Niin kun viime viikolla jo kerroinkin, meillä meni sisutustussuunnitelmat ihan uusiksi. En muista milloin viimeksi olisin tarttunut näin hanakasti tuumasta toimeen, kai se on tämä kevät. Viimeiset pari päivää olen heilunut täällä milloin maalitelan milloin ruuvimeisselin kanssa. Tavaraa on kannettu ulos ja sisään ja suunnilleen joka ikinen huonekalu on vaihtanut paikkaa.

Parasta tässä muutoksessa on ehkä kuitenkin ollut järjestelmällistäni neitsyt-mieltäni tyydyttävä tavaroiden karsiminen. Reilu vuosi sitten muuttaessa tuli laitettua aika paljon tavaraa kiertoon, mutta kummasti sitä vuodessa ehtii kerääntyä. Vielä pitäisi pari kaappia (ja kaikki lasten lelut, argh) käydä läpi, mutta ainakin isommat rojut ovat poissa silmistä. Tämän lisäksi olen pyyhkinyt pölyt ja liat i h a n kaikesta. Kaikista tavaroista, pinnoilta, ovista, listoista, taulujen ja kaappien päällisistä, kaikesta. Tekeminen kenenkään kotona tuskin ikinä loppuu, mutta jo tällainen vähän isomman luokan kevätjärkkäily saa kyllä mielen piristymään.

Vaikkakin toistaiseksi täällä on vielä aikaa kaaos. Huoneet alkavat kuitenkin hahmottua ja ehkäpä huomenna pääsen jo nappaamaan jotain kuvia! Kun itse olen ihan kevätpäissäni mietitään sisustuskaupoilla jo tulevaa syksyä. Kivasti inspiraatiota saa jo kuitenkin näistä Marimekon uusista kuvista. Marimekolla on muutenkin tosi kiva tapa esitellä uudet sisustustuotteensa. Nimittäin sisustaa kokonainen ihan tavallinen koti niillä, jonne pääsee sitten kyläilemään ja ihmettelemään. Tässä Marikodissa siis Marimekon tulevaa syksyä. Hauska yhteensattuma muuten, että meille on myös tulossa vihreä sohva ja uusia viherkasveja. Myös samanlainen karvamatto löytyy jo ennestään ja rottinkituoliakin olen miettinyt.

Kodinlaittoprojektia olen päivittänyt snapchattiin, @minttummm, vielä ehtii mukaan katsomaan (ja pudistelemaan päätään) 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Lauantait jotka tuntuvat sunnuntailta ilman lähestyvää maanantaita. Parasta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Alkaako teillä muillakin soimaan heti Samuli Edelman päässä tuon otsikon lukemisen jälkeen? Sori, mutta en olisi voinut asiaa muuten ilmaista. On vaan niin ihana valo!

En muista kuinka monta kuukautta sitten olen viimeksi herännyt ennen herätyskellon soimista. Tästä kiitos yhä aiemmin nousevalle auringolle ja kymmenen senttiä liian lyhyelle makkarin pimennysverholle. Aamut ovat olleet minulle aina todella vaikeita, mutta kun saa herätä luonnollisesti pikkuhiljaa lisääntyvään valoon, on se paljon miellyttävämpää kun yhtäkkiä pirisemään alkavaan herätyskelloon.

Ja voi kuinka olenkaan kaivannut aamuauringon lisäksi valoisia iltapäiviä. Ei ole kauaa aikaa siitä kun kotimatkalla päiväkodista oli jo ihan säkkipimeää. Nyt vielä kuuden aikaan illalla keittiöön porottaa aurinko. Aika ihanaa piemän talven jälkeen viettää aikaa lasten kanssa työpäivän jälkeen niin että on vielä valoisaa.

