– Join vaaleanpunaisen babyshower-shampanjani kukkivan kirsikkapuun alla
– Yritin jumpata kotona ja se oli aika hirveää (kaipaan uimaan ja salille)
– Ihmeteltiin kevätsäätä, eli ihanaa auringonpaistetta ja yhtäkkiä yllättäviä raekuuroja
– Kestovärjäsin itse omat ripset ja leikkasin lapsen hiukset
– Juhlittiin pääsiäistä ja Vappua
– Tehtiin perheen kesken pieni muutaman yön maisemanvaihdos Hankoon
– Muuten oltiin vain kotona tai ulkoilemassa eikä nähty ketään
– Välitin mummille synttärikukat lähetillä
– Luonto heräsi
– Siitepölyallergia vaivasi
– Pyöräilin yksin toiseen kaupunginosaan ja se tuntui luxuslomalta
– Pyöräilin myös kerran yksin keskellä yötä ja sekin oli ihanaa
– Oli ihan liian aikaisia aamuja
– Myy oppi katsomaan lastenohjelmia
– Sattuneita haavereita 8 kpl, missattuja Meet-tunteja 4 kpl, koko perheen yhteisiä pyöräretkiä 3 kpl, leikkipuistossa vietettyjä tunteja n 90, juotuja kahvikuppeja 59 kpl, hermoromahduksia 75659764 kpl, omia päiväunia 3 kpl, kaatuneita (tai kaadettuja) vesilaseja 19 kpl, vaihdettuja kukkamultia / levottuja leipiä / pestyjä ikkunoita 0 kpl

Arki-sarjassa julkaistaan vuoden joka viikolta arkisia tapahtumia, jotka ovat tallentuneet puhelimeen. Viikko 15 & 16.

Arki, eli elämämme, on tuntunut viime viikkoina ajoittain selviytymisestä tunnista toiseen, aamusta iltaan – ja sitten taas alusta. Eristäytymisviikkoina on tullut koettua koko tunteiden kirjo laidasta laitaan ja tällä hetkellä se on totaalinen tylsistyminen. Lapsille rutiinit ovat äärimmäisen tärkeitä, etenkin vielä näin poikkeusiakana, mutta itseäni seuraavasta toiseen samalaisina toistuvat päivät alkavat jo vähän hajottaa.

Sitten katson näitä kännykkäräpysä viimeiseltä kahdelta viikolta. Retkiä eri leikkipuistoihin, pyörälenkkejä, kävelylenkkejä, kukkaan puhkeava luonto, yllättäviä raekuuroja, maalaussessioita, yhdessäoloa, syömistä, syömistä ja syömistä. Tajuan, että nuo tuskalliselta tuntuvat, kuolettavan tylsät hetket ovat vain hetkiä. Ehkä me nodatamme päivästä toiseen samaa aikataulua, mutta kyllä päivissä on silti aina jotain vaihtelua.

Ei se silti aina helppoa ole, joskus se kaksi tuntia päivällisestä iltakylpyyn tuntuu ihan tuskastuttavan pitkältä ja vaikealta ajalta kuluttaa. Taapero tuo tavallaan oman haasteensa hommaan ja koko perhe toimii hänen ehdoillaan. Olisihan se välillä mukava aloittaa koko perheen kesken Monopoli-sessiot, kaivaa kaikki pikkulegot esiin, joogata tai vaihtaa kukkien mullat, mutta tässä elämäntilanteessa se jääköön haaveeksi vain.

Mutta onhan se mukavaa myös luuhata päivästä toiseen ympäri puistoja, pihoja ja metsiä – välillä sitä pitää vaan vähän muistutella itselleen. Plärätä niitä jo kuluneita kuvakirjoja läpi, rakennetaan duploilla, tehdään lounaaksi perunamuussia ja sitten taas vedetään ulkovermeitä niskaan. Ja sama alusta. Onneksi meillä on kuitenkin tämä. Vaikka se tuntuu välillä tuskaiselta tai tylsältä, miltä tuntuisikaan elo ILMAN tätä.

