KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – ELLOS

Kun jokunen vuosi sitten ostin itselleni ensimmäiset pellavalakat, ei paluuta entiseen ole ollut. Pellava materiaalia tuntuu miellyttävältä ihoa vasten ja kankaan eläväinen pinta on mielestäni todella kaunis. Pellava on ihanan hengittävää ja se myös kuivuu todella nopeasti, joten ehkä myös sen takia yöunet pellavalakanoissa tuntuvat maittavan paremmin.

Kestävyytensä sekä nopean kuivumisen ansiosta olen myös pärjännyt jo muutaman vuoden vain yhdellä tuplapeittooni sopivalla pussilakanalla. Kun lakanat heittää aamulla pesuun ovat ne taas illalla valmiita sänkyyn. Kuivatan kaiken pyykkini siis kotona ilman kuivausrumpua. Yksi lempiasioistani on pujahtaa vastapestyihin pellavalanoihin nukkumaan. Pellava tuntuu ihoa vasten vaan jotenkin todella ylellisteltä, eikä ole yhtään karheaa vaikka moni voisi niin luulla. Vuosien käytöstä huolimatta pellava pysyy ryhdikkäänä ja voisi ehkä jopa sanoa sen parantuvan joka pesun jälkeen.

Kuitenkin joku aika sitten huomasin, että vaikka vanhat lakanani ovat hyvin kestäneet useamman vuoden jokapäiväisen käytön, oli niiden alkupräinen vaalean harmaa sävy alkanut haalistumaan ja lakanat olivat lähes vaalean beiget. Hyvin kauniit nekin, mutta silti eräällä kauppareissulla nappasin mukaan harmaan pesukonevärin.

Värjäsin itse vanhat lakanani harmaiksi, mutta ripustaessani niitä kuivumaan vastassa olikin pieni yllätys. Väri oli paljon tummempi mitä olin ajatellut, jopa aika sininen. Eikä väri ollut levittynyt tasaisesti, vaan paikoitellen väriä oli vielä tummempina laikkuina. Omalla tavallaan ne ovat myös tosi hienot ja jäävät kyllä kakkoskäyttöön, mutta nyt kevättä kohden mennessä tahdoin jotain vaaleampaa – joten oli aika lähteä lakanaostoksille!

Elloksen verkkokaupasta löysin laajan valikoiman erilaisia, niin puuvillaisia, kun pellavalakanoitakin. Valikoimahan siellä on ihanan laaja ja erilaisten filttereiden avulla on helppo juuri etsiä haluamaansa, tai ihan vain selailla ja etsiä inspiraatiota. Minusta sivuilla on kiva toiminto se, että se usein ehdottaa katsomaasi tuotteeseen sovia muita tuotteita tai jotain vastaavanlaisia. Sitä kautta olen aiemminkin löytänyt vaikka mitä ihania juttuja, joita en muuten olisi edes osannut etsiä tai tiennyt tarvitsevani. Valikoimissa on jonkin aikaa olut reilusti myös luomu -ja ekologisesti valistettuja tuotteita, joita itsekin haluan aina mielummin suosia.

Tällä kertaa päädyin tilamaan niin pussilakanan, tyynyliinat kun ihanan hörhelö-reunalakanankin Ellos Homen Candice-sarjasta. Värivaihtoehtoja oli useita, minä valitsin vaaleanharmaata sekä valkoista. Elloksella näytti edelleen olevan sama tarjous, jossa vuodevaatteita ja päiväpeitoista saa 20 prosentin alennuksen. Pellavahan on hitusen kallimpaa kun puuvilla, mutta mielstäni ehdottomasti sen arvoista. Kiva kuitenkin aina jos on mahdollista hyödyntää jotain tarjouksia.

Viikonloppuna nukuttiin ensimmäiset unet uusissa lakanoissa, ja kyllä maittoi! Ihaninta on vuoratua pellavaan kokonaan, eli myös niin että aluslakana on pellavaa. Meillä kun on 140 leveä sänky, saattaa siihen välillä olla vaikea löytää sopivan kokoisia aluslakanoita. Nyt kun näin Elloksen nettikaupassa kauniita pellavaisia sängynpäätyjä, olisin melkein valmis laittamaan oman rakkaan sänkyvi vaihtoon. Ihan vain sen takia, että saisin siihen sopivan päädyn. Niitä oli nimittäin vain 160 ja 180 levyisinä.

Petivaatteiden lisäksi valikoimissa on toki myös kaikkea muuta kivaa makuuhuoneeseen, kuten yöpöytiä, valaisimpia, tauluja, nojatuoleja ja mattoja. Noh, kaikkea. Sivuja on helppo käyttää ja toimitukset tulevat nopeasti, jopa ilman express-tilausta.

Meillä on tulossa makkariin vielä iso, koko ikkunaa vastapäisen levyinen vaatesäilytysjärjestelmä, jonka jälkeen pääsen vihdoin esittelemään huonetta vielä vähän tarkemmin. Kuitenkin makuuhuoneen keskiössä on kuitenkin sänky, joten tärkein tulikin jo tässä. Olettekos te muut muuten myös hurahtaneet jo pellavaan?