Ihana valo. Sinä olet aurinko <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Vuoden asumisen jälkeen makkari on edelleen se paikka, missä ei ole juurikaan sisusteltu mitenkään. Alusta saakka olen miettinyt, että miten vuokrakaksion saisi järkevästi jaettua kahdelle lapselle ja yhdelle aikuiselle. Mielessä on ollut niin parvea kun makuusopen virittelyä olkkariin, tai jopa tilavaan keittiöön. Edellisessä kodissamme, joka oli myös kaksio, nukuin olkkarissa eikä se ollut minusta loppupeleissä kauhean kiva ratkaisu. On toimivampaa että huoneissa joihin ne on tarkoitettu, tehdään myös niihin kuuluvia toimintoja. Eli olkkarissa oleskellaan ja makkarissa nukutaan jne.

Onkin ollut paljon kivempi täällä uudessa kodissa nukkua kaikki makkarissa, vaikka se onkin kaikille yhteinen. En sinänsä kaipaa omaa tilaa tai yksityisyyttä, muutenkin melkein joka yö jompikumpi (tai molemmat) kömpii viereeni nukkumaan. Mutta tiedän, että se yksityisyyden tarvitseminenkin tulee pian. Kaapo menee syksyllä kouluun ja itsellänikin alkaisi pikkuhiljaa olla aika löytää joku vähän isompi uniseuralainen. Suurin tarve on kuitenkin tilojen ja toimintojen rajaaminen. Olisi kiva saada itselleni harmooninen makkari ja rajata se lelu -ja lasteenmaailma sen ulkopuolelle.

Olen huomannut, että välillä ajatukset kannattaa vain jättää muhimaan ja mielummin sitten asua vaikka vähän keskeneräisessä asunnossa, kun tehdä hätäisesti päätöksiä ja korjailla niitä sitten myöhemmin. Jokin aika sitten vaihdoin omani ja poikien kerrossängyn päittäin ja idea iski kun salama kirkkaalta taivaalta. Väliseinä! Makkari kun on melko tilava ja huoneeseen pääsee kulkemaan kahdesta eri ovesta – joten sen voisi hyvin jakaa kahtia. Miten en ollutkaan tajunnut tätä aiemmin? Kaikkea muuta kun olin itsekseni ja kavereiden kanssa miettinyt.

En suinkaan rynnännyt heti rautakauppaan seinätarvikkeita ostamaan, vaan parasta mahdollista vaihtoehtoa pyörittelin pitkään mielessäni. Oman haasteensa projektiin nimittäin tuo reilu kolmen metrin huonekorkeus, joten ihan kaikki vaihtoehdot eivät ole mahdollisia. Lopulta päädyin sitten mittatilaustyönä tehtäviin liukuoviin. Kolme 120cm levyistä ovea saa työnnettyä sivuun, mutta niillä saa halutessaan myös koko huoneen jaettua kahtia. Liukuovi-asia etenee nyt pikkuhiljaa, mutta tapahtuu joskus lähitulevaisuudessa. Joten siitä myöhemmin tarkemmin lisää!

Tämän tulevan huoneenjakamisen myötä myös muu inspiraatio makkarin laittoa kohtaan heräsi. Omaan makkariini on jo matkalla uusi sängynrunko. Ihan vain siksi että tuo Ikean 59 euroa maksanut sänky on rehellisesti sanottuna aivan paska. Seinään tulee myös hieno betonityylinen harmaa-vaalenpunainen pinta ja jotain pientä kivaa, hyllyä, taulua, lamppua ja sensemmoista.

Poikien puolelle on hankintalistalla isompi kerrossänky ja tuohon seinälle, jossa on nyt pieni lipasto, on tulossa poikien oma työpiste hyllykköineen. Takaseinään tulee todennäköisesti myös sinisävyinen maali. Tarvitaan myös uusia lamppuja, uusi matto ja jotain kivaa seinille. Että sellainen pikkuprojekti!

Olisi kiva kuulla jos jollain on ollut samantapaisia tilojen jakamisprojekteja. Ja koska tirkistely kiinnostaa myös aina, olisi mielenkiintoista kuulla miten muilla nukkumisjärjestelyt on hoidettu pienissä asunnoissa?