Vanhemmat postaukset:
ARKI 1 & 2, ARKI 3 , ARKI 4,  ARKI 5, ARKI 6,  ARKI 7, ARKI 8,  ARKI 9,  ARKI 10,  ARKI 11,  ARKI 12,  ARKI 13 & 14

En nyt sanoisi että olo olisi yhtään energisempi vihdoin väistyneen kaamoksen jälkeen, mutta keväinen jo pitkälle iltaan viipyilevä valo on antanut jälleen inspiraatiota valokuvaamiseen. Rakastan sitä tunnetta, kun jopa leivänmuruset pöydällä näyttävät kaunissa valossa eritysen kuvaukselliselta ja ennenkaikkea sitä, kun pimeän kauden jälkeen sitä tarttuu taas ihan erilaisella fiiliksellä siihen kameraan. Sitä miten helpolta ja luonnoliselta se taas tuntuu, kun valoa tulvii kaikkialta.

Olen aina tykännyt taltioida kaikista eniten niitä arjen ihan tavallisia hetkiä. Kuten tässä, lapsia syömässä valmistaikinaan tehtyä rahkapiirakkaa. Ei mitään sen ihmeempää, mutta silti juuri siinä hetkessä koko maailmani.

Joku sanoi minulle joskus, ettei hetkessä pysty elämään tai olla täysillä läsnä kameran läpi. Olen täysin eri mieltä. Ehkä se riippuu myös ihmisestä, mutta nimenomaan juuri sen hetken taltoiminen ja kaiken muun ympäriltä poisjättäminen on mitä parhain tapa asettua siihen hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Se riippuu varmaankin paljon myös siitä, kuinka paljon kuvaa. Jos kuvienotto tapahtuu itsestään, miettimättä, kuten minulla, on helppo keskittyä vain siihen itse tilanteeseen. Kamera ikäänkuin räpsii silloin itse automaattisesti.

Ja kun kameran laskee käsistään, on  jo valmiiksi laskeutunut siihen hetkeen ja sulkenut kaiken muun pois. Voi vaan istua alas ja syödä piirakkaa. Unohtaa sen aiemmin viikolla aloitetun sokerilakon, koneessa odottavat pyykit, lukemattomat sähköpostit, puhumattakaan maailmantilanteesta. Nauraa vain piirakanmuruja pöydältä suullaan imuroiville lapsille ja tuntea vadelman kirpeyden suussaan, kunnes ulkona alkaa yhtäkkiä hullu raekuuro ja kaikki haluavat rynntätä parvekkelle sitä ihmettelemään.

Poikkeusaika ja poikkeusolot näkyvät ja tuntuvat suurten muutosten lisäksi ihan arjen pikkujutuissakin. Kuten siinä, että googlaan netistä ohjeita ripisien kestoväräykseen kotioloissa ja leikkaan itse lasten hiuksia. Me emme ole yli kuukauteen nähneet muita kun ydinperhettämme ja hoitaneet vain aivan pakolliset menot (kerran viikossa ruokakauppa, leipomo ja paristi alko, apteekki ja posti – apua onpa tässäkin jo monta) ja nyt sitä käsittää, miten paljon myös palveluita, kuten vaikka sitä parturia, tulee käytettyä.

Miten itsestäänselvyytenä sitä onkaan pitänyt sitä, että kotimatkalla uimahallista tullessa voi käydä lähikosmetologilla laittamassa kulmat kuntoon tai piipahtaa päähieronnassa mirgreenin pitkittyessä. Mikä määrä sitä onkaan päivän aikana kontakteja ollut, vaikka työskentelen kotoa käsin. Pyörän vienti keväthuoltoon, uusi hoitoaine kampaajalta, kimppu tulppaaneita kukkakaupasta, korjattu laukku suutarilta, smoothie mukaan kahvilasta ja ratikalla ruokakaupan kautta kotiin.

Kun päivät ovat tuntuneet kaikki samanlaisilta ja tylsiltä, olen tajunnut myös sen, miten usein käytämme ihan vain ajanvietteeksisi näitä palveluita. On tuntunut paljon järkevämmältä tai ainakin mielekkäämmältä mennä sunnuntaikävelyllä hakemaan pullakahvit rantakahvilasta, piipahtaa kirpparilla tai kävellä pizzalle kun mennä VAIN kävelylle. Ihan hullua!

