.

Olen visuaalinen ihminen, ajattelen usein kuvina ja väreinä ja tykkään katsella kaikkea kaunista. Myös sisustuslehti-tyylisiä harmoonisia, harkittuja ja huolitetuja kuvia. Niistä lavastetuista kuvista ja tilanteista kuitenkin jää usein olo, että jotain jäi puuttumaan. Pieni epätäydellisyys ja kuvista välittyvä eletty elämä kiinnostavat ainakin itseäni enemmän.

Kuvien kautta voi kertoa hienosti myös erilaisia tarinoita. Siksi minulla onkin blogipostauksissa ensin kaikki kuvat ja sitten vasta teksti. En halua rikkoa juurikaan sitä kuvien tarinaa kirjoittamalla niiden väliin. Haluan myös aina ottaa itse kaikki kuvat blogiini, ja ihan satunnaisia tuotekuvia luukuunottamatta olenkin aina tehnyt niin.

Minusta tuntuu tosi kivalta aina kun joku kehuu kuviani. Arjen taltioiminen on yksi lempijutuistani ja on hienoa että muut näkevät kuvissa saman tunnelman kun minä itse. Edelleen olen siti tosi nöyränä kuvieni suhteen ja aidosti yllätyn aina kun kehuja saan.

Saan taas kunnian olla ehdolla hienossa porukassa vuoden visuaalisimmaksi blogiksi. Inspiration Blog Awardseissa on tänä vuonna seitsemän eri kategoriaa, joissa yhdessä olen mukana kisaamassa. Ihanaa siis jos kävisitte napsauttamassa äänenne minulle Visuaalisin-kategoriassa. Samalla voitte halutessanne osallistua gaala-lippujen arvontaan ja päästä mukaan juhlimaan. Kiitos, halit ja pusut jo etukäteen!