Tänään oli päivä joka kuulosta tosi kivalta. Ja kyllähän se sitä olikin. Käytiin lasten kanssa brunssilla, museossa, silakkamarkkinoilla, katsomassa Allasta, kahvilassa ja shoppailemassa. Kotimatkalla haettiin lauantaikarkit ja päätettiin illan leffa. Mutta…

Tämä viikko on ollut todella vaikea. Pitkään kestänyt strong-independent-singlelady-fiilis katosi yhtäkkiä ja tilalle tuli epävarmuus, yksinäisyys ja alakulo. Jokainen haaste on tuntunut maailman suurimmalta vastoinkäymiseltä. Tuntuu että jokaikinen kaveri pariutuu ja muhii kotona parisuhteessa. Tuntuu että minä olen sinkkusekoiluineni vain hauskaa viihdettä muille. Saan seuraajilta viestejä, ”Täällä me joka ilta katotaan sun snäppejä ja nauretaan sun elämälle” tai vaihtoehtoisesti kaverin poikaystävä kuittailee huvittuneena, juuri sillä pahimmalla epätoivon hetkelläni, viimeisimmästä epäonnistuneesta deitistä. Kiitos hei, kiitos. Kiva että voin tarjota ainakin teille jotain hauskuutta elämään.

Saan olla onnekas, että seuranani on ainakin kaksi elämäni upeinta ja rakkainta ihmistä. Lapset. Etten ole ihan yksin. Ihana että voidaan tehdä yhdessä juttuja. Mutta…

Tuntuuhan se vähän säälittävältä hengailla joka viikonloppu vain lastensa kanssa. Muut käyvät puolisoidensa kanssa taidenäyttelyiden avajaisissa. Me lasten kaupungissa leikkimässä nukketeatteria. Se on kivaa, se on ihanaa.

Ja tottakai onni on myös ystävät. Joiden onnesta en voisi olla onnellisempi. En sentään ole (vielä) muuttunut katkeraksi tai muiden onnesta kateelliseksi. Mutta…

Mitäs jos tämä jatkuu aina vain näin? Joka toinen viikonloppu nään kavereitani, jotka pikkuhiljaa toinen toisensa jälkeen lähtevät illalla kotiin poikaystäviensä luo. Joka toinen viikonloppu tilataan lasten kanssa pizzat ja katsotaan piirrettyjä. Mitä sitten kun lapset ovat niin isoja etteivät halua enää hengata kanssani? Mitä sitten kun kaverit eivät jaksa täysin erilaista elämää viettävää sinkkuystäväänsä tai elävät vauvakuplassa? Nyt he jo suunnittelevat illallisia, jotka ovat vain pariskunnille. Se ajatus on helvetin pelottava. Siis jäänkö mä sitten ihan oikeasti ihan yksin?

En ymmärrä miten muut ihmiset tekevät sen. Löytävät kumppanin. Joo joo, se tulee kohdalle kun sitä vähiten odottaa jne. No en ole odottanut eikä silti ole näkynyt. Tai, eihän se tule sua kotoota hakemaan. No eipä ole tullut miljoonassa muussakaan paikassa vastaan.

Sitä alkaa pakostikin miettimään, että mitä vikaa mussa oikeasti on? Olenko mä oikeasti sitten niin ärsyttävä tai tyhmä tai pelottava tai ruma tai haiseva vai MIKÄ TÄSSÄ ON TÄÄ ONGELMA?! Siinä vaiheessa se on erityisen huono, kun tämä ajatus alkaa hallitsemaan elämää ja heijastua vaikkapa työhönkin.

Tällä viikolla olen nimittäin kyseenalaistanut myös koko blogin, tulevaisuuteni ja oikeastaan koko elämäni. Kun fiilis ei ole hyvä, tuntuu myös että koko korttipakka ympärillä alkaa hajoamaan. Tuntuu että kaikki mitä teen on jotenkin keskinkertaista, huonoa tai väärin. Tuntuu että minut on sysätty ulkopuolelle normaalista yhteiskunnasta. Ja miksi? Siis jonkun olemattoman miehen ja parisuhteen takia!?! Ihan paskaa.

Ja paskaahan tässä on vain ja ainoastaan se ajatus päässäni. Se tonnin painoinen kivi rinnassani. Muutenhan kaikki on aivan samoin, kun vaikka vielä kaksi viikkoa sitten, jolloin olin totaalisen tyytyväinen elämääni, onnellinen ja ylpeä saavutuksistani.