Ennen poikkeusoloja haaveilin ja suunnittelin hankkivani uudet ihanat lenkkarit kevääksi sekä monen vuoden jälkeen oli aika päivittää myös kevättakki. Nyt nuo suunnitelman tuntuvat ihan turhilta. Mitä minä nyt tällä kotioloissa ja metsässä ulkoillessa mitään sellaisia tarvitsisin? Tämä sai myös miettimään, että ketä ja mitä varten sitten loppupeleissä niitä uusia vaatteita haluankaan. Mitä järkeä laittaa pari sataa uusiin lenkkareihin jos kukaan ei edes nää niitä ja ennenkaikkea, mitä tämä ajatus kertoo minusta?

Paljon ajatuksia ja pohdintoja, niin hyvässä kun pahassakin on mahtunut poikkeusoloon. Niin paljon on muuttunut lyhyessä ajassa – maailmassa ja omassa päässä. Vaikka lapset pitävät kiireisenä on elämästä poistunut kuitenkin paljon sellaista joka suuntaan hötkyilyä. Kun ei tarvitsekaan suunnitella sitä kesän roadtrippiä tai juuri mitään muutakaan tulevaa, on aikaa tutkiskella omaa mieltä. Tässä on tullut lyhyessä ajassa opittua kaikenlaista uutta ja vanhaa itsestään ja kyseenalaistettua myös paljon. Onneksi tosiaan silti myös paljon hyviä ajatuksia ja oivalluksia on kriittisten juttujen sekaan mahtunut.

Mutta siis, alunperin lähdin kirjoittamaan tätä postausta esitellääkseni ne lapsen uudet hiukset. Niistä kun tuli yllättävän hyvät – mutta ajatus nyt lähti vähän kulkemaan omia polkujaan, hahaha. Palataan siis siihen kotiparturointiin myöhemmin!

– kevät alkoi ja aurinko rupesi viipyilemään iltaisin puiden latvoissa aina vaan pidempään
– ihmettelin monesti, mitä kello oikein on
– leikkasin uudet hiukset
– vähän tuskailin uusia hiuksiani
– olin vieraana podcastissa
– karsin vaatekaapista mustaa ja kaivelin tilalle kaikkea pehmoista
– käytiin mökillä
– siitepölyallergia alkoi
– olin viikon yksin lasten kanssa kotona
– ihmettelin iltaisin taivaalla kirkkaana näkyvää Venusta
– kävin innokkaasti salilla ja uimassa
– suunniteltiin tulevaa, iltoja kavereiden kanssa, juhlia ja maanteitse toteutettavia ulkomaanreissuja
– mietin minkäväriset sikakalliit lenkkarit ostan itselleni kaamoksesta selvitymislahjaksi
– yhteiskunta ja no, kaikki muuttui miltei hetkessä
– otin lapset pois koulusta
– lopetin julkisilla kulkemisen
– eristäydyimme
– kammottava epävarmuus täytti mielen
– vaihdoin makkarin järjestystä
– tuli hirvittävä huoli omasta ja muiden terveydestä
– tuli hirvittävä huoli omasta ja muiden taloudesta
– vietin monta iltaa strarttirahahakemuksen parissa (en saanut)
– perustin vihdoin sen oman toiminimen
– telkkari putosi ja hajosi
– selasin liikaa puhelinta, kun en oikein tiennyt mitä muutakaan tehdä- katsoin American Woman sarjan ekan kauden
– en lukenut yhtäkään kirjaa (paitsi lapsille iltaisin), uutisia senkin edestä
– unohdin lapsen nimipäivän
– oli kauniita päiviä ja auringonlaskuja
– tuntui kun luonto yrittäisi sanoa jotakin
– ulkoiltiin lasten kanssa paljon
– pyöräiltiin auringonlaskuun
– ei tarvinnut laittaa herätyskelloa kertaakaan soimaan
– saatiin viettää paljon aikaa perheen kanssa
– yhteisöllisyyden tuntu toi lohtua