Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat edellisessä postauksessa, että astiahyllyssä on jotain uutta. Nimittäin kahvikone. Mutta saa olla todella tarkkasilmäinen, sillä laite on samanlainen kun edellenkin – päivitetty malli vain. Lähes neljä vuotta palvellut kone oli edelleen toimiva, mutta Nespresso lähetti meille uuden, vielä kätevämmän Lattissima Touch koneen kesälahjaksi ja haastoivat samalla kertomaan vähän suhteestani kahviin.

Tänään kävi sellainen hassu juttu. Pikkuveljeni soitti ja kysyi saisiko viedä pojat pariksi tunniksi tekemään jotain kivaa. No tottakai se sopi! He lähtivät porukalla jätskille ja snadistadiin, ja arvaattekos mitä minä tein? Hoidin kaikki rästissä olevat sähköpostit? Aloin siivoamaan? Ripustin aamusta asti koneessa olleet pyykit? No ehei, kaivoin kasan lukemattoa lehtiä ja keitin kahvit.

Suhteeni kahviin on siis se, että rakastan sitä. Ja rakastan eritysesti tuota kapselikahvikonettani. Jos en aamulla syystä tai toisesta saa kahviani, ei päivä lähde käyntiin ollenkaan. Väsyttää vielä seuraavanakin päivänä. Kahvia tulee päivässä juotua sellaiset 1-4 kuppia. Reilu vuosi sitten jätin hetkeksi kaikki maitotuoteet ja samalla opettelin ensimmäistä kertaa juomaan kahvini mustana. Nykyään juon kahvini maidon kanssa hyvin harvoin, silloin kun haluan herkutella. Latte tai cappucchino punaisella maidolla maistuu silloin paremmalta kuin mikään muu.

Nespresson kahvikapseleita löytyy kymmenissä eri mauissa ja vahvuuksissa. Lisäksi aina välillä tulee erilaisia sesonkimakuja. Jokaiseen kapseliin on kätketty maailman hienoimpia kahvilaatuja, joiden taidokkaasta sekoituksesta, paahtamisesta ja jauhamisesta vastaavat palkitut kahviasiantuntijat. Juurikin nyt kun juon kahvin mustana, maistan siinä todella hyvin erilaiset nyanssit. Lemppareitani on tällä hetkellä mm Rosabaya de Colombia, Arabica-kahvilaatujen pehmeä sekoitus, jonka maussa on viinimäisiä ja punaisten marjojen aromeja. Dharkan jossa Latinalaisamerikkalaiset ja aasialaiset Arabica-kahvipavut yhdistyvät kaakaon ja viljan aromeihin sekä silkinpehmeään koostumukseen sekä herkutteluun Vanilio joka on yhdistelmä samettisen vaniljan ja miedon Livanto Grand Cru -kahvin aromeja. Kahvikapselit voi sellaisinaan kierrätää metallin mukana. Näittekin ehkä myös samaisista kapseleista tehdyn mekon viime Linnan juhlissa?

Nespressolta löytyy monenlaisa kapselikoneita eri tarpeisiin, minä olen eniten tykästynyt tähän Lattissimaan. Ensinnäkin se on ulkonäöllisesti makuuni, kivan simppeli ja eleetön. Mutta parasta siinä on kuitenkin se, että se tekee kaiken vain yhdellä napin hipaisulla. Halusi sitä sitten nopeasti sen mustan kahvin aamulla tai sitten hemmotella itseään isolla latella, kaikki onnistuu. Uudessa koneessa on kivaa myös se, että siitä saa valittua pelkän maitovaahdon, joten lapsillekkin saa nopeasti kuumat kaakaot 🙂

Noita kapseleita saa tilattua netistä tai sitten ostettua suoraan Keskuskadun Nespresso Butique myymälästä. Siellä on muuten yksi kaupungin parhaimmista asiakaspalveluista. Joten jos oma kone kiinnostaa, kannattaa suunnata sinne niitä testailemaan ja eri kahvilaatuja maistelemaan.

Minulle siis kahvi on osa päivää eikä se siinä sen ihmeemmin näy. Saatan kotona puuhaillessa litkiä kupin tai pari siinä sivussa. Tai sitten erityistilanteissa juoda sen hartaudella, juurikin vaikka lehtipinon kera. Vauvavuosista oppineena, pystyn edelleenkin hyvin juomaan kahvini myös kylmänä jos se johonkin unohtuu. Myös erilaiset kahvidrinkit ovat tulleet näin ”aikuisena” suosikeiksi.