En ole tämän kammottavan pahoinvoinnin takia saanut tehtyä täällä uudessa kodissa edelleenkään oikeastaan mitään. Laatikoita on vieläkin ympäriinsä ja kaikki vähän vinksallaan. Kuitenkin viimeiset pari päivää on mennyt olon puolesta onneksi jo vähän paremmin. Luulen että kun tässä saa vielä vähän voimia kerättyä takaisin, niin täällä kotonakin alkaa vihdoin tapahtumaan.

Poikien huoneen suhteen minulla ei ollut aluksi juurikaan mitään hajua, että millainen siitä tulisi. Nyt kuitenkin kun olen saanut pyöriteltyä sitä tässä mielessä alkaa visio senkin suhteen selkiytymään. Poikien uusi huone on vähän vanhaa pienempi ja muistuttaa aikalailla vanhan Alppilan asuntomme lastenhuonetta. Myös tässä uudessa huoneessa päädyimme laittamaan sängyt päällekkäin, jotta tilaa leikeille jäisi enemmän.

Lastenhuoneessa haluan hyödyntää mahdollisimman paljon jo olemassa olevia huonekalujamme. Pikkuhiljaa tässä myös muiden huoneiden kalusteita miettiessämme huomasin että vanhalle Sting-hyllylleni ei taida löytyä paikkaa ja se vietiinkin jo kellariin. Tuntuu kuitenkin hölmöltä jättää yksi lempihuonekaluistani sinne pölyttymään ja pienen tuumailun jälkeen sille löytyikin paikka poikien huoneesta.

Ajattelin itseasiassa ostaa muutaman tikkaan sekä työpöydän (möin aikoinaan jossain mielenhäiriössä vanhan pöytälevyn pois) settiin vain lisää, niin siitä saa kivan koko seinän levyisen kokonaisuuden. Toiselle seinälle jää sitten kerrossänky sekä vanha kaappi. Oven vieressä on valmiina osittain upetettu kaappi peiliovilla ja vastapäätä iso leveä ikkuna.

Vanhoista kuvista saa vähän käsitystä siitä, millainen huone tulee ainakin nyt päässäni olevien visioiden mukaan olemaan. Toivon etten tule kyllästymään avohyllyillä oleviin kirkkaisiin väreihin, mutta tarvittessa siihen saa sitten ostettua kaappeja, joiden taakse vaikkapa kirjat saa piiloon. Suurinosa leluista tulee kuitenkin olemaan tuon vanhan kaappien kätköissä, poissa silmistä. Tai oikeastaan tässä muuton yhteydessä karsimme ihan hirvittävän määrän leluja pois. Jäljellä on oikeastaan enää vain legot, lautapelit ja askartelu/piirustuskamat.

Peukut siis pystyyn että tämä olo pysyisi jatkossakin jotenkuten sidettävällä tasolla ja päästäisiin vihdoin touhumaan ihan kunnolla täällä uudessa kodissa.

Tavallaan. Puolet laatikoista on edelleen purkamatta, mutta puolet kuitenkin jo purettu! Meillä on hienoiten järjestelty kellari mitä olen ikinä nähnyt ja osa näistäkin laatikoista vielä matkalla suoraan sinne. Tärkeintä on kuitenkin että tämä tuntuu ihan kodilta. Jopa kaaoksenkin keskellä tuntuu hyvältä. Kodin lisäksi uusi naapurusto ihastuttaa päivä päivältä enemmän, kun pikkukaduilta löytyy toinen toistaan ihanempia kahviloita ja ekohoitoloita.

Hommaa siis edelleen riittää, mutta tehdään mitä pystytään töiden ja muiden lomassa – hyvällä mallilla kuitenkin jo ollaan. Vai onko muilla näyttänyt jo ihan valmiilta koti reilun viikko muuton jälkeen? (Sanokaa pliis että ei).

Eilen suljettiin vanhan kodin ovi perässä viimeisen kerran. Vielä viime viikolla pakkaillessa tunsin suurta haikeutta tulevaa muuttoa koskien, mutta pestessäni eilen viimeisen kerran lattioita tunsin miten jokaisella pyykäisyllä etäännyin enemmän ja enemmän asunnosta. Lopulta lähteminen sieltä oli itseasiassa hyvinkin helppoa.

Ehdimme asua edellisessä kodissamme kaksi vuotta ja yksitoista kuukautta. Silloin sitä edeltävään asuntoomme oli tulossa putkiremppa, enkä kuumeisesta etsinnöistä huolimatta tahtonut löytää meille sopivaa asuntoa. Olin tuolloin kulkenut vuoden kyseisen talon ohi poikien silloiselle päiväkodille, kun yksi aamu jäin katselemaan taloa ja aloin miettimään, että millaistakohan siellä olisi asua. Talo ei ollut yhtään sillä alueella josta olin aiemmin uutta kotia etsinyt, mutta koska olin jo seuraavana päivänä avain kourassa katsomassa asuntoa, ajattelin että sen oli vain tarkoitus mennä niin.