Tähän loppuun pitäisi varmaan kirjoittaa sellainen toivoa antava, kyllä tää tästä-tsemppikirjoitus. Mutta, ei tunnu nyt siltä. Kyllä mä tiedän että kyllä tää tästä ja asiat järjestyy ja blaa blaa. Mutta just nyt olo on aika paska, surullinen, voimaton. Sellainen ettei nyt jaksa ainakaan alkaa tässä mitään tsemppaajaa esittämään. Tein sitä alkuviikon, se vei viimeisetkin voimat. Antakaa mun rypeä nyt tässä vähän aikaa ja jos musta ei ala pariin päivään kuulumaan niin sitten saa tulla ravistelemaan rinnuksista että kamoon, ryhdistäydy jo. Tehdäänkö niin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Pieni suu höpöttää innoissaan taukoamatta. Posket ovat punaiset, housut tomuiset ja leuassa vekki. Suuri reppu ei meinaa pysyä vauhdissa mukana. Energia tarttuu. Taas yksi inspiroiva kouluviikko takana. Meillä molemmilla. Voin vain kuvitella miten huvittavalta näytämme kun puoliksi juosten, käsi kädessä ja reput selässä viiletämme viikonlopun viettoon.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olen taas viime aikoina yrittänyt seurata uutisista vain ne ihan välttämättömimmät jutut. Useimpina päivinä tekisi vain mieli ohittaa kaikki. Niin pahalta tuntuu. Uutiset ja kuvat kuolleista ja loukkaantuneista lapsista särkevät sydämen. On kuitenkin erityisen tärkeää ettemme sulje silmiämme kaikelta tältä kauheudelta. He ansaitsevat kaiken huomion ja apumme.

Siksi pistäkin nyt pystyyn pienen hyväntekeväisyyshuutokaupan.

Syyriassa on meneillään maailman laajin humanitaarinen kriisi. Perheet ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ja ajautuneet köyhyyteen menetettyään elinkeinonsa. Lasten oikeuksia rikotaan jatkuvasti räikeästi: lapsia tapetaan pommiskuissa, värvätään aseellisiin ryhmiin ja pakotetaan työntekoon ja naimisiin.

Syyrian sisällä apua tarvitsee kuusi miljoonaa lasta. 2,4 miljoonaa syyrialaislasta elää pakolaisina lähialueen maissa. Suurin osa Syyrian ulkopuolelle paenneista perheistä asuu epävirallisilla telttaleireillä Turkissa, Jordaniassa, Libanonissa, Irakissa ja Egyptissä. Telttaleireillä asuvat lapset elävät kurjissa ja epähygieenisissä oloissa, joissa taudit leviävät helposti. Leireillä on todettu muun muassa tuhkarokkoa ja A-hepatiittia. Usein lapset joutuvat myös käymään töissä.

Lähes puolet pakolaisina elävistä lapsista on jäänyt koulun ulkopuolelle. Syyrian sisällä 2,1 miljoonan lapsen koulunkäynti on keskeytynyt. Yli 10 000 lasta on surmattu. Yli 200 000 lasta elää piiritetyissä kaupungeissa, joissa olosuhteet ovat äärimmäisen vaikeat. Yli 80 % Syyrian väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, tämä tarkoittaa seitsemää miljoonaa lasta. 70 % syyrialaisista kärsii puhtaan veden puutteesta.Yli miljoona lasta on jäänyt ilman perusrokotuksia. Vain kolmasosa sairaaloista on toiminnassa Syyriassa.

Olen onnekseni saanut tehdä hyväntekeväisyysyhteistyötä UNICEFin kanssa muutama vuosi sitten, sekä päässyt paikan päälle Köpenhaminaan tutustumaan heidän uskomattoman hienoon työhönsä sekä yhteen maailman suurimpaan logistiikkakeskukseen. UNICEF on saanut vuosien mittaan hienoja asioita aikaan ja luotan täysillä heidän ammattitaitoonsa. Siksi haluankin lahjoittaa huutokaupasta saadut rahat juurikin UNICEFille.

UNICEF kumppaneineen toimittaa Syyriaan ja sen naapurimaihin jatkuvasti hätäaputarvikkeita kuten rokotteita, ensiapupakkauksia, hätäapuravintoa, vesikanistereita ja hygieniatarvikkeita sekä tukee lasten koulunkäyntiä, terveyden ylläpitoa ja suojelua. Hätäavun lisäksi UNICEF antaa asiantuntija-apua hallituksille ja kumppaneille niin lähtö-, kauttakulku- kuin kohdemaissa. He vaikuttavat lainsäädäntöön kaikissa näissä maissa ja tekevät töitä lapsen oikeudet takaavan politiikan puolesta myös EU:ssa.

Huutokauppaan kuvissa seinällä olevan ryijyn. Se on itseasiassa tehty juurikin hyväntekeväisyyshuutokauppaa varten muutama vuosi sitten. Mutta muistaakseni muuton keskellä asia unohtui. Ryijy löytyi eilen siististi muvipussiin viikattuna, kun kävimme hakemassa vintiltä lasten kanssa pipoja, hanskoja ja huiveja kylmeneviin päiviin. Myös kaikki ylimääräiset varusteet päätin mennä myymään kirpputorille ja lahjoittaa niistä saadut rahat.