Minkäslaiset suhteet teillä on kahviin? Omasta ystäväpiiristä löytyy niin monenlaisia juomia ja jotenkin on silti aina niin eksoottista kun joku sanoo ettei juo kahvia, tai mitään kuumia juomia ylipäätään! Entäs mitä tykkäätte näistä nykypäivän erilaisista kapselikoneista vai onko perinteiset pannukahvit se juttu?

Postaus toteutettu yhteistyössä Nespresson kanssa

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pienistä asioista nauttiminen. Kauniista sanasta, lapsen riemusta, yhteisestä lukuhetkestä, päikkäreistä, sahaa laivaavasta naapurista, auringon pilkahduksesta, siitä pienestä perhosesta joka pyörähtää vatsassa jotain tiettyä ihmistä ajatellessa. Onnenhetkiä tässä ja nyt.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

No ei tuo pitkään vellonut koirakuume ainakaan helpottunut tämän pienen ruttunaamaisen pääsiäisvieraani myötä. Mutta palautti se kyllä mieleen sen, millaista se koiran omistaminen on. Ihanaa mutta sitovaa.

Pojat ovat jo pitkään jo toivoneet koiraa ja itse olen myös aivan koiraihminen. On tuntunut, että tästä huushollista (uskokaa tai älkää) puuttuu vielä se lemmikki. Mikään muu vaihtoehto ei tunnu niin luonnolliselta kuin koira. Ja nyt jonkin aikaa minulla on ollu sellainen tunne, että pojat ovat tarpeeksi vanhoja ja kaikki rullaa niin hyvin että sellainen olisi mahdollista ottaa. Ihan kauhea koiranpentukuume on siis täällä päällä!

Hoitokoirana, rasnkanbuldoggiherra Zlatan, on ollut oikein hyvin käyttäytyvä ja helppo tapaus. On ollut ihana käydä sen kanssa jopa parin tunnin lenkeillä Töölonlahdella ja keskuspuistossa, kun lapset ovat olleet pääsiäisen vietossa isällään. Tai no, aamulla edellisillan omien ulkoilujen jälkeen lenkillä käynyti ei ehkä ollut ihan niin kivaa. Mutta muuten.

Tässä samalla olen pohtinut sitä toista puolta. Nyt vapaana viikonloppuna, kun ei ole kiire minnekkään, sitä voikin hyvin vain ulkoilla ja keskittyä koiraan. Mutta entäs sitten arkena kun oravanpyörä taas alkaa. Kun välillä tuntuu ettei aika riitä siihen normaaliinkaan arkeen, kuten vaikka ruoan laittoon. Ei sitä silloin ole myöskään aikaa kolmea kertaa päivässä käydä koiran kanssa kunnon lenkillä. Tai entäs kaikki lomamatkat tai tyttöjen viikonloput. Seuraavan 15 vuoden ajan…

Ajatus omasta koirasta on ihana, kasvattaa se pienestä pennusta saakka. Kuinka paljon iloa siitä olisikaan. Ja työtä. Omantunnontuskia liian lyhyistä aamulenkeistä. Mutta sitten taas toisaalta, olisi se kaikki kyllä sen arvoista.

Edeleen ikävöin vanhaa koiraamme, joka kuoli muutama vuosi sitten 14 vuoden ikäisenä. Kinusin sitä äidiltäni todella pitkään ja lopulta sen sitten sain. Muistan vielä kuinka nukuimme ensimmäisen yön koira kainalossani. Muistan myös kuinka se ei millään oppinut sisäsiistiksi, kuinka se söi kenkäni ja reppuni. Järsi jopa tuolin jalat. Muistan kuinka se aisti heti jos olin allapäin. Kuinka se tuli viereeni lohduttamaan kun minulla oli pahamieli. Millaiset onnenhepulit se saikaan kun ensilumi satoi tai kun se pääse kesällä uimaan mereen. Odie oli rodultaan Portugalinvesikoira ja sellaisen haluaisin nytkin.