Kolmeen vuoteen mahtuu niin paljon. Ihan aluksihan remppasin asunnon maalaamalla sen vitivalkoiseksi lattioineen. Asunnossa oli kolme isoa huonetta, joista yksi oli keittiö. Nukuimme aluksi aika pitkään kaikki samassa huoneessa, kunnes jossain vaiheessa tajusin ettemme tarvitse erikseen olohuonetta. Jokaisessa huoneessa meillä oli myös valtavat, yli kaksi metriä korkeat ikkunat, joista kolmen ikkunan yläpuolella räystään alla oli vuodesta toiseen linnunpesät. Ikkunoista tulvi ihanasti valoa sisään ja ohiajavista junista heijastui kauniita liikkuvia valopilkkuja pitkin seiniä.

Poikien kasvun seuraamisen lisäksi asuntoon liittyy paljon hauskoja muistoja myös kavereiden kesken. Illanistujaisia, brunsseja, festarihotelleja ja parit jatkotkin. Silloin kun vielä snäppäsin aktiivisesti, tuli aika monta kertaa myös heiluteltua varpaita auringonsäteissä, kuvailtua aamukahvia ikkunalaudalla ja istuttuttua usein myös illan päätteeksi joku rappukäytävässä tai keittiön loisteputkilampun valossa höpöttämässä.

Muistelin juuri ig-storyssä sitä, kun muutama vuosi takaperin Flown aikaan istuin rapussa 1,5 tuntia snäppäämässä. Kaverini oli meillä yötä ja lähtenyt aiemmin deittinsä kanssa, joten luulin heidän olevan meillä. Olin nimittäin yllättänyt samaisen kaverin meiltä kerran aiemminkin, joten en tällä kertaa halunnut kokea samaa. Siellä minä sitten avauduin rappusilla istuen, tehdessä ehkä samalla snäppihistorian pisimmän storyn. Lopulta uskallauduin kotiin, vain huomatakseni ettei siellä ollutkaan ketään.

Myös naapureista ja pihapiiristä ylipäätään on myös hyvät muistot. Samoin huoltomiehestä, joka kolmannen kerran parin kuukauden sisään tullessaan avaamaan minulle ovea, kun avaimeni olivat jääneet kotiin, alkoi antamaan minulle kanta-asiakas alennusta ja jopa yhden kerran ihan ilmaiseksi.

Toki kaikkien ihanien juttujen lisäksi muistissa on myös ikävempiä juttuja, kuten koiranpennun tulo ja siitä luopuminen, alakerran hippikommuuni ja trancen kuuntelu täysillä, sydänsurut  ja toimimaton lämmitys. Mutta kuka nyt sellaisia jaksaa muistella.

On jännä ja ihanan kutkuttava tunne kun kaikki tämä on vasta edessä. Kolme yötä takana uudessa kodissa ja kaikki muistot vielä edessä. Sen voin kuitenkin jo varmaksi sanoa, että täällä on hyvä olla. Meidän kodissa. Heippa vaan ja hyvästi vanha!

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Eilen minusta tuli täti ja loppuviikosta vaihtuu niin koti kun kaupunginosakin – löysimme vihdoin sopivan asunnon! Tai oikeastaan se löytyi jo muutama kuukausi sitten, mutta virallista tästä tuli vähän ennen joulua. Uusi koti on ihana, 50-luvun arkkitehtuurinen helmi (ko. arkkitehdin itselleen alunperin suunnittelema huoneisto) kauniilla puisto-alueella. Neliöitä asunnossa on parisenkymmentä lisää, mikä tarkoittaa omia makkareita sekä kahta vessaa – vihdoin!

Vaikka olen todella innoissani muutosta on samalla haikeaa jättää vanha kotimme. Tämä on ollut ehdottomasti yksi lempipaikoistani asua, ja näihin kolmeen vuoteen on mahtunut paljon. Hullua ajatella että puoli vuotta taaksepäin minulla ei ollut vielä mitään käsitystä että elämä saattaa heittää tällaiseen tilanteeseen.

Muutto tuo arkeen myös omat uudet haasteensa, nimittäin lasten kuskaamisen kouluun ja eskariin. Luulen että hetken toteuttelun jälkeen sekin alkaa sujua. En liene nimittäin ainut vanhempi jonka täytyy kulkea muutama kilometri lapsia viemään. Mutta on tässä tullut jopa autokouluun menemistä tämän takia mietittyä.

Uudessa kodissamme tähän mennessä suosikki-asioita on kauniit alkuperäiset lattiat, isot ikkunat, avotakka sekä söpö pieni parveke. Vähemmän suosikki-asioitani on tällähetkellä vatsataudissa pakkaaminen ja tavaroiden läpikäynti.