Teille haluaisin nyt tarjota mahdollisuutta auttaa maailman lapsia huutokaupan kautta. Yhteistötaideteoksena VIMMAN upeista kuteista toteutettu toteutettu seinävaate sopii moneen tilaan, kotiin, työpaikalle tai muuhun julkiseen tilaan. Kooltaan se on noin 60cm x 90cm. Teoksen nimi on Kangastus.

Aloitetaan huutokauppa vaikka 50 eurosta ja huutaa saa kommentteihin viikon loppuun, su 9.10, saakka. KIITOS <3 Tätähän voi huutaa myös vaikka kaverin kanssa tai työporukalla.

Ja jos et tällä kertaa pysty osallistumaan huutokauppaan, muista että voit lahjoittaa myös pienempiä summia suoraan järjestöille tai kysymällä mahdollisuutta vapaaehtoistyöhön esimerkiksi kotikuntasi vastaanottokeskuksesta. Kaikki apu on tärkeää.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Sen lisäksi että tänään on ollut eläintenpäivä, kansainvälinen korvapuustipäivä, virallinen vegan taco-päivä sekä pikkuveljeni syntymäpäivä, kuulin myös tänään, että tällä viikolla juhlitaan poikien viikkoa. En tiedä onko se oikeasti virallista, vai jokin facebookissa liikkeelle lähtenyt kiertostatus, mutta olen kyllä kuullut siitä ennenkin. Se menee näin:

”Poikasi pitää kädestäsi vain hetken, mutta sydämesi koko elämän! On ”poikien viikko”. Jos sinulla on poika, joka tekee elämästäsi elämisen arvoisen, niin kopioi ja liitä tämä seinällesi”

Tänään se sai kuitenkin oudosti ihokarvat nousemaan pystyyn. Ajatus on kaunis ja ihana. Minäkin rakastan poikiani yli kaiken. Mutta rakastaisin ihan yhtä lailla olivat he sitten tyttöjä, poikia, jotain siltä väliltä tai vaikka avaruusolioita. Lisäksi en ole ikinä muista lukeneeni tytöistä samanlaista ”tyttöjen viikko” statusta.

Yhtälailla kartan hieman facebookissa olevaa Poikien äidit- ryhmää. Siellä poikien äidit jakavat mm. arjen kommelluksia. Niistä tulee tavallaan olo, että heh heh, vain poikalasten perheissä voi käydä näin. Tässäkään ei taustalla varmasti ole mitään sen kummempaa. On vain ajateltu että hei kun tämä elämä on niin ihanaa ja hassua niin pistetään pystyyn tällainen ryhmä vanhemmille.

Vaikka en itsekkään ole kovin sukupuolisensitiivinen, niin vierastan silti todella paljon tuollaista sukupuolijaottelua. Minulla on itselläni viisi pikkuveljeä ja kaksi poikaa, tiedän kyllä jo ihan omasta kokemuksesta, että millaisia tytöt ja pojat ovat. Ihan samanlaisia. Eli ihan erilaisia. Niinkun me kaikki IHMISET. Joo, useimmat pojat tykkäävät pienestä pitäen autoista ja tytöt nukenrattaista, mutta eivät ne sulje toisiaan pois.

Sukupuolen perusteella kategorointi ja roolittaminen on vaan niin viime vuosisataa. Kello on kohta 2017, voidaanko vaan iloita siitä että meillä on lapsia, eikä liikaa leimata, tai varsinkaan erotella, heidän sukupuoliaan? Saa sanoa työksi ja pojaksi, ostaa sinistä ja pinkkiä, mutta pitääkö siitä välillä tehdä niin iso numero?

Ps. anteeksi, kävin vanhoja kuvia läpi, enkä vain osannut karsia…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Luin eilen illalla Beauty Of Life-blogista kiinnostavan kananmuna-aiheisen kauneusvinkin. Siinä kehoitetaan luottamaan kananmunan voimaan.

Kuukausi sitten myös naamani taisi kuulla, että kolmenkympin rajapyykki lähestyy, ja siitä saakka kasvoni ovat olleet aamuisin enemmän tai vähemmän turvoksissa. Silmäpusseista tuli aamuinen vakiovaruste yhdessä yössä.

Tällä yksinkertaisella kananmunavinkillä kuitenkin luvattiin aamupöhötyksen katoavan kasvoilta, joten pakkohan sitä oli heti tänään testata. Rikoin jääkappikylmän munan ja erottelin siitä valkuaisen käyttöön.

Valkuainen levitetään kasvoille ja annetaan kuivua noin vartin verran. Tänä aikana valkuainen kovettuu ja ihoa alkaa kiristämään. Pesun jälkeen turvotus on poissa!

Tähän kikkaan luottaa kuulemma moni ja kyllä minäkin aion jatkossa tätä käyttää. Turvotuksen laskemista enemmän minua ihastutti tästä tunne joka iholle jäi. En muista milloin viimeksi iho olisi tuntunut niin ihanan silkkiseltä ja pehmoiselta.

Kiitokset siis tästä vinkistä! Vannooko joku muukin täällä kananmunan voimaan myös ihonhoidossa?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.