Lähdemme parin viikon päästä Espanjaan ja mietin että toisin sieltä koiran mukanani. Mutta vaikka niin kauheasti sitä poikien kanssa haluaisimme, mietin että pitäisikö sittenkin odottaa ja miettiä vielä. Vaikeaa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Keittiön ikkunasta näkee päiväkodin pihalle. Aamulla on hauska tarkkailla että ovatko kaverit vielä ehtineet pihalle leikkimään, kuka nyt kävelee päiväkodille tai vieläkö aamupiiri on meneillään. Sitten vaan haalarit niskaan ja kipittäen tien yli pihaan. Aika erilaista sen vuoden ajan 2 kilsan päästä matkaamisen sijaan.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Tietysti on ihanaa kun aurinko vihdoin taas paistaa ja pitkän ja pimeän talven jälkeen valoa taas riittää. En edes muistanut mihin kaikkiin asuntomme kolkkiin ne auringonsäteet uloittuivatkaan. Auringosta saa energiaa, uutta puhtia, ideoita ja hirveän vimman päälle tehdä kaikkea uutta. Samaan aikaan se on todella väsyttävää.

Oikeasti, olen ihan poikki. Kevään ja auringon myötä tulee myös hirveästi kaikkea tekemistä ja jos jokaisesta auringonsäteestä ei nauti täysillä tai käytä hyödyksi, tulee kaiken päälle vielä huono-omatunto. En turhasta yleensä stressaa, mutta nyt en oikein voi muuta. Stressi muutosta ja kaikesta siihen liittyvästä on sekoittanut ihan koko kropankin. Tässä on kuulkaa tehty raskaustestiä ja epäily syöpää ja vaikka mitä, kunnes tajusin että tosiaan kaiken takana on stressi. Ja tuo ihana aurinko jostain syystä vain pahentaa sitä.

Oma tapani paeta stressiä ja alati kasvavaa tehtävälistaa on nukkuminen. Ja se onneksi onnistuu. Oikeastaan vähän liian hyvinkin. Nukkuessa pääsee hetksi lepuuttamaan väsynyttä mieltä, mutta samalla menee tehokasta puuhailuaikaa hukkaan. Ja sekös taas stressaa lisää. Mutta yritän olla itselleni vähän armollinen, jos tuntuu että herkkä mieli ei enää kestä tavararöykkiöitä niin saan sitten luvan pitää aivot narikkaan, vaikka niiden päikkäreiden avulla.

Toivottavasti ette ota tätä valitusvirtenä. Itsehän olen muuttoni järkännyt, uudessa kodissa odottaa vielä lattioiden maalaus operaatio ja olen haalinut vielä hirveästi kunnostettavia huonekaluja tähän kaiken päälle. Niin ja muuttoa edeltäviksi viikoinlopuksi on toki vielä reissut toisiin kaupunkeihin. Ja tulevatpa ne koulun pääsykoetehtäätkin juuri sopivasti tähän samaan. Ainiin ja avoimen kurssi alkaa kaksi päivää ennen muuttoa. Niin ja oliko meillä joku omakin elämä ja arki tässä samassa, pitääkö mun silti pestä pyykkiä, siivota, tehdä töitä ja ruokaa tämän kaiken keskellä? Mutta en siis valita. Halusin kirjoittaa tästä siksi, että varmasti joku muukin tunnistaa itsessään saman. Onko se nyt kevätväsymys vai mikä. Se on jännä, kun valoa ja aurinkoa on odottanut ja sitten kun se vihdoin tulee, se onkin väsyttävä ja raskas asia. Tai juuri sen auringon ja kevään koittaessa halii innoissaan itselleen hirvästi uutta tekemistä, tai pyöräyttää koko kodin ylösalaisin ja sitten huomaakin ettei energia riitäkkään.

Enpä olisi uskonut että stressi saa koko kropankin näin sekaisin. Ei ihme että muuttoa kutsutaan yhdeksi elämän stressaavimaksi asioiksi. Enkä ikimaailmassa olisi uskonut että ihana rakas aurinko saa olon näin väsyneeksi. On tämä elämä vaan kummallista, aina vaan se jaksaa yllättää. Onneksi kuitenkin tästä kaikesta seuraa jotain hyvää. Pitää vaan muistaa että kaikki on meillä ihan tosi hyvin ja ihania asioitahan nämä ovat. Saadaan ihana uusi koti ja minä pääsen vihdoin opiskelujen ohessa tapamaan uusia ihmisiä ja jumppaamaan aivoja.

Onko muillakin keväyväsymystä ilmassa tai vaikuttaako kevätaurinko teihin väsyttävästi?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.