_{Kuvissa näkyvät Bobblesit, Duux-yövalo ja Iittalan laatikko ja jakkara saatu.}

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Olisi voinut kuvitella että ensimmäisestä kodista, johon poikien kanssa muutimme eron jälkeen, olisi ollut kovin haikea lähteä. Mutta oikeasti vaikeinta oli muuttaa pois rakkaasta kaupunginosasta, Alppilasta. Vaikka emme muuttaneetkaan kun reilun kilometrin päähän, niin muuton myötä muuttui myös paljon muutakin kun pelkkä postinumero. (Tuliko edelliseen lauseeseen nyt tarpeeksi monta muuta?) Emme enää olleet Alppilalaisia. Se tuntui oudolta, koska Alppilalaisuus oli muodostunut osaksi identiteettiäni. Kumpikaan pojista ei ole ikinä asunut missään muulla, joten siinäkin mielessä muutto tuntui haikealta. Taakse jäivät tutut kulmat – se söpö kettutarra siinä vesirännissä. Kaupat – ihmetteleeköhän se Alepan myyjä mihin ollaan kadottu? Kahvilat – koska tuore pulla on vaan niin hyvää. Divari – sinne pystyi mennä höpöttelemään ja hengailemaan jos kotona ei ollut tekemistä. Baari – jos netti ei toiminut, avaimet olivat jääneet kotiin sekä perinteset mustikkashotit tyttöjen kanssa. Ravintolat – pizzeria, kaksi kiinalaista, kaksi sushipaikkaa sekä Weeruska parin askeleen päässä olivat tosin vaa´an lukeman kannalta hieman haastavia naapureita. Lisäksi kaikki ystävät, naapurit, leikkipuisto ja muuten vaan tutut kasvot katukuvassa – kaikkia niitä on usein ihan kauhea ikävä.

Vanhaa kotia ei niinkään ole ikävä, vaikka kiva sekin oli. Enemmän ne on ne kaikki muistot jotka saavat haikean olon. Vaikkakin näkymä Alppilan kattojen yli oli kyllä huikea. 50 neliön kaksio tuntui ihan hyvältä silloin sinne muuttaessamme, mutta pikkuhiljaa se alkoi käymään liian ahtaaksi. Kaipasin enemmän avaraa ja yhtenäistä tilaa. Koska uutta sopivaa asuntoa ei meinannut millään löytyä ja lähestyvä putkiremppakin kolkutteli jo oven takana oli pakko laajentaa aluerajausta. Ja sitten löysinkin heti tämän nykyisen kotimme. Kaksio tämäkin, mutta melkein 30 neliötä isompi.

Vanhasta kodista mieleen on jäänyt pieni keittiö ja minipieni ruokapöytä jonka äärellä tuli usein istuttua. Samoin olkkarin seinään taiteilemani mustat pilkut, olkkarin hyllyn päällä olevan A (niinkuin Alppila) valokirjain sekä keittiön liitutauluseinä. Rapun hissi muodostui parin vuoden aikana myös todella legendaariseksi. Sillä oli jopa häshtägikin. Olisikin hauska joskus laskea, kuinka monta peiliselfietä tulikaan siellä otettua. En melkein ikinä pitänyt verhoja kiinni, eikä myöskään monikaan vastapäisessä talossa. Niinpä hekin tulivat aika tutuiksi, ja tuntui jotenkin turvalliselta kun ympärillä oli kokoajan elämää. Halusimme kovasti lemmikkiä, mutta emme voineet ottaa. Joten ruokimme joka aamu talitinttejä keittiön ikkunalaudalla. Sinne muutaessamme Elvis nukkui vielä pinnasängyssä ja minun sänkyni olkkarissa toimi päivisin sohvana. Keittiöön ei mahtunut tiskikonetta, en kertakaan pessyt parvekelaseja ja suihkun viemäri veti huonosti. Suoraan alakerrassa asui myös vanha ja aina iloinen mummo, joka ei ikinä valittanut melusta. Tosin autoin häntä säännöllisesti roskien viemisessä ja kauppakassien kanssa. Hyviä muistoja. Mitä te muistatte näistä meidän vanhoista ajoista? Onko meidän vanhasta kodista jäänyt jotain tiettyä mieleen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.